Elätkö raamatun ohjeiden mukaisesti?

ravinnosta

Raamatussa Jumala antaa ihmiselle ohjeita mm. ravinnon suhteen kehoittamalla syömään lihaa.

11

568

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisikin jokin pätevä opus, mieluiten lyhyt ja kuvitettu, vaikka sarjakuvamuotoon tehty, jonka mukaan olisi hyvä elää, eikä vain pettää itseään.

      Kyllähän tuollaisia opuksia on iätkaiket yritetty laatia, ja ei siinä mitään vaikka joku niiden mukaan eläisikin, mutta itselleni tuottaa vaikeuksia olla muuta kuin eläin, ja ihminen, joka noudattaa omaa sydäntään ja järkeään, sekä ihminen joka on enemmän tai vähemmän vaistojensa vanki.
      Se paljonko ihminen tekee "omia" eikä vain vaistojensa valintoja on kiistan aihe, mutta haluaisin uskoa, että ihminen tekee lopulta itse päätöksensä, ei hänen vaistonsa.

      Raamattu on kirjoitettu sen aikaisten uskomusten valossa aikojen saatossa, varmasti suurimmilta osaa hyvää tarkoittaen, mutta on se kovin sekava ja ristiriitainen opaskirja, siksi olisikin parempi pitää sitä enemmänkin sadan julistajan tulkintana totuudesta ja Jumalasta, eikä Jumalan sanana.
      Sokeasta kuuliaisuudesta mihin tahansa opukseen, jopa lakikirjaan, on melkeinpä vain huonoja esimerkkejä.

      Haluisinpa istuttaa nämä raamatun laatijat tuolille ja kysyä heidän kantaansa nykytiedon valossa esim. lihansyönnistä, evoluutiosta tai vaikka homoseksuaalisuudesta.

      • Ikean luettelo

        Kuvitettu ja nykyään luetumpi kuin raamattu eräiden väitteden mukaan.

        Sielläkin kehoitetaan syömään lihaa, (mikäli niissä heidän lihapullissaan on lihaa)

      • Ikean luettelo kirjoitti:

        Kuvitettu ja nykyään luetumpi kuin raamattu eräiden väitteden mukaan.

        Sielläkin kehoitetaan syömään lihaa, (mikäli niissä heidän lihapullissaan on lihaa)

        No, tuli selattua läpi Anttilan uusi katalogi ja tarkistettua, ettei takeista löytynyt turkiskauluksia, siinä samalla tsekkasin alusvaatemallistojen uudet tuulet, ja ihan kivalta näytti.;)

        Yllätyksekseni löysin vielä lopusta valikoiman hieromasauvoja.
        Näin se kehitys kulkee parempaan suuntaan, mutta siinä lehteä selatessani en voinut välttyä samalla ajattelevani istuvani "Titanicin kannella" - kiitos näiden opusten, kerskakulutuksen raamattujen.

      • kaske
        jtguytiooiyhvb kirjoitti:

        Oletkos sinä se sama kaveri, joka väitteli itsensä kanssa tässä ketjussa:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000040695481

      • jtguytiooiyhvb
        kaske kirjoitti:

        Oletkos sinä se sama kaveri, joka väitteli itsensä kanssa tässä ketjussa:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000040695481

        Jos viittaat tuohon muutama topickia alempana olevaan keskusteluun, niin yeah!

        Kerrankos sitä menee hermot itsensä kanssa, kun on eri mieltä omien typerien väitteidensä kanssa, mutta aina me sovitaan jälkeenpäin ja jatketaan yhdessä skitsoilua kohti auringonlaskua, veikeästi virnistäen.:)

      • tunnistaa

        jokainen faktoja ajattelevan ihmisen. On käsittämätöntä kuinka herkkäuskoisesti TÄMÄ todella sekava ja ristiriitainen tieteisrakennelma on nielaistu monen toimesta!!!
        Onkohan monikaan edes vakavasti pysähtynyt tarkastelemaan evoluutiouskon tolkuttomuutta.
        Jumala selvästi ilmoittaa siellä tekojensa ,ja historian tapahtumien kautta itsensä.Erityisesti Kristuksessa.
        Mutta uskohan ratkaisee,mitä hyväksymme todeksi.

      • minä vaan
        jtguytiooiyhvb kirjoitti:

        No, tuli selattua läpi Anttilan uusi katalogi ja tarkistettua, ettei takeista löytynyt turkiskauluksia, siinä samalla tsekkasin alusvaatemallistojen uudet tuulet, ja ihan kivalta näytti.;)

        Yllätyksekseni löysin vielä lopusta valikoiman hieromasauvoja.
        Näin se kehitys kulkee parempaan suuntaan, mutta siinä lehteä selatessani en voinut välttyä samalla ajattelevani istuvani "Titanicin kannella" - kiitos näiden opusten, kerskakulutuksen raamattujen.

        löytyikö niitä turkiskauluksia?

    • vegetaristeja
    • ..............................

      10 käskyssä sanotaan ÄLÄ TAPA! Jokainen lihansyöjä tekee sitä. Raamatun mukaan pitäisi siis olla kasvissyöjä.

      • minä vaan

        väärin. raamatun mukaan toisen tappamaa ei kukaan kiellä syömästä,ainakaan tietääkseni.

    • käsketään

      myös kivittämään kurittomat poikalapset, sekä ne, jotka käyttävät useita kuitulaatuja vaatteissaan. Toteutatko myös näitä ohjeita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6215
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5318
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3555
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe