Mun elämän pitäis olla hyvin. Mä tiiän sen itekin. On koti ja olen suht koht tervekin. Mutta mä oon silti masentunut. Mun vanhemmat erosi viime vuonna ja se jätti muhun syvät arvet. Mun vanhemmat ei tiedäkään, kuinka syvät. En mä nyt mitään itsemurhaa haudo, en ikinä vois tehdä sitä mun ystäville tai perheelle. Mutta välillä on sellaisia päiviä, jolloin tuntuu, ettei millään ole mitään väliä. Tekin mieli vaan juosta jonnekin kauas pois ja itkee vaan. Olla olemassa, kuitenkaan olematta. Kuulostaa oudolta, mutta siltä musta tuntuu. Onko mulla kohtalotovereita? Tai jos joku tietää keinon, miten tän tuskan sais pois, niin kirjottakaa tänne palstalle. Miten pitkään tää kestää..... Millon mä tulen onnelliseksi?
Elämä potkii päähän!!!
Little angel in the snow -86
1294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Shokkihan se on tuollainen ero joka sen kokee mutta eihän se tilanne muutu miksikään paitsi ette asu saman katon alla,kumpaakaan et menetä.Ne rakastaa kumpikin sua vaikka toimeen eivät keskenään enää oikein tulekkaan.Yritä kertoa vanhemmillesi tunteistasi,se helpottaa kanssa kun saa purkaa huonoa oloa.Vanhempasi ovat melko järkeviä kun tekivät tällaisen ratkaisun eikä asu,tukahduta tunteitansa,tappele jne. yötä päivää.
Yritä jaksaa,kyllä sä totut pikkuhiljaa.Usko pois.