White genocide

Ainoa edes teoreettinen mahdollisuus "valkoiselle sukupuutolle" olisi ollut ydinsota. Tästä lisää tässä artikellissa;

http://www.johnstonsarchive.net/nuclear/nuclearwar1.html

Ainoataan ydinsota olisi kyennyt aiheuttamaan Euroopan ja koko maailman valkoiselle väestölle niin suuren tappion ja menetyksen geeniperimään, että se olisi voinut aikaansaada sukupuuttoa lähentelevän reaktion.

Pohjois-Euroopassa tuhot olisivat olleet kaikkien suurimmat. Saksa ja Saksan kansa ei käytännössä kolmannesta maailmansodasta olisi mitenkään kyennyt selviämään hengissä. Realistisin arvio kuolonuhreista olisi ollut noin 30%(kummankin)Saksan väestöstä. He olivat kuolleet sodan seurauksena VÄLITTÖMÄSTI! Pakolaisten määrästä esim Sveitsiin ja Ruotsiin voi vain esitää spekulaatioita. 25-vuotta sodan jälkeen Saksa hyvin luultavasti olisi vain yksi iso(yhä)radioaktiivinen kaatopaikka. Asukkaiden määrä laskettaisiin tuhansissa, ei enää miljoonissa, ja he koostuisivat pääosin Euroopan unionin radioaktiivista säteilyä tutkivista tiedemiehistä. Alueella mahdollisesti toimisi robotteja, jotka luonnollisesti ovat radioaktiiviselle säteilylle immuuneja.

Käytännössä VAIN ydinsota olisi kyennyt aiheuttamaan kooko valkoiselle Eurooppalaiselle "perheelle" niin suuren trauman, että siitä toipuminen olisi käytännössä ollut mahdotonta. Kirjoitin tämän mielipideläjäyksen siksi, että halusin tässä tehdä vertailuja oletetun "mamu uhan" ja todellisen massa sukupuuton, eli ydinsodan välillä.

Saksan voimme käytännössä katsoa tyystin menetetyksi. Venäjällä puolestaan voimma laskea käytännössä kaikki suurkaupungit täysin menetetyksi. Tässä täytyy myös ottaa huomioon, että eletään "kultaisen kasarin" loppua, jolloin käytännössä suurin osa Euroopan ja muiden "valkoisten" maiden väestöstä asuu jo kaupungeissa. Maaseutu väestö on maksimissaan 30% väestöstä. Paikoittain ei sitäkään. He tulevat puolestaan kärsimään taudeista ja nälänhädästä, mutta tähän menemme myöhemmin.

Venäjällä tuhomäärä tule vaihtelemaan johtuen osittain Venäläisten sangen kehittyneesta ohjusteknologiasta ja ABM(Anti Blallistic Missile)järjestelmistä. Kun lasketaan yhteen sodassa välittömästi tuhoutuneet miljoonat, ja tähän vielä lisätään taudit ja krooninen nälänhätä...Venäjän väestö taisi suunnin piirtein olla sama kuin Pohjois-Amerikan vielä tähän aikaan, eli suunnilleen 200-miljoonaa. Voimme huoletta odottaa, että se supistuu ainakin 100-miljoonalla. Lopun 100-miljoonan kohtalo on epäselvä olettaen, että he selvisivät ydinräjähdyksestä, radioaktiivisesta säteilystä, ja NÄLÄSTÄ! Voimme 100% varmuudella olettaa että Neuvostoliitto hajosi ydinsodan seurauksena, ja voimme myöskin 100% varmuudella olettaa, ettei Venäjän federaatio ainakaan ikinä toipunut katastrofista. Hyvin suurella todennäköisyydellä elojääneet pyrkivät joko Eurooppaan tai Aasiaan turvaan pakolaisina. Pakolaisiis täytyy myös laskea mukaan oleellisena väestön supistajana. Loppu arvio siis on, että Venäjän väestö noin 25-vuotta sodan jälkeen(suunnilleen yksi sukupolvi)vaihtelee 50-100 miljoonan välillä. He elävät vailla keskushallitusta. On varsin epärealistista uskoa, että uudelleen syntynyt Euroopan unioni(sitä varmaan kutsutaan nyt Euroopan Neuvostoksi)on onnistunut ulottamaan valtansa tähän hyvin kaukaiseen maailmankolkkaan. Valtaosa väestöstä elää ns "ydinsaarekkeissa" jotka pelastuivat atomisodan tuhoilta esim Keski-Aasiassa ja Siperiassa. Geenikato on lyhyesti sanoen ollut VALTAVA! Geenikadolla tässä ei luonnollisesti tarkoiteta vain sinisten silmien ja vaaleiden hiuksen katoamista, vaan Euroopan geenipankki koostuu luonnollisesti fyysisesti lahjakkaista urheilijoista tai tiedemiehistä, eli "autistisista" neroista. Koko geeniperimässä menetyksen on täytynyt olla todella musertava, jolloin voidaan hyvin todela, että tämä sota lähentelee kansanmurhaa, kun ottaa huomioon esim ensimmäisen maailmansodan aikaansaannokset jo tuolloin täysin teollistuneella Venäjällä(sisällis-sota, massiivinen nälänhätä ja Stalinin "verikekkerit")

Tässä analysoitiin nyt vasta VAIN pahiten kärsineitä maita, eli Saksaa ja Venäjää. Seuraabaksi vuorossa on Englanti.

Anglo-Saksit hyvin pitkälle Australia saarensa ansionsa selvisivät "heimona" ydinsodan tuhoista. Heidän kotisaarensa Englanti vastaavasti räjäytettiin kirjaimellisesti pois maailmankartalta! Ottaen huomioon alueen voimakkaan teollistumisen ja väestökeskittymisen, tuhomäärän on täytynyt olla VALTAVA! Suoraan iskuissa kuolleiden määrän on täytynyt olla vähintäänkin 10-miljoonaa, eli käytännössä kaikki Englannin suurkaupunkien väestö. Britanniassa asuu sodan alkaessa noin 50-miljoonaa ihmistä. Jos oletamme, että välittömiä kuolleita on noin 10-miljoonaa, täytyy meidän tämän jälkeen laskea tauteihin ja näkään kuolleet. 40 tai 50 miljoonasta selivytyjästä puolet tulee kuolemaan tai pakenemaan saaresta pois johtuen sairauksista ja NÄLÄSTÄ! Tällöin saaren lopullinen väkiluku laskee alle 20-miljoonaan. Luonnollisesti Britannia kuningaskuntana hajoaa, ja valtava määrä väkeä pakkautuu mm Walesin kaltaiselle maaseudulle(ne jotka eivät päässeet jostain syystä pakenemaan Ranskaan)Koko saaren mittakaavassa tuhon on täytynyt olla todella VALTAVA johtuen Britannian riippuvuudesta ulkomaisesta elintarvike huollosta, väestön tiheästä pakkautumisesta suuriin asutuskeskuksiin, ja tautien helposta leviämisestä pienessä saaressa. 25-vuotta myöhemmin eloonjääneitä Britanniassa on suunnilleen 10-20 miljoonaa. He ovat pääosin keskittyneet Walesin kaltaiselle maaseutualueelle. Itse Englannin kuningaskunta Britannian sisällä on varmasti vain suuri radioaktiivinen kaatopaikka, aivan kuten Saksa, ja suurin osa Venäjän aiemmista asutuskeskuksista. On vaikea sanoa, kuinka suuri tuho olisi muissa Britannian osissa. Walesissa hyvin luultavasti ei olisi kovin paljoa mitä Neukuille iskeä, mutta maa joutuisi pian sodan jälkeen VALTAVAN pakolaisaallon kohteeksi. Nälkä, taudit, sotilaallinen kuri, ihmishengen arvotus totaalisessa NOLLASSA! Tässä on sinulle militaristinen, sodan jälkeinen Walesin tasavalta! Skotlannissa on huomattavasti enemmän laivostotukikohtia pistämässä Neukkuja silmään. Tuhot olisivat valtavia, mutta mahdollisesti suuhtautuisivat vain pohjoisen ydinsukellusvene tukikohtiin, säästäen näin siviiliväestön. Irlantiin ei sodassa käytännössä iskettäisi lainkaan, eikä olisi mikään tarve! Levottomuudet puhkeavat pian sen jälkeen, kun uutiset Britannian tuhoutumisesta saapuvat Irlantiin. IRA aloittaa massiivisen terrorikamppanijan pohjoisessa, joka johtaa pian Irlannin tasavallan sotilaalliseen väliintuloon. Pohjois-Irlantilaiset pohtivat evakuoinnin mahdollisuutta, mutta Englannin totaalisesti tuhouduttua heiltä on mennyt sekä emamää että viimeinen paikka minne paeta. Ausutralia on liian kaukana, mutta jotkut Pohjois-Irlannin rikkaasta eliitistä onnistuvat ostamaan sinne lipun(nykyhinnassa maksaisi varmaan 10 000-50 000€) Alueen militanttijohdon kesken syntyy eripuraa. Samaan aikaan kun osa eliitistä pakenee, pyrkivät ne(joilla ei tosiasiassa ole varaa ostaa lippua)taistelemaan katkeraan loppuun saakka. Myöhemmin Euroopan neuvoston suuressa "sotaselonteossa" todetaan, että kahden osapuolen välisissä taisteluissa ja myöhemmin Irlannin järjestämissä massiivisissa teloituksissa kuoli yli 500 000 ihmistä. Alue lopulta "rauhoitetaan" ja pakkoliitetään Irlannin tasavaltaan. Tässä ei myöskään laskettu Irlannin tasavallassa nälkään ja tauteihin kuolleiden määrää, joskin tuulien pitäisi puhaltaa Atlantilta Eurooppaan ja Englantiin päin, minkä pitäisi lievittää Irlantilaisten kärsimyksiä(elleivät sitten saa laskeutumaansa "uudesta Englannista") Hyvin suurella todennäköisyydellä tämän takia valtaosa Irlannin "sotauhreista" Pohjois-Irlannin teurastusta lukuunottamatta kuoli nälkään. Nälkäluvut Irlannissa ylittävät varmasti miljoonan, eli loppullinen "nälkäluku" liikkuu siinnilleen 1-2 miljoonan välillä.

Suomalaiset pelastuvat kuin ihmeen kaupalla, KIITOS veteraanien uhrauksen! Jos Mannerheim linja olisi murtunut, ja maa joutunut Neuvostoliiton miehittämäksi, ainakin osa Suomen suurkaupungeista olisi tuhoutunut Amerikkalaisten "kostoiskussa" On epävarmaa, kuinka monta Neuvostotukikohtaa maassa tuolloin sijaitsisi. Hyvin luultavasti monta, koska Suomi oli tärkeä laivastotukikohta Venäjän keisarilliselle laivastolle jo imperialistiselle ajalla. Varsinkin Etelä-Suomi olisi tämän takia kärsinyt RAJUJA tuhoja, mahdollisesti myös Lappi, joka on lähellä Nato Norjaa ja stragedisesti tärkeää Ruotsia.

USA:ssa ollaan jo vuosia sitten tehty periaatepäätös, että Suomeen ei tuhlata "luoteja" elleivät Venäläiset sitten käytä maata hyväkseen Skandinavian valloitukseen. Tässä tapauksessa on mahdollista, että Venläiset yhdessä Saksan offensiivin yhteydessä lähettävät pienen määrän divisioonia Skandinavian maihin. Tällöinkin leijonaosa taisteluista keskittyy Saksaan. Oletamme, että jenkit säästävät ydärinsä parempaa kohdetta varten. Pohjois-Suomeen mahdollisesti saapuu pari Neukkudivisioonaa, jotka vain ylittävät maan matkallaan skandinaviaan, mutta joutuvat pian Naton ydinhyökkäyksen kohdeeksi jossain Lapin erämaassa. Eli tässä skenaariossa Suomeen todella iskeytyy ydinase, mutta se tapahtuu jossakin hevon kuusessa. Yksi radioaktiivinen "no gone zone" ei Lapissa paljoa paina, kun sitä vertaa muun Euroopan kohtaloon!

Suomi on yksi ainoita Euroopan maita, jotka säästyvät suoralta ydinhyökkäykseltä maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Veteraanien uhraus ei ollut turhaan!

Tästä kärsimykset kuitenkin pikku Suomelle vasta alkavat! Kauppakumppaneista vain Ruotsi on enää pystyssä. Maahan ei käytännössä tehty yhtään ydinhyökkäystä, ja kuten aiemmin jo totesin, Venäläisdivisioona joka lähetettiin miehittämään skandinaviaa joutui Naton ydinristelyohjuksen tuhoamaksi Suomen Lapissa. Suomi ja Ruotsi ovat käytännössä ainoita maita, jotka selviävät Pohjois-Euroopassa vailla iskun iskua. Kööpenhamina ja Oslo tuhotaan "kostona" maiden liittymisestä Natoon. Suomi joutuu nyt "viimeiseen Kannaksen taisteluun" kun massiivinen määrä ihmisiä Pohjois-Venäjästä pyrkii viimeiselle epätoivoiselle marssille kohti länttä! "Mannerheim linja" pystytetään uudelleen. Olot raja-alueilla ovat kaaoottisia. Suomessa vallan on ottanut hätätilahallitus(standardi suurimmassa osassa Eurooppaa)asevelvolliset on mobilositu pääosin maan rajoille. Vaikka Suomeen ei isketty maa on "de facto" sotatilassa. Mannerheim linja pitää yhä, ja "hyökkäys" saadaan torjutuksi. Myöhemmin Euroopan Neuvoston sotaselonteossa todetaan yli 100 000 ihmisen kuolleen Suomen armeijan toimesta "rajateloituksissa" Tuhot Pohjois-Venäjällä ovat sanoinkuvaamattomia! Murmansk ja Leningrad on pyyhitty pois kartalta. Massiivisen ihmisvirrat pyrkivät epätoivoisesti turvaan lähimpään "Länsimaahan" eli Suomeen rajalla heitä kohtaa armeija, jolla on määräys pitää "tunkeilijat" poissa. Välimeren maissa perustetun "Euroopan neuvoston" valta ei kuitenkaan yllä tähän syrjäiseen maankolkkaan. Armeija ei suostu vielä päästämään hyväntekeväisyys järjestöjä alueelle. Suomen rajalla käydään viimeinen ratkaiseva rajataistelu, mutta Venäläisen ryysyläisarmeijan epäorganisoitu yritys murtaa rintama epäonnistuu Suomalaisten nopean ja organisoidun mobilisaation ansiosta. Kuluu suunnilleen vuosi, kunnes miljoonapäinen kerjäismassa, joka ulottuu aina Siperiaan asti on saannut kuulla surullisen uutisen;Suomen rajat pysyvät KIINNI!

Hätätilahallitus tekee periaatepäätöksen, jossa Suomen jälleenrakennus asetetaan ensimmäiseksi prioriteetksi. Raja julistetaan sota-alueeksi, jossa on voimassa tiukka sotilaski. Venäläisiä ei käytännössä päästetä Suomeen. Suurimpana pelkona on elintarvikehuollon totaalinen romahtaminen ja massiivinen nälänhätä. Suomella on sodan jäljiltä käytännössä enää yksi kauppakumppani jäljellä;Ruotsi. Jo pari päivää sodan puhkeamisen jälkeen maat aloittavat ripeät yhteistyöneuvottelut, joiden pohjalta muodostetaan uusi "Pohjolan Neuvosto" ainoa järjestyksen ylläpitäjä ydinsodan jälkeisessä helvetillisessä kaaoksessa. Suomen ja Ruotsin yhteistyö auttaa maita selviämään kriisistä, mutta maiden elintarvikehuolto silti kärsii. Maissa julistetaan voimaan tiukka sota-ajan säännöstelytalous. Kuolonuhrien määrä Suomi-Ruotsissa on luultavasti tämän takia varsin rajoittunut. Suurin ongelma eivät täällä ole taudit vaan NÄLKÄ! Ydinsota on nostattanut pohjoisella pallonpuoliskolla massiivisen radioaktiivisne pilven, joka peittää taivaan kylmyyteen. Seuraavat 10-vuotta Suomessa talvet ovat poikkeuksellisen kylmiä, ja kesä poikkeuksellisen lyhyt. Maataloustuotanto alueella tippuu 10-20% Tiukka organisaatio ja yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä auttaa kuitenkin pienentämään kuolonuhrien ja nälästä kärsivien määrää. "Ydintalven" loputtua ongelmaksi muodostuu otsoonikerroksen repeytyminen varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla ydinsodan seurauksena. Osa viljasadosta kärsii oudoista mutaatioista, ja ihosyövän määrä lisääntyy vähintään 10% Ihmisiä kehotetaan varomaan auringonvaloa ja käyttämään suojavaatteita pahimpina säteilyaikoina.

Norjassa ja Tanskassa tuhojen on täytynyt olla todella HIRVEITÄ! Tää aiheuttaa MASSIIVISEN pakolaisaallon Ruotsiin, mutta Ruotsin armeija(taas)onnistu pysäyttämään "tulvan" Massiivinen tulva Saksalaisia pyrkii Sveitsiin, ja onnistuu lopulta murtamaan Sveitsin varsin hennon puolustuksen, joka ei kykenyt reagoimaan aijoissa tulvaan Seurauksena yli 10-miljoonan Saksalaisen epätoivoisesta marssista Sveitsiin on "viimeinen barbaarivalloitus" joka ulottuu aina Italiaan ja Ranskaan asti. Pyreneiden niemimaalla Portugali ja Espanja muodostavat "Pyreneiden liiton" josta myöhemmin tulee uudelleen pystyetyn Euroopan Unionin eli Euroopan Neuvoston" perusta. Ranskassa ja Italiassa tuhot ovat rajoittuneita, koskien pääosin maiden pääkaupunkeja, tehden näin jälleenrakennuksen mahdolliseksi. Oletamme, että Neukut "sadistisessa ja saatanallisessa" kostossa poksauttavat kaikista Nato maista ainakin pääkaupungit pihalle, ja USA vastaavasti tekee samoin esim Baltiassa. Kuolonuhrit ovat silti täällä suhteellisen pieniä, eli alle 10% väestöstä.

Tämä on ainoa skenaario, jossa mielestäni ns "white genocide" olisi mahdollinen. Eurooppalaisten ja Eurooppalaisperäisten ihmisen geenipopulaatio kutistuu sodan seurauksena merkittävästi. Euroopassa sotatuhot ovat vähintäänkin 30% väestöstä, jos aikajanaksi otetaan 25-vuotta, eli suunnilleen yksi sukupolvi. Jos tässä puhutaan vielä populaation "diversity" niin on selvää, että germaanit, "vaaleat" Pohjois-Eurooppalaiset kärsivät enemmän kuin Etelän "tummat" Eurooppalaiset. Ensinnäkin;pohjoinen joutuu selvästi taistelujen keskelle. Tuhot Pohjoisen suurissa teollisuuskeskuksissa ovat kirjaimellisesti SANOINKUVAAMATTOMIA! Mahdollisesti jopa puolet maanosasta(tähän lasketaan mukaan Venäjä ja Venäjän Siperia)muuttaa sodan seurauksena asutuskelvottomaksi. Osa käytännössä pysyvästi radioaktiiviseksi erämaaksi(Englanti, Saksa, ja mahdollisesti puolet Venäjää)

Tämän jälkeen meidän täytyy vielä ottaa huomioon voimakas radioaktiivinen säteilyä, säteily sairaudet, pakolaisuus...niin, tässä ei vielä edes käsitelty oleellista asiaa, eli NÄLKÄÄ! Ensinnäkin, pohjoisessa on jo ENNESTÄÄN huomattavasti lyhyempi kasvukausi kuin etelässä. Jos tähän vielä otetaan mukaan ns "nuclear winter" ilmiö...Pohjois Euroopassa käytännössä ainoat maat jotka sodan jälkeen edes kykenevät jonkinlaiseen omavaraiseen maataloustuotantoon on ns "Pohjolan liitto" eli Suomi-Ruotsi. En ole tämän alueen mikään erityinen "asiantuntija" Suomen väestö ennen sotaa on suunnilleen 5-miljoonaan, Ruotsin vähän vaille 10. Maataloustuotanto kykenee ruokkimaan realistisesti ajatellen 5-miljoonaa, ehkä enemmän. En usko, että ns "Pohjolan liitto" täysin romahtaisi johtuen tiukasti keskitetystä, voimakkaasta valtiovallasta ja ruokasäännöstelystä. Karu realiteetti on, että viljaa pitäisi tuoda muualta. Hyvin luultavasti Australiasta. Ainoastaan Pohjolan liitto kykenisi järjestämään niin massiiviset viljakuljetukset niin kaukaisesta maasta. Tämä olisi oleellinen tekijä joka pelastaisi mm Suomen väestön nälkäkuolemalta.

Kun ottaa huomioon ettei Pohjolan liitto varmasti tulisi sallimaan massiivista pakolaisuutta alueelleen, täytyy meidän olettaa Pohjois-Euroopassa tapahtuvan geenikadon olevan varsin rajua. Pohjolan liiton väkiluku on siis 10-15 miljoonaa, varmaankin jossakin 13-14 kieppeillä. Pakolaisia mikään sota-ajan väliaikais hallitus ei varmasti sallisi! Ei olisi mitään tietoa pakolaisten määrästä, ja hyvin pieni määrä ihmisiä Ruotsi-Suomessa edes olisi tietoisia ns "ydintalvi ilmiöstä" mutta kuitenkin kylliksi suuri varoittamaan politiikkoja(sotilashallitusta)Mitään pakolaisuutta ei käytännössä sallittaisi, vaan alueen ympärille perustettaisiin massiivisia pakolaisleirejä, jonne sitten virtaisi vapaaehtoisapua(sen verran kun sitä kyettäisiin järjestämään) Pohjois-Venäjällä varmasti valtaosa asutuksesta tulisi keskitymään Suomen rajoille näihin leireihin. Krooninen aliravitsemus ja lapsikuolleisuus saavuttaisi vaivatta Ethiopian nykyisen tason. Me puhumme suoranaisesta KANSANMURHASTA, kun kyse tulee pohjoisiin-Eurooppalaiseen germaaniseen väestöön. Täytyy kuitenkin muistaa Saksan mittava pakolaisuus Sveitsiin ja Italiaan. Tämä on käytännösä yksi ratkaiseva tekijä mikä pelastaa pohjoisen germaanisen "rodun" sukupuutolta. Pohjois-Euroopassa väkiluku tulee sodan jälkeen maksimissaan olemaan noin 20-miljoonaa. MM Norjassa nälkä tappaa ne, jotka eivät kuolleet ydinsotaan. Etelä-Eurooppaan saapuu sen sijaan todella MASSIIVINEN Saksalaisvirta. Tämä tulee takamaan tietyn geneetisen "monimuotoisuuden" Etelä-Euroopassa Venäläissiirtolaiset eivät löydä samanlaista turvaa, ja joutuvat vihaisen, "russofobisen" paikallisen väestön maalitauluksi mm Puolassa ja Romaniassa. Täällä liikkuu huhuja massiivisisiat teloituksista, ihmisjahdeista ja jopa ihmislihan pakastamisesta ja myynnistä, mutta Euroopan Neuvosto ei kykene saamaan aikaan todella luotettavaa informaatioita.

Etelä-Eurooppaan syntyy massivisen Saksalaisiirtolaisuuden seurauksena ns "sekaväestö" jossa yhdistyvät voimakkaan Skandinaaviset ja germaaniset rotupiirteet. Alueen väkiluku on varmasti yli 100-miljoonaa. Se ei luonnollinen kuitenkaan kykene lähellekään ylläpitämään aiempaa geneettista monimuotoisuutta. Tämä "Eurooppalainen väestömeri" estää kuitenkin valkoista rotua tyystin kuolemasta sukupuuttoon. Germaanien määrä on myös niin suuri, etteivät germaaniset ropupiirteet pääse tyystin kuoleman sukupuuttoon, mutta itse valkoisen rodun geneettinen MONIMUOTOUSUUS kavenee merkittävästi! Tämä ei itsessään ei kuitenkaan kykene aiheuttamaan ns "white genocide" ilmiötä.

Pohjois-Amerikan väeöstästä vastaavasti noin 100-miljoona menehtyy Venäjän tuhoisassa ohjusiskussa ja sitä seuraavassa "ydinkaaoksessa" Amerikka hajoaa, ja myöhemmin siitä tulee Australian vasallivaltio. Suuri osa väestöstä pakenee edes jotenkin järjestyneeseen Meksikoon, ja toisaalta Meksiko lähettää Amerikkaan joukkoja valloittamaan eteläiset osavaltiot. Tästä syntyy lyhyt sanaharrakka Australian johtaman "Amerikan unionin" ja Meksikon välille, joka ei kuitenkaan johda sotaan. Australia väläyttelee interventioita ja ydinsodan mahdollisuutta, mutta lopulta päädytään sopuun, jossa Meksiko ottaa suuren määrän "vanhaa etelää" ja Californian omaan hellään huomaansa, mutta vastineeksi Australia kahmaiseen lopun Amerikasta itse kontrolloimaansa löyhään liittoon. Ydinsodan uhka estää uusien sotien syttymisen, mutta 5-vuotta "suuren sodan" jälkeen Meksiko räjäyttää onnistuneesti oman ydinaseensa Amerikasta paenneiden tiedemiesten ja entisten armeija upseerien avustuksella. Rintamalinja kahden osapuolen välillä juuttuu käytännösä kiinni. 100-miljoonaan kuolonuhriin lasketaan mukaan itse ydinrjähädykseen, tauteihin, nälkään ja syöpään kuolleet.

Australia pelastui kuin ihmeen kaupalla Neuvostoiskulta. Vaikka se käytännössä olikin USA:n liittolainen eivät Neukut vaivautuneet tuhlaamaan siellä turhaan kutejaan. Australiasta muodostuu sodanjälkeisen maailman johtava talousmahti, ja se yhdessä Uuden-Seelannin kanssa muodostaa ns "tyynen meren liiton" Euroopassa alkaa verinen taistelu lipuista Australiaan, jotka maksavat suunnilleen 50 000 nyky euroa per kappale. Australiasta johdetaan sekä Euroopan että Pohjois-Amerikan jälleenrakennusyrityksiä, ja maa lähettää myös joukkoja "rauhoittamaan" Etelä-Afrikkaa.

Australia ajautuu kuitenkin melkein välittömästi ilmisotaan Japanin kanssa. Japanissa siviilihallinto lakkautetaan pian sodan syttymisen jälkeen. Maa tekee totaalisen "U-käännöksen" palaen takaisin tiukkaan sotilaskomentoon, jonka nimellinen komentaja on(taas jälleen :wink: )keisari. Kiina kärsi rajuja tuhoja USA:n ja USSR:n ydiniskussa(kumpikaan osapuoli ei halunnut Kiinan hyötyvän sodasta, joten maahan suoritettiin ns "kolmas kostoisku)Radioaktiivinen säteily Kiinan rannikolta pitäisi kuitenkin ohjautua Japanista poispäin kiitos voimakkaiden virtausten eli ns "kamikazen" joka viimeisen kerran pelastaa Japanin joutumasta uudelleen ydinsodan kauhujen kohteeksi. Hiroshimaan perustetaan uusi museo sen ollessan ensimmäinen ydinaseen käyttöpaikka(käytännössä testialue)Japanin hallitus aloittaa radikaalin kalastusohjelman pyrkiessään elättämään väestöään, joka kärsii massiiviesta nälänhädästä ulkomaankaupan käytännössä tyystin romahdettua. Japani on jo tuolloin miltei tyystin riippuvainen ulkomaisesta elintarvikehuollosta. Japanin läheiset suhteet Meksikoon ja kalastus kiistellyillä Tyynenmeren aluevesillä johtaa pian ilmisotaan, vaikka kummallakaan osapuolella ei vielä tässä vaiheessa ole atomiaseita. Kumpikin osapuoli käytännössä tuhoaa toisensa(varsin mitättömän)laivaston. Sota luo voimakasta painetta kummallekin osapuolella alkaa nopeasti kehittää omaa ydinasettaan, mikä vaatii niiltä molemmilta valtavia taloudellisia ponnistuksia. Kiina on totaalisessa kaaoksessa ydiniskun jäljiltä, mutta valtaosa maaseudun väestöstä säästyy tuholta. Maan populaatio on yhä noin miljardi, ja kasvaa nopeasti vailla voimakasta keskushallitusta ja "yhden lapsen politiikkaa" Tämän takia Kiinasta ennustetaan kehittyvän maailman suurin markkina-alue. Japani pyrkii laajentamaan otettaan alueella perustamaan ns "Aasian liiton" mutta Australia haluaa estää Japani tyystin(jälleen)dominoimasta Aasiaa, mistä seuraa mdein välille taas lisää jännitteitä. Australian ja Japanin jatkuvista sodista ja sodan uhasta hyötyvät kolmannet ns "kehittyvät valtiot" eli Meksiko, Kiina ja Intia. Intia ajautuu vähän ydinsodan alettua sotaan Pakistanin kanssa, mutta kummallakaan maalla ei ole vielä tässä vaiheessa kovin kehittynyttä ydinarsenaalia. Tuhot ovat Intialle pienet, joskin maa kärsii ennenkaikkea sosiaalisesta levottomuudesta eri kastien ja etnisten ryhmien kesken. Etelään perustetaan pian sodan loputtua "Uusi Intia liitto" joka alkaa vähitellen laajentaa otettaan aika Sri-Lankasta Pakistaniin. Pakistan ajautuu sodan jälkeen totaaliseen heimositien värittämään kaaokseen ja hajoaa. Lähi-Idässä on syntynyt ilmisota Israelin, Egyptin ja Syyran välillä. Samaan aikaan käydään myös Iraqin ja Iranin välinen rajasota, jossa käytetään laajalti kemiallaisia aseita, ja mm sisällis-sota Sudaniassa, Nigeriassa, Kongossa ja Ethiopiassa.

Sodanjälkeisessä maailmassa Australiasta tulee johtava Supervalta, mutta tätä komensoimaan sen vastavoima Japani perustaa laajan ja löyhän liiton Kiinan, Intian ja Meksikon kanssa. Ydinasevarustelu jatkuu entiseen malliin, ja Australia, Japani ja kumppanit kieltäytyvät hyväksymästä Euroopan Neuvoson jatkuvia vaatimuksia ydinaseiden kieltämisestä kansainvälisellä lailla. Ydinaseita ei kuitenkaan sodanjälkeisessä maailmassa enää käytetä.

25-vuotta sodan jälkeen valkoisten osuus globaalista väestöstä on suunnilleen 10-15% Itseasiassa se on kasvussa johtuen sodan jälkeisestä voimakkaasta "recovery" ilmiöstä, jonka taustalla esim Suomessa syntyivät suuret ikäluokat. Eli sota aikanan NUSSITAAN! Populaatiolaskelmissä täytyy myös ottaa huomioon ns"kehitysmaissa" sodissa kuolleet, sekä maataloustuotannon romahtaminen siellä, kun ne eivät enää kyenneet saamaan käsiinsä Eurooppalaisi lannaoitteita ja torjunta-aineita. Valkoisten väkiluku on tässä maailmassa itseasiassa kasvussa, ei vähenemässä. Etelä-Euroopassa on tahahtumass 25-vuotta sodan jälkeen yhä voimakasta kasvua, ja Australiassa kasvu on ollut nopeinta. Monet kuitenkin puhuvat jo Australian "uppoamisesta" Taustalla on jatkuvan kasvun tuomat hirvittävät ympäristöhaitat maalle, joka yhä on noin 90% ermaata. Jatkuvat yritykset muuttaa pohjoisen laajat erämaat viljelykelpoisiksi paratiiseiksi ja teollisuuskeskuksiksi ovat täysin epäonnistuneet. Lyhyt taloudellinen "pyrähdys" on nyt siis päättymässä romahdukseen. Taustalla ovat epäonnistuneet "ekoprojektit" ja jatkuvasti paisuva "puolustusbudjetti" johtuen Australian "imperiumin" laajuudesta(se ulottuu aina Afrikasta Pohjois-Amerikkaan)Australian romahtamisen pääsyy on kuitenkin se, ettei mää kykene elättämään sen nykyään yli 100-miljoonaa asukasta. Taustalla on se karu realiteetti, etteivät pohjoisen erämaat ole viljekelpoisia, ja eteläisen hyisen Antraktikan luonnonvarat ovat vaikeasty hyödynnettävissä, eikä alue käytännössä ole mitenkään asutuskelpoinen. "Austraa uhkaa maailmahistorian suurin ekokatastri" otsikoi the European Sciense Magazine. Kiinasta oletetaan nousevan yhdessä Intian kanssa maailman suurin talous. Maahan on muodostunut lopulta pitkän ja kaaoottisten sisällis-sotien jälkeen keskushallitus, joka on aloittanut kuumeisen jälleenrakennuskamppanija, sekä sodan Mantsuriaa, Tiibetiä, Mongoleja ja Uiguureja vastaan. USA:n ja Neuvostoliiton yhteinen hyökkäys ei täysin kyenneet tuhoamaan maan koko rannikkoa. Uusia vientisatamia ollaan lopulta saatu perustettua. Japani ja Australia ovat väsyttäneet toisensa loputtomilla varustelukamppanijoillaan ja sodan uhalla. Myös Intiasta on noussut käytännössä uusi Supervalta, joka on alkanut laajentaa otettaan Afrikassa. Australian odotetaan hajoavan ulkomaisten sotien ja ennenkaikkea ekologisten katastrofien tuomiin rasituksiin seuraavan 10-vuoden sisällä. Valkoisen rodun toipuminen saattaa siis hyvinkin jäädä utopiaksi näennäisestä "kasvupyrähdyksestä" huolimatta :twisted: Eurooppa on yhä toipumasa sodan hirveistä rasituksista, eikä kykene uudesta keskushallituksesta ja omasta(ydinaseilla varustetusta)armeijastaan huolimatta toimimaan maanosan ulkopuolella. Suomessa(enää ei ole olemassa mitään "Suomea" vaan Pohjolan liitto, joka on osa isomaa Euroopan liittoa)toipuminen sodasta on sujunut paremmin kuin aluksi odotettiin kiitos yhteistyön Ruotsin kanssa. Suomen talous on nyt voimakkaassa noususuhdaneessa johtuen Euroopan jälleenrakennuksesta. Kasvun taustalla on Euroopan robotiikka keskus, joka on sijoitettu Itä-Suomeen. Sodanälkeisessä maailmassa tekniikka on itseasiassa meitä suunnilleen 25-vuotta EDELLÄjohtuen voimakkaasta panostuksesta tekniseen kehitykseen(ydinsodan jälkeen voimaan tuli käytännössä koko Euroopassa tiukasti keskitetty sotatalous johtamaan jälleenrakennusta) Suomessa on menossa voimakas sijoitus ja jälleenrakennuskamppanija, jonka taustalla ei enää toimi Pohjolan liitto vaan Euroopan Neuvosto. Suomessa valmistetaan käytännössä maailman kehtinnymmät robotit(paljon nykyistä NASA:n teknologiaa edellä)ajatuksena on miehittämättömien robottien ohjaaminen Pohjois-Venäjälle, jossa ne alkavat sitten tehdä työtä ja hyödyntää maan yhä valtavia luonnonvaroja. Tämä on ns "robotic leapfrog" jolla on tarkoitus saada Euroopan talous uuteen nousuun. Ironista mutta kyllä, Suomi on nykyään voimakkaan kasvun keskus. Taloudellisesti ja sosiaalisesti "valkoinen rotu" siis joten kuten toipui ydinsodan helvetistä, mutta vanhaa maailmanpolitiiasta rooliaan sillä ei enää ole. Eurooppa on yhä jälleenrakennuksessa, ja Australia puolestaan lahoamasa ekologisesti kestämättönään kehitykseen ja imperialismiin(maalla on yksinkertaisesti liian suuri väestö ja liian paljon vihollisia)

Tässä siis oma kuvittlemani "fiktio" todellisesta valkoisesta sukupuutosta. Tässäkin tapauksessa "valkoisten" määrä on suunnilleen 20% koko ihmiskunnasta, ja itseasiassa se NOUSEE sodan seurauksena, samoin kuin tekninen kehitys ja talouskasvu, mutta Australian upottua kestämättömään ekologiseen liejuunsa Kiina ja Intia tulevat pian rohmaisenaan Euroopan paikan maailman kehittyneimpnä talousalueena. Näin siis ydinsodan jälkeen, vaan mites nyt?
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi voi voi kyllä oli kuivaa luettavaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rikastaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu