VELKA ELVYTYSTÄ

Aamu tuimaan Iiro Viinanen, ministeri, kertoi antavansa arvoa Jyrki Kataiselle, mutta antoi tosi potkun tämän nilkkaan.

Iiro Viinanen julisti velkaelvytyksen suureksi virheeksi, koska laman maksajiksi tulevat tulevat sukupolvet tai oikeastaan ne sukupolvet, jotka ovat jo työelämäsää. Tietysti myös ne, jotka ovat elävien kirjoissa ja eläkeläisinä muutaman vuoden ajan.

Jyrki Katainen eduskunnan pöntöstä julisti vielä viime syksynä, ettei maksajiksi pidä panna tulevia sukupolvia. No tämä oli sitä samaa litaniaa, joka aloitettiin Siilinjärven kokoomusnuorissa, kun piti kirjoitella pöytäkirjoja kokouksista joita koskaan ei ollut.

Totuus tulevasta tiedettiin jo Kokoomuksen vaalivoiton jälkeen. Tällöin olisi pitänyt panna arvot järjestykseen ja unohtaa vaalilupaukset. Kokoomus ei näin tehnyt. Demarit reivasivat purjeita jo toiseen suuntaan. Varottelivat hallitusta tulevasta. Kokoomus jakoi omilleen rahaa valtion pohjattomasta pussista.

Vielä kesälläkin alkaneen vuoden talousarviota laadittaessa Jyrki Katainen peitti silmänsä näkemästä totuutta. Pidettiin kiinni veronkevennyksistä. Veronkevennyksistä, jotka kuitenkin jäävät marginaalisiksi palkansaajille, kun huomioidaan kotitalouksien nettomenojen kasvu viime vuoden puolella. Tällöin syötiin ennakkoon elvyttävät veronkevennykset ja eivät riitäkään.

Nyt uutisoidaan jo työttömyydestä, joka vauhdissaan on suurempaa luokkaa, kuin edellisen oikeistohallituksen aikaansaama. Nyt tarvittaisiin kaikki veronkevennysrahat, ne joita jaettiin oikeistohallituksen ekatahteina sekä ne jotka jaetaan tämän vuoden aikana.

Kysymys on noin 5 miljardin euron tarpeesta. Viime vuonna valtion verotulot jo putosivat lähes 1 miljardin euron ja alkaneena vuotena varmasti 2 miljardia euroa. Puhumattakaan kuntien verotulojen putoamisesta.

Yhteiskunnan velkamäärä kasvaa nopeammin kuin koskaan. Edellinen oikeistohallitus sai aikaan neljässä vuodessa 10 miljardin euron velan ja nyt se tehdään jo yhtenä vuotena tai siis puolet siitä.

Mikä on edessä?

Kaikista väitteistä huolimatta oikeistohallitus aiheuttaa sen, että yhteiskunta leikkaa tulevina vuosina. Kunnat vähentää henkilökuntaansa ja samoin valtio. Terveyspalvelut menevät alas kuin lehmän häntä ja vanhukset joudutaan unohtamaan sänkyihinsä. Heitä vain lääkitään, jotta olisivat hiljaa ja eivät vaivaisi kokoomuslaista terveydenhoitohenkilökuntaa.

Edessämme on mahtava velkataakka. Kansantaloutemme ei pysty jatkossa korjaamaan tilannetta, koska kasvu parhaassakin tilanteessa tulee hiipumaan 0-1 prosentin tietämille. Demarijothoiset hallitukset sekä valtiovarainministerit huolehtivat siitä, että velkataakka putosi ja kansantalous kasoi 2-3 prosenttia vuodessa. Työttömyys putosi niillä toimenpiteillä, joita tehtiin demarijohtoisesti.

Oikeistohallituksen vihreä valehteli kertoessaan tai antaessaan ymmärtää, että hän ja vain hän sai aikaan työttömyyden laskemisen ja työllisten määrän kasvun. Suuri harha, koska ne toimet tehtiin edellisen 12 vuoden aikana. Vihreä pääsi nauttimaan hedelmät, mutta unohti aidon tehtävänsä. Nyt hän tarjoaa sitten samaa lääkettä, jota toteutettiin aikaisemmin ja jota hän kutsui "tempputyöllistämiseksi". Koulutusta eri tavoin ja niin etteivät ihmiset näy hänen kortistossaan.
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sitä en käsitä että suomen porvarihallitus lainaa VELKARAHAA TOISELLE VALTIOLLE..
käy samalla lailla kuin SUOMENVALTIO RAHOITTI SAKSALAISITA 3G VERKKOA..RAHHAT MENI JA VELKKA JÄI.
NÄYTTÄ SILTÄ ETTÄ ULKOMAISET SIJOITTAJA OVAT HUOMANNEET ETTÄ SUOMALAINEN PORVARIHALLITUKSEN MAKSAA HEIDÄN TAPPIOT...
TÄMÄ ON VALKOIN TOTUUS KOKOOMUSESTA JA KEPUSTA/VIRHERPEIPOITA...

Äänestä

Jyrki Katainen vakuutti televisiossa muutama aika taaksepäin, että valtion velanmaksajina ovat ensisijaisesti eläkeläiset ja toissijaisesti palkansaajat, muita maksajia Jyrki Katainen ei eritellyt.

Äänestä
  • kun löydettiin lamamaksajatkin. 24 % on jo oikeisto-ylen mukaan plakkarissa, se ei kuitenkaan riitä. Josko saataisiin Demari avuksi, tuo musta porvari.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Aamu tuimaan Iiro Viinanen, ministeri, kertoi antavansa arvoa Jyrki Kataiselle, mutta antoi tosi potkun tämän nilkkaan.

Iiro Viinanen julisti velkaelvytyksen suureksi virheeksi, koska laman maksajiksi tulevat tulevat sukupolvet tai oikeastaan ne sukupolvet, jotka ovat jo työelämäsää. Tietysti myös ne, jotka ovat elävien kirjoissa ja eläkeläisinä muutaman vuoden ajan.

Jyrki Katainen eduskunnan pöntöstä julisti vielä viime syksynä, ettei maksajiksi pidä panna tulevia sukupolvia. No tämä oli sitä samaa litaniaa, joka aloitettiin Siilinjärven kokoomusnuorissa, kun piti kirjoitella pöytäkirjoja kokouksista joita koskaan ei ollut.

Totuus tulevasta tiedettiin jo Kokoomuksen vaalivoiton jälkeen. Tällöin olisi pitänyt panna arvot järjestykseen ja unohtaa vaalilupaukset. Kokoomus ei näin tehnyt. Demarit reivasivat purjeita jo toiseen suuntaan. Varottelivat hallitusta tulevasta. Kokoomus jakoi omilleen rahaa valtion pohjattomasta pussista.

Vielä kesälläkin alkaneen vuoden talousarviota laadittaessa Jyrki Katainen peitti silmänsä näkemästä totuutta. Pidettiin kiinni veronkevennyksistä. Veronkevennyksistä, jotka kuitenkin jäävät marginaalisiksi palkansaajille, kun huomioidaan kotitalouksien nettomenojen kasvu viime vuoden puolella. Tällöin syötiin ennakkoon elvyttävät veronkevennykset ja eivät riitäkään.

Nyt uutisoidaan jo työttömyydestä, joka vauhdissaan on suurempaa luokkaa, kuin edellisen oikeistohallituksen aikaansaama. Nyt tarvittaisiin kaikki veronkevennysrahat, ne joita jaettiin oikeistohallituksen ekatahteina sekä ne jotka jaetaan tämän vuoden aikana.

Kysymys on noin 5 miljardin euron tarpeesta. Viime vuonna valtion verotulot jo putosivat lähes 1 miljardin euron ja alkaneena vuotena varmasti 2 miljardia euroa. Puhumattakaan kuntien verotulojen putoamisesta.

Yhteiskunnan velkamäärä kasvaa nopeammin kuin koskaan. Edellinen oikeistohallitus sai aikaan neljässä vuodessa 10 miljardin euron velan ja nyt se tehdään jo yhtenä vuotena tai siis puolet siitä.

Mikä on edessä?

Kaikista väitteistä huolimatta oikeistohallitus aiheuttaa sen, että yhteiskunta leikkaa tulevina vuosina. Kunnat vähentää henkilökuntaansa ja samoin valtio. Terveyspalvelut menevät alas kuin lehmän häntä ja vanhukset joudutaan unohtamaan sänkyihinsä. Heitä vain lääkitään, jotta olisivat hiljaa ja eivät vaivaisi kokoomuslaista terveydenhoitohenkilökuntaa.

Edessämme on mahtava velkataakka. Kansantaloutemme ei pysty jatkossa korjaamaan tilannetta, koska kasvu parhaassakin tilanteessa tulee hiipumaan 0-1 prosentin tietämille. Demarijothoiset hallitukset sekä valtiovarainministerit huolehtivat siitä, että velkataakka putosi ja kansantalous kasoi 2-3 prosenttia vuodessa. Työttömyys putosi niillä toimenpiteillä, joita tehtiin demarijohtoisesti.

Oikeistohallituksen vihreä valehteli kertoessaan tai antaessaan ymmärtää, että hän ja vain hän sai aikaan työttömyyden laskemisen ja työllisten määrän kasvun. Suuri harha, koska ne toimet tehtiin edellisen 12 vuoden aikana. Vihreä pääsi nauttimaan hedelmät, mutta unohti aidon tehtävänsä. Nyt hän tarjoaa sitten samaa lääkettä, jota toteutettiin aikaisemmin ja jota hän kutsui "tempputyöllistämiseksi". Koulutusta eri tavoin ja niin etteivät ihmiset näy hänen kortistossaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu