Kummallinen lama

..kovasti puhutaan sen puolesta, että pitää kuluttaa ja rahaa tulee kukkaroon enemmän kun koskaan aikaisemmin.

Näinhän asia on, palkat nousee ja verot pienenee. Myöskin öljyn ja muidenkin raaka-aineiden hintojen alentuminen lisää ainakin joillekkin rahantuloa.

Yhteisvastuullisuuteen kehottaa myös Puhemies Niinistö uudessa Seura-lehdessä. Onko se yhteisvastuullisuus nyt sitten vain sitä, että ostetaan enemmän. Sillä sitten toisten kärsimys vähenee.

Aikaisempien lamojen aikana valtio huolehti myös kansalaisten puolesta kuluttamisesta. Piti ostaa jokin tarra-lappu tuulilasiin tai vain yksinkertaisesti veroja korotettiin. Näin kuluttamisesta tehtiin mahdollisimman helppoa.

Nyt meidän pitää kai mennä kauppaan ja ostaa jokin tuote joka vastaa sitä tarralappua tuulilasissa. Nämä verothan silloin aikaisemmin sanottiin väliaikaiseksi, mutta ei ne niiksi jääneet, vaan kyllä niistä pysyviä tuli. Nimi vain muuttui ja maksutapa.

Että, on tämä lama nyt vähän erikoinen ymmärrettävä, kun menee paremmin kun korkeasuhdanteessa. Ainut muutos on, että pitäsi vain ostaa enemmän.
14520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Että heikkoselkänen joutuu nostamaan kahdessa erässä...

Äänestä

Laman torjunnassa on oleellista, että raha kiertäisi kansantaloudessa, eli nyt juuri kotimarkkinoilla, kun se ei vientimarkkinoilla kierrä.

Vain liikkuva raha pitää talouden käynnissä ja työttömyyden aisoissa.

Jos raha nyt pannaan sukanvarteen "pahan päivän" varalle, niin sillä saadaan aikaan juuri se, että paha päivä ihan varmasti tulee.

Äänestä
  • törsäilemään, kun ei olla ennenkään törsäilty.

    Ne siellä statissa ottakoot lisää velkaa ja ostelkoot joutavia rojuja.

    Met emmä osta.

    Äänestä

Kyllähän sitä joka pojalle koitti hetken hurma, kun nuori neito raotti illalla aitan oveaan kutsuvasti. Mutta kuinka pitkälle se rakkaus sitten kesti olikin jo toinen juttu.

Talouden alamäki näkyy meillä aluksi taantumana vientiteollisuudessa. Se ei ole vielä heijastunut laajemmalle yhteiskuntaan. Väliaikaisesti eli lähinnä tämän vuoden aikana voi näyttää tosiaan siltä, että useammat hyötyvät tilanteesta kuin kärsivät. Vientiteollisuuden vedeon loppuminen vie kuitenkin polttoainetta taloudesta ja taantuma hiipii sitä kautta vähitellen myös laajemmalle. Taantuman tai laman syvin vaihe osunee Suomessa vuosiin 2010 - 2011 ja pitemmällekin, jos tilanne ryöstäytyy käsistä. Vasta ensi vuonna kannattaa arvioida sitä, kuinka pahasti tämä lama kolahtaa.

Ensi alkuun lama vaikuttaa muualla kuin vientiteollisuudessa varovaisuuden kasvuna. Se näkyy jo uutisten mukaan esim. ravintola-alalla. Ihmiset säästävät ensin siitä, mikä ei tunnu välttämättömältä. Syöminen ja juominen siirtyy kotioloihin ja tarkoittaa ravintola-alalla työttömyyden kasvua.

Sellaiset kotitaloudet, joilla on pienikin työttömyysuhka olemassa, vähentävät kulutustaan ja lisäävät säästämistä. Ei siinä taida paljon auttaa silloin, jos pääministeri kehottaa kansalaisia kuluttamaan entiseen tahtiin. paljon vakuuttavampi olisi sellainen sanoma, missä työantajapiireistä kerrottaisiin, että lomautuksia ja irtisanomisia tullaan välttämään kaikin tavoin. Niin kauan kun tällaista ei uskalleta sanoa, ihmisten varovaisuus kasvaa ja talouden alamäki jyrkkenee.

Äänestä

  • jos tavara ei mene kaupaksi. Sehän olisi epä-älyllistä valehtelua kansalaisille.

    Äänestä

  • auta... kirjoitti:

    jos tavara ei mene kaupaksi. Sehän olisi epä-älyllistä valehtelua kansalaisille.

    Kun ei voida tai uskalleta luvata mitään varmaa, työn varassa oleva kuluttaja käyttää myös järkeään eli vähentää kulutustaan. Sitten sen yrittäjän tavara ei mene senkään vertaa kaupaksi kuin ennen.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kun ei voida tai uskalleta luvata mitään varmaa, työn varassa oleva kuluttaja käyttää myös järkeään eli vähentää kulutustaan. Sitten sen yrittäjän tavara ei mene senkään vertaa kaupaksi kuin ennen.

    olisi nyt isänmaallista, en oikein ymmärrä säästämisenkään vaarallisuustta. Siinähän pankit saavat halpaa rahaa suureen tarpeeseensa ja yritystenkin rahoitus helpottuu tai ostaan pääasiassa ulkomaalaisilta pois halvalla niitä osakkeita, joita ne ovat kalliilla ostaneet. Molemmt ovat mielestäni nekin isänmaallista toimintaa. Tuskinpa monikaan enää konkreettisesti rahaa sukanvarteen panee tai jos raha todella sinne mene, valtiollahan on hyvä syy painaa sitä lisää.

    Äänestä

  • Obs1 kirjoitti:

    kansalaisten käteinen raha torjuu lamaa paremmin, jos se kiertää kotimaisessa kulutuksessa suoraan yritysten myyntituloihin kuin säästämisen kautta lainoina yrityksille.

    Äänestä

Nykyinen lama on poikkeuksellinen, se on sitä monestakin syystä. Aiemmin laman torjunnassa käyttävissä olleet talouspoliittiset välineet, eivät ole nyt mahdollisia. Tärkein näin välineistä on ollut vientiteollisuuden tueksi tehdyt devalvaatiot. Euroon siirryttäessä se ei ole enää mahdollista. Devalvaatio nosti tuontitavaroiden hintoja ja myös kotimaassa tuettujen hinnat nousivat samalla. Kotimaan tuotannon hintojen nousuun vaikutti se, että nähtiin tilaisuus korotukseen, suhteellisesti hintojen eroa ei muodostunut.

Koska devalvaatio ei ole mahdollinen, saman vaikutuksen tekisi tuotantokustannusten merkittävä alennus, nyt energian hinta on laskenut, hintojen leikkaamiseksi mahdollisuuksia on vielä tuotannon tehostamisella ja (jo nyt väläytetyllä) palkka-alella. Lomautukset ja irtisanomiset ovat hankalia keinoja, koska osa työntekijöistä siirtyy muualle, poistuma tapahtuu nimenomaan pätevimpien kohdalla.

Yksittäisen kuluttajan kannalta lama on erinomainen asia, jos työllisyys on turvattu ja rahaa on käytettävissä ja tarvetta investointien myymiseen ei ole. Asunnot halpenevat, kulutustavarat samoin, sijoittamisessa on odotettavissa kurssinousuja, asutuskeskuksissa ei veroäyrikään nouse aivan sietämättömäksi.jne...

Yhteiskunnallisesti ajatellen lama on hankala tilanne, se lisää syrjäytymistä, lisää koulutustarvetta, ajaa alas rakentamisen, lisää konkursseja. Konkurssien riski vähentää luotottamista joka lisää lamaa. Mikäli laman aikana sukelletaan syvälle, silloin nousukauden eväitä on pakko syödä, silloin nousu tulee suhteellisen myöhään.

Lamasta on jotkut ovat aina hyötyneet, rahaa menee uusjakoon merkittävästi yleensä ns. vanha raha on siitä hyötynyt. Nykyisessä tilanteessa voi käydä toisin, sen verran isoja raatoja teollisuudessa pelätään tulevan.

Suomen mainostetut puskurit ovat varsin heppoisia, täällä on jo nyt sosiaaliturvantasoa laskettu liiaksi, siitä ei ole mahdollisuus enää tinkiä. Työllisyys ei ollut tarpeeksi korkealla ennen lamaakaan. Työvoiman vähentämisen tarve kohdistuu vääriin ihmisiin, näin jää erikoinen tilanne voimaan, voimakas työttömyys ja samaan aikaan oleva työvoimapula. Verotuksen kiristäminen on myrkkyä, laman aikana ja ennen sitä, se vähentää kulutusta, vaikutus on suurempi kun veroleikkauksien taloudellinen merkitys oikeasti olisi. Ihmiset reagoivat tunteenomaisesti.

Laman aikana kannattaa olla kaupunkilainen, vakinaisessa työssä joka on suhteellisen varmalla työnantajalla (julkisella), velaton, koska velkaa kannattaa ottaa jopa sijoitusmielessä.

Äänestä

ja Kataiseen, niin kyllä se iloksi muuttuu, sinun ja Sonnimiehen mielestä, tämä lamantulo on vain Punikkien ja Työväenluokan keksintöä. En muuten olisi uskonut, että minä joudun pikkuisen valistamaan, tuota Juonenkylän naapuria, hänen aivoituksissaan.

Kumma etteivät nuo sinun Tähtiministerisi neuvo Kansalaisia käyttämään enempi myös Alkon tuotteita, niistähän olisi paras tulo Valtion kassaan. Siis tyyliin, osta Kossupullo päivässä, tuet suomen työttömyyttä.

Odotahan vain, ennenkuin tämä Talvikaan on lopussa,niin olempa melko varma, että siellä Eteläpohjanmaallakin aletaan huomata, että taittaa yhteiskuntaamme sittenkin laman koura puristaa. Tietenkin te viljelijäväestö olette eri asemassa kun muut Suomen työntekijät. Teille on lailla suojatut tulonlähteenne, eli juuri kuin Kekkosen aikoihin, pani Isätä taikka halla, kyllä kekkonen maksaa. Tämä vanha iskulause on taatusti sinunkin muistissasi.?

Nyt lause kuuluu, Onko yli tai alituotantoa, kyllä EU- ja Sika-Anttila maksaa. Ethän sinä noinkin valistuneena viljelijänä usko, että nämä nyt Lomautettavat ihmiset palaavat lomautusten jälkeen töihinsä. Kuulehan Kuomaseni, kun Ukki vähän sinua valistaa. Nämä lomautukset ja seisakit ovat ainakin kaksi tai kolmevuotisia, katsos kun nämä sinun Superministerisi Matti, ja Jyrki, tietävät tasan tarkkaan, että mitään Töihinpaluuta ei tule olemaankaan ainakaan vuosiin. Siksi on Suonen Työntajain Keskusliiton kanssa sovittu miten menetellään, että kansa pysyy rauhallisena.

Katsos kun Matti ja Jyrki tietävät, että työväestö voi hermostua, ja voivat alkaa vaatia näiden Superministereiden eroa, jos totuus noin suoraan sanottaisiin. Paneppa nyt Mvv- mieleesi, kun tämä ensimäinen lomautusjakso on läpikäyty, niin pian tulee Tehtailta ilmoituksia, kun maailmanmarkkinat ovat edelleenkin jumissa, niin meidän täytyy taas vaikkapa puolella vuodella jatkaa lomanpitoa.

Siellä Ylihärmässähän on paljon Maatalouskoneiden ja laitteiden teollisuutta, tiedän kyllä, nämä Työntekijät ovat melkein sataprosenttisesti niitä siellä olevia "Kituviljelijöitä", jotka käyvät lisäansioissa näillä tehtailla. No siinä ei mitään pahaa ole, mutta kun he jäävät ilman sitä lisäansiota, niin eiköhän se Punikittelukin siellä Pitkässä Jussissa kaljatuopin ääressä, ala hiljalleen vaimentua, on sellainen pikku "sormituntuma".

No en tiedä olisiko tuo sinun kannanottosi näinkään pitkää selostusta kaivannut, sinähän siinä vain niinkuin ihmettelit maailman menoa, kyllä minä sinua ymmärsin. Mutta koska tiedän sinun kuitenkin lukeutuvan täysillä tähän Eteläpohjanmaan Junttiluokkaan, ja kun minäkin ne Juntit tunnen ja heidän ajatuksenjuoksunsa melko tarkkaan niin vanhempana miehenä halusin sinua valistaa.

Muuten et silloin vastannut kysymykseeni, sopiiko sinulle se humppailta siellä Härmän kuntokeskusksessa. Otetaan vaimot mukaan ettei pääse pahemmin "Ryöstäytymään". Mutta jos olet vaikkapa uskonnollinen ei tarvitse vastata.

Äänestä
  • KUten tiedät Mvv- minä olen välttänyt tätä Kepupalstaa, mutta koska sinä alennuit tulemaan tuolle Denaripalstalle niin en malttanut olla ottamatta kantaa aloitukseesi.

    Ja hyvä että otinkin, koska tämän Kepupalstan kaksi tähtikirjoittajaa myöskin ottivat kantaa, ja tiedätkö mitä näkyy heillä olevan samankaltaiset ajatukset tästä lamasta kuin Ukillakin. Voi piru, että minä olen ylpeä, kun minäkin saan kohta lukeutua näiden tähtikirjoittajien kaartiin, Sonnimiehen "sävellyksistä huolimatta".

    Niipä niin, myöskin vierailee joskus tuolla Demaripallstalla, ja heti kun hän tuo ajatuksiaan esille lukijamäärät aloituksissani nousevat lähelle tonnia, mikä siellä Saitilla on paljon.

    Tuo Mpp- ei vaan mahdu tulemaan Työväenpalstalle, liekkö vaimonsa kieltänyt, sekaantumasta Työväenluokan juttuihin, voi hyvinkin olla niinkin. Mutta sehän on hänen asiansa, vieraillaan me Eteläpohjanmaan "Hanut aina joskus kun on asiaa toisissamme kylässä. Myöskin Korhos Jomppe lupaili tulla sinne Demaripalstalle.

    Muuten vieläkö siellä Juonenkylällä mennään naapuriin kutsumatta, vai onko tämä Kieroutunut kulttuuri päässyt sinnekin kotiutumaan. Täällä Pohjan perukoilla ei naapuriin enää mennä vahingossakaan ilman kutsua ja kukkia, ja sitä ei ainakaan Uusi-Ukki tykkää, siinä on kyllä sivistyksen kaari mennyt väärään suuntaan.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    KUten tiedät Mvv- minä olen välttänyt tätä Kepupalstaa, mutta koska sinä alennuit tulemaan tuolle Denaripalstalle niin en malttanut olla ottamatta kantaa aloitukseesi.

    ..juntiudessa sinun tasollesi. Siinä sinä olet täysin vastusta vailla, oikein Suurmestarijuntti.

    Toki tämän lamahomman ymmärrän, mielestäni paremmin kun nämä Tähtikirjoittajasi, ainakin paremmin kun mpp.

    Vakaasti olen sitä mieltä, että varsinkin nyt meidän pitää suosia Suomalaista. Niin Elintarvikkeissa kuin kaikessa muussakin. Siis ei Tanskanmaalta kinkkuja, on sanomani.

    Aloituksessani kummastelin paremminkin sitä, että nyt lama koskettaa edellisiä lamoja enemmän osaa kansasta, kun suuri osa hyötyy. Ainahan hyötyjiä on ollut, mutta he ovat olleet pääasiassa rahalla keinottelijoita. Nyt hyötyy jopa tavallinen kansa.

    Ei varmasti Juonenkylälläkään juuri kutsumatta vierailla, kyllä ne kaupungin tavat ovat laajalle levinneet. Onhan niitä tietysti joitakin jotka tulevat piipahtamaan, mutta harvassa ovat.

    Hallitus näyttää kyllä laman ottavan tosissaan, ja se on hyvä asia. SDP:llä näyttää olevan vaikeampaa, puheenjohtaja esittelee vain Verkkosukkia. Pätevämpi Heinäluoma erosi väärään aikaan. Minä ennusta ettei Verkkosukkatyttö kovin pitkää aikaa puheenjohtajan nuijaa heiluta, tilalle valitaan joku kokenut vanhempi mies, ehkä Kalliomäki. Muuten SDP:n uskottavuus menee aivan pohjamutiin.

    Se kuntsari reissu- pitää nyt katsoa, Ukkikin taitaa pelätä jo liukkaita tuolla ikää, jos joku sopiva ajankohta tulisi, niin miksi ei.

    Vai kituviljelijät töissä härmän tehtailla. Ei ole, tiedän asian. Siellä on tietysti isäntiä sivuansioita hankkimassa. Sehän on hyvä asia, eivät pankolla makoile. Vapaaaikanaan viljelevät sitten melko pyyteettömästi viljaa, se on paljon parempi harrastus kun turanpäivänen mönkijöillä ajo.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    KUten tiedät Mvv- minä olen välttänyt tätä Kepupalstaa, mutta koska sinä alennuit tulemaan tuolle Denaripalstalle niin en malttanut olla ottamatta kantaa aloitukseesi.

    Ja hyvä että otinkin, koska tämän Kepupalstan kaksi tähtikirjoittajaa myöskin ottivat kantaa, ja tiedätkö mitä näkyy heillä olevan samankaltaiset ajatukset tästä lamasta kuin Ukillakin. Voi piru, että minä olen ylpeä, kun minäkin saan kohta lukeutua näiden tähtikirjoittajien kaartiin, Sonnimiehen "sävellyksistä huolimatta".

    Niipä niin, myöskin vierailee joskus tuolla Demaripallstalla, ja heti kun hän tuo ajatuksiaan esille lukijamäärät aloituksissani nousevat lähelle tonnia, mikä siellä Saitilla on paljon.

    Tuo Mpp- ei vaan mahdu tulemaan Työväenpalstalle, liekkö vaimonsa kieltänyt, sekaantumasta Työväenluokan juttuihin, voi hyvinkin olla niinkin. Mutta sehän on hänen asiansa, vieraillaan me Eteläpohjanmaan "Hanut aina joskus kun on asiaa toisissamme kylässä. Myöskin Korhos Jomppe lupaili tulla sinne Demaripalstalle.

    Muuten vieläkö siellä Juonenkylällä mennään naapuriin kutsumatta, vai onko tämä Kieroutunut kulttuuri päässyt sinnekin kotiutumaan. Täällä Pohjan perukoilla ei naapuriin enää mennä vahingossakaan ilman kutsua ja kukkia, ja sitä ei ainakaan Uusi-Ukki tykkää, siinä on kyllä sivistyksen kaari mennyt väärään suuntaan.

    Näistä markkinoista hieman, ei minun kirjotukseni nosta lukijamääriäsi. Sinun looginen päättelysi lähtee vääristä oletusarvoista ja näin johtopäätöskin on väärä. Vastaan siis alustuksiin, jos ne ovat mielenkiintoisia ja joista keskusteluhalu herää niiden asiasisällön vuoksi. Koskapa ihmisiä noin yleisesti kiinnostavat samantyyppiset asiat, niin ketjulla riittää lukijoita, niitä pikemminkin riittää minusta huolimatta -kuin vuokseni.

    En ole "tähtikirjoittaja", eikä se ole tavoitteenikaan, minulta puutuu siihen vaadittava kirjallinen lahjakkuus ja (myös) julistamisen tarve. Haluan pikemminkin tutustua toisten ajatuksiin, en niin julkituoda omiani, siksi en juurikaan aloitusviestejä tee.

    Jatketaan keskusteluja edelleenkin hyvässä hengessä, olipa foorumi sitten mikä tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mvv kirjoitti:

..kovasti puhutaan sen puolesta, että pitää kuluttaa ja rahaa tulee kukkaroon enemmän kun koskaan aikaisemmin.

Näinhän asia on, palkat nousee ja verot pienenee. Myöskin öljyn ja muidenkin raaka-aineiden hintojen alentuminen lisää ainakin joillekkin rahantuloa.

Yhteisvastuullisuuteen kehottaa myös Puhemies Niinistö uudessa Seura-lehdessä. Onko se yhteisvastuullisuus nyt sitten vain sitä, että ostetaan enemmän. Sillä sitten toisten kärsimys vähenee.

Aikaisempien lamojen aikana valtio huolehti myös kansalaisten puolesta kuluttamisesta. Piti ostaa jokin tarra-lappu tuulilasiin tai vain yksinkertaisesti veroja korotettiin. Näin kuluttamisesta tehtiin mahdollisimman helppoa.

Nyt meidän pitää kai mennä kauppaan ja ostaa jokin tuote joka vastaa sitä tarralappua tuulilasissa. Nämä verothan silloin aikaisemmin sanottiin väliaikaiseksi, mutta ei ne niiksi jääneet, vaan kyllä niistä pysyviä tuli. Nimi vain muuttui ja maksutapa.

Että, on tämä lama nyt vähän erikoinen ymmärrettävä, kun menee paremmin kun korkeasuhdanteessa. Ainut muutos on, että pitäsi vain ostaa enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu