Niin, olen monesti pohtinut että miten ei vl naiset suhtautuu liikkestä eronneeseen mieheen kun esim. treffeillä tai sen jälkeen kuulevat siitä mieheltä itseltään että on joskus kuulunut siihen uskoon?
Siis minä vl liikkeestä eronneena koen kärsiväni juuri tästä ennakko luulosta mikä juontaa juurensa lapsuuden ajan valheista ja harha opeista.
Ei voi kiistää etteikö sillä olisi vaikutusta elämään ja ihmis suhteisiin, sitä on niin v**un lesta muiden silmissä, AINA, vaikka on eronnut siitä paskasta. Mä toivon että löydän joskus ymmärtäväisen ja hauskan naisen vierelleni, vaikka se voi olla vaikeeta löytää. Sitä kun tuntee olevansa joku prkl:n ruton kantaja tuolla yö elämässä...
Kyllä mua niin hajottaa, paskat ihmiset ja koko elämä!
Siis minä vl liikkeestä eronneena koen kärsiväni juuri tästä ennakko luulosta mikä juontaa juurensa lapsuuden ajan valheista ja harha opeista.
Ei voi kiistää etteikö sillä olisi vaikutusta elämään ja ihmis suhteisiin, sitä on niin v**un lesta muiden silmissä, AINA, vaikka on eronnut siitä paskasta. Mä toivon että löydän joskus ymmärtäväisen ja hauskan naisen vierelleni, vaikka se voi olla vaikeeta löytää. Sitä kun tuntee olevansa joku prkl:n ruton kantaja tuolla yö elämässä...
Kyllä mua niin hajottaa, paskat ihmiset ja koko elämä!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen kokenut samaa kuin sinä ja miettinyt itsekin onko tuo loppuelämän leima vaikka on siitä eronnut.
Kysymys voi olla siitäkin että vielä elää siinä "olen eri kuin nuo muut maailman ihmiset" jota vl-opissa korostetaan.
Tuo voi olla myös keino jolla hankaloitetaan ihmisten eroamista liikeestä jottei voisi koskaan olla onnellinen ilman sitä.
Vl-narut saattavat kietouttaa sinut pitkäksikin aikaa vaikka aikaa olisi kulunut vuosia erosta ja ymmärrettävästi se vaikuttaa sinuun koska olethan kaikki kriittiset ajat elämästäsi ollut siinä, kasvanut siihen: lapsuus, teini-ikä, nuoriaikuisuus ehkä jne.
Minusta on hyvä että sinä huomaat itsessäi tuon leiman tunteen, se voi olla yksi askel eteenpäin eroprosessissasi. Sitä kannattaa miettiä ja tutkiskella enemmänkin.
Itse olen miettinyt että olisi hieno jos joskus ajattelisin asiasta niin että olisin sujut mennetisyyteni kanssa ja pitäisin hienona asiana sitä että olen vähän erilaisempi kuin muut. Muilla ei ole jotain niin erikoislaatuista kokemusta kuin minulla ja miten paljon ymmärrystä moneen asiaan tuo kokemus on antanut, jota toiset ihmiset eivät mitenkään pysty ymmärtämään.
Onhan yksilöllisyys nykypäivänä muutenkin ihailtu asia, joten sinulla on jotain erikoista mitä ei jokaisella vastaantulijalla ole.
En usko että tuo usko jossa olet elänyt lapsuuden vaikuttaa siihen ettet tapaisi elämäsi naista. Muutenkaan oman kokemuksen/tietämyksen mukaan aika harva löytää yöelämästä itselleen puolisoa. Ne löytyvät yleensä muualta: työpaikoilta, nettitreffi palstoilta(hirveän yleistä nykypäviänä, kannattaa kokeilla), muista sosiaalisista ympyröistä jne.
No äläs nyt!
Mä olen tietysti miettinyt joskus samaa kun erosin vl-liikkeestä ja kun piti alkaa miettiä näitä seurustelu-asioita niin mietin että miten mä voin sanoa että olen jättisuuresta lestadiolaisperheestä, eikö kaikki lähde karkuun?
Mun mielestä kaikki lähtee siitä että hyväksyy tosiasiat. Et sinä pääse tosiasioita mihinkään karkuun, niinpä on hyvä olla sinut tosiasoiden kanssa. Tämä on minun taustani ja täältä minä tulen.
Jokaisella ihmisellähän on oma taustansa, kyllä niillä kaikilla naisillakin on omat taustansa ja elämässä asioita joita ne häpeävät.
Aloin kertoa asioista iloisesti. Sanoin suunnilleen ensimmäisenä asiana että sukulaiseni ovat lestadiolaisia ja siksi meillä on niin iso perhe. Ok, sanoivat useimmat. Monet pitivät sitä jopa kiinnostavana että miten noin isossa perheessä eletään. Etsi asiasta hyvät puolet ja kerro niistä. Omat asiat harvoin on ongelmia muille jos ne eivät ole sitä itselle.
Ainakin omassa kaveripiirissäni oli monenlaista tyyppiä. Oli suomalaista, ulkomaalaista, ruotsinsuomalaista, suomenruotsalaista, puoliromania, jehovantodistajaa, helluntalaista ja lestadiolaista. Hyvin mahduttiin kaikki samaan kouluun/luokkaan/porukkaan/seurueeseen/työpaikkaan.
Hyväksyn kyllä tosiasiat ja olen ymmärtänyt asiat juuri niin kuin sinäkin. En todellakaan rupea valehtelemaan ja peittelemään menneisyyttäni, koska ennenmmin tai myöhemmin kaikki kuitenkin tulee ilmi. Vaikka mulle ei todellakaan ole helppoa ruveta kertomaan siitä elämästä. Sitä kun ei tiedä miten kriittisesti toinen suhtautuu, mutta olen päättänyt, että menkööt hemmettiin sellaiset tyypit jotka ei osaa suhtautua oikein.
Meillä kotona ei ole suurperhettä ja olen kyllä tyytyväinen siitä. Äitini puolelta lesta suku on laaja, isäni puolella ei ole lestadiolaisia.
Vl kaverithan nuo on häipynyt mun elämästä, mutta empähän oo kaivannut 2-naamaisia ystäviäni ollenkaan. Jos niillä on jotain niuhotettavaa, niin heillähän se ongelma on, ei minulla. Tekisi vaan mieleni käydä repimässä paskaksi kaikki takin kääntäjät ja selkään puukottajat.
Voi voi, kaikki olis helpompaa kun ois syntynyt normaaliin perheeseen.
millainen on normaali perhe?
Perus evlut perhe, niin kuin suurin osa Suomalaisista perheistä. Kunhan ei minkään herätysliikkeen perhe.
Useimmista perheistä löytyy omat kipukohtansa, jonka perheenjäsenet toivoisivat olevan toisin.
Mutta luulen kuitenkin tajuavani mitä tarkoitat. Juuri tästä syystä en ole pakottanut lapsiani mihinkään hengellisissä asioissa. Aikuistunut ateistipoikani valitti juuri sitä, että äidistä ei saanut väittelykaveria. Se kuulema keljutti. :)
Toisaalta on hyvät välit kaikkien lapsien kanssa.
Siis todennäköisesti sinua on pakotettu? Ymmärsinhän oikein rivienvälistä oikein?
Siis minä hallitsen itse omaa elämääni ja en tanssi kenenkään muun pillin mukaan, paitsi työpaikalla tietysti johtajan mukaan. Niin kuin sinäkin olet käsittänyt, että parasta on olla sotkeutumatta hengellisiin asioihin toisten puolesta. Sehän se pitää hyvät välit kaikin puolin. Ja uskohan nimenomaan on henk.koht.
Ei mua sinällään koskaan ole pakotettu mihinkään, mutta vaikka ei olekaan pakotettu, niin sen kyllä aavistaa todella hyvin jos asiat menee erilailla kuin mistä porukat tykkäis. Välit menee vituiks ja muutenkin keskustelu on ahdasmielisempää...
Tämä nais asiakin on aika paska. Nimittäin jos kotiin tuo ns."epäuskoisen naisen" niin voi olla aika viileää ja törkeää käytöstä vanhemmilta. Siitä juorutaan laajalti aikansa ja sitten se loppuu kun tajutaan ettei se auta vaikka kuinka repisi asiaa suuntaan ja toiseen. Ajan kanssa sitä voi sitten uskaltautua kyläilemään kun ensimmäiset "järkytykset" on ohi, ellei nainen ole jo häipynyt siinä vaiheessa. Vaikka minä olen kyllä jo tehnyt selväksi, että miten pitää suhtautua sitten...
Miten tähän tilanteeseen on yleensä jouduttu, ei voi kuin ihmetellä. Juuret on varmaan aika syvällä paskassa ja fanaattisuus on sairaalloista. Loppunut on ainakin minun kohdaltani tälläinen peli.
Tuo mitä ajattelet on tervettä itsenäistymistä. Jos niin ei olisi niin jotain olisi pielessä.
Näin se on, siis itselle kumppani valitaan eikä vanhemmille. :)
Mitäpä, jos opettelisit kirjoittamaan yhdyssanat oikein, niin katu-uskottavuutesi kohenisi kummasti!
suolle. Tosi hyvä keskustelun alku ja johan provon sieluun sattui.
Tottakai nuorempana kerroin kaikille,etenkin tulevalle miehelleni,heti kättelyssä että olen entinen hihhuli.Ja viimeistään siinävaiheessa,kun poikkesin muusta seurueesta toisinajattelijana/toimijana.Kyllä ihmiset käsittää.Se herättää mielenkiintoa.Eikä pelkästään huonoja mielikuvia.Niin että voit huoleti kertoa,mikä olet taustaltasi,jos joku ei ymmärrä taustojasi,olkoot sitten kapeakatseinen napaansatuijottaja :)
itse en ole vl, mutta uskovan perheen lapsi kuitenkin. Siihen aikaan kun suhtauduin erittäin negatiivisesti uskonasioihin tapasin mieheni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä yli kolmekymmnetä vuotta. Pidin visusti mieheni näistä asioista kaukana. Jos erehtyi tulemaan meille ja uskovia oli paikalla niin äkkiä ulos.
Noh muutama vuosi sitten kysyin, sttä miksi hän halusi kihloihin aikoinaan. Vastaus oli, että "sinä olit uskovan kodin lapsi ja hän ajatteli, että saa hyvän emännän".
No siinä emännän hyvyydessä joutui pettymään. :))
Kerroin eräälle naikkoselle, että olen entinen vl. Hän kertoi, että hänellä on luopioista huonoja kokemuksia. Ovat kuulemma narkkareita tai muuten voimakkaasti päihderiippuvaisia.
Liikkeestä eroaminen voi Karpon dokumentissa esiintyneen psykiatrin mukaan johtaa alkoholismiin ja seksihurjasteluun.
Ja kun kerroit olevasi teekkari, sait vielä panomiehen leiman juoppouden päälle?
En oikein mahdu joihinkin stereotypioihin.
Uskon ettei se läheskään kaikkia naisia häirihe että oot uskovaisesta perheestä. Mulla paljon tuttava miehiä jotka eronnu tosta uskosta ja niillä on kyllä naisia ollut ihan normaalisti, ei mitään entisiä uskovaisia vaan ihan tavallisessa perheessä kasvaneita. Ja nää naiset tulevat hyvin toimeen miehensä lestadilaisten perheenjäsenten kanssa.
Ehkei sun kannata ensimmäisenä esim.baarissa kertoa että oot uskovaisesta perheestä, kun niitä kaikenlaisia ennakkoluuloja tosiaan on. Tutustut ensin ja kerrot sitten sun lapsuuden perheestä. Eihän sulla mikään velvollisuus oo heti kertoo kun et itse enää ole vl.
Niin ja fiksu aikuinen nainen kyllä ymmärtää sua ja ymmärtää että olet vain sattunut syntymään sellaseen perheeseen. Taidat olla aika nuori vielä(kirjotutksesta saa sen mielikuvan), uskon ettet ajattele noin parin vuoden päästä. Ja jos joku susta kiinnostuu oikeesti niin ei siihen vaikuta enää toi sun tausta...eihän me ex-uskovaiset kuitenkaan mitään rikollisia olla.
Jonakin päivänä olet ylpeä kun oot saanut kristillisen kasvatuksen ja et sitä häpeile.
Ite löin lapaset naulaan jotain 11vuotta sitten ja ei oo semmosta tilaisuutta misä ei uskaltas kertoa et oon lepe perheestä.
Uhkailu,pelottelu,kiristäminen kasvatuksessa siitä pitäis olla ylpee???????
Minä tapasin nykyisen poikaystäväni Oulussa baarissa joskus alkutalvesta ja siitä lähti meidän suhde. Tuo miehen kuvatus kertoi mulle olevansa lesta vasta keväällä 3kk päästä kun valmistuin ja sain tatuoinnin lahjksi xD ...tai siis ex lesta. Ei se minua haitannut yhtään eikä haittaa edelleenkään. Ihmettelin vaan kun ei aiemmin ollut kertonut. Mutta siihen meni aikaa, että tohti minut käydä vanhemmilleen näyttämässä. Isä suhtautui ok, mutta äiti oli hiukka "harmissaan". Mulle oli tärkeintä, että tämä minun mies piti minun puolia ja sano että päättää ja valitsee itse kenet ottaa jne. Toisiammehan me rakastetaan..ei niitä vanhempia tai sisaruksia tai sukulaisia... jos ymmärrät mitä tarkoitan. :)