Fenomenografia on ihmisten mielikuvien tutkimiseen liittyvä tutkimusmenetelmä.
Sen mukaan käsitykset ovat konstruktioita (=rakenteita), joiden varassa ihmiset jäsentävät ja tulkitsevat uutta asiaa koskevaa informaatiota.
Kansalaisille on annettu mm. NATO:sta tietynlaisia mielikuvia. Näin menetellään kun tehdään/suunnitellaan pitkälle ajateltu prosessi psykologisella ajatuksella.
Millaisia päätöksiä on kansalaisille syötettyjen liittoutumattomuus/NATO-mielikuvien taustalla?
Alla oleva kirjoitukseni ei ole oma mielipiteeni, koska kirjoitus perustuu UM:n asiakirjoithin ja EU.neuvottelija Antti Kuosmasen tuhottuun kirjaan "Suomen tie EU:n jäseneksi".
Ulkoministeriöstä saamani aineksen valossa Maastrichtin sopimuksen taustakuvio kiteytyy
liittyen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sivujuonteena
ns. neuvoteltuun EMU-varaumaan ja vaalipetokseen kansanäänestyksessä.
Poliittiset päätökset on tehty pienessä ministeriryhmässä ja asiaan liittyvässä virkamiesryhmässä.
Sain 15. huhtikuuta 2002 Ulkoministeriöstä asiapapereita, jotka vahvistavat Suomen ”liittoutumattomuuden” jo helmikuussa 1992.
Tässä kirjoituksessa olen peilannut saamiani asiakirjoja jo aikaisemmin saamiini asiakirjoihin; pöytäkirjaan 16/93 ja sen liitemuistioon 1075, joita Ulkoministeriö ryhtyi pitämään salassa vasta tammikuussa 2000, ja joiden salassapidosta on KHO:n vahvistus.
Olen peilannut nämä asiakirjat lukemaani keskeisen EY-neuvottelijan Antti
Kuosmasen, mystiseen, tuhottuun kirjaan.
SALAISEKSI MÄÄRÄTTY PÖYTÄKIRJA 16/93 MUISTIOINEEN
Maastrichtin sopimusta koskevat asiat olivat esillä 20.12.1993 pidetyn ministeriryhmän kokouksessa, PÖYTÄKIRJA 16/93,
LUOTTAMUKSELLINEN. Asiaan liittyy muistio 1075 19.12.1993. Molemmat asiakirjat määrättiin ulkoministeriössä tammikuussa 2000 salaisiksi.
Kokouspöytäkirjan 16/93 6§ oli kuitenkin päässyt julkisuuteen jo 1.12.1999, samana päivänä, jolloin Esko Aho oli presidentinvaalikiertueellaan Satakunnassa. Huittisten Risto Ryti -
salissa Aho sai kuulla "neuvoteltaessa todetun" EMU-varauman paljastuneen. Niinpä Aho "unohti" kirjastaan "Kolme kierrosta"
Satakunnan komeimman auditorion kokonaan!
Kyseistä pöytäkirjaa 5-6 viikkoa aikaisemmin pyytäneenä en tiennyt mitään muistiosta 1075, jota ulkoministeriö ryhtyi salassa pitämään
ko. pöytäkirjan yhteydessä. KHO vahvisti ko. asiakirjojen salassapidon KHO:n 17.10.2000 vahvistamana ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608.
Kyseiset salassa pidetyt asiakirjat ovat skannattuina kotisivulle www.satanen.com. Ne kertovat paljon EMU-neuvottelujen vähäisyydestäkin.
Vuoden 2001 huhtikuun 27. päivä ulkoministeri Tuomioja saatuaan kirjallisen kysymyksen salassapitoa koskien kävi lukemassa ko.
asiapaperit ja päätti vapauttaa ne salassapidosta.
Kyseisestä muistiosta selviää, että Suomi olisi halunnut jäädä puolustuksellisesti liittoutumattomaksi maaksi, mutta sitä ei
hyväksytty. Olimme muistion mukaan Itävallan vankeja!
LIITTOUTUMATTOMUUS MUTKISTAA ASIOITA
Tarkastellaampa asiakirjaa:
"ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO N:O 1075 LUOTTAMUKSELLINEN
Veli Sundbäck 19.12.1993
LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI EU- MINISTERIRYHMÄN KOKOUKSESSA 20.12"
Kohta 7:
”7. ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA
EU on ehdottanut erillistä yhteistä julistusta liitettäväksi sopimusasiakirjoihin. Asiaa selostetaan erikseen. Mielestämme julistusta ei tarvita, koska Suomi on ilmoittanut voivansa hyväksyä UTP:n osalta saman kuin mihin jäsenmaat ovat sitoutuneet.
Olemme asiassa kuitenkin Itävallan vankeja. EU ei voi hyväksyä Itävallan liittymissopimusta ilman UTP-julistusta. Itävalta ei puolestaan hyväksy mitään, mikä koskee sitä eri tavalla kuin muita
hakijamaita. Sen vuoksi mahdollisuudet torjua julistus kokonaan on arvioitava vähäisiksi. Liian pontevat yritykset siihen suuntaan
voisivat sitä paitsi herättää jäsenmaissa vaikutelman, ettemme pysykään usein toistamiemme sanojen takana siitä, että Maastrichtin
sopimuksen ao. kohdat voidaan hyväksyä. Tämä voisi vaikuttaa merkittävästi neuvotteluja.
EHDOTUS:
SUOMI PYRKII VIELÄ YHDESSÄ MUIDEN HAKIJAMAIDEN KANSSA TORJUMAAN JULISTUKSEN. ELLEI SE OLE MAHDOLLISTA, VARMISTETAAN, ETTEI
JULISTUKSEN HYVÄKSYMINEN MERKITSE PITEMMÄLLE MENEVIÄ VELVOITTEITA KUIN MIHIN JÄSENMAAT OVAT SITOUTUNEET. JOS TÄMÄ SAADAAN TEHTYÄ, ON
LUKU (24) SULJETTAVISSA.”
Saman asian käsittely salatussa EU-MINISTERIRYHMÄN PÖYTÄKIRJASSA 16/93 20.12.1993, kohta 7:
”Todettiin, että Suomi pyrkii torjumaan EU-puolen hakijamaille esittämän julistuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Jos tässä ei
onnistuta, niin julistuksessa tulisi puhua nykyisten ja uusien jäsenten samoista velvollisuuksista, julistuksen ilmaisujen tulisi
olla mahdollisimman yleisiä ja Suomen esiintymisen asiassa tulisi olla mahdollisimman yhtenäistä Ruotsin kanssa.
Todettiin lisäksi, ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvän acquis’n hyväksyminen aiheuta ongelmia Suomelle.”
--
Antti Kuosmasen tuhottu kirja, sivu 185:
”Puolueettomuus mutkistaa asioita
Jäsenyysneuvotteluissa Suomella oli puolustettavanaan sodan jälkeisen
ulkopolitiikkaansa avulla vakiinnutettu kansainvälinen asema, jonka katsoimme täysin yhteensopivaksi EU-jäsenyyden kanssa. Mahdolliset
vaatimukset tai epäilykset EU:n taholta kohdistuisivat kaikesta päättäen Suomen haluun tai kykyyn hyväksyä YUTP:n päämäärät ja
tavoitteet ja osallistua rakentavasti sen kehittämiseen.”
--
Huom. YUTP merkitsee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
--
Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan, otsikko Jäsenyyshakemus, sivu 18:
”Hakemuksen antaminen EY:lle 18.3.1992 tapahtui karusti Brysselissä virkamiestasolla. Etukäteen oli varsin perusteellisesti selvitelty,
millä tavalla hakemuksen antaminen EY:n edustajille olisi parasta suorittaa, ja oli päädytty koruttomaan seremoniaan päinvastoin kuin
Itävalta ja Ruotsi olivat tehneet. vastaanottajina olivat EY:n neuvostossa puheenjohtajamaa Portugalin suurlähettiläs Jose Dos Neves ja neuvoston pääsihteeri Niels Ersboll. Komissiossa hakemuksen otti vastaan pääsihteeri David Williamson. Helsingistä hakemuksen kanssa
suuren julkisuuden saattamana saapuneen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin mukana olivat suurlähettiläs Erkki Liikanen ja hänen
sijaisensa Esko Hamilo”.
Siteeraus Kuosmasen kirjasta, sivu 24:
”Komission lausunnon sisällön suhteen kannoimme etukäteen suurinta huolta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maataloudesta ja
aluepolitiikasta. Vuonna 1992 oli tosin koko Euroopan tilanne muuttunut kylmän sodan ajoista. Suomen aseman kannalta ratkaisevaa
oli Neuvostoliiton hajoaminen, YYA-sopimuksen kumoaminen ja sen korvaaminen ETYKin periaatteiden mukaisella yhteistyösopimuksella
Venäjän kanssa. Oma määritelmämme kansainvälisestä asemastamme oli vakiintumassa liittoutumattomaksi ja uskottavaksi itsenäiseksi
puolustukseksi.
Vielä vuonna 1992 kylmän sodan muovaamat käsitykset Suomesta ja sen asemasta vaikuttivat pinnan alla monien mielipiteisiin. Tämä täytyi
nähdä myös EY:n omassa piirissä käydyn, sen tulevaisuutta eli ”poliittista finaliteettia” koskevan keskustelun taustaa vasten.
Tietynlainen puolueettomuuden vierastaminen oli varsin yleistä niiden keskuudessa, jotka haaveilivat tulevalle Euroopalle merkittävää ulko-
ja turvallisuuspoliittista identiteettiä, eritoten myös sotilaallista. Puolueettomien maiden arveltiin olevan joko haluttomia
tai kyvyttömiä tämänsuuntaisiin velvoitteisiin ja siten estävän tuon toivotun kehityksen jäseniksi tullessaan.”
UUTTA TIETOA SATTUMALTA
Kuosmanen kirjoitti myös: ”Hakemuksen antaminen EY:lle 18.3.1992 tapahtui karusti Brysselissä virkamiestasolla.”
Uteliaisuus herää: Miksi historiallinen hakemuksen jättämistilaisuus oli karu, siis vaatimaton ja koruton?
Komission lausunnossa Suomen jäsenyyshakemukseen viitataan Suomen 27.2.1992 antamaan paperiin. Tämä asia selvinnee kirjasesta ”EY-
KOMISSION LAUSUNTO SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992, Eurooppa-tietoa 129/1993, Ulkoasiainministeriö 571993, sivu 6:
”Suomen jäsenyyttä Euroopan yhteisössä koskevassa tiedonannossaan parlamentille 27.2.1992 Suomen hallitus esitti selvästi liittymishakemuksen syyt”.
Mistä tiedonannosta oli kysymys?
Suomen eduskunta ei saanut kyseistä paperia 27.2.1992. Eduskunta äänesti 18.3. 1992 hallituksen toimintalinjasta luottamuslauseäänestyksen perusteella. Niinpä presidentti Koivisto ja pääministeri Aho päättivät allekirjoittaa Suomen jäsenyyshakemuksen, jota Veli Sundbäck lähti viemään EY:hyn.
Mistä on tullut päivä 27.2.1992 Komission lausuntoon?
Oliko Suomi siis jättänyt hakemuksen ilman eduskunnan päätöstä jo aikaisemmin?
Tämä on seikka, joka herätti kiinnostusta pyytää asiapapereita ennen eduskunnan äänestystä 18.3. 1992. Niinpä sain Ulkoministeriön arkistosta kahden kokouksen asiakirjat.
Seikka, jota pyynnöllä etsin, ei selvinnyt. Sen sijaan paljastui lähtökohdat neuvottelujen puolueettomuuteen:
LUOTTAMUKSELLINEN Muistiinpano EY-JÄSENYYTTÄ KÄSITTELEVÄN MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 6.2.1992 Asiat:
1.Tiedonannon luonnoksien valmistelut
2.Tiedonannon antamisen ajankohta.
3.Keskusteltiin taustamuistioiden luonteesta ja statuksesta.
Todettiin, että ne ovat vain ministeriryhmän omia taustapapereita, joita ei tulla julkistamaan.
4. Taustapapereista keskusteltiin seuraavasti:
- Talouspolitiikka. Todettiin, että VM:ssä laaditut kaksi muistiota eivät vastaa kysymykseen mitä Suomelle seuraisi siitä, että mentäisiin mukaan EMU:un ja millä edellytyksillä voitaisiin jäädä sen ulkopuolelle jos sitä haluttaisiin. VM:ltä pyydetään uusi muistio.
- Ulkopolitiikka: Käytiin pitkä keskustelu puolueettomuudesta.
Todettiin, että sen korostaminen tiedonannossa saattaa tarpeettomasti provosoida yhteisöä. Asian ytimestä eli pysyttäytymisestä sotilasliittojen ulkopuolella ja itsenäisestä puolustuksesta ollaan yksimielisiä ja tämä on sanottava myös jäsenyysneuvotteluissa. EY voi sitten päätellä sopiiko tällainen puolueettomuus jäsenelle vai ei.
Kotimaassa puolueettomuus on oltava mukana keskustelussa.
Taustamuistion tekstiin tehtiin vain pari pientä muutosta.
- Maatalous.
5. Seuraava kokous Kesärannassa 12.2.
--
Siis: Kokouksessa 6.2.1992 – ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä – puolueettomuus jätettiin EY:n harkintaan ja liittoutumattomuus/ulko- ja turvallisuuspoliittinen puolueettomuus jäi elämään kansan mielikuvana seuraavin sanoin:
”EY voi sitten päätellä sopiiko tällainen puolueettomuus jäsenelle vai ei.
Kotimaassa puolueettomuus on oltava mukana keskustelussa”.
Mutta: Maastrichtin sopimus (1.11.1993) toi mukanaan velvoitteet. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset lähtökohdat (acquis) oli hyväksyttävä. Tähän Suomi sidottiin tulevien jäsenmaiden yhteisellä YUTP-julistuksella 21.12.1993.
Ulkopoliittisen instituutin Forsberg kertoi Maailmannäyttämöllä 21.4. 2002, etteivät Maastrichtin sopimuksen velvoitteet olleet selvillä, kun jäsenyydestä puhuttiin.
--
Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta, otsikko Ulko-ja turvallisuuspolitiikka, sivu 183:
"Jäsenyyden ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys on syytä pitää tarkasti erillään EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
neuvottelukysymyksenä. EU-jäsenyyden vaikutus Suomen kansainväliseen asemaan oli sekä ulko- että turvallisuuspoliittisesti korkeamman
luokan tärkeysasia. Täysin perustellusti se voidaan mielestäni lisätä itsenäisyyden ajan ratkaisevampien tapahtumien luetteloon:
itsenäisyysjulistukseen ja itsenäisyyden pelastamiseen talvi- ja jatkosodan ratkaisutaisteluissa. Tästä ei suinkaan seurannut, että asiasta olisi pitänyt pyrkiä tekemään suuri neuvottelukysymys.
Päinvastoin, etumme oli nimenomaan välttää neuvotteluja tällä alalla.
EU:n piirissä esiintyi näet harrastusta tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ongelma sen takia, että tiettyjen hakijamaiden kyvystä ja halusta sitoutua unionin itselleen
hyväksymiin tavoitteisiin tunnettiin epäilyjä."
--
Siis: Etumme oli nimenomaan välttää neuvotteluja tällä alalla.
--
Kuosmasen kirjasta historiaa ja siteeraus, s 184:
"Niinpä ei ole ihme, että alan käsitteillekin muodostui oma, tähän asiayhteyteen liittyvä sisältönsä. Ulkopolitiikka ei ollutkaan kaiken
kattava yleiskäsite. Taloudelliset ulkosuhteet eivät siihen kuuluneet, koska ne olivat talousyhteisön toimivallassa.
Sotilaallinen turvallisuus ei siihen kuulunut, koska se on Naton vastuulla."
Kuosmanen jatkaa:
"Tilanne muuttui vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen tullessa voimaan, mutta muutos oli enemmän periaatteellinen kuin käytännön
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaikuttava. Maastrichtin sopimuksessa perustettu yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuli
osaksi perustamissopimuksilla määriteltyä unionia, mutta ei osaksi Euroopan yhteisöä, johon rajoittuu unionin ylikansallinen luonne."
--
Jatkosta päätettiin Amsterdamin sopimuksessa 1997!
--
Kuosmanen jatkaa:
"Maastrichtin sopimuksen mukaan yhteinen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka (YUTP) on periaatteessa kaikenkattava.
Jäsenvaltiot sitoutuivat omassa toiminnassaan tukemaan sitä ja sovittamaan omat toimensa sen mukaisiksi. Jopa puolustusulottuvuus
oli mukana, mutta vain hyvin yleisen, toivomusluonteisen lausuman muodossa, yhteisen puolustuksen osalta teksti oli vielä vähemmän
velvoittava: YUTP:n todettiin voivan johtaa yhteiseen puolustukseen.
Mitään velvoitetta siirtyä tähän jollakin konkreettisella aikataululla ei kuitenkaan asetettu, puhumattakaan operatiivisista
velvoitteista."
"Komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta oli ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta varsin myönteinen. Komissio katsoi,
että Suomi, jolla ei ollut perustuslakeihin tai muuhun lainsäädäntöön liittyviä rajoitteita tällä alalla, voisi kyllä täyttää kaikki
vaatimukset, joita jäsenyys tässä suhteessa edellytti. Komissio arvioi kuitenkin mahdolliseksi, että Suomi voisi omista syistään myös ryhtyä järjestelmällisesti vastustamaan tiettyjä toimia, jotka se saattaisi katsoa puolueettomuuspolitiikkaansa haittaaviksi. Tämän
komissio arveli voivan olla ongelma unionille. Myös Suomen tulkintaa Länsi-Euroopan Unionille WEU:lle annetuista kriisinhallinta- ja
rauhanturvaamistehtävistä pidettiin liian rajoittavina."
"Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan 1.11.1993 kävi mahdolliseksi avata neuvottelut YUTP:stäkin. Se lisättiin jäsenyysneuvottelukonferenssin työohjelmaan 9.11.1993 pidetyssä istunnossa. Kun Suomen tavoitteena oli, että tältä osin ei tarvitsisi mitään neuvotteluja käydäkään, olisi koko neuvotteluluku oltu valmiit saman tien sulkemaan. Aivan näin yksinkertaisesti asia ei kuitenkaan hoitunut."
Antti Kuosmasen kirja, sivu 185, otsikko:
”Puolueettomuus mutkistaa asioita.
Jäsenyysneuvotteluissa Suomella oli puolustettavanaan sodan jälkeisen
ulkopolitiikkaansa avulla vakiinnutettu kansainvälinen asema, jonka katsoimme täysin yhteensopivaksi EU-jäsenyyden kanssa. Mahdolliset
vaatimukset tai epäilykset EU:n taholta kohdistuisivat kaikesta päättäen Suomen haluun tai kykyyn hyväksyä YUTP:n päämäärät ja
tavoitteet ja osallistua rakentavasti sen kehittämiseen.”
Kuosmasen kirja, otsikko Yhteinen julistus, s. 187:
"Ilman Itävaltaa olisi jäsenyysneuvottelut ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ehkä voitu päättää alkuunsa toivomallamme tavalla eli heti edellä mainittujen keskustelujen jälkeen. Itävallan
puolueettomuuden kansainvälisoikeudellisen tausta, sen oman lainsäädännön ja sen jäsenyysanomukseen sisältyneiden eräänlaisten
ehtojen takia EU kuitenkin halusi kirjallisesti todettavan, että hakijamaat hyväksyvät YUTP:n päämäärät ja olivat halukkaita ja
kykenivät osallistumaan siihen täysipainoisesti. Välineeksi ne valitsivat hakijamaiden yhteisen julistuksen, joka tulisi liittymisasiakirjoihin. Kaavaillusta julistuksesta saatiin tieto
joulukuun puolivälissä 1993."
--
Niinpä, Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassaan 19.12.1993,
että Veli (Sundbäck) soitti ja sanoi, ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme mene niin kuin olemme ajatelleet.
--
Kuosmanen jatkaa:
"Julistus ja varsinkaan sen ensimmäinen versio eivät ollenkaan miellyttäneet suomalaisia. Koska se olisi hakijamaiden julistus, se ei sitoisi kuin niitä ja sen pelkkä olemassaolo asetti ne eri asemaan kuin vanhat jäsenmaat. Sen sanamuodot olisi mahdollista tulkita siten, että hakijamaiden tahdottiin saada sitoutumaan sellaiseenkin, mitä YUTP ei toistaiseksi sisältänyt. Se taas olisi voinut merkitä,
että uusilla jäsenmailla ei olisi samanlaista vapautta valita kantojaan kuin vanhoilla, kun ne jäseninä osallistuisivat YUTP:n kehittämiseen."
"Itävalta, jonka takia EU:n puolella julistusta pidettiin välttämättömänä, taas ei olisi voinut sitä hyväksyä, ellei se olisi koskenut kaikkia hakijamaita samalla tavalla."
----
Kerrataanpa edellisen valossa SALAISEKSI MÄÄRÄTTY MUISTIO 1075 19.12.1993
"ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO N:O 1075 LUOTTAMUKSELLINEN
Veli Sundbäck 19.12.1993
LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI EU-MINISTERIRYHMÄN KOKOUKSESSA 20.12"
Kohta 7:
”7. ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA
EU on ehdottanut erillistä yhteistä julistusta liitettäväksi sopimusasiakirjoihin. Asiaa selostetaan erikseen. Mielestämme
julistusta ei tarvita, koska Suomi on ilmoittanut voivansa hyväksyä UTP:n osalta saman kuin mihin jäsenmaat ovat sitoutuneet. Olemme asiassa kuitenkin Itävallan vankeja. EU ei voi hyväksyä Itävallan liittymissopimusta ilman UTP-julistusta. Itävalta ei puolestaan
hyväksy mitään, mikä koskee sitä eri tavalla kuin muita hakijamaita.
Sen vuoksi mahdollisuudet torjua julistus kokonaan on arvioitava vähäisiksi. Liian pontevat yritykset siihen suuntaan voisivat sitä
paitsi herättää jäsenmaissa vaikutelman, ettemme pysykään usein toistamiemme sanojen takana siitä, että Maastrichtin sopimuksen ao. kohdat voidaan hyväksyä. Tämä voisi vaikuttaa merkittävästi
neuvotteluja.
EHDOTUS:
SUOMI PYRKII VIELÄ YHDESSÄ MUIDEN HAKIJAMAIDEN KANSSA TORJUMAAN JULISTUKSEN. ELLEI SE OLE MAHDOLLISTA, VARMISTETAAN, ETTEI
JULISTUKSEN HYVÄKSYMINEN MERKITSE PITEMMÄÄLLE MENEVIÄ VELVOITTEITA KUIN MIHIN JÄSENMAAT OVAT SITOUTUNEET. JOS TÄMÖ SAADAAN TEHTYÄ, ON
LUKU (24) SULJETTAVISSA.”
--
- Ja saman asian käsittely EU-MINISTERIRYHMÄN PÖYTÄKIRJASSA 16/93 20.12.1993, kohta 7:
”Todettiin, että Suomi pyrkii torjumaan EU-puolen hakijamaille esittämän julistuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Jos tässä ei
onnistuta, niin julistuksessa tulisi puhua nykyisten ja uusien jäsenten samoista velvollisuuksista, julistuksen ilmaisujen tulisi
olla mahdollisimman yleisiä ja Suomen esiintymisen asiassa tulisi olla mahdollisimman yhtenäistä Ruotsin kanssa. Todettiin lisäksi,
ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvän acquis’n hyväksyminen aiheuta ongelmia Suomelle.”
Tulevaan EU-puolustukseen liittyvät valmistelut tehtiin jo syksyllä 1991. Alustavat neuvottelut käytiin tammi-helmikuussa 1992, ja lopullinen päätös hyväksyttiin 20.12.1993, josta ulkoministeri Heikki Haavisto antoi Suomen deklaraaton (=julistuksen) 21. joulukuuta 1993.
Kuinka paljon kansalaiset kansanäänestyksessä 16.10.1994 tiesivät päätetyistä puolustusvelvoitteista?
Liittoutumattomuus jätettiin tarkoituksella elämään kansalaisten mielikuviin.
Herää kysymys:
Syötettiinkö Ilta-Sanomien uutisella eli Venäjän ehdottamilla yhteisillä näytösluontoisilla sotaharjoituksilla NATO-myönteistä turvallisuusmielikuvaa?
Sen mukaan käsitykset ovat konstruktioita (=rakenteita), joiden varassa ihmiset jäsentävät ja tulkitsevat uutta asiaa koskevaa informaatiota.
Kansalaisille on annettu mm. NATO:sta tietynlaisia mielikuvia. Näin menetellään kun tehdään/suunnitellaan pitkälle ajateltu prosessi psykologisella ajatuksella.
Millaisia päätöksiä on kansalaisille syötettyjen liittoutumattomuus/NATO-mielikuvien taustalla?
Alla oleva kirjoitukseni ei ole oma mielipiteeni, koska kirjoitus perustuu UM:n asiakirjoithin ja EU.neuvottelija Antti Kuosmasen tuhottuun kirjaan "Suomen tie EU:n jäseneksi".
Ulkoministeriöstä saamani aineksen valossa Maastrichtin sopimuksen taustakuvio kiteytyy
liittyen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sivujuonteena
ns. neuvoteltuun EMU-varaumaan ja vaalipetokseen kansanäänestyksessä.
Poliittiset päätökset on tehty pienessä ministeriryhmässä ja asiaan liittyvässä virkamiesryhmässä.
Sain 15. huhtikuuta 2002 Ulkoministeriöstä asiapapereita, jotka vahvistavat Suomen ”liittoutumattomuuden” jo helmikuussa 1992.
Tässä kirjoituksessa olen peilannut saamiani asiakirjoja jo aikaisemmin saamiini asiakirjoihin; pöytäkirjaan 16/93 ja sen liitemuistioon 1075, joita Ulkoministeriö ryhtyi pitämään salassa vasta tammikuussa 2000, ja joiden salassapidosta on KHO:n vahvistus.
Olen peilannut nämä asiakirjat lukemaani keskeisen EY-neuvottelijan Antti
Kuosmasen, mystiseen, tuhottuun kirjaan.
SALAISEKSI MÄÄRÄTTY PÖYTÄKIRJA 16/93 MUISTIOINEEN
Maastrichtin sopimusta koskevat asiat olivat esillä 20.12.1993 pidetyn ministeriryhmän kokouksessa, PÖYTÄKIRJA 16/93,
LUOTTAMUKSELLINEN. Asiaan liittyy muistio 1075 19.12.1993. Molemmat asiakirjat määrättiin ulkoministeriössä tammikuussa 2000 salaisiksi.
Kokouspöytäkirjan 16/93 6§ oli kuitenkin päässyt julkisuuteen jo 1.12.1999, samana päivänä, jolloin Esko Aho oli presidentinvaalikiertueellaan Satakunnassa. Huittisten Risto Ryti -
salissa Aho sai kuulla "neuvoteltaessa todetun" EMU-varauman paljastuneen. Niinpä Aho "unohti" kirjastaan "Kolme kierrosta"
Satakunnan komeimman auditorion kokonaan!
Kyseistä pöytäkirjaa 5-6 viikkoa aikaisemmin pyytäneenä en tiennyt mitään muistiosta 1075, jota ulkoministeriö ryhtyi salassa pitämään
ko. pöytäkirjan yhteydessä. KHO vahvisti ko. asiakirjojen salassapidon KHO:n 17.10.2000 vahvistamana ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608.
Kyseiset salassa pidetyt asiakirjat ovat skannattuina kotisivulle www.satanen.com. Ne kertovat paljon EMU-neuvottelujen vähäisyydestäkin.
Vuoden 2001 huhtikuun 27. päivä ulkoministeri Tuomioja saatuaan kirjallisen kysymyksen salassapitoa koskien kävi lukemassa ko.
asiapaperit ja päätti vapauttaa ne salassapidosta.
Kyseisestä muistiosta selviää, että Suomi olisi halunnut jäädä puolustuksellisesti liittoutumattomaksi maaksi, mutta sitä ei
hyväksytty. Olimme muistion mukaan Itävallan vankeja!
LIITTOUTUMATTOMUUS MUTKISTAA ASIOITA
Tarkastellaampa asiakirjaa:
"ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO N:O 1075 LUOTTAMUKSELLINEN
Veli Sundbäck 19.12.1993
LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI EU- MINISTERIRYHMÄN KOKOUKSESSA 20.12"
Kohta 7:
”7. ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA
EU on ehdottanut erillistä yhteistä julistusta liitettäväksi sopimusasiakirjoihin. Asiaa selostetaan erikseen. Mielestämme julistusta ei tarvita, koska Suomi on ilmoittanut voivansa hyväksyä UTP:n osalta saman kuin mihin jäsenmaat ovat sitoutuneet.
Olemme asiassa kuitenkin Itävallan vankeja. EU ei voi hyväksyä Itävallan liittymissopimusta ilman UTP-julistusta. Itävalta ei puolestaan hyväksy mitään, mikä koskee sitä eri tavalla kuin muita
hakijamaita. Sen vuoksi mahdollisuudet torjua julistus kokonaan on arvioitava vähäisiksi. Liian pontevat yritykset siihen suuntaan
voisivat sitä paitsi herättää jäsenmaissa vaikutelman, ettemme pysykään usein toistamiemme sanojen takana siitä, että Maastrichtin
sopimuksen ao. kohdat voidaan hyväksyä. Tämä voisi vaikuttaa merkittävästi neuvotteluja.
EHDOTUS:
SUOMI PYRKII VIELÄ YHDESSÄ MUIDEN HAKIJAMAIDEN KANSSA TORJUMAAN JULISTUKSEN. ELLEI SE OLE MAHDOLLISTA, VARMISTETAAN, ETTEI
JULISTUKSEN HYVÄKSYMINEN MERKITSE PITEMMÄLLE MENEVIÄ VELVOITTEITA KUIN MIHIN JÄSENMAAT OVAT SITOUTUNEET. JOS TÄMÄ SAADAAN TEHTYÄ, ON
LUKU (24) SULJETTAVISSA.”
Saman asian käsittely salatussa EU-MINISTERIRYHMÄN PÖYTÄKIRJASSA 16/93 20.12.1993, kohta 7:
”Todettiin, että Suomi pyrkii torjumaan EU-puolen hakijamaille esittämän julistuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Jos tässä ei
onnistuta, niin julistuksessa tulisi puhua nykyisten ja uusien jäsenten samoista velvollisuuksista, julistuksen ilmaisujen tulisi
olla mahdollisimman yleisiä ja Suomen esiintymisen asiassa tulisi olla mahdollisimman yhtenäistä Ruotsin kanssa.
Todettiin lisäksi, ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvän acquis’n hyväksyminen aiheuta ongelmia Suomelle.”
--
Antti Kuosmasen tuhottu kirja, sivu 185:
”Puolueettomuus mutkistaa asioita
Jäsenyysneuvotteluissa Suomella oli puolustettavanaan sodan jälkeisen
ulkopolitiikkaansa avulla vakiinnutettu kansainvälinen asema, jonka katsoimme täysin yhteensopivaksi EU-jäsenyyden kanssa. Mahdolliset
vaatimukset tai epäilykset EU:n taholta kohdistuisivat kaikesta päättäen Suomen haluun tai kykyyn hyväksyä YUTP:n päämäärät ja
tavoitteet ja osallistua rakentavasti sen kehittämiseen.”
--
Huom. YUTP merkitsee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
--
Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan, otsikko Jäsenyyshakemus, sivu 18:
”Hakemuksen antaminen EY:lle 18.3.1992 tapahtui karusti Brysselissä virkamiestasolla. Etukäteen oli varsin perusteellisesti selvitelty,
millä tavalla hakemuksen antaminen EY:n edustajille olisi parasta suorittaa, ja oli päädytty koruttomaan seremoniaan päinvastoin kuin
Itävalta ja Ruotsi olivat tehneet. vastaanottajina olivat EY:n neuvostossa puheenjohtajamaa Portugalin suurlähettiläs Jose Dos Neves ja neuvoston pääsihteeri Niels Ersboll. Komissiossa hakemuksen otti vastaan pääsihteeri David Williamson. Helsingistä hakemuksen kanssa
suuren julkisuuden saattamana saapuneen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin mukana olivat suurlähettiläs Erkki Liikanen ja hänen
sijaisensa Esko Hamilo”.
Siteeraus Kuosmasen kirjasta, sivu 24:
”Komission lausunnon sisällön suhteen kannoimme etukäteen suurinta huolta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maataloudesta ja
aluepolitiikasta. Vuonna 1992 oli tosin koko Euroopan tilanne muuttunut kylmän sodan ajoista. Suomen aseman kannalta ratkaisevaa
oli Neuvostoliiton hajoaminen, YYA-sopimuksen kumoaminen ja sen korvaaminen ETYKin periaatteiden mukaisella yhteistyösopimuksella
Venäjän kanssa. Oma määritelmämme kansainvälisestä asemastamme oli vakiintumassa liittoutumattomaksi ja uskottavaksi itsenäiseksi
puolustukseksi.
Vielä vuonna 1992 kylmän sodan muovaamat käsitykset Suomesta ja sen asemasta vaikuttivat pinnan alla monien mielipiteisiin. Tämä täytyi
nähdä myös EY:n omassa piirissä käydyn, sen tulevaisuutta eli ”poliittista finaliteettia” koskevan keskustelun taustaa vasten.
Tietynlainen puolueettomuuden vierastaminen oli varsin yleistä niiden keskuudessa, jotka haaveilivat tulevalle Euroopalle merkittävää ulko-
ja turvallisuuspoliittista identiteettiä, eritoten myös sotilaallista. Puolueettomien maiden arveltiin olevan joko haluttomia
tai kyvyttömiä tämänsuuntaisiin velvoitteisiin ja siten estävän tuon toivotun kehityksen jäseniksi tullessaan.”
UUTTA TIETOA SATTUMALTA
Kuosmanen kirjoitti myös: ”Hakemuksen antaminen EY:lle 18.3.1992 tapahtui karusti Brysselissä virkamiestasolla.”
Uteliaisuus herää: Miksi historiallinen hakemuksen jättämistilaisuus oli karu, siis vaatimaton ja koruton?
Komission lausunnossa Suomen jäsenyyshakemukseen viitataan Suomen 27.2.1992 antamaan paperiin. Tämä asia selvinnee kirjasesta ”EY-
KOMISSION LAUSUNTO SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992, Eurooppa-tietoa 129/1993, Ulkoasiainministeriö 571993, sivu 6:
”Suomen jäsenyyttä Euroopan yhteisössä koskevassa tiedonannossaan parlamentille 27.2.1992 Suomen hallitus esitti selvästi liittymishakemuksen syyt”.
Mistä tiedonannosta oli kysymys?
Suomen eduskunta ei saanut kyseistä paperia 27.2.1992. Eduskunta äänesti 18.3. 1992 hallituksen toimintalinjasta luottamuslauseäänestyksen perusteella. Niinpä presidentti Koivisto ja pääministeri Aho päättivät allekirjoittaa Suomen jäsenyyshakemuksen, jota Veli Sundbäck lähti viemään EY:hyn.
Mistä on tullut päivä 27.2.1992 Komission lausuntoon?
Oliko Suomi siis jättänyt hakemuksen ilman eduskunnan päätöstä jo aikaisemmin?
Tämä on seikka, joka herätti kiinnostusta pyytää asiapapereita ennen eduskunnan äänestystä 18.3. 1992. Niinpä sain Ulkoministeriön arkistosta kahden kokouksen asiakirjat.
Seikka, jota pyynnöllä etsin, ei selvinnyt. Sen sijaan paljastui lähtökohdat neuvottelujen puolueettomuuteen:
LUOTTAMUKSELLINEN Muistiinpano EY-JÄSENYYTTÄ KÄSITTELEVÄN MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 6.2.1992 Asiat:
1.Tiedonannon luonnoksien valmistelut
2.Tiedonannon antamisen ajankohta.
3.Keskusteltiin taustamuistioiden luonteesta ja statuksesta.
Todettiin, että ne ovat vain ministeriryhmän omia taustapapereita, joita ei tulla julkistamaan.
4. Taustapapereista keskusteltiin seuraavasti:
- Talouspolitiikka. Todettiin, että VM:ssä laaditut kaksi muistiota eivät vastaa kysymykseen mitä Suomelle seuraisi siitä, että mentäisiin mukaan EMU:un ja millä edellytyksillä voitaisiin jäädä sen ulkopuolelle jos sitä haluttaisiin. VM:ltä pyydetään uusi muistio.
- Ulkopolitiikka: Käytiin pitkä keskustelu puolueettomuudesta.
Todettiin, että sen korostaminen tiedonannossa saattaa tarpeettomasti provosoida yhteisöä. Asian ytimestä eli pysyttäytymisestä sotilasliittojen ulkopuolella ja itsenäisestä puolustuksesta ollaan yksimielisiä ja tämä on sanottava myös jäsenyysneuvotteluissa. EY voi sitten päätellä sopiiko tällainen puolueettomuus jäsenelle vai ei.
Kotimaassa puolueettomuus on oltava mukana keskustelussa.
Taustamuistion tekstiin tehtiin vain pari pientä muutosta.
- Maatalous.
5. Seuraava kokous Kesärannassa 12.2.
--
Siis: Kokouksessa 6.2.1992 – ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä – puolueettomuus jätettiin EY:n harkintaan ja liittoutumattomuus/ulko- ja turvallisuuspoliittinen puolueettomuus jäi elämään kansan mielikuvana seuraavin sanoin:
”EY voi sitten päätellä sopiiko tällainen puolueettomuus jäsenelle vai ei.
Kotimaassa puolueettomuus on oltava mukana keskustelussa”.
Mutta: Maastrichtin sopimus (1.11.1993) toi mukanaan velvoitteet. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset lähtökohdat (acquis) oli hyväksyttävä. Tähän Suomi sidottiin tulevien jäsenmaiden yhteisellä YUTP-julistuksella 21.12.1993.
Ulkopoliittisen instituutin Forsberg kertoi Maailmannäyttämöllä 21.4. 2002, etteivät Maastrichtin sopimuksen velvoitteet olleet selvillä, kun jäsenyydestä puhuttiin.
--
Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta, otsikko Ulko-ja turvallisuuspolitiikka, sivu 183:
"Jäsenyyden ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys on syytä pitää tarkasti erillään EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
neuvottelukysymyksenä. EU-jäsenyyden vaikutus Suomen kansainväliseen asemaan oli sekä ulko- että turvallisuuspoliittisesti korkeamman
luokan tärkeysasia. Täysin perustellusti se voidaan mielestäni lisätä itsenäisyyden ajan ratkaisevampien tapahtumien luetteloon:
itsenäisyysjulistukseen ja itsenäisyyden pelastamiseen talvi- ja jatkosodan ratkaisutaisteluissa. Tästä ei suinkaan seurannut, että asiasta olisi pitänyt pyrkiä tekemään suuri neuvottelukysymys.
Päinvastoin, etumme oli nimenomaan välttää neuvotteluja tällä alalla.
EU:n piirissä esiintyi näet harrastusta tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ongelma sen takia, että tiettyjen hakijamaiden kyvystä ja halusta sitoutua unionin itselleen
hyväksymiin tavoitteisiin tunnettiin epäilyjä."
--
Siis: Etumme oli nimenomaan välttää neuvotteluja tällä alalla.
--
Kuosmasen kirjasta historiaa ja siteeraus, s 184:
"Niinpä ei ole ihme, että alan käsitteillekin muodostui oma, tähän asiayhteyteen liittyvä sisältönsä. Ulkopolitiikka ei ollutkaan kaiken
kattava yleiskäsite. Taloudelliset ulkosuhteet eivät siihen kuuluneet, koska ne olivat talousyhteisön toimivallassa.
Sotilaallinen turvallisuus ei siihen kuulunut, koska se on Naton vastuulla."
Kuosmanen jatkaa:
"Tilanne muuttui vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen tullessa voimaan, mutta muutos oli enemmän periaatteellinen kuin käytännön
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaikuttava. Maastrichtin sopimuksessa perustettu yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuli
osaksi perustamissopimuksilla määriteltyä unionia, mutta ei osaksi Euroopan yhteisöä, johon rajoittuu unionin ylikansallinen luonne."
--
Jatkosta päätettiin Amsterdamin sopimuksessa 1997!
--
Kuosmanen jatkaa:
"Maastrichtin sopimuksen mukaan yhteinen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka (YUTP) on periaatteessa kaikenkattava.
Jäsenvaltiot sitoutuivat omassa toiminnassaan tukemaan sitä ja sovittamaan omat toimensa sen mukaisiksi. Jopa puolustusulottuvuus
oli mukana, mutta vain hyvin yleisen, toivomusluonteisen lausuman muodossa, yhteisen puolustuksen osalta teksti oli vielä vähemmän
velvoittava: YUTP:n todettiin voivan johtaa yhteiseen puolustukseen.
Mitään velvoitetta siirtyä tähän jollakin konkreettisella aikataululla ei kuitenkaan asetettu, puhumattakaan operatiivisista
velvoitteista."
"Komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta oli ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta varsin myönteinen. Komissio katsoi,
että Suomi, jolla ei ollut perustuslakeihin tai muuhun lainsäädäntöön liittyviä rajoitteita tällä alalla, voisi kyllä täyttää kaikki
vaatimukset, joita jäsenyys tässä suhteessa edellytti. Komissio arvioi kuitenkin mahdolliseksi, että Suomi voisi omista syistään myös ryhtyä järjestelmällisesti vastustamaan tiettyjä toimia, jotka se saattaisi katsoa puolueettomuuspolitiikkaansa haittaaviksi. Tämän
komissio arveli voivan olla ongelma unionille. Myös Suomen tulkintaa Länsi-Euroopan Unionille WEU:lle annetuista kriisinhallinta- ja
rauhanturvaamistehtävistä pidettiin liian rajoittavina."
"Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan 1.11.1993 kävi mahdolliseksi avata neuvottelut YUTP:stäkin. Se lisättiin jäsenyysneuvottelukonferenssin työohjelmaan 9.11.1993 pidetyssä istunnossa. Kun Suomen tavoitteena oli, että tältä osin ei tarvitsisi mitään neuvotteluja käydäkään, olisi koko neuvotteluluku oltu valmiit saman tien sulkemaan. Aivan näin yksinkertaisesti asia ei kuitenkaan hoitunut."
Antti Kuosmasen kirja, sivu 185, otsikko:
”Puolueettomuus mutkistaa asioita.
Jäsenyysneuvotteluissa Suomella oli puolustettavanaan sodan jälkeisen
ulkopolitiikkaansa avulla vakiinnutettu kansainvälinen asema, jonka katsoimme täysin yhteensopivaksi EU-jäsenyyden kanssa. Mahdolliset
vaatimukset tai epäilykset EU:n taholta kohdistuisivat kaikesta päättäen Suomen haluun tai kykyyn hyväksyä YUTP:n päämäärät ja
tavoitteet ja osallistua rakentavasti sen kehittämiseen.”
Kuosmasen kirja, otsikko Yhteinen julistus, s. 187:
"Ilman Itävaltaa olisi jäsenyysneuvottelut ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ehkä voitu päättää alkuunsa toivomallamme tavalla eli heti edellä mainittujen keskustelujen jälkeen. Itävallan
puolueettomuuden kansainvälisoikeudellisen tausta, sen oman lainsäädännön ja sen jäsenyysanomukseen sisältyneiden eräänlaisten
ehtojen takia EU kuitenkin halusi kirjallisesti todettavan, että hakijamaat hyväksyvät YUTP:n päämäärät ja olivat halukkaita ja
kykenivät osallistumaan siihen täysipainoisesti. Välineeksi ne valitsivat hakijamaiden yhteisen julistuksen, joka tulisi liittymisasiakirjoihin. Kaavaillusta julistuksesta saatiin tieto
joulukuun puolivälissä 1993."
--
Niinpä, Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassaan 19.12.1993,
että Veli (Sundbäck) soitti ja sanoi, ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme mene niin kuin olemme ajatelleet.
--
Kuosmanen jatkaa:
"Julistus ja varsinkaan sen ensimmäinen versio eivät ollenkaan miellyttäneet suomalaisia. Koska se olisi hakijamaiden julistus, se ei sitoisi kuin niitä ja sen pelkkä olemassaolo asetti ne eri asemaan kuin vanhat jäsenmaat. Sen sanamuodot olisi mahdollista tulkita siten, että hakijamaiden tahdottiin saada sitoutumaan sellaiseenkin, mitä YUTP ei toistaiseksi sisältänyt. Se taas olisi voinut merkitä,
että uusilla jäsenmailla ei olisi samanlaista vapautta valita kantojaan kuin vanhoilla, kun ne jäseninä osallistuisivat YUTP:n kehittämiseen."
"Itävalta, jonka takia EU:n puolella julistusta pidettiin välttämättömänä, taas ei olisi voinut sitä hyväksyä, ellei se olisi koskenut kaikkia hakijamaita samalla tavalla."
----
Kerrataanpa edellisen valossa SALAISEKSI MÄÄRÄTTY MUISTIO 1075 19.12.1993
"ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO N:O 1075 LUOTTAMUKSELLINEN
Veli Sundbäck 19.12.1993
LUONNOS KÄSITELTÄVÄKSI EU-MINISTERIRYHMÄN KOKOUKSESSA 20.12"
Kohta 7:
”7. ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA
EU on ehdottanut erillistä yhteistä julistusta liitettäväksi sopimusasiakirjoihin. Asiaa selostetaan erikseen. Mielestämme
julistusta ei tarvita, koska Suomi on ilmoittanut voivansa hyväksyä UTP:n osalta saman kuin mihin jäsenmaat ovat sitoutuneet. Olemme asiassa kuitenkin Itävallan vankeja. EU ei voi hyväksyä Itävallan liittymissopimusta ilman UTP-julistusta. Itävalta ei puolestaan
hyväksy mitään, mikä koskee sitä eri tavalla kuin muita hakijamaita.
Sen vuoksi mahdollisuudet torjua julistus kokonaan on arvioitava vähäisiksi. Liian pontevat yritykset siihen suuntaan voisivat sitä
paitsi herättää jäsenmaissa vaikutelman, ettemme pysykään usein toistamiemme sanojen takana siitä, että Maastrichtin sopimuksen ao. kohdat voidaan hyväksyä. Tämä voisi vaikuttaa merkittävästi
neuvotteluja.
EHDOTUS:
SUOMI PYRKII VIELÄ YHDESSÄ MUIDEN HAKIJAMAIDEN KANSSA TORJUMAAN JULISTUKSEN. ELLEI SE OLE MAHDOLLISTA, VARMISTETAAN, ETTEI
JULISTUKSEN HYVÄKSYMINEN MERKITSE PITEMMÄÄLLE MENEVIÄ VELVOITTEITA KUIN MIHIN JÄSENMAAT OVAT SITOUTUNEET. JOS TÄMÖ SAADAAN TEHTYÄ, ON
LUKU (24) SULJETTAVISSA.”
--
- Ja saman asian käsittely EU-MINISTERIRYHMÄN PÖYTÄKIRJASSA 16/93 20.12.1993, kohta 7:
”Todettiin, että Suomi pyrkii torjumaan EU-puolen hakijamaille esittämän julistuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Jos tässä ei
onnistuta, niin julistuksessa tulisi puhua nykyisten ja uusien jäsenten samoista velvollisuuksista, julistuksen ilmaisujen tulisi
olla mahdollisimman yleisiä ja Suomen esiintymisen asiassa tulisi olla mahdollisimman yhtenäistä Ruotsin kanssa. Todettiin lisäksi,
ettei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvän acquis’n hyväksyminen aiheuta ongelmia Suomelle.”
Tulevaan EU-puolustukseen liittyvät valmistelut tehtiin jo syksyllä 1991. Alustavat neuvottelut käytiin tammi-helmikuussa 1992, ja lopullinen päätös hyväksyttiin 20.12.1993, josta ulkoministeri Heikki Haavisto antoi Suomen deklaraaton (=julistuksen) 21. joulukuuta 1993.
Kuinka paljon kansalaiset kansanäänestyksessä 16.10.1994 tiesivät päätetyistä puolustusvelvoitteista?
Liittoutumattomuus jätettiin tarkoituksella elämään kansalaisten mielikuviin.
Herää kysymys:
Syötettiinkö Ilta-Sanomien uutisella eli Venäjän ehdottamilla yhteisillä näytösluontoisilla sotaharjoituksilla NATO-myönteistä turvallisuusmielikuvaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heränneeseen kysymykseen:"Syötettiinkö Ilta-Sanomien uutisella eli Venäjän ehdottamilla yhteisillä näytösluontoisilla sotaharjoituksilla NATO-myönteistä turvallisuusmielikuvaa?"
On helppo vastata. Media liioittelee aina kaikki tapahtumia.
Suomi täyttää tällä hetkellä KAIKKI NATO-jäsenyyden vaatimukset, lukuunottamatta kansalaisten mielipiteen kriteeriä. Enemmistön tulee kannattaa jäsenyyttä - jotta NATO voisi HYVÄKSYÄ jäsenekseen.
Suomi ei kelpaa tältä osin Natoon.
Mielten kääntäminen on käynnissä, mutta kovia keinoja ei ole vielä käytetty. Eikä tarvitsekaan, sillä EU:n turvallisuusratkaisu sitoo Suomen EU:n mukana Nato-pohjaiseen politiikkaan ja järki tulee asiassa esille ilman mitään erityispiirien vaatimia kansanäänestyksiä tai keinotekoisia vihollisprovokaatioita.
t:jarmo
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Totean:
Ilta-Sanomien uutisella syötettiin mielikuvia ja Ahtisaari huolehti jatkorundista taas Oulussa.
Kas näin:
AHTISAARI sanoi 14.11.03 Juhlapuheessaan Oulun yliopistolla Nato-jäsenyydestä olevan ”lisäarvoa” Suomelle.
- Mihinkäs se entinen arvonnousu on häipynyt jota luvattiin silloin, kun Suomea värvättiin EU:hun?!
Meille luvattiin että saamme EU:lta paljon tukiaisia, itsenäisyys säilyy jopa lisääntyy ja ulkomaiset investoijat tuovat paljon rahaa ja työpaikat lisääntyvät. Työpaikkoja on viety pois maasta noin 350 000. Ja runsaista tukiaisista huolimatta työpaikat karkaavat ulkomaille.
Ylevät lupaukset eivät toteutuneet. Mallioppilaaksi sanottu Suomi on nyt direktiivien kahlitsema holhousvaltio ja EU:n nettomaksaja.
Tänä päivänä tiedämme että meille puhuttiin täyttä potaskaa.
On vaikea löytää perusteita väitteelle, että Nato toisi ”lisäarvoa” Suomelle.