Loppiaisena huomasin, että viritin, Triaxin kallein, alkoi jumittaa kun tein kanavahaun Eurosporttien uusien taajuuksien löytämiseksi. Onneksi vilkaisin satelliittien voimakkuudet, sillä Hot birdillä on signaalin laatu o vaikka voimakkuus on 89 %. Muilla vastaavat luvut ovat Thor 93/65, Sirius 94/75 ja Astra 92/55. Vaihdoin jo Birdin mikroaaltopään ja disq-rasian mutta samoja lukuja työntää. Onko muilla samoja havaintoja tai selitystä ropleemaan?
Hot bird heikentynyt?
Kannelmäkeläinen.
2
636
Vastaukset
- lautasantenni
uudestaan. Tuuli voinut siirtää millin pieleen ja kuva heikkenee tai katoaa.
- Kannelmäkeläinen
Antenni on sellainen 4 mikropään juttu, missä mikroaaltopäät ovat kuin linnut langalla. Ne eivät kyllä ole liikkuneet, kun ovat ruuvilla kiinni ja koko lautanen ei ole kääntynyt, koska muilla on suurin teho mitä koskaan olen alas saanut. Tarttee silti kokeilla siirtää Horbirdiä sivusuunnassa kiskolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222