Pitkästä aikaa elokuva joka viihdytti ja kosketti. Jos piti elokuvasta Englantilainen potilas, niin kannattaa katsoa myös Sovitus.
Sovituksen käynnistyminen vaati hieman aikaa ainakin meikäläisen kohdalla. Ihmettelin mistä hyvästä tämä elokuva on saanut niin hyvät arvostelut kun alku tuntui niin tylsältä. No sitten alkuesittelyjen jälkeen raina pyörähti käyntiin sellaisella intensiteetillä, että alun hapuilut unohtuivat. Käänteitä oli riittävästi mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.
Keira Knightley ei ole ollut suosiossani teennäisen suun vääntelyn vuoksi jota hän harrasti myös elokuvan alussa. Loppua kohti hänen suorituksensa petrasi. Pikku siskoa esittävä Saoirse Ronan on vakuuttava murrosiän kynnyksellä pyörivä vilkkaalla mielikuvituksella varustettu kirjailijan alku.
Atonement jakautuu usempaan osaan joista yhdessä on huikea kamera-ajo Dunkirkin rannikolla. Saksalaiset ovat ajaneet liittoutuneiden joukot Dunkequen rannalle jossa yli 300 000 sotilasta odottaa evakuointia kanaalin yli. Varsinaisia sotatoimia ei näytetä, mutta sodan mielettömyys kiteytyy tässä rantaa kiertävässä otoksessa.
Viimeisessä osassa Vanessa Redgrave hersyttää vedet silmiin jopa tällaiselle vanhalle jäärälle.
Suositeltava ja erinomainen elokuva laatu draaman ystäville.
Sovitus Atonement elokuvien aatelia!
0
251
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain747617Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1283037- 1531884
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha691709Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1261540Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784
