Minulla oli onnellinen lapsuus. Sain viettää sen maalla eläinten seurassa, turvallisessa ympäristössä ja töitä tehden. Jo pienenä lapsena minulle opetettiin vanhempien kunnioitus. Minulla oli kova halu olla pieni kiltti tyttö. Koulussa olin ujo ja kiltti. Kotona halusin, mutta joskus epäonnistuin, tehdä juuri niin kuin äiti sanoi. Jos vastustin tai olin erimieltä äitini kanssa, minulle tuli jälkeenpäin huono omatunto. Minulla ei ollut kynnystä pyytää anteeksi. Sain aina anteeksi. Äiti on aina ollut voimakastahtoinen ja rohkea. Isä hiljaisempi. Ehkä liiankin kiltti. Kirjoitin ylioppilaaksi ja sinä kesänä rakastuin entiseen naapurinpoikaan, joka oli muuttanut kaksi vuotta aikaisemmin pois perheensä kanssa. Minun vanhempani ja pojan vanhemmat eivät olleet koskaan tulleet toimeen keskenään. Kummallakin oli maatila ja yhdessä tehdyistä töistä oli tullut riitoja jo ihan alussa, kun me tultiin jatkaan isän kotitilaa. Minä tiesin, että vanhemmat eivät hyväksyisi poikaa. Kun aloimme seurusteleen, äiti huusi ja raivosi. Äiti haukkui minut että poikakaverini. Minä olin hiljaa. En edelleenkäään uskaltanut sanoa äidille vastaan vaikka poikakaverini kehotti. Itkin paljon ja sen kesän jälkeen muutin opiskelujen vuoksi kotoa. Olin surullinen ja hain äitini tietämättä hoitoa. En tiedä oliko niistä hyötyä. Rakastin äitiä, mutta rakastin poikaystävääni. Vuoden päästä menimme kihloihin ja aloimme suunnittelemaan yhteistä elämää. Äiti jollainlailla oppi hyväksymään, vaikka poika ei ollutkaan mieluinen. Kaksi kuukautta sitten poika halusi purkaa kihlauksen, koska siitä ei tuntunut että olisin se oikea. Se sattuu. Oli vaikea kertoa äitille että epäonnistuin ja tunsin että jokin oli tullut välillemme näiden kahden vuoden jälkeen, jotka vietin pojan kanssa. Äiti on ollut pettynyt, kun en puhu ja kerro sille mitään. En voi, sillä se kerran huusi minulle, että jos tuon pojan kanssa alat niin mulle ei tarvi tulla ruikuttamaan. Viikonloppuna kuulin taas että olin joskus lähtenyt vääryyden ja tottelemattomuuden tielle ja siltä tieltä ei näyttänyt olevan paluuta. Eilen vanhempani saivat kuulla pojan nykyisestä elämästä. Siitä, mihin poika itsensä hukuttaa. Viinaan ja naisiin. Pelkään nähdä äitiäni. Pelkään sen loukkaavia sanoja, jotka nyt satuttavat herkkää ja surullista minääni. Minun pitäisi mennä kotiin, jossa tunnen itseni niin ahdistuneeksi. Pelkään katsoa äitiä, koska olen niin epäonnistunut lapsi. Mietin paljon, että olisiko minun pitänyt uskoa silloin äitiä, kun aloin seurustelemaan pojan kanssa, vaikka rakastin poikaa niin paljon? olisiko minun pitänyt tehdä niin kuin äiti sanoo? Rakastan äitiä, mutta olen niin rikkinäinen, että pelkään kohdata äitini sanoja. Pelkään että ne rikkoo vielä, että hajoan. Olen miettinyt ja rukoillut kuolemaa. Pohjimmiltaan se olisi nyt parasta. Kaikki selviäisivät menetyksestä. Miksi meille kävi näin? Onko äidin ja minun suhde enää koskaan täysin ehjä? Mitä teen nyt? Olisiko joku äiti joka jaksaisi vastata, jolta löytyisi joku ajatus?
Minun ja äidin hätähuuto!
Tyttö82
91155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokainen tekee elämässään virheitä-ja jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omista tekemisistään.Äitisi on ilmeisesti ollut aina vahva persoona-kenties luonnehäiriöinen ja täydellisyydentavoittelija?
En usko,että sinun kannattaa antaa äidillesi sellaista kuvaa itsestäsi,että vaipuisit itsesääliin tuollaisen asian vuoksi-tuo poika,joka sinua kohteli mainitsemallasi tavalla,ei ollut arvoisesi!
Itsekin menin aikoinaan avioon melko nuorena (19v.)ja muutaman vuoden oltuamme aviossa,ilmeni että mieheni oli pettänyt minua useita vuosia ja vielä saattanut minua vanhemman naisen raskaaksi.Onneksi minulla oli silloin äitini ja ystävieni tuki,joten selvisin asiasta melko hyvin-tosin aina välillä,vaikka uudessa liitossa jo olenkin,tulee mieleen,olisiko ollut jotain,jonka olisi voinut tehdä toisin.
Olet siis melko nuori ja oma elämäsi on vasta aluillaan.Olet altis vaikutteille ja koska äitisi on kenties ollut elämässäsi se vahva vaikuttaja,lapsuudestasi lähtien,kaipaat varmaan tukijaa.
Etsi sitä hyvistä ystävyys-suhteista,älä äidistäsi-vaikka voit aivan hyvin kunnioittaa hänen mielipiteitään ilman että sinun tarvitsisi toimia juuri niin kuin hän sanoo.
Läheis-riippuvaisuus on aika hankala juttu-niin äidillesi kuin sinullekin-jos vain alat seurata samoja polkuja-en kehottaisi sillä kyseisellä tyylillä tulet olemaan aina epäitsenäinen!
Kuten jo alussa sanoin:jokainen on viimekädessä vastuussa itsestään ja oman onnensa seppä!
Sitäpaitsi uskon,että sinunkin elämälläsi on jokin tarkoitus-tuskin kannattaa kuitenkaan kuolemaa rukoilla-se olisi vihoviimeinen ratkaisu!!Jos rukoilet,rukoile iloisia asioita-kenties sitä,että löytäisit jonkin tarkoituksen ja ota se ennakkoluulottomasti vastaan-toivon,että löydät sen!
"Äiti on ollut pettynyt, kun en puhu ja kerro sille mitään". Ei aikuisella ihmisellä ole velvollisuutta kertoa vanhemmilleen omista asioistaan. Eikä vanhemmilla oikeutta udella jos toinen ei halua kertoa, eikä aihetta huoleen ole (esim. alkoholin väärinkäyttö, huumeet, itsensä vahingoittaminen). Sanotaan, että äidinrakkaus on puhtainta rakkautta, mutta tosin se voi joskus tukehduttaa.
Pelkäät katsoa äitiäsi, koska olet niin epäonnistunut lapsi? Et ole tehnyt mitään sellaista, että pitäisi hävetä tms. Aina vanhemmat eivät pidä lastensa kumppanin valinnasta, mutta se on lapsen oma valinta ja se tulisi hyväksyä ja toivoa, että lapsi huomaisi jos huomattavaa on. Et ole tehnyt mitään väärin. Rakastuit mieheen, joka osoittautui vääräksi. Sitä sattuu, se on vaan elämää. Tapaat kyllä vielä miehen jonka kanssa sovitte yhteen. Pidä mielessä, että äitiä ei tämänkään miehen tarvise miellyttää, sinä hänen kanssaan olet eikä äitisi.
Jos äitisi tulee kertomaan ex-miehesi huonoista tavoista sano hänelle ettei asia enää kuulu sinulle, et ole miehen kanssa etkä miehen teoista vastuussa.
Kuten sinulle vastannut nimimerkki nainen sanoi, sinun kannattaisi turvautua enemmän ystäviisi kuin äitiisi, jos vastaanotto on tuollaista. Kokeile kuitenkin jutella hänen kanssaan, tasaveroisena aikuisena, ja jos hän loukkaa niin kysy ymmärtääkö hän kuinka paljon hänen sanansa satuttavat. Haluat lohdutusta, et saarnaa.
Mielestäni suhde ei voi koskaan olla täysin ehjä ennekuin äitisi tajuaa, että olet aikuinen, tasa-arvoinen hänen kanssaan, et tarvitse käskyjä vaan neuvoja tyyliin naiselta naiselle. Sen tajuaminen voi kestää aika kauan, ehkä hän ei koskaan voi aikuistumistasi hyväksyä, mutta se on hänen mokansa. Maailmassa on muitakin ihmisiä kuin äiti.
Sinuun sattuu, mutta se on merkki siitä että elämänkokemusta karttuu. Jaksamista sinulle, kyllä se siitä vielä lutviintuu. Usko pois.
Tuossa nuo kaksi edellistä kirjoitti paljon asiaa, ei siihen ole lisättävää.
Samaa tuli minullekin mieleen: sinun on jo aika itsenäistyä ja kasvaa irti äidistäsi. Äidillesi se taitaa olla todella vaikeaa.
Et voi lopun elämääsi ajatella ja elää niin, että mitä äiti ajattelee ja hyväksyykö jne.
Epäonnistunut?? Oliko tämä poika ensimmäinen seurustelukumppanisi?
On aivan normaalia että nuorena seurustelusuhteet päätyvät eroon. Myös ne, joissa on menty kihloihin. Parempi että ero tulee ajoissa jos on tullakseen, kuin sitten vasta kun on jo koti ja lapset perustettu... mutta vaikka se ero tulisi lapsineen kaikkineen, ei se mikään epäonnistuminen ole.
Sattuuhan se, kipeää tekee. Etenkin, kun tukea ja lohdutusta ei saa siltä ihmiseltä, jolta sitä eniten toivoisi: äidiltään.
Mutta usko pois: siitä kasvaa joskus irti, siitä surusta.
Juuri nyt elämä näyttää siltä, että on umpikujassa. Mutta sieltä on vain yksi suunta: ylös ja eteenpäin!
Sinulla on ilmeisesti tähän asti, enne tätä poikaa ja eroa, elämä ollut varsin tasaista ja suojattua? Ei mitään suuria murheita? Toisaalta olet ollut aika tiukasti äitisi talustusnuorassa.
Näitä äitejä, jotka pitävät tiukasti kiinni lapsistaan eivätkä osaa halua tai kykene että lapsi irrottautuu ja itsenäistyy.
Sinulta tuo itsenäistymisvaihe on viety: ethän ole saanut edes ajatella omailla aivoillasi, itse, olla omaa mieltä jostain asiasta. Sinun on aina täytynyt olla samaa mieltä kuin äiti. Ollaksei hyvä lapsi.
Se ei ole ihan tervettä. Uhma on normaalia. SUru myös. Ne kuuluu kasvuunm, elämään, itsenäistymiseen.
Minusta tuntuu, että sinulla on on nyt aika itsenäistyä, irrottautua äidistä. Se sattuu, mutta elämässä on vielä paljon asioita, jotka satuttavat.
En nyt tiedä onko tästä mitään apua tai hyötä...
Minusta äitisi on hallinnut sinua ja ajatuksia ihan liikaa.Hän ei selvästikkään ole ikinä halunnut sinusta itsenäistä naista, vaan hän taitaa nauttia kun on saanut sinusta ylivallan.Ja sitten kun vihdoin ja viimein olet uskaltautunut pistämään hanttiin, hän on kiristänyt sinua:ei tartte tulla ruikuttamaan...jutuillaan.Ehdotan, että ajattelet nyt tarkkaan kuka sitä sinun elämääsi elää, sinä vai äitisi?!Ja kariutunut suhde satuttaa varmasti, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että parempi nyt kuin kymmenen avioliittovuoden jälkeen.Kyllä sinä pääset jaloillesi!Nyt vaan otat elämäsi itsesi hallintaan, etkä anna äitisi määräillä.Vaikka hän uhkailisikin, niin älä sorru siihen soopaan.Äidin kuuluisi olla tukena ja turvana.
Minä olen 37 v. ja minulla on 20v. tytär.En ole ikinä halunnut määrätä hänen elämäänsä, vaikka en välttämättä olekkaan ollut samaa mieltä hänen kanssaan.Pyrin siihen, että en tuputa omia neuvojani.Useimmiten hän kuitenkin soittelee minulle ja kysyy mitä mieltä olen jostain asiasta.Päätöksensä hän kuitenkin tekee itse ja tietää ettei sellaista asiaa olekkaan mistä ei voisi minulle kertoa.On kamalaa jos oma äiti haukkuu, kiristää ja uhkailee lastaan.Meidän äitienhän kuuluisi olla tukena ja turvana lapsillemme.
.. että tuo äiti ilkeyttään tekee tuota: alistaa, moittii jne tytärtään. En myöskään usko että hän nauttii tilanteesta.
Äidin tulisi tukea ja rohkaista lasta, ja kannustaa ja opastaa itsenäisymiseen ynnä muuta kaikkea sellaista.
Kaikki eivät kykene, osaa tähän. Käytös itsenäistyvää lasta kohtaan on sitten mimmonen on.
Tavallaan tyttären äiti on myös uhri. Millainen on hänen oma äiti-suhteensa ja millainen on avioliitto, parisuhde.. mikä isän rooli. Ilmeisesti kiltti isä on vain taustavarjo, eikä uskalla perhesovun nimissä puuttua mihinkään. Vakka kantensa valitsee.
Äidin toimia tämä ei tee hyväksytyksi eikä äidin pidä antaa enempää alistaa ja komennella. Loppuha tuolle on tehtävä, ja se on tyttären itsensä tehtävä, koska äiti ei siihen kykene: itsenäisytymään, irrottautumaan. Ja hyväksymään tytär sellaisena on tämä on.
Kirjoituksesi oli koskettava. Olen itsekin maalta kotoisin oleva äiti ja ymmärrän tilanteesi, joka on aivan toinen kuin , että olisit kaupunkinuori.Maalla kasvetaan edelleen niin yhteen ja vanhemmat odottavat nuorilta enemmän , ja on tämä maatilan perinnön vaaliminen yms.
Pidä etäisyyttä äitiisi , ole kuitenkin asiallinen ja osoita aikuisuutesi. Nykyelämä on erilaista, se ei ole epäonnistumista , jos ensimmäinen seurustelusuhde purkautuu.
Sinun ei tarvitse kertoa asioitasi perinjuurin äidillesi, riittää kun olet puheväleissä.
samoin, et ole syyllinen, sille , jos ex poikaystäväsi ryyppää yms, irroita ja jätä hänen elämänsä historiaasi, opi unohtamaan ja kiitä mielessäsi siitä ajasta , astuen uuteen aikaan.
Kriisi on muutosta toiseen aikakauteen , sen kuuluu sattua, vain elämää elämällä oppii.
Äidillesi voi olla vaikeaa, sillä todennäköisesti hän on tehnyt myös virheitä, Kysy joskus suoraan, onko hän onnistunut elämään tekemättä virheitä? Hän saattaa suuttua , loukkaantua, mutta entä sitten- niinhän hän loukaa sinuakin, ilmaise se hänelle.
Oma tyttäreni oli minulle kateissa kolme vuotta, mutta syystä että eli jengissä, jossa oli huumeita yms, rukoilin vain mielessäni, että selviää. Olen antanut hänelle mielessäni anteeksi ne rumat sanat ja huolen , joka kaikesta aiheutui, mutta miten paljon hän on oppinutkaan elämästä. Jos kaikki olisi ollut ruusunpunaista, ei hän mitään olisi oppinut liian helppoa.
Nyt välimme lämpenevät vähitellen, näemme silloin tällöin, joskus menemme shoppailemaan , minä maksajana ; ) hän on asunut eri paikkakunnalla koko ajan vaihtuvien poikaystävien kanssa , ( en ole muuten koskaan vielä käynyt hänen luonaan )
Nyt nautin omasta elämästäni ja toivon vain, että hän elää sellaisen elämän, missä hän on onnellinen, arvomaailmamme on erilainen, mutta onko se minunkaan, se oikea.
Kun on päässyt irti ja päästänyt irti , on hyvä tunne kummallakin osapuolella ja tasavertainen aikuisuus voi alkaa. annoin hänelle juuret ja siivet , kuten vanhemman pitää.Näin olen lukenut ja hyväksi havainnut.
Lämmöllä saara äiti
Elämä jota elät on sinun. Sinä elät niinkuin sinä elät. Sinä teet omat ratkaisusi ja jos teet väärin niin opit niistä. Ei kukaan voi tulla sanomaan sinulle miten sinun on tunteitasi ohjailtava. Tunteet ne on asia jota ei voi itsekkään ohjailla. Älä syyllistä itseäsi siitä että kihlaus purkaantui. Olisitko sinä halunnut elääkkään ihmisen kanssa joka painostaa sinua. Ex:äsihä alkoi käyttään alkoholiakin. Onnea sinulle että pääsit mokomasta. Ja arvaappa mitä et ollut ensimmäinen etkä taida olla myöskään viimmeinen nainen jonka kihlaus purkaantuu. Ei sinun tarvise kuunnella juttuja ex:ästä. Luulis että äitisi on onnellinen että tuli ero kun ei kerran mieltynyt häneen aluunkaan. Pese nyt vaan silmäs ja kato peiliin. Sano sinne että minä olen hyvä ja minä pärjään. Äitisi haluaa sinut takaisin itselleen kun olit 2v toisaalla. Äidin ote oli luja mutta olet jo paremmalla puolella. älä anna periksi. Nauti elämän pienistä asioista ja vapaudestasi. Sinä olet vahva ja aina ei tarvitse olla kiltti. Ole välillä tuhma ja mene ylpeästi äidin eteen ja kohtaa se mitä pelkäät. Ei äiti sinulle voi enään mitään. Sinä olet vapaa elämään omaa elämää ja olet sitä jo tehnytkin. Miksi ei sitten tästä eteenkinpäin.
Kiitokset kaikille teille, jotka olette rohkaisseet minua! Toivon, että osaan itsenäistyä niin että en kuitenkaan enää enempää sotke välejäni. Kiitos vastanneille! Koetan olla onnellinen!
Tarinasi kosketti minua. En ole äiti mutta keväällä sellaiseksi tuleva. Äiti-tytär suhteesta luulisin tietäväni oman äitisuhteeni kautta. Minulla on myös lujatahtoinen äiti, joka on aina neuvomassa joka asiassa mutta vaikka rakastankin häntä ei hän saa päättää minun asioistani. Ajattele sinäkin nyt itseäsi, äläkä anna äitisi myrkyttää omaa mieläsi. Mielestäni sinun kannattaisi pyrkiä nyt oman elämän jälleen rakentamiseen ja jättää äidin kuuntelu vähemmälle.Sinä olet aikuinen, etkä enää tilivelvollinen tekemisistäsi vanhemmillesi. Äidistäsi on varmasti vaikeaa irrotautua sinusta ja antaa sinun päättää itse mutta kun hän huomaa että pärjäät omillasi ja teet hyviä ratkaisuja hän alkaa varmasti luottaa sinuun. Sinulla on selvästi kirjoittajan lahjoja, mitä jos kirjoittaisit ajatuksistasi äidillesi, hänen olisi ehkä helpompi ymmärtää silloin sinun ajatuksia. Puhuminen vaikeista asioista on usein hankalaa, syntyy väärinkäsityksiä ja tunteet kuumenevat ja pahinmassa tapauksessa saa aikaan riidan. Toivon että saat asiasi järjestykseen. Kukaan ei toivo sinun kuolemaasi, vähiten sinun oma äiti, joka rakastaa sinua valtavasti mutta ei osaa päästää irti aikuisesta tyttärestään. Rauhallista joulun odotusta....