Jutta-possun

Jutta-possun nimipäivät eilen vietettiin,
verkkosukat jalassa hallitusta haukuttiin.

Sitten vielä galluppeja kauhuin katsottiin,
töppöilystä varmaan kalliit lunnaat maksettiin...
6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on pääministeriksi, niin talous saadaan kuntoon ja porvarien ahneudelle tehdään stoppi. Rikkaita suosiva politiikka saa suksia suolle. Oikeudenmukaisempi elämä yhteiskunnassa tulee jälleen arvoon.
Nykyhallitus muuttakoon talousnerojuppien romuttamaan Islantiin konsultoimaan, kun jo antoivat sinnekkin avustuspaketin ottamalla kansan piikkiin lisää valtion velkaa!

Äänestä

Demarien alamäen ehkä tärkeimpiä tekijöitä on se, että ihmiset ajattelevat kauhulla mitä seuraisi, jos tällainen tuuliviiri olisi pääministerinä.
Puolueitten pitäisi ottaa huomioon, että kansalaiset ovat jo niin valistuneita, että he osaavat ajatella asioita vähän pitemmälle.
Tämä pitäisi ottaa huomioon ja valita sellaisia puheenjohtajia, joilla katsotaan olevan myös edellytyksiä vaativampiinkin tehtäviin. Siinä ei pelkkä populismi auta.

Äänestä
  • taas näytönpaikkansa ja maksun aika huonosta politiikasta ja sen tuloksista on kaikkien luettavissa. Kansa ei oo niin tyhymää, että on kauaa pelekillä karkkipaperiilla lahajottavis.

    Äänestä

  • on ollu kirjoitti:

    taas näytönpaikkansa ja maksun aika huonosta politiikasta ja sen tuloksista on kaikkien luettavissa. Kansa ei oo niin tyhymää, että on kauaa pelekillä karkkipaperiilla lahajottavis.

    Tuohan on selvästi nähtävissä sossujen jatkuvasta kannatuksen laskusta. Ja tämä on nyt sitä FAKTAA eikä mikään arvoton mielipide.

    Äänestä

  • tapauksessa ole tyhmää kirjoitti:

    Tuohan on selvästi nähtävissä sossujen jatkuvasta kannatuksen laskusta. Ja tämä on nyt sitä FAKTAA eikä mikään arvoton mielipide.

    ja porvaripukki oli kovin lahjaton köyhille, vaikka koreeta tyhjiä paketteja käärikin.

    Äänestä

  • meni jo kirjoitti:

    ja porvaripukki oli kovin lahjaton köyhille, vaikka koreeta tyhjiä paketteja käärikin.

    tyly oli sdp köyhälle hallituksessa, työttömät ei ikinä anna anteeksi filatovia ja typiä.

    opiskelijatkaan ei äänestä ja duunaritkaan ei äänestä kun eero anto rahat rikkaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimpäivät kirjoitti:

Jutta-possun nimipäivät eilen vietettiin,
verkkosukat jalassa hallitusta haukuttiin.

Sitten vielä galluppeja kauhuin katsottiin,
töppöilystä varmaan kalliit lunnaat maksettiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu