eli olen ottamassa 10kk ikäiselle kissalleni kaveria. tarvitseeko minun ostaa tulokkaalla omat ruokapurkit ja hiekkalaatikot vai käykö samat? kiitos vastanneille.
Vastaukset 13
- Janhenia
ostamaan "oman" vessan ja ruokakipot. Varsinkin jos olet ottamassa luovutusikäisen pennun. 10kk ikäinen kissa ei enään kauan syö pennun ruokaa, jos edes enää syö niin on helpompi sitten vahtia, että kissat syö oman ruokansa.
- ...
pitäisi olla yksi enemmän, kuin kissoja eli kahdella kissalla kolme laatikkoa ja yhdelläkin kaksi. Kissat mielellään tekevät pissit ja kakat eri paikkaan, siksi yhdelläkin kissalla kaksi laatikkoa. Hiekkalaatikko voi olla hyvin henkilökohtainen kissalle.
Jos jokin laatikko jää kokonaan käyttämättä, voi sen silloin tietysti poistaa käytöstä, mutta riittävällä laatikko määrällä ennaltaehkäistään epäsiisteyttä eli vääriin paikkoihin pissailuja..- kissanomistaja
Meillä on kaksi kissa ja kun hankimme toisen, ostimme myös toisen hiekkalaatikon kun kaikki niin suosittelivat kahta laatikkoa. No, jonkin aikaa kaksi laatikkoa pidettyämme huomasimme, että kissat käyvät molemmissa laatikoissa molemmilla asioilla, joten todettiin että hyvin pärjätään yhdellä ja niin on pärjättykin. En tiedä sitten onko rotukissat nirsompia, mutta meillä ainakin kelpaa yksi hiekkalaatikko hyvin. Siivota se pitää kuitenkin usein.
- ---
kissanomistaja kirjoitti:
Meillä on kaksi kissa ja kun hankimme toisen, ostimme myös toisen hiekkalaatikon kun kaikki niin suosittelivat kahta laatikkoa. No, jonkin aikaa kaksi laatikkoa pidettyämme huomasimme, että kissat käyvät molemmissa laatikoissa molemmilla asioilla, joten todettiin että hyvin pärjätään yhdellä ja niin on pärjättykin. En tiedä sitten onko rotukissat nirsompia, mutta meillä ainakin kelpaa yksi hiekkalaatikko hyvin. Siivota se pitää kuitenkin usein.
tarpeet tehtäisiinkin ristiin, niin se on ollut kissoille mukavuusasia.
Eikä liity rotuihin..
Hyvä jos teillä pärjätään yhdellä laatikolla, se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Meilläkin pärjättäisiin yhdellä laatikolla, vaan en sitä kissoilleni halua tehdä. Pärjääminen on eri asia kuin hyvinvointi. - Kissan omistaja minäkin
--- kirjoitti:
tarpeet tehtäisiinkin ristiin, niin se on ollut kissoille mukavuusasia.
Eikä liity rotuihin..
Hyvä jos teillä pärjätään yhdellä laatikolla, se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Meilläkin pärjättäisiin yhdellä laatikolla, vaan en sitä kissoilleni halua tehdä. Pärjääminen on eri asia kuin hyvinvointi.Hei, kylläpä loksahti ihan suu auki,hyvinvointia, kissalla kaksi hiekkalaatikkoa. En ole ennen moista kuullut, ja kuitenkin kissoja ollut v. 1987.
Ei minun yhdelläkään kissalla ole ollu kahta hiekkalaatikkoa, ja eivät ole kyllä kärsineet. Siivoan heti pissat pois ja kakat kun ne laatikkkoon ilmestyvät. Tietysti työvuoron aikana ne ovat jonkin aikaa siellä, mutta en kyllä uskoa että se kissan hyvinvointia vaarantaa. Tämä on vain minun mielipide, mutta joku tolkku niissä laatikoiden määrässäkin. Ei minulla ainakaan ole niin isoa kotia että voisi kahta laatikkoa laittaa, hyvä kun yksi mahtuu wc-hen. Eikä huvita oikein muihin huoneisiin kissan pissa-astiaa sijoitaa. Muka näkemyksensä kullakin, en vain allekirjoita että kissan hyvinvoinnin kannalta olisi oltava kaksi laatikkoa. - jättivät toisen käyttämättä
--- kirjoitti:
tarpeet tehtäisiinkin ristiin, niin se on ollut kissoille mukavuusasia.
Eikä liity rotuihin..
Hyvä jos teillä pärjätään yhdellä laatikolla, se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Meilläkin pärjättäisiin yhdellä laatikolla, vaan en sitä kissoilleni halua tehdä. Pärjääminen on eri asia kuin hyvinvointi.Kaksi kisua samasta pentueesta. Alkuun laitoin kaksi laatikkoa ja kävivät vaihtelevasti molemmat kummassakin niin pissalla kuin kakkalla. Sitten jättivät toisen laatikon käyttämättä ja käyvät molemmat samalla laatikolla.
Laatikko on vessassa ja mieluusti aamun ekat tarpeet tehdään emännän kanssa yhtä'aikaa. - niiskunoita
Kissan omistaja minäkin kirjoitti:
Hei, kylläpä loksahti ihan suu auki,hyvinvointia, kissalla kaksi hiekkalaatikkoa. En ole ennen moista kuullut, ja kuitenkin kissoja ollut v. 1987.
Ei minun yhdelläkään kissalla ole ollu kahta hiekkalaatikkoa, ja eivät ole kyllä kärsineet. Siivoan heti pissat pois ja kakat kun ne laatikkkoon ilmestyvät. Tietysti työvuoron aikana ne ovat jonkin aikaa siellä, mutta en kyllä uskoa että se kissan hyvinvointia vaarantaa. Tämä on vain minun mielipide, mutta joku tolkku niissä laatikoiden määrässäkin. Ei minulla ainakaan ole niin isoa kotia että voisi kahta laatikkoa laittaa, hyvä kun yksi mahtuu wc-hen. Eikä huvita oikein muihin huoneisiin kissan pissa-astiaa sijoitaa. Muka näkemyksensä kullakin, en vain allekirjoita että kissan hyvinvoinnin kannalta olisi oltava kaksi laatikkoa.mm. ammatti-ihmiset (ell, kasvattajat..) kyllä allekirjoittavat. Usein myös pissavaivaisten omistajat ovat tämän kantapään kautta oppineet. Eli voi olla suuri vaikutus mm. pissatautien ennaltaehkäisyyn. On ihan yleinen suositus, että yksi laatikko enemmän, kuin kissoja.
- me8
meillä 4 kissaa ja 2 laatikkoo. ja hyvin toimii! kaikki 4 syö samasta lautasesta, eli tavallinen syvä lautanen.
- töppönenhöppönen
"oma" laatikko uudelle pennulle, samoin ruokakupit. Näin ainakin minä suosittelen. Meillä on 5 kissaa ja 5 laatikkoa, ja kaikilla omat ruokakupit. Ei se ihan "perus" hiekkalaatikko paljoa maksa, niin mieluummin ostaa toisen ja kokeilee elämää sen kanssa, kuin että jättäisi sen siihen yhteen ja sitten saattaakin alkaa löytymään vahinkoja joka paikasta. Kissat ovat jokainen oma persoonansa, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että aina kun meille on tullut uusi pentu, ei vanhemmat kissat ole käyttäneet pariin viikkoon ollenkaan samaa laatikkoa mitä pentu käyttää, ennenkuin ovat tutustuneet kunnolla. Joten kokeile kahdella, jos tuntuu että se on koko ajan tyhjä se toinen laatikko niin tokihan sen voi pois ottaa ja ompahan sitten varalaatikko olemassa.
- JuliaKawanova
Meidän kisuilla on erilliset kakkalaatikot ja ruokakupit, mutta pystyvät jakamaan. Ei tarvetta olisi kahdelle laatikolle, sillä käyttävät molempia kumpikin.
- Anonyymi
Minulla oli kaks kissaa ja toin heille kaivokselta dynamiitti laatikot. Tottuiva niihin jo samana päivänä ja lähetin takaisin kaivokselle kissat laatikoissa. Oli kissat kuulemma toimineet hyvänä detonaattorina.
Ohjeet ja vinkit tietenkin Daegolax ja tohtori daeg!
- Anonyymi
Ihan hyvin riittää yksi laatikko jossa on ruuat ja kissanhiekat sekaisin eli samalla syödään ja tehdään tarpeet sinne. Niin minun kissat tekee ja toimiiii t daeg.
- Anonyymi
Tarpeeks iso kaukalo niin omistajatkin paskooo kissojen kans. Älä laita kissan minttuu palleille. Kissalle palleille daegolax pulveriiiii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25679- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok126563- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513