Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nuolemistrauma

Ongelmani on se, että en kykene nauttimaan miehen antamasta suuseksistä, vaikka itse JUMALOIN antaa sitä hänelle ja muutenkin olen ihan estoton ja jopa vähän pervo..;)
Tämä vaivaa, sillä mieheni rakastaa yli kaiken antaa suuseksiä naiselle.

En vain tiedä mikä siinä on, että kun mies tunkee päänsä jalkojeni väliin, jotenkin "halvaannun" enkä tunne kuin korkeintaan kipua..

Kun olin 7v. muutama vuotta vanhempi veljeni teki minulle "gynekologisia tutkimuksia", joista hän myöhemmin laverteli kaikille ystävilleni.
Tietoisesti en ole enää ollenkaan vaivaantunut noista kokemuksista, mutta ehkä ne alitajuisesti ovat kuitenkin jotenkin traumatisoineet minut?

Minuun on kyllä jäänyt jonkinlainen "häpeäntunne" ja tunnen seksin aikana kaiken omaan nautintooni kohdistuvan "likaisena". Koen etten ansaitse "liikaa" nautintoa, vaan vain sopivassa määrin, esim. orgasmit ovat kohdaltani täysin pois suljettuja.
Tunnen olevani naisena epäonnistunut ja hylkiö.
Pelkään miehenikin vain himoitsevan muita, vaikka kuulema teenkin hänelle kaiken täydellisesti, mutta hän ei saa omalle kohdalleen miehisyydelle tärkeää tukea: naisen nautintoa.
42583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nuoleminen on ihaninta mitä tiedän, ja ainoa keino jolla saan itse orgasmin!
Mutta jos sulla on jotain ns. traumoja lapsuudesta, vaikka viattomiakin, niin ne saattaa tietty vaikeuttaa alitajutaisesti nykyhetkeen. Haluun vaan kertoo, ett et todellakaan ole ainoa, jolla on ns. gynetutkimuksia ym. lääkärileikkejä lapsuudesta. Luulempa ett suuremmalla osalla meistä niitä on! Tulee lapsena kokeiltua ns. "aikuisten leikkejä" jos kenen kanss.Mä kokeilin niitä serkkuni (tyttö niinku minäki) ja muiden kavereiden kaa salaa.. se oli kiihottavaa, kun itse oli kynnyksellä teiniyteen..ne leikit loppui kylläkin, kun kaverini joka oli mua vanhempi alkoi saamaan häpykarvoitusta.
Siis pointti: älä turhaan mieti lapsuuden viattomia leikkejä, joita leikkii jokainen. Anna sen sijaan tilaa tälle hetkelle, ja miehelle joka sua haluu nuolla. Se on aikuinen mies ja sä oot aikuinen nainen. Anna palaa ja kovaa. Et nimittäin tiedä mistä jäät paitsi jos sua ei tosi mies nuole tainnoksiin asti!

Äänestä
  • Siis tiedän kyllä että on normaaleja lääkärileikit.
    Itsekin leikin niitä tyttökavereideni kanssa, mutta ne hoidettiin hienovaraisesti, eikä juoruttu eteenpäin.
    Veljeni tekemä oli eri asia, sillä hän pakotti minut ja olin tosiaan vasta 7 enkä vielä edes ymmärtänyt mihin suostuin.
    Hän siis käytti hyväkseni tietämättömyyttäni.
    Kun vihdoin ymmärsin ja häpesin, hän vielä jatkoi tuskaani kertomalla asiasta jokaiselle uudelle ystävälleni tyyliin: "toi huora on levitellyt vittuaan mulle!"
    Tyttöjen kanssa tehdyistä leikeistä on jäänyt pelkästään positiiviset muistot, mutta tämä on täysin eri asia.
    Jälkeenpäin vielä löysin veljeni piirtämiä kuvia alapäästäni, joka vain lisäsi häpeääni.
    Hän todellakin "tutki" minua, harkitusti ja tieteellisesti kuin puolustuskyvytöntä koe-eläintä.

    Äänestä

Minulla on juuri samanlainen fobia suuseksiä kohtaan. En tosin tiedä, mistä se johtuu.

Häpeän itseäni sängyssä.
En ole koskaan saanut orgasmia rakastellessani. En edes halua saada, koska en ansaitse sitä. Se olisi liian häpeällistä.
Pelkästään kiihottuminen mieheni hyväilystä on noloa.
Haluaisin päästä tästä eroon, mutta en tiedä miten..

Äänestä
  • Olisiko siis kenelläkään neuvoja, miten se häpeän tunteen sängyssä saisi katoamaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helena kirjoitti:

Ongelmani on se, että en kykene nauttimaan miehen antamasta suuseksistä, vaikka itse JUMALOIN antaa sitä hänelle ja muutenkin olen ihan estoton ja jopa vähän pervo..;)
Tämä vaivaa, sillä mieheni rakastaa yli kaiken antaa suuseksiä naiselle.

En vain tiedä mikä siinä on, että kun mies tunkee päänsä jalkojeni väliin, jotenkin "halvaannun" enkä tunne kuin korkeintaan kipua..

Kun olin 7v. muutama vuotta vanhempi veljeni teki minulle "gynekologisia tutkimuksia", joista hän myöhemmin laverteli kaikille ystävilleni.
Tietoisesti en ole enää ollenkaan vaivaantunut noista kokemuksista, mutta ehkä ne alitajuisesti ovat kuitenkin jotenkin traumatisoineet minut?

Minuun on kyllä jäänyt jonkinlainen "häpeäntunne" ja tunnen seksin aikana kaiken omaan nautintooni kohdistuvan "likaisena". Koen etten ansaitse "liikaa" nautintoa, vaan vain sopivassa määrin, esim. orgasmit ovat kohdaltani täysin pois suljettuja.
Tunnen olevani naisena epäonnistunut ja hylkiö.
Pelkään miehenikin vain himoitsevan muita, vaikka kuulema teenkin hänelle kaiken täydellisesti, mutta hän ei saa omalle kohdalleen miehisyydelle tärkeää tukea: naisen nautintoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu