On kiistaton tosiasia, että yliluonnolliset ilmiöt ovat todellisia. On olemassa meille näkymättömiä älyllisiä olentoja. Ainoa mikä asiassa ihmeyttää on näiden olentojen esiintyminen eri muodoissaan(milloin enkelinä,humanoidina, vihreänä miehenä, kuolleen sieluna). Yleensä ilmestymiset näyttävät olevan eriskummallisia.
Mistä nämä olennot ovat lähtöisin ja mitä ne oikeastaan ovat?
Mistä nämä olennot ovat lähtöisin ja mitä ne oikeastaan ovat?
Vastaukset 13
Vanhimmat
(riivaajina, sanotaan myös demoneiksi, jne)
Kun Hollantilainen laiva saapui Indian Bompaihin
vuonna 1604, kauppa matkalle, Niin silloin oli parast aikaa alkamassa Maharatjan juhlat Viisi
Laivan upseeria sai kunnia paikan näissä julissa,
koska juhlat olivat hyvin huomion arvoiset niin
monia Jogleria ja Fakiireja oli saapunut juhliin
Nyt näytettiin ensimmäinen näytös jossa Fakiiri
otti viisi siementä istutti ne maahan ja kohta alkoivat puut kasvaa aivan silmissä ja 45 minuutin kuluttua olivat hedelmät kypsiä valmiita syötäviksi. palveliat keräsivät hedelmät pöytään
syötäviksi, Ne olivat herkullisia ketoivat laivan
upseerit. He eivät olleet kokeneetkoskaan mitään
tallaista eläessään.
Sitten näitä upseereja pyydettiin katsomaan kuinka Fakiiri meni tajuttomaksi, Sitten avustajat laittoivat hunaja vahaa fakiirin korviin nenään silmiin eli kaikiin aukkoihin mitä ihmisessä on sitten Fakiiri laitettiin
hautaan ja vartiat olivat yötä päivää vahdissa
kuusi viikkoa, Siksi ettei kukaan voisi väittää mitään vilppiä olleen asiassa Siksi laivan upseerit ja osa miehistöä oli vahdissa koko ajan
Kun hauta sitten avattiin niin Fakiirin iho ei ollut muuttunut lainkaan, Sitten poistettiin vaha
ja Tämä avustaja Jogler puhalsi fakiirin suuhun
ja hetken päästä Fakiiri nousi istuman aivan kuin pitkän unen jälkeen. Kertomuksen todistavat
todeksi Laivan upserit ja miehet yksi mielisesti,
Tämä oli vain haaste lähetys saarnaajille, että
jos te pystytte tekemään näitä asioita niin me uskomme, Ystävyydellä Aramis ::
Merimiesten valehteluja ei kannatta uskoa.
Tietoni tulevat yhtä pätevistä lähteistä kuin
Kristin uskokin, Näet Maharatja kertoi laivassa oleville lähetys saarnaajille, Silloin kun pystytte tekemään mitä meidän jumalamme pyhä voima saaaikaan, Niin terve tuloa vain opettamaan
kuitenkin teiden jumalanne ovat heikkoja. Tosin unohdin sen että näkymätön käsi tarjoili Juomat ja ruuat pöytään, Tama tarina on peräisin kirjasta
Isis Unveiled: Kirjan olen lukenut Engalannin
kielisenä, Kirjoittaja on uskontojen Tohtori Blavatsky
Hän on asiantuntia näissä asioissa, Voimat tulevat Kabbalah uskosta joka on uskoista vanhin.
Ystävyysellä, Aramis ::
Niinhän ne ovatkin valetta - kristinuskon ihmeet.
Aramis tietänee että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa, tiellä kulkevaa. Aramis tietää myöskin sen että kaikki on subjektiivista. Mikä minulle on totta, ei sitä sinulle ole ennekuin olet kokenut saman ja oman subjektiivisuutesi kautta se on kuitenkin eri. Itse olen kokenut muutamia asioita joihin ei koulun fysiikan kirja kykene vastaamaan ja kavereille ne ovat lähinnä hauskoja kuriositeetteja ja tulevat aina olemaan. meillä kaikilla on oma todellisuutemme ja käsityksemme siitä. Ihmisen maailmankuvaa ei voi toinen muuttaa, sen voi muuuttaa vain henkilöm omat kokemukset ja siksi kenenkään maailmankuvaa ei saisi väheksyä. Se on sama kuin väheksyisi ko henkilöä. Harasoo.
"Mistä nämä olennot ovat lähtöisin ja mitä ne oikeastaan ovat?"
-Mielikuvituksesta, satukirjoista, pahoista unista...
missä teitä idiootteja oikein kasvaa. Herää jo unestasi tollo!
Vai olisiko niin, että varttuessaan viisastuu.
toivottavasti sinäkin viisastut.
Missä Y ?
y, ole hyvä.
meitähän riittää niinkuin teitäkin. kuka sitten on oikeassa ja kuka väärässä, en tiedä. jospa minä kasvan sinuksi tai sinä minuksi.