En luota en niin yhtään mihinkään mitä olen tekemässä tai tehnyt. Täytyy kymmeniä kertoja tarkistaa että teksteissä, joita kirjoitan, ei ole mitään mitä sinne ei kuulu, että viesti varmasti meni perille, että ohjelma on sulkeutunut, että kone on sammunut, että valot on pois päältä, että olen katsonut päivän ohjelman oikein, että herätyskello soittaa varmasti oikeaan aikaan(menee siihenkin 2 tuntia ennenkuin uskon), että virtoja ei varmasti jää minnekään, että ovet on lukossa... yhden kerran jo ulko-oven lukko meni rikki kun revin liikaa.
Sitten vielä. En usko että vaatteet on puhtaat ja jollen jokapäivä käy millitarkasti läpi joka vaatetta että se kestää, ei ole reikiä eikä likatahroja, en saa rauhaa. Siinä menee 1-2 tuntia. Lisäksi laukun sisällön tarkistamiseen menee tunti vaikkei sielä mitään oikein ole sisällä. Pelkään niin kamalasti naurunalaiseksi joutumista ja epäonnistumista, että jokin pienikin asia menee pieleen, etten enää jaksa ajatella mitään opiskelua ja töiden etsiminen tuntuu mahdottomalta. Tärisen oikein kun ahdistaa ajatella. Luulenpa että tämä johtuu siitä että minua on aina jokaisessa koulussa, enemmän tai vähemmän kiusattu. Olen aina ollut hyvin hyvin herkkä, ja nyt olen sitten sisäänpäin suuntautunut muutaman vuoden aikaisen voimakkaan henkisen kiusaamisen vuoksi. En tiedä mitä tehdä, paineet on jokapuolella kovat, en siedä ajatella opiskelua tai töitä mutta on pakko tehdä jotain että pärjää. Vuosi vuodelta tämä tuntuu vaikeammalta ja tulee yhä uusia pakko-oireita. mitä teen, en jaksa, en kertakaikkiaan jaksa enää.
Sitten vielä. En usko että vaatteet on puhtaat ja jollen jokapäivä käy millitarkasti läpi joka vaatetta että se kestää, ei ole reikiä eikä likatahroja, en saa rauhaa. Siinä menee 1-2 tuntia. Lisäksi laukun sisällön tarkistamiseen menee tunti vaikkei sielä mitään oikein ole sisällä. Pelkään niin kamalasti naurunalaiseksi joutumista ja epäonnistumista, että jokin pienikin asia menee pieleen, etten enää jaksa ajatella mitään opiskelua ja töiden etsiminen tuntuu mahdottomalta. Tärisen oikein kun ahdistaa ajatella. Luulenpa että tämä johtuu siitä että minua on aina jokaisessa koulussa, enemmän tai vähemmän kiusattu. Olen aina ollut hyvin hyvin herkkä, ja nyt olen sitten sisäänpäin suuntautunut muutaman vuoden aikaisen voimakkaan henkisen kiusaamisen vuoksi. En tiedä mitä tehdä, paineet on jokapuolella kovat, en siedä ajatella opiskelua tai töitä mutta on pakko tehdä jotain että pärjää. Vuosi vuodelta tämä tuntuu vaikeammalta ja tulee yhä uusia pakko-oireita. mitä teen, en jaksa, en kertakaikkiaan jaksa enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos olet opiskelija, menen opisk.terv.hoitajalle ja varaa sitä kautta aika lk:lle.
myös voit itse varata ajan omalle lääkärille terveyskeskukseen. ja toki halutessasi myös voit varta ajan suoraan ykistyiselle psykiatrille.
kerrot oireitasi ja niiden kuomittavuudesta elämässäsi ja siitä asian selvittely ja avun saanti lähtee. Tuollaisia oireita on useilla ja niihin kyllä hyvää apua ja hoitoa on olemassa!
ELI: varaa pikimmiten aika lk:lle.
Hei!
Aivan oikein, sinulla on pakko-oireita, alias pakkoneurooseja eli suomeksi sanottuna neurooseja. Olet siis neuroottinen tällä hetkellä. Hienoa jos voit sen tunnustaa itsellesi, koska siitä se paraneminen lähtee.
Neuroosit lähtevät eri syistä ihmisillä syntymään. Jokainen ihminen kokee jossain elämänsä vaiheessa neurooseja. Joko nuorempana tai sitten vanhempana.
Itselläni neuroosit syntyivät, kun aloin tuntea syyllisyyttä teoistani ja sen hetkisestä elämästäni.
Ihminen kehittää neuroosit itselleen, koska ihminen tarvii niitä. Ihminen siis tarvii neurooseja selvitäkseen, tarvii niitä oman tunne-elämänsä hallinnassa.
Muutoin kaikki olisi sekasortoista ja jotain mistä ei saa kiinni. Kun teet itsellesi ne tutut ja turvalliset (alati kehittyvät) rutiinit, niin saat itsellesi turvallisen olon, että "nyt voin taas hengittää ja tehdä seuraavat asiat". Ne on "pakko" tehdä, jotta sinua ei ahdistaisi. Siitä se "Pakko-oire" nimitys tulee.
Kärsin itse varmaan 7 vuotta neurooseista. Mutta tiedätkö mitä? Vapautuminen totaalisesti niistä vei vain 3 päivää! Siitä seurasi valtava vapautumisen tunne, kuin uusi elämä olisi alkanut. Tästä on nyt aikaa jo varmaan 3-4vuotta kun olen ollut neurooseista vapaa ja onnellinen.
Mikä sitten sai aikaan tuon, että kolmessa päivässä vapauduin totaalisesti pakko-oireistani?
Kerron kohta..
Neuroosit jäävät päälle, vaikka se alkuperäinen tarve, mihin ihminen ne neuroosit keksi, olisi jo poissa. Silloin neuroosesita "vapautuminen" on lopullinen ratkaisu hyvään oloon.
En tiedä, mikä on syynä siihen että itsellesi kehitit neuroottisen elämäntavan, mutta tiedän miten siitä vapaudut.
Kun neuroottisesta elämästä vapautuu, silloin vasta ymmärtää kuinka se on omaa elämää kahlinnut. Vapauden tunne ja rauha sielussa on uskomaton. Sitä nauraa ja iloitsee, vaan siitä, kun ei usko, että tämä on totta, että juuri minä pääsin näistä iänikuisista neurooseista eroon ja juurikin näin nopeasti. Ja näin HELPOSTI!
Pähkinän kuoressa sanottuna ratkaisu on se, että lopetat harrastamasta sitä neuroosia ihan kokonaan joka tilanteessa, ja kestät ne vieroitusoireet jotka siitä tulevat. Se on kuin tupakan poltto. Kun vierotusoireet lakkaavat, olet vapaa siitä neuroosin riippuvuudesta. Miksi sitten kolmessa päivässä olet vapaa? Koska nuo vieroitusoireet neuroosien kieltämisestä kestävät vain sen pari-kolme päivää. Tupakassa vieroitusoireet kestävät kolme kuukautta. Paljon helpompaa siis :)
Kun lopetat neuroottisten asioiden toistamisen, viroitusoireena on pelkkä ahdistus! Se on se vieroitusoire, valmistaudu siihen. Mutta valmistaudu myös siihen että 3 päivän päästä olet vapaa ihminen!
Kaikki alkaa tästä. Pointti on se, että neuroosit pitää lopettaa heti ja nyt! Neuroosit eivät ole hyvästä, vaan sitovat sinua ja tuovat sinulle ahdistusta, kuten olet varmasti huomannut. Neuroosit vievät sinun aikasi ja aiheuttavat sinulle huolta ja murhetta. Takuulla haluat olla terve, etkä sairastaa neurooseja. Tunnusta siis nyt, että sinulla on neuroottinen elämäntyyli ja päätä vapautua siitä, alkaen tästä sekunnista. Heti.
Opetan sinulle nyt keinon ja tavan millä kiellät neuroosin tekemisen. Otan esimerkin. Sinun on vaikea valita "se oikea" maitopurkki maitohyllystä. No miten nyt toimit siinä tilanteessa koska olet päättänyt että et enää ole neuroottinen? Kerron. Menet siihen maitohyllylle, otat sen (rasvaton/kevyt/kulutus-maidon mitä yleensä juot), otat ensimmäisen purkin mikä on siinä saatavilla. Tartut siihen, pistät sen koriin ja lähdet katsomaan seuraavaa ostettavaa tuotetta. Kiellät itseltäsi koko neuroosin. Et rupea arpomaan ollenkaan. Siitä seuraa epämääräinen olo ja ahdistus. Kun kolme päivää kiellät itseltäsi neuroosit sataprosenttisesti, huomaat että et niitä enää tarvitse. Kun kolmantena päivänä oitat sen maitopurkin sieltä hyllystä etkä harrasta neuroottisuuksia edelleenkään, sinulle ei tule minkäänlaista ahdistusta siitä tilanteesta. Tulet sen huomaamaan.
Teet sen neuroottisen rutiinin siinä tilanteessa, koska et luota omaan tunteeseesi. Et luota siihen hyvään oloon joka sinussa sanoo, että voit ottaa sen purkin siitä hyllystä, ja se purkki on ihan samanlainen ku mikä muukin purkki siinä vieressä.
Kaksi sanaa siihen tarvitaan, ne eivät ole mitään neuroottisia sanoja, vaan opastavat sinut toimimaan oikein aina neuroosin kohdatessasi. Ne sanat ovat: "Kuuntele sydäntäsi".
Kun meinaat alkaa toimittamaan neuroosia, levität kätesi, kuin sanoen " Ei!". Tee tämä mielessäsi. Ja kuuntelet saman tien sydäntäsi. Kuulet vain hiljaisuutta siinä hetkessä, syvää rauhaa, sieltä sinun oma tunteesi kertoo, että voit lähteä siitä tilanteesta pois, ilman että toimitat sen neuroosin, tai edes aloitat sitä. Siihen ei tarvita sanoja, se on vain tunne. Tunne sinun sisälläsi.
Katsos kun neuroosi aiheuttaa sen, että tämän "tunteen" sijaan sinä kuuntelet järjen ääntä ja toimit sen järjen mukaan, josta seuraa sarja järjettömiä toistoja ja epävarmuutta. Et kuuntele sydäntäsi vaan järjellä ajattelet "Nyt se on noin, nyt se on noin, nyt se on noin, nyt se on noin..."
Tunne sisälläsi kertoo sen samantien, hetkessä, että se asia on "noin", eikä epävarmuudelle tai toistoille jää sijaa. Tämän kautta sinä opit elämään sydämelläsi, kuunteleen sydäntäsi. Siellä sinun tunteesi ovat, siellä olet sinä.
Näin saat tämän tunnelukkosi auki ja siitä eteenpäin aina ahdituksen tullessa sanot mielessäsi "Ei!" ja kuuntelet hiljaisesti sydäntäsi. Silloin taas tiedät miten toimit.
Tämä koko 3 päivän paranemisprosessi ei vaadi sanoja, se ei vaadi minkään miettimistä, se on vain sanaton kieltäminen. Se on sanaton tunteen voitto neurooseista.
Näin elämästäsi häviää ne kaikki "listat". Neurooseissahan koko elämä on yhtä "listaa" jota pitää yllä ja jota muokkaa ja parantelee..
Tämän irtautumisprosessin aikana sinä tulet huomaamaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tunteissa niitä neurooseja onkin. Voit oivaltaa jopa ihan uusia neurooseja joita et vielä kunnolla ole edes tiedostanut. Annat kaikkien niiden mennä, ne on pahasta.
Terve ihminen elää aina tunteen mukaan.
Älä anna tuumaakaan periksi neurooseille, älä salli sitä pienintäkään neuroosia, sitä pienintäkään oven tarkistusta tai mitään, älä salli. Ole valmis ja päättäväinen jättämään koko neuroottinen elämä, ja huomaat kuinka nopeaa se irtautumisen ahdistus helpottaa.
Nyt kohtaat sen oman ahdistuksesi. Sen ahdistuksen mikä tulee, kun kiellät joka tilanteessa neuroosisi.
Et pelkää sitä. Otat sen ahdistuksen avosylin vastaan ja naurat sille!
Tutkit sitä, kuuntelet sitä, sillä se ahdistus on itsessään sinun hieno tunnemaailmasi, se on sinun tunnettasi se ahdistus. Kuuntele sitä, kuuntele sydäntäsi. Pian huomaat, että ei siinä ahdistukessa olekaan mitään pelottavaa.
Tämä prosessin kautta opit siis kuuntelemaan sydäntäsi, opit kuuntelemaan tunteitasi.
Se on sitä terveyttä, mitä elit jo ennen niitä neurooseja.
Terveyttä!
olipas hieno ja pitkä viesti, jonka sisin on varmasti totta. Mutta pitää olla ihan hemmetin vahva ihminen pystyäkseen tohon, mä olen yrittänyt mutta aina on pakkomielteet voittaneet. Mutta aion nyt yrittää, yritän kieltää pakkoajatukset, katotaan mitä tulee :)
Itselläni meni kuusi vuotta mielisairaalassa, ennen kuin sain apua pakko-oireisiini. Minulla oli monenlaisia tarkistamispakkoja, pesemispakkoja jne. Ennen sairaalaan joutumista sairastin kolme vuotta - silloin opiskelin yliopistossa kieltenopettajaksi (ruotsi ja venäjä). Rituaalit pahenivat tuona sairaalassaoloaikana niin, että lopulta jouduin aivoleikkaukseen Ruotsiin. Leikkauspöydälle sitten jäi suurin osa pakko-oireista ja aloin parantua. Vuonna 2003 tein sitten graduni ja sain maisterin paperit.
Haluan puhua tästä aivoleikkauksesta, koska nyt sellainen on mahdollista myös Suomessa. Suomen Kuvalehdessä (löytyy myös lehden nettisivuilta kohdasta "jutut") oli heinäkuussa artikkeli, jonka mukaan Töölön sairaalan neurokirurgi Juha Pohjola on tehnyt Suomen ensimmäisen uuden sukupolven psykokirurgisen leikkauksen tämän vuoden toukokuussa naispotilaalle, joka oli kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä 15 vuotta ilman, että mikään hoito olisi auttanut. Artikkelin mukaan leikkaus sujui hyvin. Artikkelissa on myös kuvia leikkauksesta.
Halusin sanoa tämän siksi, että vaikeissa tapauksissa EI ihan kolme päivää riitä parantamaan pakko-oireita.
Monilla nuorilla on lieviä neurooseja esim. tapa toistaa joku asia tai tarkistaa vaikka kolme kertaa, onko napsauttanut hellan pois päältä tms. Jos henkilöä itseään ei häiritse tarkastaa kolme kertaa, onko napsauttanut hellan pois päältä, hän toistaa tiettyjä rutiineja päivittäin. Tämä saattaa johtaa seuraavan asian tarkastamiseen jne. Mutta heti kun ihminen itse ymmärtää, ettei halua käyttäytyä näin, käytöksen muuttaminen on mahdollista. Tällainen käytös saattaa syntyä tilanteessa, jossa on joutunut ottamaan nopeasti vastuuta liian monesta asiasta, suorittaa opintojaan mahdollisimman täydellisesti tai tarkkailee itseään ja toimintojaan ylikorostuneesti. Tällaisessa tilanteessa ihminen voi itse päättää oppia rutiineistaan pois. Esim päättää tänään tarkastaa asian kahteen kertaan kolmen sijasta ja huomenna vain kerran. Javin neuvo on varsin oivallinen :) Vakavemmat häiriöt ovat sitten asia erikseen
Itse uskon siihen, koska olen sen itse kokenut. Neuroosit oli koko ajan läsnä ennen.. ihan jatkuvasti. Kuinka kukaan voi toisen puolesta sanoa,kuinka vakavaa, tai kuinka vähän vakavaa on juuri hänen neuroosit.
Uskon, että samankaltaisia tarinoita on hirveästi, että neuroosit on alkanu lähtemään tosi nopealla tahdilla, kun on päässyt omiin tunteisiin kiinni. Kertokaa ihmiset kokemuksianne? :)
Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle! Itsellänikin on erilaisia pakkoajatuksia, välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Onneksi niiden kanssa jo pärjää. Eikä ne varmaan koskaan kokonaan katoa, ja kai ne on myös jollain tavalla osa persoonallisuuttani.
Koitetaan kaikki pakko-oireisen pärjätä ja ollaan täällä vaikka vaan kiusaksi! :)