Mitä mieltä olette?

Poiminta toiselta keskustelusivulta.

Obamaa on kannattanut maailmanlaajuisesti jopa 80 % ihmisistä - tällaista suosiota ei ole koskaan ollut jonkin maan ihmisellä tai pressaehdokkaalla! Obaman presidenttiehdokkuuden aikana oli saatavina 10 hänen tärkeintä teemaa presidenttinä. Näistä 4 on seuraavaa:

1) Sallia täysivaltainen (100 %:n)aborttioikeus jokaisessa USAn osavaltiossa. Lapsi voidaan siis abortoida aina, kun äiti sitä haluaa.

2) Täysivaltainen avioliitto-oikeus kaikille homoille, lesboille ja transvestiteeteille koko USAssa.

3) Maan ja talojen omistusoikeuden lakkauttaminen.

4) Poistaa mm. USAn dollarista teksti "In God we trust". Lisäksi muualtakin kansallisista tunnuksista vastaavanlaiset Jumalaan ja hänen uskomiseensa viittavaat lausumat.
25912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"maan ja talojen omistusoikeuden lakkauttaminen", ovat varsin hyviä teemoja.

En oikein jaksa uskoa, että hän sitä kannattasi. Voitko varmistaa, ettei tuossa ole käännös - tahi ymmärrysvirhe.

Äänestä
  • Että vastaan tuohon näin .

    Minusta ei yksikään väittämä ole kunnollinen .

    Äänestä

  • Väittämässä ei ollut virallista lähdettä, joten siksi kysyin, "pitääkö paikkansa"?

    Äänestä

tekstissä "In God we trust" edes kerrota mistä jumalasta on kyse.

Ns. nykyisin "eläviä" jumaliahan on tuhansia ja uhnohdettuja (myyteiksi muuttuneita) kymmeniä tuhansia.

Sillä tekstillä ei siis ole mitään virkaa.

Äänestä
  • Toisen maailmansodan aikana viron presidentti sanoi, ettei ne tarvitse Jumalaa mihinkään.
    Joka tapauksessa viro maksoi kovan hinnan sodasta, ja uskon itse että Jumala näytti, pärjätkää sitten itse.

    Usan dollarille käy mahdollisesti samalla tavalla, siitä tulee roskan arvoinen.

    Äänestä

  • aika näyttää kirjoitti:

    Toisen maailmansodan aikana viron presidentti sanoi, ettei ne tarvitse Jumalaa mihinkään.
    Joka tapauksessa viro maksoi kovan hinnan sodasta, ja uskon itse että Jumala näytti, pärjätkää sitten itse.

    Usan dollarille käy mahdollisesti samalla tavalla, siitä tulee roskan arvoinen.

    kohtelekaan ihmisiä yksilöinä, vaan kokonaisina kansoina?

    Jos siis kansanjohtajat tekevät vääriä ratkaisuja, kristinuskon Jumala rangaisee koko kansaa.....

    Äänestä

  • outo Jumala kirjoitti:

    kohtelekaan ihmisiä yksilöinä, vaan kokonaisina kansoina?

    Jos siis kansanjohtajat tekevät vääriä ratkaisuja, kristinuskon Jumala rangaisee koko kansaa.....

    Yksilöt valitsevat presidenttinsä ja edustajansa, ainakin demokratiassa. Myös ei demokrattisissa maissa, kansa saa sellaisen johtajan jonka kansa on ansainnut.

    Meidän kaikkien tulisi rukoilla päättäjiemme puolesta, pyytää jumalaa siunaamaan päättäjiämme niin, että ne tekisivät hyviä päätöksiä.

    "Katsokaa kenen päälle kädet laitatte, ettette joutuisi osalliseksi heidän synneistään".
    Käsien päälle laittaminen tarkoittaa tukemista ja hyväksymistä. Siksi jokainen yksilö on myös vastuussa mukana, ja olemme itse mukana kantamassa seuraukset.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    edusta syvää idiotismia?

    Ensinnäkin demokraattisissa maissa riittää, että 50% kansasta on saman presidentin takana.

    Siis puolet kansasta joutuu "kärsimään", koska johtajana ei ole heidän ehdokkaansa.

    Samoin alle 18 vuotiaan eivät saa ääntänsä kuuluviin, ei liioin vaikeasti vammautuneet tai kehityshäiriöiset jne. Hekin joutuisivat kuitenkin kärsimään idiootti-sadisti-jumalan merkillisistä päähänpistoista.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Yksilöt valitsevat presidenttinsä ja edustajansa, ainakin demokratiassa. Myös ei demokrattisissa maissa, kansa saa sellaisen johtajan jonka kansa on ansainnut.

    Meidän kaikkien tulisi rukoilla päättäjiemme puolesta, pyytää jumalaa siunaamaan päättäjiämme niin, että ne tekisivät hyviä päätöksiä.

    "Katsokaa kenen päälle kädet laitatte, ettette joutuisi osalliseksi heidän synneistään".
    Käsien päälle laittaminen tarkoittaa tukemista ja hyväksymistä. Siksi jokainen yksilö on myös vastuussa mukana, ja olemme itse mukana kantamassa seuraukset.

    amerikkalaista kristittyä on jo rukoillut, että Bush tekisi hyviä päätöksiä!

    Mikä onkaan ollut tulos?

    Äänestä

  • rukoilu on turhaa kirjoitti:

    amerikkalaista kristittyä on jo rukoillut, että Bush tekisi hyviä päätöksiä!

    Mikä onkaan ollut tulos?

    Onko kukaan muistanut tarkistaa, että Hän oli se Jumala johon uskoi Aabraham Iisak Jaakob. ellei se ei voinut auttaa koska oli väärä.
    Ja mitä uskoa Buss jumalaoi .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Onko kukaan muistanut tarkistaa, että Hän oli se Jumala johon uskoi Aabraham Iisak Jaakob. ellei se ei voinut auttaa koska oli väärä.
    Ja mitä uskoa Buss jumalaoi .

    lukee hartaasti ihan sitä samaa Raamattua mitä sinäkin "teutaness".

    Teillä on täsmälleen sama Jumala. Herra Bush olisi niin kovasti toivonut, että se "viimeinen sota" olisi käyty juuri hänen presitenttikaudellaan.

    No vielähän tässä on aikaa reilu 2 viikkoa.

    Äänestä

  • aika näyttää kirjoitti:

    Toisen maailmansodan aikana viron presidentti sanoi, ettei ne tarvitse Jumalaa mihinkään.
    Joka tapauksessa viro maksoi kovan hinnan sodasta, ja uskon itse että Jumala näytti, pärjätkää sitten itse.

    Usan dollarille käy mahdollisesti samalla tavalla, siitä tulee roskan arvoinen.

    Tuolla logiikalla jota täällä näytään edustettavan dollarille saadaan apu helpoin typografisin keinoin: ladotaan jatkossa teksti "In God We Trust" puolitoista tai kaksi kertaa niin isolla fontilla kuin tähän sti. Eiköhän Jumalakin sitten jo näe lukea sen ja huomaa miten kunnollinen kansa hänellä kuitenkin on.

    Äänestä

  • sairaat uskonnot kirjoitti:

    lukee hartaasti ihan sitä samaa Raamattua mitä sinäkin "teutaness".

    Teillä on täsmälleen sama Jumala. Herra Bush olisi niin kovasti toivonut, että se "viimeinen sota" olisi käyty juuri hänen presitenttikaudellaan.

    No vielähän tässä on aikaa reilu 2 viikkoa.

    Käydä Buss:n. maatilalla eikö se ole aika suuri .

    Äänestä

vaihdelleet kautta ihmiskunnan historian.

Minusta olisi inhimillisesti oikein, että "avioliitto" määriteltäisiin kahden toisiinsa rakastuneen ihmisen väliseksi liitoksi.

Nykyinen "avioliittokäytäntö" suosii vain keskenään rakastuneita ihmisiä, joilla on potentiaalien kyky tuottaa jälkeläisiä.

Se ei siis ole yleisinhimillinen eikä tasavertainen.

Äänestä
  • Raamatun satukirjahan käski ihmistä "täyttämään maan". Sitähän ne kiihko-uskovaiset yrittävätkin.

    Siksipä avioliitot, joissa ei sikiö uuutta ihmiselämää ovat heille kauhistus.

    Äänestä

Minä asun suomessa, enkä amerikassa ja lisäksi tuskin hölmömpää presitenttiä on olemassakaan kuin sotahullu bushi

Äänestä
  • Esittää itselleen, että hänet muistettaisiin 50 miljoonan ihmisen turvaajana ?

    toinen asia ette ole vieläkään ironneet lillukan varsista.?!!

    kolmas asia olette taas juuttuneet avio liittoon , ja älkää vaan sanoko, että tuossa oli meno kohti huppeleita .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Esittää itselleen, että hänet muistettaisiin 50 miljoonan ihmisen turvaajana ?

    toinen asia ette ole vieläkään ironneet lillukan varsista.?!!

    kolmas asia olette taas juuttuneet avio liittoon , ja älkää vaan sanoko, että tuossa oli meno kohti huppeleita .

    pois palstalta.

    Eikö täällä ylläpito toimi olleskaan. Kuka on sheriffì?

    Äänestä

  • -Tarkkailija- kirjoitti:

    pois palstalta.

    Eikö täällä ylläpito toimi olleskaan. Kuka on sheriffì?

    Sinä puhallat asioiden sivusta, Voisitko puhaltaa myös alkometriin,
    Meillä ei ole ollut Seriffiä 15-16 kk.
    Mitä sinä sillä tiedolla tekisit, täällä on vain toimittava Fiksusti .

    Äänestä

Siellä on 15000- 25000 es /lstaa siinä on jonkinlainen rukoukseien lukija kunta .

Äänestä

-Lopettaa Irakinsota
-pistää lähi-itä aisoihin,
-omalta osaltaan vakauttaa maailmanrauhaa, -
-muodostaa vastavoima idälle ja muslimeille.
lista jatkuu..

Äänestä

Jos asiat olisivat noin, niin käsitykseni muuttuu tuosta ihmisestä.
Pitää tutkia asiaa ja tarkkailla tilannetta.

Äänestä

1. Yhdysvaltain armeijan ja merijalkaväen vahvuuden nostamista yhteensä 92 000 sotilaalla

2. Lisäpanostuksia USA:n ilmavoimiin "globaalin ulottuvuuden" säilyttämiseksi ja ylivoiman säilyttämiseksi kaikkiin kilpailijoihin nähden.

3. Uutta kalustoa USA:n merivoimille. Erityisesti merijalkaväen nopeaksi lähettämiseksi "globaaleihin kriiseihin".

4. Jatkoa ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiselle.

5. Lisäjoukkoja ja lisää rahaa Afganistanin sotaan.

6. Sotilaallista ja taloudellista tukea Israelille. Obaman sanoin: "ensimmäinen ja peruuttamaton sitoumuksemme Lähi-Idässä täytyy olla Israelin turvallisuus". Obama toteaa kampanjasivuillaan kannattavansa Israelin oikeutta "itsepuolustukseen" ja vastustaneensa aktiivisesti pyrkimyksiä painostaa Israel aselepoon Libanonin sodan aikana kesällä 2006.

7. Lisärahaa USA:n tiedustelupalveluille ja yhteistyöhön ulkomaisten tiedustelupalveluiden kanssa.

8. Sotilaallista voimankäyttöä USA:ta uhkaavien "terroristien" tappamiseksi "ilman empimistä".

9. Yhdistää Yhdysvaltain kehitysyhteistyöohjelmat sotilaalliseen terrorisminvastaiseen taisteluun.

10. "Obama tulee takaamaan että sotavoimistamme tulee huomaamattomammat, ketterämmät ja tappavammat kyvyssään napata ja tappaa terroristeja".

Lisäksi :
Obaman vaalilupauksiin kuuluu 80 % päästövähennys vuoteen 2050 mennessä, kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin palaaminen ja päästökauppajärjestelmän ...
Tuostakohan se % luku on tullut kirjoitukseesi?
==============================================
Itse kävin katsomassa USA:n tilannetta jokin aika sitten.
Taloudellinen hätä oli käsin kosketeltavaa.
Tässä tilanteessa mikä tahansa optimistinen muutoslupaus on kansalaisille tervetullutta.

Tästä johtuen vaalit menivät niin kun menivät.
Muutoksia tarvitaan.

Mitä vaan muutoksia ei mene läpi ja usein hyvien muutosten joukossa on huonojakin pyrkimyksiä.
Huonot yleensä kompastuu huonouteen ja lakkaavat olemasta.
Nyt oleellista taloudellisesti on se, että mitä muutoksia siellä tehdään ensin ja mitä sitten.
USA:ssa raha merkitsee ja sen tietää jokainen siellä käynyt.
Siellä ei harrasteta laiskuuden suosimista.

Katsotaan kuinka Obaman käy.

Äänestä
  • Olleet alkuunkaan niitä Kuin aloittaja puhui
    Eli kaikki oli pulla mössöö.

    Äänestä

Kun yksikään asia ei pidä paikkansa, päälistaan verrattuna .

POISTAKAA. Tämä ketju siis: Mitä mieltä olette ?
onko totta 11.01 2009 . klo 12.21 .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

onko totta? kirjoitti:

Poiminta toiselta keskustelusivulta.

Obamaa on kannattanut maailmanlaajuisesti jopa 80 % ihmisistä - tällaista suosiota ei ole koskaan ollut jonkin maan ihmisellä tai pressaehdokkaalla! Obaman presidenttiehdokkuuden aikana oli saatavina 10 hänen tärkeintä teemaa presidenttinä. Näistä 4 on seuraavaa:

1) Sallia täysivaltainen (100 %:n)aborttioikeus jokaisessa USAn osavaltiossa. Lapsi voidaan siis abortoida aina, kun äiti sitä haluaa.

2) Täysivaltainen avioliitto-oikeus kaikille homoille, lesboille ja transvestiteeteille koko USAssa.

3) Maan ja talojen omistusoikeuden lakkauttaminen.

4) Poistaa mm. USAn dollarista teksti "In God we trust". Lisäksi muualtakin kansallisista tunnuksista vastaavanlaiset Jumalaan ja hänen uskomiseensa viittavaat lausumat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu