Olen pian 31v nainen. Tuntuu, että elämäniloni on kadonnut sen vuoksi, että pelkään koko ajan jotain. Elämän epävarmuus on pelottavaa ja jatkuva pelkääminen taas uuvuttaa ja masentaa.
Tunne, että oma elämä ei ole hallinnassa masentaa. Viimeksi olen ollut onnellinen joskus kolme vuotta sitten, kun kaikki oli vielä suhteellisen hyvin.
Sen jälkeen tapahtui sarja ikäviä tapahtumia. Niistä huolimatta jatkoin täysillä eteenpäin ja luulin, että nuo asiat unohtuvat ajan myötä kun saa uutta elämään.
Jonkin aikaa tuntuikin siltä. Mutta, sitten huomasin että nuo asiat pyörivät jatkuvasti päässäni aiheuttaen ahdistusta ja masennusta, jopa pelkotiloja (ahdistus, paniikki).
Koko tämän kolme vuotta olen mennyt näennäisesti eteenpäin, mutta olen noiden ikävien asioiden vankina. Joka ikinen päivä ne pyörivät mielessä ja masentavat, koen että niiden tapahtumien vuoksi elämäni meni pilalle ja sitä on vaikea korjata ennalleen. Ne asiat on sellaisia, että niitä ei oikein voi muuttaa miksikään, tapahtunut mikä tapahtunut. Ne asiat ovat minulle ylivoimaisia muuttaa mitenkään.
Ajatus, että joudun elämään niiden asioiden kanssa on masentava. Joskus menee jaksoja paremmin ja melkein unohdan kaiken. Sitten taas tajuan, että en pääse niitä asioista eroon koskaan, ne ovat loputon suo.
Kun on kerran ollut onnellinen ja elämä juuri sellasta kuin haluaa, kaikki täydellisesti ja sitten kaikki romahtaa pahimmalla tavalla ja siitä joutuu elämään eteenpäin niin se on vaikeaa.
Ensin kykenin rakentamaan uuden elämäni suht koht hyvälle mallille, mutta näiden asioiden ja ajtusten ja pelkojen pyöriessä mielessäni masennuin pahasti, ahdistuin ja aloin saamaan pelkokohtauksia ja sain ilmeisesti vielä burn-outin liiasta stressistä ja työnteosta. Ja jälleen elämäni tavallaan romahti, menetin hallinnan ja paljon konkreettisia asioita.
Taas on tilanne, että täytyy alkaa alusta, toki pienemmässä mittakaavassa mutta kuitenkin. Jotenkin en vain jaksa enää edes iloita uusista asioista, koska en ole varma enää mistään. Pelkään kaikkea ja kaikkia, vanhat asiat ei jätä rauhaan, väsyttää jo valmiiksi uuden alkaminen, en osaa enää luottaa elämään, koska kaikki voi hetkessä lähteä hallinnasta, mikään ei ole varmaa.
On hassua miten erilaisia ihmiset ovat. Samat kokenut puolisoni on aivan sinut asioiden kanssa, ei stressaa eikä pelkää, elää ihan vakaana vaan. Mutta hän onkin aivan erilainen luonne kuin minä. Hän ei voi tajuta miksi en pääse asioiden ylitse ja miksi vain jauhan niitä ja olen pelokas ja ahdistunut.
Joinakin päivinä tulee musertavan lopullinen ajatus, etten enää jaksa kantaa näitä asioita ja taakkaa koska en pääse niistä eroon.
Ehkä kauhein tunne tulee siitä, että aikani yritin muuttaa ja hoitaa niitä asioita jotta pääsisin niistä eroon mutta väsyin niin että sain sen burn-outin ja tajusin että taistelen tuulimyllyjä vastaan, silloin masennuin pahasti.
Kaikki on siis ensin mennyt pilalle, sitten olen yrittänyt kaikkeni asioiden korjaamiksesi ja siinä sivussa rakentanut uuden elämän, sitten väsynyt ja masentunut ja menettänyt taas, ja taas pitäisi aloittaa kaikki alusta eikä eväitä ole enää senkään vertaa kuin aiemmin.
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Onko kellään ollut tai onko nyt vastaavaa tilannetta?
Tunne, että oma elämä ei ole hallinnassa masentaa. Viimeksi olen ollut onnellinen joskus kolme vuotta sitten, kun kaikki oli vielä suhteellisen hyvin.
Sen jälkeen tapahtui sarja ikäviä tapahtumia. Niistä huolimatta jatkoin täysillä eteenpäin ja luulin, että nuo asiat unohtuvat ajan myötä kun saa uutta elämään.
Jonkin aikaa tuntuikin siltä. Mutta, sitten huomasin että nuo asiat pyörivät jatkuvasti päässäni aiheuttaen ahdistusta ja masennusta, jopa pelkotiloja (ahdistus, paniikki).
Koko tämän kolme vuotta olen mennyt näennäisesti eteenpäin, mutta olen noiden ikävien asioiden vankina. Joka ikinen päivä ne pyörivät mielessä ja masentavat, koen että niiden tapahtumien vuoksi elämäni meni pilalle ja sitä on vaikea korjata ennalleen. Ne asiat on sellaisia, että niitä ei oikein voi muuttaa miksikään, tapahtunut mikä tapahtunut. Ne asiat ovat minulle ylivoimaisia muuttaa mitenkään.
Ajatus, että joudun elämään niiden asioiden kanssa on masentava. Joskus menee jaksoja paremmin ja melkein unohdan kaiken. Sitten taas tajuan, että en pääse niitä asioista eroon koskaan, ne ovat loputon suo.
Kun on kerran ollut onnellinen ja elämä juuri sellasta kuin haluaa, kaikki täydellisesti ja sitten kaikki romahtaa pahimmalla tavalla ja siitä joutuu elämään eteenpäin niin se on vaikeaa.
Ensin kykenin rakentamaan uuden elämäni suht koht hyvälle mallille, mutta näiden asioiden ja ajtusten ja pelkojen pyöriessä mielessäni masennuin pahasti, ahdistuin ja aloin saamaan pelkokohtauksia ja sain ilmeisesti vielä burn-outin liiasta stressistä ja työnteosta. Ja jälleen elämäni tavallaan romahti, menetin hallinnan ja paljon konkreettisia asioita.
Taas on tilanne, että täytyy alkaa alusta, toki pienemmässä mittakaavassa mutta kuitenkin. Jotenkin en vain jaksa enää edes iloita uusista asioista, koska en ole varma enää mistään. Pelkään kaikkea ja kaikkia, vanhat asiat ei jätä rauhaan, väsyttää jo valmiiksi uuden alkaminen, en osaa enää luottaa elämään, koska kaikki voi hetkessä lähteä hallinnasta, mikään ei ole varmaa.
On hassua miten erilaisia ihmiset ovat. Samat kokenut puolisoni on aivan sinut asioiden kanssa, ei stressaa eikä pelkää, elää ihan vakaana vaan. Mutta hän onkin aivan erilainen luonne kuin minä. Hän ei voi tajuta miksi en pääse asioiden ylitse ja miksi vain jauhan niitä ja olen pelokas ja ahdistunut.
Joinakin päivinä tulee musertavan lopullinen ajatus, etten enää jaksa kantaa näitä asioita ja taakkaa koska en pääse niistä eroon.
Ehkä kauhein tunne tulee siitä, että aikani yritin muuttaa ja hoitaa niitä asioita jotta pääsisin niistä eroon mutta väsyin niin että sain sen burn-outin ja tajusin että taistelen tuulimyllyjä vastaan, silloin masennuin pahasti.
Kaikki on siis ensin mennyt pilalle, sitten olen yrittänyt kaikkeni asioiden korjaamiksesi ja siinä sivussa rakentanut uuden elämän, sitten väsynyt ja masentunut ja menettänyt taas, ja taas pitäisi aloittaa kaikki alusta eikä eväitä ole enää senkään vertaa kuin aiemmin.
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Onko kellään ollut tai onko nyt vastaavaa tilannetta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja koska se on oikeasti syvällisellä tasolla aivan mahdotonta, ennen pitkää heittää ylimääräiset pelot yhtenä myttynä yli laidan. Niin on käynyt minullekin. Huomisesta ei tiedä, siitä ei kannata murehtia, näin sanoi eräskin puusepän poika :-) Ja laittamattomasti sanoikin.