Lainaukset ovat Suomen Teologisen Instituutin 23.2.2000 pidetystä lestadiolaisuus-luentosarjasta. (Luennossa on lainauksia Laestadiuksen Hulluinhuonelainen-teoksesta.)
"Laestadiuksen omaperäinen teologia ja uskonnonfilosofinen ajattelu tuli näkyviin hänen saarnoissaan, vaikka ne olivatkin toisaalta hyvin konkreettisia ja kansanläheisiä. Edellä mainitussa teoksessaan En ropandes röst i öknen hän esitti näkemystensä perusteluja. Avain Laestadiuksen teologisen ajattelun ja uskonnonfilosofian ymmärtämiseen on kuitenkin postuumina jälkikäteen ilmestynyt laaja teos Dårhusjonet (Hulluinhuonelainen), jota hän kirjoitti elämänsä viimeisen vuosikymmenen kuluessa. --- Laestadius painotti voimakkaasti "elävän" ja "kuolleen" uskon eroa. "Kuollut" usko nojautui vain objektiivisiin
(Jumalan Sana, armonvälineet) tekijöihin, mutta "elävään" uskoon kuului myös koettu, tunnettava kääntymisen kokemus ja erottautuminen "maailmasta". Usko oli "sydämen kristillisyyttä". "Armonjärjestyksen" kokemus oli konkreettinen hetki ihmisen elämässä. "Elävään uskoon" kuuluivat koettu herätys, parannus ja kokemus armon saamisesta. "Kuollut" usko nojautui sen sijaan vain objektiivisiin, ulkokohtaisiin perusteisiin. Siksi se oli sokeaa auktoriteettiuskoa. Lain saarnan aiheuttama omantunnon hätä ja peljästyminen oli edellytys "elävälle" uskolle. "Kuollut "ja"elävä" usko tunnettiin hedelmistään. ---- "Elävän" ja "kuolleen" uskon ero merkitsi myös sekä soteriologista että sosiologista erottelua herätyksen kokeneiden uskovien ryhmän ja vain kastettujen paikallisen luterilaisen seurakunnan jäsenten kesken. Laestadiusen ecclesiola in ecclesia -ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt sitä eksklusivismia, jota alkoi esiintyä myöhemmän lestadiolaisuuden eräissä osaryhmissä suuren hajaannuksen jälkeen 1900-luvulla. Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus.
Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä."
Mitäs nyky-vl:t tästä sanovat? Voiko vl:t kutsua itseään enää lestadiolaisiksi jos hylkäävät jo oppi-isänsä opetukset?
Tiivistetään ero tähän loppuun:
Vl:t: Vain vl:illä on Pyhä Henki, muualla ei voi pelastua kuin toisen vl:n kautta parannuksen tehneenä.
Laestadius: Jako elävän ja kuolleen uskon kesken. Tärkeintä uskon kokemus. Eläviä kristittyjä voi löytyä lukumääräisesti enemmän muualta kuin Laestadiuksen luoman heräyksen sisältä.
Odotan innolla kommenttejanne.. (Ps. Väärennetyksi kuittaaminen ei auta, kaivan nuo jutut tarvittaessa vaikka Hulluinhuonelaisesta esille.)
"Laestadiuksen omaperäinen teologia ja uskonnonfilosofinen ajattelu tuli näkyviin hänen saarnoissaan, vaikka ne olivatkin toisaalta hyvin konkreettisia ja kansanläheisiä. Edellä mainitussa teoksessaan En ropandes röst i öknen hän esitti näkemystensä perusteluja. Avain Laestadiuksen teologisen ajattelun ja uskonnonfilosofian ymmärtämiseen on kuitenkin postuumina jälkikäteen ilmestynyt laaja teos Dårhusjonet (Hulluinhuonelainen), jota hän kirjoitti elämänsä viimeisen vuosikymmenen kuluessa. --- Laestadius painotti voimakkaasti "elävän" ja "kuolleen" uskon eroa. "Kuollut" usko nojautui vain objektiivisiin
(Jumalan Sana, armonvälineet) tekijöihin, mutta "elävään" uskoon kuului myös koettu, tunnettava kääntymisen kokemus ja erottautuminen "maailmasta". Usko oli "sydämen kristillisyyttä". "Armonjärjestyksen" kokemus oli konkreettinen hetki ihmisen elämässä. "Elävään uskoon" kuuluivat koettu herätys, parannus ja kokemus armon saamisesta. "Kuollut" usko nojautui sen sijaan vain objektiivisiin, ulkokohtaisiin perusteisiin. Siksi se oli sokeaa auktoriteettiuskoa. Lain saarnan aiheuttama omantunnon hätä ja peljästyminen oli edellytys "elävälle" uskolle. "Kuollut "ja"elävä" usko tunnettiin hedelmistään. ---- "Elävän" ja "kuolleen" uskon ero merkitsi myös sekä soteriologista että sosiologista erottelua herätyksen kokeneiden uskovien ryhmän ja vain kastettujen paikallisen luterilaisen seurakunnan jäsenten kesken. Laestadiusen ecclesiola in ecclesia -ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt sitä eksklusivismia, jota alkoi esiintyä myöhemmän lestadiolaisuuden eräissä osaryhmissä suuren hajaannuksen jälkeen 1900-luvulla. Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus.
Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä."
Mitäs nyky-vl:t tästä sanovat? Voiko vl:t kutsua itseään enää lestadiolaisiksi jos hylkäävät jo oppi-isänsä opetukset?
Tiivistetään ero tähän loppuun:
Vl:t: Vain vl:illä on Pyhä Henki, muualla ei voi pelastua kuin toisen vl:n kautta parannuksen tehneenä.
Laestadius: Jako elävän ja kuolleen uskon kesken. Tärkeintä uskon kokemus. Eläviä kristittyjä voi löytyä lukumääräisesti enemmän muualta kuin Laestadiuksen luoman heräyksen sisältä.
Odotan innolla kommenttejanne.. (Ps. Väärennetyksi kuittaaminen ei auta, kaivan nuo jutut tarvittaessa vaikka Hulluinhuonelaisesta esille.)
Vastaukset 7
Vanhimmat
>>>>>mutta "elävään" uskoon kuului myös koettu, tunnettava kääntymisen kokemus ja erottautuminen "maailmasta". Usko oli "sydämen kristillisyyttä". "Armonjärjestyksen" kokemus oli konkreettinen hetki ihmisen elämässä. "Elävään uskoon" kuuluivat koettu herätys, parannus ja kokemus armon saamisesta. "Kuollut" usko nojautui sen sijaan vain objektiivisiin, ulkokohtaisiin perusteisiin. Siksi se oli sokeaa auktoriteettiuskoa. Lain saarnan aiheuttama omantunnon hätä ja peljästyminen oli edellytys "elävälle" uskolle.>>>>
Olen lukenut nuo jutut aikapäiviä, eikä vaikuttaneet uskonkäsitykseeni.
Tuo teksti on enemmänkin Hulluinhuonelainen kirjan arvostelua. Kyllä Lestadius sattoi ollakin sitä mieltä, että babtisteissa on enemmän "sydämen kristillisyyttä´", kuin ns. kirkkouskovissa. Hän ymmärtääkseni ajatteli, että he ovat "sydämessään" lähempänä Jumalaa. Ovella. Mutta ei Lestadius ajatellut, että ihminen itsekseen "hups vaan" tulee uskoon.
>>>Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä." >>>
"Hän ymmärtääkseni ajatteli, että he ovat "sydämessään" lähempänä Jumalaa. Ovella. Mutta ei Lestadius ajatellut, että ihminen itsekseen "hups vaan" tulee uskoon."
että tämä väiteesi on okeasti rakennettu kestävälle pohjalle. Ensinnäkään sen verran tuota ko teosta lukeneena totean ettei LLL olisi alentunut mitaamaan kuka on lähempänä Jumalaa ja kuka ei.
Ja toisekseen sillä onko ihinen lähempänä vai kaempana Jumalaa ei ole mitään merkitystä jos hän kuitenkin elää epäuskossa eli erossa Jumalayhteydestä.
Tulee uskoon itsekeseen. Niin ei hups vaan kukaan uskoon omalla voimallaan tule. Se on ihan varmaan. Voima tulla Jumalan lapseksi tulee Jumalalta.
"Elävään uskoon" kuuluivat koettu herätys, parannus ja kokemus armon saamisesta."
Tästä olen LLL kanssa täsmälleen samaa mieltä. Ja olen myös sitä mieltä että nyky vl nojautuu hyvin pitkälle siihen mistä LLL sanoo näin
"Kuollut" usko nojautui sen sijaan vain objektiivisiin, ulkokohtaisiin perusteisiin. Siksi se oli sokeaa auktoriteettiuskoa. Lain saarnan aiheuttama omantunnon hätä ja peljästyminen oli edellytys "elävälle" uskolle"
Juuri se että nykyisen vl uskon perusteisiin kuuluu ennen kaikke tuo oman tunnon hädän kokeminen ja sen kautta uskon kokeminen.
En usko hetkeäkään siihen että tuo ajatus ovella seisomisesta olisi LLL ajatus. Siksi että jopa LLL oli joutunut omassa elämässään tunnustamaan sen että - ihmeelliset ovat Herran tiet. Vaan kyse on siitä että LLL ajautkset pitää saada sovitettua siihen muut ulos sulkevaan serakuntaoppiin.
Lainasin ko teosta toisaalla... ja siinä todetiin rakkaudesta ettei rakkauta voida sitoa tahtoon.
Pitäisikö tuon tekstin sinänsä omaan uskonkäsitykseen edes vaikuttaa? Muuta kuin tunnustaa se tosiasia että sydämen kristillisyyttä löytyy muualtakin.
Mietin juuri että pitäisikö Laestadius vl:iä sydämen kristittyinä. Oma henkilökohtainen mielipiteeni tähän on että pitäisi. Vl-parannuksen tehnythän kokee heränneensä ja saaneensa armon. Tietysti ei kaikkia sielläkään sovi sydämen kristityiksi kutsua. On niitä jotka ovat suruttomia ja kulkevat vaan muun joukon mukana eivätkä koe todellista huolta omasta sieluntilastaan. Niitäkin on ry:llä nähty.
Koen minäkin heränneeni ja saaneeni armon. Sitä ei tulisi kenenkään väheksyä, varsinkaan mikäli yhtään tuntee Laestadiuksen tekstejä. Joka toista väittää se ei ole aito lestadiolainen.
ryhmän nimeen, eikä varmasti Lestadiuskaan, vaan missä uskotaan Pyhän Hengen läsnäoloon seurakunnassa. Rajaus ei ole ihmisten, mutta siemenen kylväjät tekevät työtään Pyhän Hengen vaikutuksesta, sen voimalla.
Ja seurakunta rakentuu Pyhän Hengen yhteydestä ihmisten sydämissä aina siellä, missä näin uskoen saarnataan syntejä anteeksi Pyhän Hengen kasteella ja missä se myös näin uskolla vastaanotetaan, olkoon se sitten vaikka Gualalumpurissa ja millä nimellä tahansa.
>>>>OLETKO todella sitä mieltä
hyshys 11.1.2009 klo 15.38
>>>>että tämä väiteesi on okeasti rakennettu kestävälle pohjalle. Ensinnäkään sen verran tuota ko teosta lukeneena totean ettei LLL olisi alentunut mitaamaan kuka on lähempänä Jumalaa ja kuka ei. >>>>
Vastasin kysymykseen niinkuin uskon, en ketään mitatakseni.
>>>>Ja toisekseen sillä onko ihinen lähempänä vai kaempana Jumalaa ei ole mitään merkitystä jos hän kuitenkin elää epäuskossa eli erossa Jumalayhteydestä>>>>
Niinpä.
>>>>Tulee uskoon itsekeseen. Niin ei hups vaan kukaan uskoon omalla voimallaan tule. Se on ihan varmaan. Voima tulla Jumalan lapseksi tulee Jumalalta. >>>
Ei tule itsekseen.
>>>>Voima tulla Jumalan lapseksi tulee Jumalalta.>>> Juuri näin.
Luuk. 24:49
"Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Joh. 13:20
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:7
Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Joh. 20:21
Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
>>>Elävään uskoon" kuuluivat koettu herätys, parannus ja kokemus armon saamisesta." >>>>
Niinpä.
Ilm. 22:17
"Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. "
on se että LLL esitti kritiikkiä lukijaisissa esiintyvään karsinointiin. Nyt vl:t ei vierasta sitä lainkaan.
Minua ihmetyttä se että jos olet tätä mieltä
>>>>Ja toisekseen sillä onko ihinen lähempänä vai kaempana Jumalaa ei ole mitään merkitystä jos hän kuitenkin elää epäuskossa eli erossa Jumalayhteydestä>>>> niin kuitenkin et näe mitään ongelmaa siinä ettei LLL missään korosta sellaista näköalaa että vain tietyssä joukossa. Missään muussa merkityksessä kuin siinä että uskon ja hegellisen seurakunan rajat kulkee sielä missä armo oikein käsitetään ja saarnataan.
Annat ymmärtää ettei LLL tarkoitanut sitä että missä joukossa tahansa voi pelastua. Kun LLL nimenomaan painotaa ei joukkoa vaan oikeaa uskon ymmärrystä ja elävän ja kuoleen uskon eroa.
MIksi LLL olsii sanonut niin kuin avauksessa luoemme jos ei nimenomaan tarkoitasi sitä iankaikkista eroa Jumalayhteydestä. Miksi LLL kävisi niin sinnikäästi pohdintaa sen omavanhursakuden ja vapaan armolapseden välillä. Jos nimenomaan ei tarkotiasi omien ympyröittensä ulkopuolella olevia Jumalan lapsia.
JOs LLL nimenomaan ei tarkoitasi hekilökohtaista uskoa. Sitä kuinka ihmisen sydämmessään uskoa.
LLL että vain kyllin viisas voi saivarella. Ja jos saivartelemalla voisi löytää ratkaisun olsi saivartelulla mahdollista ansaita lain täytytmys.
LLL sanoo myös vanhurskaudesta että se ei ole synnittömyyttä vaan syytömyyttä. Ihminen myöntää syyllistyytensä sekä hyvään että pahaan tahtoonsa , koko persoonaansa ja kaikeeen mitä on. Myöntää oman syyllisyytensä siinä että viaton on joutunut käsimään edestään. Ja laitaa tuon syyllisyyden kokonaisuudessaan vapahtajan kannettavaksi.
LLL puhuu myös siitä että ihmisen on synnyttävä uudesti ylhäältä. Tätä vl uskonkäsitys ei täysin näytä ymmärtävän samoin kuin mitä LLL on aikanaan sen asian ymmärtänyt.
Joten on mielenkiintoista jos nyky vl voi ottaa LLL opetuksista vain sen mikä on itselle mieluista. Koska LLL monessa kohtaa puhuu myös siitä ettei ihminen voi asettaa ehtoja jotaka Jumalan pitää täytää.
Ja se mikä vielä hämmästyttää on se missä Jumalan sana LLL kirjoituksissa on arvossa ei ole sitä enää nykyisessä herätysliikeen opetuksessa.
Koska kyllä minulle on noista LLL teksteistä auvenut se näköala että hän piti Jumalan sanaa ja ajallisen seurakunnan asemaa siellä missä sen pitäisikin raamatun mukaan olla.
LLL osoitaa mm sen että jos rakakudesta tehdään vaatimus joka ihminen täytää omasta tahdostaan. Niin silloin ei olla oikein uskovan paikalla. Siksi etei tuo rakkasu koskaan olisi sen kaltaista että se voisi kelvata Jumalalle.
Ja samoin ollaan pohdittu sitä jonkin verran myös muualla (ja myös LLL näkyy pohtineen) että jos armo ja armon kokeminen vaatii sitä ihmisen omaa tahtoa - tahdon uskoa / haluan uskoa niin sekin on teko. Koska silloin ihminen pitää kiinni siitä että hänen oma tahonsa on vapaa ja hänen itsensä hallitavissa.
Vapaa tahto? Onko ihmisellä sitä... Tuo Hullujenhuoneelainen on melkein kokonaisuudesaan pohdintaa tuosta aiheesta. Ajatukseni ovat hajanaisi mutta silti tuota kirjaa lukeneena minulle ei aukene nuo - kuuliaisuus ajalliselle seurakunnalle , ei se muut ulossulkeva seurakunta oppi - eikä sekään että yhteinen rakkaus tulisi pakotamalla tai olisi sidottu mihinkään ulkoiseen. Koska rakkaus ei katso muotoa eikä olemusta.
Siksi siitä sanotaan ramatussa kaiken se kestää ja kaiken se kärsii - rakkaus ei koskaan häviä.
On hyvä että mietintä myssy on päässä .
Olet ymmärtänyt monta asiaa kohdalleen.
Jatka vaan älä anna periksi .
Kyllä se on niin, jos LLL tekstistä otetaan joku osa ja jotain ei, on nimi sille ihmisoppi.
Tuossa Sanoit että jos armo- armon saanti vaatii omaa tahtoa/kokemusta, se ei enää ole mahdollista ilman omaa tekoa ja se on OV.tä.
Tulipa tuohon vielä sellainen ajatus että kun Jeesus opetaa meitä rukoilemaan isä meidän rukousta.
Tapahtukoon sinun tahtosi...
Niin kun ihminen luopuu omasta tahdostaan ja myöntyy kokovikaisena Jumalan tahtoon .. Jumala itse tekee sen työn.
Sekä Luther että LLL kuvaavat uskon tuloa / uudestisyntymistä prosessina. Parannus on mielen muutos.
Toisaalta ajatelimme sitä Jumalan rakkauden olemusta. Se on ehdotonta rakkautta jota ihminen voi vastustaa siksi ettei ole sen rakkauden arvoinen.
Ehdoton rakkaus on sellainen että se synnytää joko rakkautta tai katkeruutta.
Ajatelin myös sitä että Jeesus itse sanoo -
Luukas 15
4 "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?
5 Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten.
Tämä ajatus tulee esille muuallakin...
Luukas jatkaa...
20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
Luukas 10 sanoo näin
33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".
Niin puhutelee ajatus että jos läytää sen yhden eksynneen niin nostaa sen harteilleen. Mikä tarkoitaa sitä ettei tuo ihminen kävele omin jaloin vaan hänet autetaan. Jumala tulee vastaan niin kuin tuhlaajapoika asiasta kertoo.
Ja ketoo myös siitä Jumalan valtakunnan hoidosta meillä on lupa kuulutaa niitä Jumalan lupauksia.
Etsivä löytää ja kolkutavalle avataan...
On kyse siitä miten Jumalan rakkaus tekee työt meissä. Se joko saa meidät katkeroitumaan tai kääntymäään Jumalan puoleen. Ja heitäytymään sen varaan että tuo rakkaus on niin ehdotonta kuin ramattu meille siitä lupaa.