kilpparin kesä?

Minulla on 8 vuotias nelivarvaskonna ja olisin
hiukan kysellyt sen kesäulkoiluista.
1)Minkälainen lämpötila pitää olla että se voi
ulkoilla huoletta,milloin maa on tarpeeksi
lämmennyt?
2)Voiko se olla keskikesällä yötkin ulkona?Olemme
rakentaneet sille aitaukseen kopin, jossa on
tyroksia,sen päällä maata ja koppi täynnä kuivaa
heinää.Riittääkö se pitämään konnan lämpimänä
viileinä kesäöinä?
9431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

1) Itse viemme konnat ulos siinä päälle 20 asteen
lämpötilassa. Usein ekoja kertoja vasta kesäkuun
puolessa välissä.
2) Konnaa ei mielestäni kannata ihan yötä ulkona
pitää, sillä lämpötilat laskevat yllättävän
paljon. Suosittelen siis aina illalla sisälle
tuomista.
Ulko koppiin muuten pitää laittaa aina ns.
aurinkosuoja, että konna pääsee tarpeen mukaan
vilvoittelemaan...
Muuten kuulostaa tuo koppihomma ihan hyvältä!

Äänestä
  • Konnia saa viedä ulos, jos on maa yli 15-asteinen
    ja ilma 20-asteista (eli käytänössä esim pari
    vuotta sitten keväällä tämä osui 13. päivälle
    toukokuuta. Mielenkiinnolla odotan, milloin tänä
    vuonna.

    Mutta esim. siinä mielessä, että jos on piha,
    johon paistaa aurinko vasta iltapäivällä, vie sen
    konnan pihalle iltapäivällä, että konnakin
    nauttii kaikkein eniten ulkoilustaan. Ja ei
    konnaa ulos kovin tuulisella säällä (varsinkin
    näin alkukesempänä se on aivan yhtä vilpoinen
    kuin veto sisätiloissa) ja jos sataa, konna
    saattaa viilentyä yllättävän paljon (vaikka ei
    nyt sokerista olekaan ja sateesta siinä mielessä
    kärsi) eli ehkei kannata jätää konnaa pihaan
    sateellakaan.

    Ja sitten eikun odottelemaan konnanpäiviä :o)

    Äänestä

  • Kiva kun sinäkin olet valinnut tämän veijarin
    lemmikiksesi ja rakennuttanut ihan aitauksenkin.
    Vaikka aitaus olisikin lämmin, on aina
    turvallisempaa ottaa konna sisälle... Lämpötila
    voi laskea yöllä huimasti ja jos yllättävät
    satteet tulevat konnasi niskaan niin se ei tee
    hyväää. Kyllä sitä voi vähän itse katsoa että
    milloin on hyvä aika. Itse olen jo vienyt konnia
    moneen otteeseen ulos kunhan lämpömittari on
    ollut yli 20. Joskus voi mittarikin näyttää
    vaikka 25 mutta ulkona tuulee... Ja sehän
    viilentää oloa.. Hyvä vinkki olisi että itse
    miettisit esim. jos voit liikkua lellisti vaikka
    uimahousut kintuissa niin kyllä konna pärjää.

    Hauskoja hetkiä kesällä konnan kanssa...

    Äänestä

  • Jacci kirjoitti:

    Kiva kun sinäkin olet valinnut tämän veijarin
    lemmikiksesi ja rakennuttanut ihan aitauksenkin.
    Vaikka aitaus olisikin lämmin, on aina
    turvallisempaa ottaa konna sisälle... Lämpötila
    voi laskea yöllä huimasti ja jos yllättävät
    satteet tulevat konnasi niskaan niin se ei tee
    hyväää. Kyllä sitä voi vähän itse katsoa että
    milloin on hyvä aika. Itse olen jo vienyt konnia
    moneen otteeseen ulos kunhan lämpömittari on
    ollut yli 20. Joskus voi mittarikin näyttää
    vaikka 25 mutta ulkona tuulee... Ja sehän
    viilentää oloa.. Hyvä vinkki olisi että itse
    miettisit esim. jos voit liikkua lellisti vaikka
    uimahousut kintuissa niin kyllä konna pärjää.

    Hauskoja hetkiä kesällä konnan kanssa...

    aitaus on ihan hyvä, mut EHDOTTOMASTI siinä
    täytyy olla jonkinlainen verkkoaita päällä. Vaik
    konna olis isokin, niin linnut ja kissat syövät
    niitä mielellään tai sitten leikkivät. Olen
    kuullut monta tapausta, jolloin konna on laitettu
    ulkoaitaukseen joka on ollut ilman päälliverkkoa
    ja hups! sitten konna onkin hukkunut ja myöhemmin
    löydetty vain tyhjä kuori metsiköstä. Ja
    aitauksen pitäisi olla vähintään metrin
    maansisällä, konnat kun kaivavat ihmeen syvälle,
    jopa pariinkin metriin!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Konnani aitauksessa on sekä verkko että
    aurinkosuojaa, sen lisäksi laidat ovat syvässä
    maan alla.Sillä on myös varaava "lämpökivi" sekä
    vesiallas.Eiköhän tuo siellä viihdy.
    Kasvillisuuttakin olen lisännyt luontaisten
    lisäksi;esim.maksaruohoja, joten sapuskaakin
    pitäisi olla...
    Niin ja kiitos tiedoista...

    Äänestä

  • sama kuin alussa kirjoitti:

    tiedätte varmaan minkälaisissa oloissa
    nelivarpaat elävät alkuperäisillä alueillaan.
    kunhan suojapaikka on asiallinen, niin yötkin voi
    olla ulkona kunhan alin lämpötila ei alita 10.
    näin ovat kaikki konnani viettäneet kesänsä jo
    kymmenisen vuotta, eikä koskaan ole ollut
    terveysongelmia.

    Äänestä

  • kesä kaikilla kirjoitti:

    lukiessani vastauksia,että eikös nelivarpaiden
    kotoseuduilla yöt olekin kovasti kylmiä?
    Millainen suoja sinun konnillasi on yötä varten?
    Miltäs minun rakennelmani sinusta kuulosti?

    Äänestä

  • Konnari taas kirjoitti:

    lukiessani vastauksia,että eikös nelivarpaiden
    kotoseuduilla yöt olekin kovasti kylmiä?
    Millainen suoja sinun konnillasi on yötä varten?
    Miltäs minun rakennelmani sinusta kuulosti?

    minä kaivoin 1*1,5 metrisen kuopan rinteeseen.
    pohjalle ja reunoihin verkko. päälle karkea sora
    ja kuiva heinä. raakalaudasta kulkutunneli n.
    1,1m, joka liitetään nurinpäin käännettyyn
    puupesälaatikkoon. näiden PÄÄLLE styrox-levyt.
    koko laitos peitetään 20-30 cm maakerroksella.
    muista että kulkutunnelin täytyy viettää ylöspäin
    pesään mentäessä, ettei sadevesi valu sisäänpäin.
    styrox päälle, sillä maalämpö tulee alhaalta ja
    kesähelle pysyy poissa kesällä.
    hyviä kesiä

    Äänestä

Kun ilma on noin 20 astetta ja maa 15 tai yli,
voi konnan laittaa ulkoilemaan. Tämä tietysti
pitää sisällään säävarauksen: jos tuulee kovasti
tai sataa, konnan lämpötila saattaa itseasiassa
olla alhaisempi kuin mitä mikään mittari näyttää.
Lisäksi tuuli saattaa saada aikaan samoja
efektejä kuin veto sisällä (kevätflunssaa ei
toivo konnillekaan). Mieluiten siis aidattu,
hieman suojaisa piha, johon paistaa aurinko ja
jossa on kuitenkin konnalla mahdollisuus kömpiä
varjoon kaikkina päivän aikoina (esim. puskien
alle), on ok.

Konna voi olla keskikesällä yötkin ulkona, kunhan
ilman lämpötila ei enää laske kovasti alle 10
asteen. Jos mahdollista, kannattaisi hankia
konnan koppiin asennettavaksi digitaalinen
lämpömittari (sensori koppiin ja näyttötaulu
sisälle), näin lämpötilaa on helppo seurata,
esim. ennen konnan pihalle laskemista. Mittari
maksaa kai noin 70-100 mk.

Aitaus onkin ihan oma lukunsa, varsinkin jos
konnaa pidetään siinä vartioimatta (päivin/öin).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

konnari kirjoitti:

Minulla on 8 vuotias nelivarvaskonna ja olisin
hiukan kysellyt sen kesäulkoiluista.
1)Minkälainen lämpötila pitää olla että se voi
ulkoilla huoletta,milloin maa on tarpeeksi
lämmennyt?
2)Voiko se olla keskikesällä yötkin ulkona?Olemme
rakentaneet sille aitaukseen kopin, jossa on
tyroksia,sen päällä maata ja koppi täynnä kuivaa
heinää.Riittääkö se pitämään konnan lämpimänä
viileinä kesäöinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu