Olen hankkimassa uuden lieden 80-luvulla valmistuneeseen huoneistoon. Asunnossa on asennettuna vielä alkuperäinen liesi. Luin jostain että nykyiset liedet vaatisivat lisäeristettä lieden ja kaapin väliin. Tämä siksi että nykyiset liedet kuumenisivat sivuiltaan enemmän kuin vanhemmat. Pitääkö tämä paikkansa?
Uusi liesi 80 -luvun huoneistoon
Joulupukki
7545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
moisesta kuullutkaan. Iteki työkseni joudun vanhoihin alkuperäisiin 70-luvun kerrostalokeittiöihin helloja uusimaan eikä mitään ongelmia.
Nimenomaan luulisi asian olevan päin vastoin ihan jo nykyisten energialuokkienkin takia. Paremmin eristetty -> kuluttaa vähemmän energiaa -> parempi energialuokka.
höpöjuttu
Kyllä lämpötilassa on eroa vanhaan. Ennen sai kuumentua muistaakseni 80 C lämpötilaan sivuilta. EU direktiivit muuttivat asian ja saa nykyään kuumentua huoneenlämpötilan verran päälle.
Kiitokset tähän asti vastanneille.
EU se työntää nokkansa joka paikkaan. Mitähän tuo ~20-25 asteen ero merkitsee. Tarvitseeko siihen sitten hommata lisäeristystä? Aiemman kommentoijan mukaan ei olisi aihetta.
...lisäeristettä hellan ja kaappien väliin. Sivut kuumenee helpolla liikaa ja 20 vuotta sitten oli 20 vuotta sitten...
en ole lisäeristyksestä kuullut minäkään, enkä nähnyt, vaikka niitä joutunut korjaamaan. EU direktiivi saattaa olla olemassa, mutta ei se kai vaadi vanhaan liesiasennukseen laittamaan lisäeristystä joka on ollut jo 20v. käytössä. Jos tähän asennuskoloon asennetan uusi liesi, millätavalla asennuskolo poikkeaa uudistalon liesiasennuspaikasta. Yhtä ahtaasti se uusikin liesi on uuteen keittiiön asennettu. Uusissa liesissä on jopa lämpösuoja uunin osalla. Ja sivuthan lämpenee uunia käytettäessä. Eli vanha liesi saattaa kuumentua vikatilanteessa yli kaikkien normien. Ja se energiataloudellisuus jota joku täällä jo huomauttikin ei sekään sovi uuden lieden sivujen kuumentumismahdollisuuteen. Mielestäni siinä mättää nyt joku? Voisko olla kauppias joka mainostaa, että uusi liesi säästäää energiaa vanhaan verrattuna.