Hyvät ihmiset.
Tähän tekstiin on kieleni kirvoittanut viime
aikoina tulleet muutama kyselyä
punakorvakilpikonnien poikasista.
Jos Teillä on tilaa vesi/suokilpikonnalle,
ottakaa mieluummin esim. Hesyltä nuori aikuinen
(yleensä noin 4-vuotias) vetreä ja hyväkuntoinen
punakorvakilpikonna, ennenkuin harkitsette
poikasen ottamista.
Ymmärrän hyvin, että poikasissa on joka lajissa
(niin pörröisissä kuin muissakin) oma
viehätyksensä. Ne ovat suloisia pallopäitä ja on
mukava katsoa niiden kasvavan.
On kuitenkin hyvä muistaa myös se, että
punakorvat ovat pienenä (poikasaikanaan) aika
herkkiä laiminlyönneille. Jos ympäristöstä
(lähinnä vesi ja lämmittelypaikka) ei huolehdi
tai ne eivät ole asianmukaisia tai jos ruokinta
on puutteellista (määrä tai laatu), poikanen
saattaa hyvinkin sairastua ja kuolla.
Punakorvapoikasten ehdottomasti yleisin kuolinsyy
on silmätulehdus.
Jo 1-vuotias, vielä paremmin 4-vuotias,
punakorvakilpikonna on ohittanut nämä nuoruuden
karikot ja on usein sitäpaitsi paljon
omistajaystävällisempi (esim. seurallisempi) kuin
pieni poikanen, jolla on selkäytimessä käsky
pelätä kaikenlaista liikuvaa ja säntäillä
päättömästi akvaariossa, kun ihminen huoneeseen
astuu).
Kun ottaa aikuisen (tai edes varhaisteinin)
punakorvakilpikonnan, konnaan pääsee tutustumaan
sen esipuberteetissa. Se ei ole vielä täysin
aikuinen, on vielä hieman nuoruudenhullu, mutta
siitä voi odottaa aivan loistavaa kumppania
vuosien varrelle. On mielestäni käsittämätöntä,
että ihmisten kiinnostus loppuu juuri silloin,
kun punakorva on vasta puhkeamassa kukkaan ja
pääsemässä aikuisuuden kynnykselle ja saamassa
elämästä otetta. Aikuisessa punakorvassa on jo
hiukan luonnetta, sen (joidenkin silmissä liian
suureksi kasvaneen) rusehtavan-harmahtavan kuoren
alla sykkii kalan- ja katkaravunahne ja silti
niin kultainen sydän. Se saa sinut raivoihisi
kolistelemalla altaassaan aamuviideltä ja saa
sinut nauramaan joogaillessaan lämpölampun alla
oikein nautinnollisesti venytellen.
Älkää siis ihmiset kävelkö onnenne ohi. Älkää
päästäkö irti omista konnistanne ja jos tunnette
talossanne ja sydämmessänne olevan tilaa
tuollaiselle yksilölle, ottakaa yhteyttä
paikalliseen (tai Helsingin)
eläinsuojeluyhdistykseen ja pelastakaa kaksi
elämää. Omanne ja konnan.
Tähän tekstiin on kieleni kirvoittanut viime
aikoina tulleet muutama kyselyä
punakorvakilpikonnien poikasista.
Jos Teillä on tilaa vesi/suokilpikonnalle,
ottakaa mieluummin esim. Hesyltä nuori aikuinen
(yleensä noin 4-vuotias) vetreä ja hyväkuntoinen
punakorvakilpikonna, ennenkuin harkitsette
poikasen ottamista.
Ymmärrän hyvin, että poikasissa on joka lajissa
(niin pörröisissä kuin muissakin) oma
viehätyksensä. Ne ovat suloisia pallopäitä ja on
mukava katsoa niiden kasvavan.
On kuitenkin hyvä muistaa myös se, että
punakorvat ovat pienenä (poikasaikanaan) aika
herkkiä laiminlyönneille. Jos ympäristöstä
(lähinnä vesi ja lämmittelypaikka) ei huolehdi
tai ne eivät ole asianmukaisia tai jos ruokinta
on puutteellista (määrä tai laatu), poikanen
saattaa hyvinkin sairastua ja kuolla.
Punakorvapoikasten ehdottomasti yleisin kuolinsyy
on silmätulehdus.
Jo 1-vuotias, vielä paremmin 4-vuotias,
punakorvakilpikonna on ohittanut nämä nuoruuden
karikot ja on usein sitäpaitsi paljon
omistajaystävällisempi (esim. seurallisempi) kuin
pieni poikanen, jolla on selkäytimessä käsky
pelätä kaikenlaista liikuvaa ja säntäillä
päättömästi akvaariossa, kun ihminen huoneeseen
astuu).
Kun ottaa aikuisen (tai edes varhaisteinin)
punakorvakilpikonnan, konnaan pääsee tutustumaan
sen esipuberteetissa. Se ei ole vielä täysin
aikuinen, on vielä hieman nuoruudenhullu, mutta
siitä voi odottaa aivan loistavaa kumppania
vuosien varrelle. On mielestäni käsittämätöntä,
että ihmisten kiinnostus loppuu juuri silloin,
kun punakorva on vasta puhkeamassa kukkaan ja
pääsemässä aikuisuuden kynnykselle ja saamassa
elämästä otetta. Aikuisessa punakorvassa on jo
hiukan luonnetta, sen (joidenkin silmissä liian
suureksi kasvaneen) rusehtavan-harmahtavan kuoren
alla sykkii kalan- ja katkaravunahne ja silti
niin kultainen sydän. Se saa sinut raivoihisi
kolistelemalla altaassaan aamuviideltä ja saa
sinut nauramaan joogaillessaan lämpölampun alla
oikein nautinnollisesti venytellen.
Älkää siis ihmiset kävelkö onnenne ohi. Älkää
päästäkö irti omista konnistanne ja jos tunnette
talossanne ja sydämmessänne olevan tilaa
tuollaiselle yksilölle, ottakaa yhteyttä
paikalliseen (tai Helsingin)
eläinsuojeluyhdistykseen ja pelastakaa kaksi
elämää. Omanne ja konnan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.