Miksi Soinia

Kenellä on niin paljon Soinia vastaan, että siitä pitää jatkuvasti kirjoittaa?

Olkaamme iloisia, että edes yksi EU-kriittinen puolue on menestynyt.
Me emme noilla kirjoituksilla valitettavasti tule koskaan kokemaan samaa. Vahinko.

Eikö noita kirjoituksia voisi kyhäillä jollekkin muulle palstalle?

Kaikki me tajuamme sen tosiasian, että Soini on luotsannut puoluettaan kohtalaisen hyvin. Sille on sairasta näyttää katkeruuttaan täällä.
Soinin puolue on koko ajan mennyt eteenpäin, mutta täällä vaan veljet huutaa päinvastaista.
6202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kirjoituksissa joskus yritetään laittaa näitä kahta puoluetta vastakkain. Sopisikohan kirjoitukset yhden kirjoittajan kynään?

Joku intomielinen EU:n kannattaja, jolla on paljon kiinnityksiä, tuleeko ketään mieleen? ;)

Äänestä
  • Sillon tällöin kun vapaapäivinäni olen lueskellut, niin sävy on olut aina sama.

    Tietenkin jokaisen puolueen palstalta löytyy samantapaista, mutta mielestäni yhteen mieheen ja yhteen puolueeseen kohdistuva kauna tuntuu käsittämättömältä.
    Joskus miettii, että miksi puolueemme oikeastaan onkaan perustettu, koska ne saavat päihinsä, jotka ajavat samantapaista aatetta.

    Äänestä

  • Seraan niin vähän. kirjoitti:

    Sillon tällöin kun vapaapäivinäni olen lueskellut, niin sävy on olut aina sama.

    Tietenkin jokaisen puolueen palstalta löytyy samantapaista, mutta mielestäni yhteen mieheen ja yhteen puolueeseen kohdistuva kauna tuntuu käsittämättömältä.
    Joskus miettii, että miksi puolueemme oikeastaan onkaan perustettu, koska ne saavat päihinsä, jotka ajavat samantapaista aatetta.

    Hieman enemmän yritystä! Tuo on liian läpinäkyvää. -Miksi muuten soiniWätykset riekkuvat tällä palstalla jatkuvasti? Onhan "veljillä" omakin jorinapalsta? :)

    Äänestä

  • kolme tarinaa? kirjoitti:

    Hieman enemmän yritystä! Tuo on liian läpinäkyvää. -Miksi muuten soiniWätykset riekkuvat tällä palstalla jatkuvasti? Onhan "veljillä" omakin jorinapalsta? :)

    keskusteluihin.
    Mene töihin ja hoida velvoitteesi yhteiskunnalle.

    Äänestä

Katselin juuri tänään 12.01.2009 Suomi24.Fi - Politiikka - Keskustapuolue - Saittia .


Myös sielläkin näyttää Pietu S pörräävän kuin paarma poutasäällä . Haukkuu Soinia , PerusSuomalaisia ja lupailee palata takaisin Kepuun , koska Persut ovat porkineet päähän tätä reppanaa . . .

Ei puhu siellä sanaakaan IPUsta , mutta Soinia haukkuu suu vaahdossa .

Äänestä
  • jolla laaja kannattajakunta kautta maan. Ja sekös soiniWätyksiä harmittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


moititaan palstallamme? kirjoitti:

Kenellä on niin paljon Soinia vastaan, että siitä pitää jatkuvasti kirjoittaa?

Olkaamme iloisia, että edes yksi EU-kriittinen puolue on menestynyt.
Me emme noilla kirjoituksilla valitettavasti tule koskaan kokemaan samaa. Vahinko.

Eikö noita kirjoituksia voisi kyhäillä jollekkin muulle palstalle?

Kaikki me tajuamme sen tosiasian, että Soini on luotsannut puoluettaan kohtalaisen hyvin. Sille on sairasta näyttää katkeruuttaan täällä.
Soinin puolue on koko ajan mennyt eteenpäin, mutta täällä vaan veljet huutaa päinvastaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu