Ihastuin suhun jo aikaa sitten ja kaikki nää kuukaudet olit mun mieles. Tapaamiset oli mukavia ja mun mielestä meidän välillä oli juuri oikeaa kemiaa ja flirttiä. Niinpä uskoin et meillä olis ollut tulevaisuutta ja tein aloitteen saadakseni susta selvää...Toivoin oikean seurustelun alkavan, mut pelkäsin pahinta.
Ja kuinka ollakkaan pahin pelkoni toteutui jälleen. Voin sanoa että oli rankkaa kuulla olevansa mukava ylistys sanojen kera, mutta väärässä paikassa väärään aikaan. Oli meinaan pikkaisen vaikea uskoa ainuttakaan positiivista kommenttia. Mitä minä omalla hauskuudellani ja hyvyydelläni tekisin jos ei ne sullekaan riittäneet. Mulla oli mukana kaikki tunteeni, kaikki mitä saatoin itsestäni antaa. En uskonut vaikka sanoit itsekin olleesi tunteella mukana. Mistä sen enää voisi tietää...
Ymmärrän kyllä jos aika ei ollut sulle sopiva, sillä muu elämäsi oli eri vaiheessa kuin mulla, mutta uskoin myös kokemuksen myötä tietäväni, että oikeaan aikaan ei ole pitkä matka. Syksyllä on varmasti sullakin edessä se hetki, että huomaat kuinka seikat muuttui,mutta ennen sitä taitaa olla liikaa auringon laskuja, liikaa kylmiä tuulia, liikaa kilometrejä välillämme. Odotus tuottaisi liikaa haavoja, liikaa ikävää, liian monta säröä.
Ja vaikka tiedän että välimatka repisi meitä ja tiedän muutkin haasteet, olisin silti tahtonut yrittää. Mutta tämän kaiken jälkeen en tiedä sitä, miten tästä selviän. Aika varmasti parantaa, mutta se aika on paljon pitempi kuin aika syksyyn ja haavat paljon syvempiä kuin olisi ollut haavat odotuksen.
Nyt toivon että kun aika on sulle oikea, että löydät sulle sopivan. Mä toivon että löydän keinon selviytyä. Aika ei näitä kaikkia haavoja paranna, se on liian hidas. Sä voisit nämä haavat paikata, mutta et taida tietää kuinka syviä niistä tuli. Niinpä on katsottava ympärille ja toivottava jotain parantavaa..mitä se on, sitä en todellakaan tiedä.
Ja kuinka ollakkaan pahin pelkoni toteutui jälleen. Voin sanoa että oli rankkaa kuulla olevansa mukava ylistys sanojen kera, mutta väärässä paikassa väärään aikaan. Oli meinaan pikkaisen vaikea uskoa ainuttakaan positiivista kommenttia. Mitä minä omalla hauskuudellani ja hyvyydelläni tekisin jos ei ne sullekaan riittäneet. Mulla oli mukana kaikki tunteeni, kaikki mitä saatoin itsestäni antaa. En uskonut vaikka sanoit itsekin olleesi tunteella mukana. Mistä sen enää voisi tietää...
Ymmärrän kyllä jos aika ei ollut sulle sopiva, sillä muu elämäsi oli eri vaiheessa kuin mulla, mutta uskoin myös kokemuksen myötä tietäväni, että oikeaan aikaan ei ole pitkä matka. Syksyllä on varmasti sullakin edessä se hetki, että huomaat kuinka seikat muuttui,mutta ennen sitä taitaa olla liikaa auringon laskuja, liikaa kylmiä tuulia, liikaa kilometrejä välillämme. Odotus tuottaisi liikaa haavoja, liikaa ikävää, liian monta säröä.
Ja vaikka tiedän että välimatka repisi meitä ja tiedän muutkin haasteet, olisin silti tahtonut yrittää. Mutta tämän kaiken jälkeen en tiedä sitä, miten tästä selviän. Aika varmasti parantaa, mutta se aika on paljon pitempi kuin aika syksyyn ja haavat paljon syvempiä kuin olisi ollut haavat odotuksen.
Nyt toivon että kun aika on sulle oikea, että löydät sulle sopivan. Mä toivon että löydän keinon selviytyä. Aika ei näitä kaikkia haavoja paranna, se on liian hidas. Sä voisit nämä haavat paikata, mutta et taida tietää kuinka syviä niistä tuli. Niinpä on katsottava ympärille ja toivottava jotain parantavaa..mitä se on, sitä en todellakaan tiedä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.