Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Käteenveto

Olen ehdotellut vaimolle kimppakivoja monta kertaa jonkun parin kanssa tai miestä minun kaveriksi panemaan häntä. Vastaus on ollut aina lähes loukkaantunut.

Olimme viikonloppuna tuttavapariskunnan mökillä. Otettuamme runsaasti alkoholia, kävimme nukkumaan. Mökki on aika pieni, joten siinä on vain yksi suuri sänky ja sohva millä nukkua. Minä kävin nukkumaan kapealle sohvalle ja tuttavapariskunta sekä vaimoni sänkyyn. Heräsin keskellä yötä siihen, että vaimoni veti käteen tuttavamieheltä. Kun ähinä alkoi lisääntyä ja homma alkoi vaikuttaa viittä vaille valmiilta, vaimoni sukelsi peiton alle. Miehen lauettua, hän tuli sieltä pois kasvoilla voitonriemuinen hymy. Aamulla kumpikaan ei maininnut asista mitään.

Kun kotona mainitsin asiasta, lehahti hän aivan punaiseksi ja nikotteli vähän aikaa. Sitten hän rupesi nauramaan ja sanoi kaveria käyneen sääliksi ja halunneen auttaa häntä. Hän oli maannut sängyssä kalu kovana selvästi kiimasta tuskaisena huokaillen. Vaimoni sanoi ottaneensa lastin suuhunsa, koska ei halunnut maata loppuyötä spermalammikossa. En moiti vaimoani, jos lepokoko on suhteessa seisokkiin. Sen verran komealta se näyttää.

Mitä luulette? Onko vaimoni valmis kimppaan vai onko hän käynyt panettamassa itseään jo muualla vai voiko tuon laittaa humalan ja otollisen tilaisuuden piikkiin?
11413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

provolta tai fantasialta tää seikkailu? Jos tosi, niin saattaa olla harrastanut tuota aiemminki tietämättäsi. Tykkää privaatista enemmän kuin kimpasta. Kysy toki häneltä itseltä ja tee sama jollekin naiselle. Tai pikemminkin kun olette suunnitelleet taas mökki reissua. ota joukkoon joku nainen joka voisi harrastaa kanssasi seksiä tilaisuuden tullen. Eli samanlainen tilanne mitä naises teki, tee se sille toiselle naiselle. Eiköhän siitä sit kehity kolmen kimppa ja jos enemmänki porukkaa mukana, saattaa tulla muutkin mukaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllättynyt kirjoitti:

Olen ehdotellut vaimolle kimppakivoja monta kertaa jonkun parin kanssa tai miestä minun kaveriksi panemaan häntä. Vastaus on ollut aina lähes loukkaantunut.

Olimme viikonloppuna tuttavapariskunnan mökillä. Otettuamme runsaasti alkoholia, kävimme nukkumaan. Mökki on aika pieni, joten siinä on vain yksi suuri sänky ja sohva millä nukkua. Minä kävin nukkumaan kapealle sohvalle ja tuttavapariskunta sekä vaimoni sänkyyn. Heräsin keskellä yötä siihen, että vaimoni veti käteen tuttavamieheltä. Kun ähinä alkoi lisääntyä ja homma alkoi vaikuttaa viittä vaille valmiilta, vaimoni sukelsi peiton alle. Miehen lauettua, hän tuli sieltä pois kasvoilla voitonriemuinen hymy. Aamulla kumpikaan ei maininnut asista mitään.

Kun kotona mainitsin asiasta, lehahti hän aivan punaiseksi ja nikotteli vähän aikaa. Sitten hän rupesi nauramaan ja sanoi kaveria käyneen sääliksi ja halunneen auttaa häntä. Hän oli maannut sängyssä kalu kovana selvästi kiimasta tuskaisena huokaillen. Vaimoni sanoi ottaneensa lastin suuhunsa, koska ei halunnut maata loppuyötä spermalammikossa. En moiti vaimoani, jos lepokoko on suhteessa seisokkiin. Sen verran komealta se näyttää.

Mitä luulette? Onko vaimoni valmis kimppaan vai onko hän käynyt panettamassa itseään jo muualla vai voiko tuon laittaa humalan ja otollisen tilaisuuden piikkiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu