Reilu vuosi sitten tuli hankittua uusi läppäri ja siinä tuliterä Vista. Alusta asti on ilmennyt kaikenlaisia käyttisongelmia, ja nyt taas ilmeni uusia, ja neuvot ovat vähissä.
Syksyllä latasin Microsoftin sivuilta Vistan Service Pack I:n ja toivoin, että tuo päivitys olisi poistanut lukuisia ongelmia joita Vista on mukanaan tuonut. Joitakin tosiaan lähtikin, mutta sen jälkeen kone on alkanut kaatuilemaan käytännössä joka käynnistyksen yhteydessä. Kaatuilu ilmenee korostetusti kolmella tavalla:
- koneen latauduttua kaikki on vielä tyyntä, mutta kun avaan esimerkiksi Windows Mailin, ohjelma ensitöikseen ilmoittaa tehneensä jonkun virheen ja käynnistyvänsä uudelleen. Tämä toistuu usein kun ohjelma on auki ja uusi sähköposti saapuu. Sen myötä saapuneet viestit tulevat moneen kertaan.
- kun availen tiedostokansioita, viimeistään kolmannella kerralla resurssienhallinta ilmoittaa virheestä ja niin ikään sammuttaa itsensä käynnistyäkseen uudelleen. Tämä voi toistua monta kertaa peräjälkeen.
- Kolmas raivostuttava kaatumiselementti liittyy käytössäni olevaan Firefoxiin. Välillä se kaatuu eli sulkeutuu viisikin kertaa peräjälkeen, etenkin Youtubesta videoita availlessa.
Koneeseen on kuukauden sisällä asennettu uusi F-Securen virusturva, ja jotenkin tuo Firefoxin kaatuminen tuntuisi alkaneen sen myötä. Sähköpostin ja resurssienhallinnan ongelmat sen sijaan SP1:n jälkeen joskus syys-lokakuussa.
Arvelin ensin, että kaatuilu liittyy jotenkin siihen, että käynnistelen ohjelmia kun käyttis ei ole vielä täysin pystyssä, mutta väärässä olin: puolen tunninkin koskemattomuus ei auta yhtään mitään.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä?
Vistan jatkuva kaatuilu - neuvoja todella tarvitaan
21
2197
Vastaukset
"Mitä ihmettä tässä voi tehdä?"
Jos tämä ei toimi niin sitten ei toimi mikään: Ota tiedostot talteen ja asenna palautuslevyiltä Vista uusiksi, SP1 ja muut päivitykset. Älä missään välissä tunge mitään virustorjuntoja, jotain muiden valmistajien palomuuriohjelmistoja tai muuta vastaavaa. Kokeile miten toimii nyt. Ajurien päivitys voi myös auttaa kaatuiluun.
Jos tuo ei auta niin noin uuden läppärin ongelmien pitäisi mennä virhevastuun piikkiin tai sitten pitää hankkia uusi käyttöjärjestelmä.- Vista_fani
Toimivalla raudalla Vista pysyy pystyssä vähintään viikkoja kerrallaan, luulen että paljon kauemminkin mutta en ole pitänyt yhtämittaa käynnissä vielä kuin 22.12 asti, todellisia yhtämittaista käyttöaikaa nyt 123 tuntia. (Lepotilassa tehtävienhallinnassa näkyvä kello pysähtyy)
Kun kyseessä on merkkikone niin kaikki ajurit ovat kohdallaan ja koneen pitäisi olla varsin vakaa ilman mitään erikseen haettavia ajureita. Varsinkaan käynnistyksissä ei voi millään olla tuollaisia oireita ilman rautavikaa, kaikki koneethan palautettaisiin heti takaisin kauppaan. Muistin voit testata ohjauspaneelin valvontatyökaluista löytyvän muistin diagnostiikka työkalun kanssa.
Jos tuo virustorjunta ohjelma tuli koneen mukana niin se ei voi olla syynä eikä todennäköisesti muutenkaan mutta koita toimiiko kone ilman sitä niinkuin M-kar neuvoi ja muutenkin samat sanat: asenna koko käyttis uudelleen. Jos ei vieläkään toimi niin huoltoon. Vistan pitäisi toimia ja toimiikin sinullakin näin kunhan saat koneen= rautapuolen kuntoon.
http://www.aijaa.com/v.php?i=3369727.jpg
0 kaatumista ajanjaksolla 23.9-13.1 Vai että jos nettiselain ja sähköposti kaatuilee, niin syynä on rautavika joka vaatii koneen vaihdon tai vähintäänkin täysiasennus?? Sen päälle pitäisi hankkia vielä aivan uusi käyttöjärjestelmä?? Haloo!!
Kyse on aivan yleisistä Windowsin vioista. Ja vaikka olisi isommastakinkin, eikä osaa muuta neuvoa niin parempi olisi vaieta. Kyllä täysasennus on varmasti tiedossa, ilman teidän hatusta vetämiä arvailuja. Juuri siksi näitä ohjeita kysytään, ettei siihen tarvitsisi lähteä!!
M-Kar on jo pidempään tarjonnut täällä uusasennusta joka pikkuvikaan ja nyt toinen mestari jauhaa rautaviasta ym. vaikkei edes tajua, että ongelma ei ole VISTAN/KONEEN kaatuilu tai käynnistys! Vaikka otsikko siihen viittaa, niin ko. SOVELLUKSET kaatuilevat, ei koko kone.
Näihin on paljon vinkkejä olemassa, tässä yleisimmät:
1. Firefox
----------
Versiossa (3.0.4) oli yleisenä vikana kaatuilu. HUOM! varsinkin YouTubessa. Oli käytössä silloin kun kerroit vian ilmenneen. Syy: joku Flash-ongelma. Jotkut lisäosat voi tehdä samaa. Uuden version (3.0.5) pitäisi toimia. Poista ensin KAIKKI lisäosat, sitten koko Firefox ja asenna uusin versio.
2. Windows Mail
---------------
On aina ollut epävakaa, eikä ole koskaan viihtynyt Virus-ohjelmien kanssa. Helppo testata poistamalla F-Secure päältä ennen käyttöä. Hyvä keino on asentaa uusi "Live Mail", joka korvaa Windows Mailin ja PITÄISI olla vakaampi. Tuskin on ainakaan huonompi. Löytyy täältä: http://download.live.com/wlmail
3. Windows Explorer (=Resurssien hallinta)
------------------------------------------
Voi olla kinkkisempi, mutta yleisin syy ovat joidenkin videomuotojen ns. Codecit. Jos olet asentanut jonkin Codec-packin (DivX, Xvid jne.), hyvä testi on ensin avata Ohjauspaneelista 'Kansion asetukset' => toinen välilehti 'Näytä' => täppää kohta: 'Näytä aina kuvakkeet, ei koskaan pikkukuvia'. Jos syy on codeceissa sen pitäisi auttaa, mutta paras sitten poistaa kokonaan Ohjauspaneelin kautta.
Jos koneessa on ollut köhää jo pidempään, niin voi toki olla, että se vaatii järeämpiäkin toimia, mutta on myös olemassa KORJAUSASENNUS, joka ei hävitä esim. asennettuja ohjelmistoja.
t. -S-- Vista_fani
Alkuperäisessä viestissä luki
"kone on alkanut kaatuilemaan käytännössä joka käynnistyksen yhteydessä."
Tämä on varmasti liikaa. Omaa kokemusta tällaisesta on kolmesta koneesta. Kone käynnistyy mutta kun aloittaa käytön niin muutamien minuuttien sisällä saa aikaiseksi sinisen ruudun. 2 näistä koneista oli toisen henkilön XP koneita ja 1 oma NT4, kaikissa vika selvitettiin ja rautavika oli jokaisessa syynä. Oman NT4 koneen vika selvisi helpoiten, kone pimeni lopulta aivan kokonaan= ei edes BIOS käynnistynyt. Tätä kirjoitan FF 3.05:llä joka on ihan uusi kokemus, ollut koneella vasta 3 päivää. Käytän edelleen rinnalla IE:tä ja Seamonkeytä. IE on silloin tällöin kaatunut, n. 7 kertaa 3:ssa kuukaudessa, Seamonkey ei kertaakaan. Vierailen YouTubessa silloin tällöin ja aika usein nelosen netti tv sivuilla. Ei ole ollut ongelmia. Vista_fani kirjoitti:
Alkuperäisessä viestissä luki
"kone on alkanut kaatuilemaan käytännössä joka käynnistyksen yhteydessä."
Tämä on varmasti liikaa. Omaa kokemusta tällaisesta on kolmesta koneesta. Kone käynnistyy mutta kun aloittaa käytön niin muutamien minuuttien sisällä saa aikaiseksi sinisen ruudun. 2 näistä koneista oli toisen henkilön XP koneita ja 1 oma NT4, kaikissa vika selvitettiin ja rautavika oli jokaisessa syynä. Oman NT4 koneen vika selvisi helpoiten, kone pimeni lopulta aivan kokonaan= ei edes BIOS käynnistynyt. Tätä kirjoitan FF 3.05:llä joka on ihan uusi kokemus, ollut koneella vasta 3 päivää. Käytän edelleen rinnalla IE:tä ja Seamonkeytä. IE on silloin tällöin kaatunut, n. 7 kertaa 3:ssa kuukaudessa, Seamonkey ei kertaakaan. Vierailen YouTubessa silloin tällöin ja aika usein nelosen netti tv sivuilla. Ei ole ollut ongelmia."kone on alkanut kaatuilemaan käytännössä joka käynnistyksen yhteydessä."
"-Tämä on varmasti liikaa."
Kyllä. Ei Vista ole epävakaa SP1:n jälkeen, se on vain hidas. Virustorjunnat ja ajurit tekee sellaiset koukut järjestelmään, että jos niissä bugeja niin ne voi kyykyttää koneen. Mutta kun ei ole varmaa onko vai eikö ole jotain haittaohjelmia koneella ja on ilmeisesti kokeiltu montaa eri asiaa niin tuo että puhtaaksi kone originaaliajureilla ja ilman virustutkia ja ajurien päivittäminen sitten jos ei sekään auta.
"Tätä kirjoitan FF 3.05:llä joka on ihan uusi kokemus, ollut koneella vasta 3 päivää. Käytän edelleen rinnalla IE:tä ja Seamonkeytä. IE on silloin tällöin kaatunut, n. 7 kertaa 3:ssa kuukaudessa, Seamonkey ei kertaakaan. Vierailen YouTubessa silloin tällöin ja aika usein nelosen netti tv sivuilla."
FF 3.x:ssä on bugi javascriptissä ja jotkut häröt lisäosat voi kaataa sen. Minulla se kaatuu parin viikon välein adblockattuna. Javascriptejä whitelistaamalla varmaan tulisi sekin vakaaksi."vaikkei edes tajua, että ongelma ei ole VISTAN/KONEEN kaatuilu tai käynnistys!"
Kyllä kysyjä sanoi selvästi, että kaatumista tulee käynnistyksen yhteydessä mikä viittaa siihen, että jokin vetää käyttiksen nurin. Vista on itsessään vakaa mutta ajurit ja virustorjunnat sitten on heikko lenkki.
"On aina ollut epävakaa, eikä ole koskaan viihtynyt Virus-ohjelmien kanssa."
No tähän sitten on lääkkeeksi parempi sähköpostiohjelma. Claws Mail tai Thunderbird ovat hyviä.
"Voi olla kinkkisempi, mutta yleisin syy ovat joidenkin videomuotojen ns. Codecit."
Varmaan kannattaa jättää asentamatta ja käyttää VLC Playeriä tai Mplayeriä. Ne ainakin toimii joka paikassa.
- asialla..
Nakertaavat systeemiä.
- vistaa epäilen
Mulla on kaksi konetta samassa liittymässä.
Toisessa XP,toisessa Vista.
Vista pätkii päivittäin,XP toimii vakaasti.
Olen myös pannut merkille tuon M-Kar tyypin,joka on hurahtanut kuin Kekkonen Neuvostoliittoon.
Taitaa olla väärä profeetta,niistä varoitetaan raamatussakin."Olen myös pannut merkille tuon M-Kar tyypin,joka on hurahtanut kuin Kekkonen Neuvostoliittoon."
En mä ole Vistaan hurahtanut (enkä mihinkään muuhunkaan) mutta en usko että vika on siinä. Vista SP1 on ihan vakaa viritys mutta noista ajureista, virustorjunnoista ja viruksista voi sitten tulla kaatumatautia. Homman voi selvittää pomminvarmasti nopeiten kun näyttää recovery levyä, päivittää SP1:n ja mahdollisesti ajurien päivitys erikseen jos oletusajurit on paskat.
Ja kyllä, minä suosin joskus hitaampaa & varmaa tapaa jos on jo koitettu räplätä kuntoon ja on edelleen rikki. Kaikessa arpomisessa ja säätämisessä menee aikaa niin helposti enemmän kuin tekisi sen varman tavan selvittää asian.
Jos ongelma ei varmallakaan tavalla ratkea niin kyllä ne vaihtoehdot seuraavalle siirrolle on vähissä.- perustuslain mukaan
M-Kar kirjoitti:
"Olen myös pannut merkille tuon M-Kar tyypin,joka on hurahtanut kuin Kekkonen Neuvostoliittoon."
En mä ole Vistaan hurahtanut (enkä mihinkään muuhunkaan) mutta en usko että vika on siinä. Vista SP1 on ihan vakaa viritys mutta noista ajureista, virustorjunnoista ja viruksista voi sitten tulla kaatumatautia. Homman voi selvittää pomminvarmasti nopeiten kun näyttää recovery levyä, päivittää SP1:n ja mahdollisesti ajurien päivitys erikseen jos oletusajurit on paskat.
Ja kyllä, minä suosin joskus hitaampaa & varmaa tapaa jos on jo koitettu räplätä kuntoon ja on edelleen rikki. Kaikessa arpomisessa ja säätämisessä menee aikaa niin helposti enemmän kuin tekisi sen varman tavan selvittää asian.
Jos ongelma ei varmallakaan tavalla ratkea niin kyllä ne vaihtoehdot seuraavalle siirrolle on vähissä."mutta en usko että vika on siinä"
Kone on uusi.Virustorjunta tuli mukana.
Koska kuten huomautin Suomessa on uskonnonvapaus.
Uskon vakaasti että vika on Vistassa.
Se nyt vaan ei ole hyvä. perustuslain mukaan kirjoitti:
"mutta en usko että vika on siinä"
Kone on uusi.Virustorjunta tuli mukana.
Koska kuten huomautin Suomessa on uskonnonvapaus.
Uskon vakaasti että vika on Vistassa.
Se nyt vaan ei ole hyvä."Kone on uusi.Virustorjunta tuli mukana."
Ei vaikutusta asiaan. SP1 päivittää Vistan kerneliä ja virustorjunnat toimii kuin ajurit ja nämä voi tehdä järjestelmän epävakaaksi. Eli virustorjunnat vaan mäkeen. Vika ei ole Vistassa vaan joko virustorjunnassa tai tietokoneen valmistajassa joka on tunkenu yhteensopimattoman virustorjunnan koneeseen.
"Uskon vakaasti että vika on Vistassa.
Se nyt vaan ei ole hyvä."
Jos näin uskot niin vaihda merkkiä. Markkinatalous toimii niin, että jokainen valitsee sopivimman. Kai uskot markkinatalouteen?- tai vaihda
M-Kar kirjoitti:
"Kone on uusi.Virustorjunta tuli mukana."
Ei vaikutusta asiaan. SP1 päivittää Vistan kerneliä ja virustorjunnat toimii kuin ajurit ja nämä voi tehdä järjestelmän epävakaaksi. Eli virustorjunnat vaan mäkeen. Vika ei ole Vistassa vaan joko virustorjunnassa tai tietokoneen valmistajassa joka on tunkenu yhteensopimattoman virustorjunnan koneeseen.
"Uskon vakaasti että vika on Vistassa.
Se nyt vaan ei ole hyvä."
Jos näin uskot niin vaihda merkkiä. Markkinatalous toimii niin, että jokainen valitsee sopivimman. Kai uskot markkinatalouteen?Aivan sama.
Luuletko/tiedätkö etteikö ongelmaa ole yritetty korjata.
Uskon että sen tekijät olivat viisaampia kuin sinä.
Uskon kuten hekin.
Vika on Vistassa.
Olet huru-ukko.Usko pois.
- kaatuilee
Kyllä vista kaatuilee mullakin. Mutta eläpä hättäele Kaatuhan se ukkikin talvisodassa kaks kertaa ensin meni sukset ristiin ja toisella kerralla kompastu risuun.
- Jargon Suuri
Selvitä yksi asia kerrallaan. Rautavika on mahdollinen. Esimerkiksi, jos muistikampa on viallinen, niin kone voi käyttäytyä todella kummallisesti.
Tässä olisi yksi tapa selvittää ongelmaasi ennenkuin viet sitä liikkeeseen:
- Hanki linux ubuntun asennuslevy. Opettele tekemään iso-cd eli levykuva. Xp ei sellaista osaa tehdä, vaan sinulla täytyy olla erillinen poltto-ohjelma - ja muista: iso.image sen polttoasetuksen olla pitää. Selvitä itse tuosta asiasta enemmän.
- Laita cd koneeseesi ja käynnistä uudelleen. Valitse kielivalinnoista suomi. Valitse tämän jälkeen muistin tarkistus. Jätä koneesi pakertamaan ja tule tunnin kuluttua katsomaan mikä on tilanne. Sen voi huoleti jättää päälle. Mikäli testissä löytyi yksikin virhe, hanki uudet muistit. Mikäli ei, paina esc, jolloin koneesi käynnistyy uudelleen.
- Etene live-cd -moodiin eli... - mitähän siinä lukikaan - kokeile ubuntua tms. Katso miten homma pelittää. Älä vielä asentele mitään. Kone hidastelee kyllä, mutta se on live-cd:lle tyypillistä. Mikäli kaikki toimii, myös muu rautavika on epätodennäköinen.
- Järjestelmävika on seuraava mahdollisuus. Voit saada vistasi kuntoon sen uudelleenasennuksella.
- Jos sekään ei auta, niin rautasi yhteensopivuus vistan kanssa saattaa olla ongelma, tai jokin vistalle tyypillinen oireilu. Voit selata netistä osa kerrallaan ja selvittää onko muilla ollut samojen osien kanssa ongelmia vistan kanssa. Päivitä tietokoneesi bios. Se saattaa ratkaista monet ongelmistasi kertaheitolla.
- Vie kone huoltoon. Rahaa palaa, mutta työtunteja säästyy. Ongelmien luulisi hoituvan, mutta eihän tietokoneiden kanssa mikään ole varmaa.
- Pidä mielessäsi kaikissa muistintarkastuksen jälkeisissä vaiheissa, että ubuntu-levysi voisi ratkaista ongelmasi puolessa tunnissa. Sen voi asentaa vistan rinnalle, niin ei tule vieroitusongelmia. Omat kokemukseni ubuntusta olivat muutama vuosi sitten sellaisia, että täysin varauksettomasti ei voi kehua senkään käyttövarmuutta, mutta koko ajan on järjestelmä toiminut paremmin kuin käytössäni oleva xp. Nykyään tulee harvoin enää käytettyä windowsia. Ubuntun versio 8.04 on hyvin vakaa ja kyllä ubuntulla on jo 6.10 (2006, lokakuu) versiolla pärjännyt oikein kivasti ilman raudan yhteensopivuusongelmia. Käyttäjäyhteisö on aktiivista ja apua annetaan sekä saadaan. - HÖRHÖR
f-securen, koska ilmeni samoja ongelmia ja imuroin netistä Avast'in viimeisimmän version, sekä FireFox'in.
Toimivat hyvin, kone pysyy siistinä ja Avast päivittää viruskannan joka päivä.
f-secure oli kuin harva harava. Aina netin jälkeen piti siivota kone vähintäänkin SpyBot'illa ja Ad-Awarella.
sano- GAGAMIES
pitäiskö, se avastin asentaa ja lepettää f-securen vanhat versut pois?
- odottivat varmaan...
GAGAMIES kirjoitti:
pitäiskö, se avastin asentaa ja lepettää f-securen vanhat versut pois?
vastaustasi lähes 4v ajan...
- ------------------------
vetää koneen kuin koneen kyykkyyn. Yli 30 f -alkuista turhaa prosessia. Yhtä paljon kuin minun koneessani yhteensä. Poista se Fucking-secure, ja tilalle Avast tai AVG.
- Wintoy!!.
suosittelen Linuxiin siirtymistä!.
Kannattaa kokeilla ensimmäiseksi Ubuntua!.
Ubuntu 6.04 LTS -versiota VOIN suositella!!!.- NuudeliSobba<3
turpa kii sinä, joka likettää ubuntua arvaa miks tehtiin windows? siks, koska ubuntu kaatuili koko aja! ja, se on paskin versio ikinä linuzissa! ETTÄ PASKAT!!
- NuudeliSobba<3
lataa MIcrosoft Security Essentials kun, se päivittää koneen oon ylpeä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62483- 1161678
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371421Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1631257- 1431209
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1191197- 521155
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1361153- 571081
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979