Vanhoillislestadiolaisuuden laiva alkoi uppoamisensa jo seitsemänkymmentäluvun hoitokokouksista.
Hoitokokoukset olivat uskovaisille samanlainen kauhun asia, kuin heitä turvallisesti kuljettaneen "usko-laivan" uppoaminen.
Tämä sai aikaan juuri samanlaiset primitiivireaktiot, kuin oikea laivan uppoaminenkin aikaan saa. Eli vallalle astuu "pelastukoon ken voi"- mentaliteetti.
Myös oikeassa laivan uppoamisessa on ihmisiä, jotka säilyttävät moraalinsa, välittömän tuhon uhankin edessä ja toimivat toisia auttavasti ja jopa itsensä uhraten. Kaikille lienee tuttu lause, "kapteeni jättää viimeisenä uppoavan laivan?
Hoitokokouslaivan uppoaminen on jättänyt pysyvän sosiaalinen kyvyttömyys-trauman liikkeeseen, jossa todellisuudessa vain ajatellaan omaa selviämistä ja sukulaisten selviämistä. Siis ei mitään korkeaa moraalia, vaan "hukkuvan oljenkorsi" -moraalia, jolla koetetaan välttää välittömästi uhkaava tuho.
Tosi ontolta kaikuu "me olemme sinusta huolissamme", kun kaikki tietää, ettei vl-liikkeessä olla huolissaan kuin yhdistyksen raha-arkusta ja vallan säilymisestä johtomiesten käsissä.
Vl-liike kuin uppoava laiva, Jemin tapauskin sen todistaa
116
25298
Vastaukset
- tapaus taitaa
osoittaa vain sen, että ihminen voi kokea herätyksen, ja huomaa tehneensä väärin.
weha kirjoitti:
Ihan totta!
Eiköhän Jem "herätetty", eli käytettiin törkeästi hyväksi hänen inhimilliä tunteitaan sairasta, vanhaa sukulaista kohtaan?
- luulen
Devoit kirjoitti:
Eiköhän Jem "herätetty", eli käytettiin törkeästi hyväksi hänen inhimilliä tunteitaan sairasta, vanhaa sukulaista kohtaan?
että hän sai kokea sellaisen henkilökohtaisen heräämisen, mitä täälläkin vl-uskovaisille niin kaivataan.
>> Jemin
tapaus taitaa 13.1.2009 klo 14.55
osoittaa vain sen, että ihminen voi kokea herätyksen, ja huomaa tehneensä väärin. > En ole
Kirjoittanut: Räpylä-Jem 13.1.2009 klo 09.08
olevani ketään ihmistä vastaan enkä kenenkään ihmisen puolella, koen olevani vääryyttä vastaan ja oikeuden puolella.
Räikein vääryys, mihin vl:suus on joutunut, on mielestäni henkisen ja hengellisen väkivallan yhdistelmä, joka oli pahinta 70-luvulla. Miusta se on pahuudessaan verrattavissa hyväksikäyttöön. Sitä en tule KOSKAAN hyväksymään, olen sitä täynnä, olen nähnyt sitä koko ikäni ja vaikka villisika-lauma hyppisi päälläni sanojeni takia, seison siltiki niitten takana!- eiku...
admata kirjoitti:
>> Jemin
tapaus taitaa 13.1.2009 klo 14.55
osoittaa vain sen, että ihminen voi kokea herätyksen, ja huomaa tehneensä väärin. > En ole
Kirjoittanut: Räpylä-Jem 13.1.2009 klo 09.08
olevani ketään ihmistä vastaan enkä kenenkään ihmisen puolella, koen olevani vääryyttä vastaan ja oikeuden puolella.
Räikein vääryys, mihin vl:suus on joutunut, on mielestäni henkisen ja hengellisen väkivallan yhdistelmä, joka oli pahinta 70-luvulla. Miusta se on pahuudessaan verrattavissa hyväksikäyttöön. Sitä en tule KOSKAAN hyväksymään, olen sitä täynnä, olen nähnyt sitä koko ikäni ja vaikka villisika-lauma hyppisi päälläni sanojeni takia, seison siltiki niitten takana!uutta matoo koukkuun?
- olekaan väittänyt
admata kirjoitti:
>> Jemin
tapaus taitaa 13.1.2009 klo 14.55
osoittaa vain sen, että ihminen voi kokea herätyksen, ja huomaa tehneensä väärin. > En ole
Kirjoittanut: Räpylä-Jem 13.1.2009 klo 09.08
olevani ketään ihmistä vastaan enkä kenenkään ihmisen puolella, koen olevani vääryyttä vastaan ja oikeuden puolella.
Räikein vääryys, mihin vl:suus on joutunut, on mielestäni henkisen ja hengellisen väkivallan yhdistelmä, joka oli pahinta 70-luvulla. Miusta se on pahuudessaan verrattavissa hyväksikäyttöön. Sitä en tule KOSKAAN hyväksymään, olen sitä täynnä, olen nähnyt sitä koko ikäni ja vaikka villisika-lauma hyppisi päälläni sanojeni takia, seison siltiki niitten takana!ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää. olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.""kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.""
Ainakin minun "uskonelämää" ne rakensivatluulen kirjoitti:
että hän sai kokea sellaisen henkilökohtaisen heräämisen, mitä täälläkin vl-uskovaisille niin kaivataan.
Heräämisen, mihin?
- rakensikin
Devoit kirjoitti:
""kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.""
Ainakin minun "uskonelämää" ne rakensivatmutta sinun uskonelämäsi onkin vain omaa työtä.
olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.>> Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää
rakensikin kirjoitti:
mutta sinun uskonelämäsi onkin vain omaa työtä.
...Armon hengen pilkaksi. Mutta sanon puolestasi:
Isä anna hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä, mitä tekee.- lyyleri
olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.ajattelen tästä.
olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.Vl-uskonelämä rakentuu julmuuksien maton alle lakaisemisesta, asiallisten palstakeskustelujen poisitkemisestä, asioiden vääristelystä, valehtelusta sekä tietenkin raivoisasta TUPAKOINNISTA!
Aimo Hautamäki: "Hoitokokoukset olivat siunauksellisia."- mieki
olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.Näiltä palstan hoitokokoustarinoitsijoilta puuttuu tyystiin se Raamatussa mainittu ensimmäinen rakkaus, joka hallitsee siionissa: se nostaa, kantaa ja vie heikon kulkijan kerran perille kunnian taivaaseen.
- isommin
mieki kirjoitti:
Näiltä palstan hoitokokoustarinoitsijoilta puuttuu tyystiin se Raamatussa mainittu ensimmäinen rakkaus, joka hallitsee siionissa: se nostaa, kantaa ja vie heikon kulkijan kerran perille kunnian taivaaseen.
hoitokokouksissa näkynyt. Siellä oli vanhusten ja muiden heikompiosaisten piinaamista, erottamista seurakunnasta ja heittelyä saatanalle.
Miksi totuutta pitäisi kaunistella? - Kempelainen
olekaan väittänyt kirjoitti:
ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille.
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.Jemissä on Pyhä Henki. Se on harvinaista lestadiolaisuudessa. Henki on näyttänyt Hänelle sen mitä ” Jumalan huoneen hallitus ” teki? eli kaikki oli täyttä puppua ja harhaa. Kysymys kuuluukin, kun SRK on jäänyt kiinni lähes joka asiassa valheesta, MITÄ ON TAVIKSELLA VL;LLÄ JÄÄNYT KÄTEEN, ei mitään, mutta Jmmiinalla jäi, Tie, totuus ja Elämä.
On luonnollista, että kun ”matto vedetään alta, joka on kullattu” ei pelkällä parkettia ole aina tasapainoinen, ennen kuin suruaika on ohi.
Jem kantaa myös vastuuta, Hän rukoilee voima myös kanssaveljille ja sisarille, eikä vihaa heitä, kuten lakossa oli tapana.
Sanot ”ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille. ** Kerro sitten miksi olet itse mukana lahkossa, joka puhuu potaskaa ja liittoutuu saatan kanssa? Pitäisikö ylistää hoitokokouksia, kuten Lyyleri?
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.** Jemin rohkea nousu ”epämääräisyydestä” saa enemmän ihmistä Jeesukselle, kun koko SRK -70 luvun jälkeen konsanaan. Kempelainen kirjoitti:
Jemissä on Pyhä Henki. Se on harvinaista lestadiolaisuudessa. Henki on näyttänyt Hänelle sen mitä ” Jumalan huoneen hallitus ” teki? eli kaikki oli täyttä puppua ja harhaa. Kysymys kuuluukin, kun SRK on jäänyt kiinni lähes joka asiassa valheesta, MITÄ ON TAVIKSELLA VL;LLÄ JÄÄNYT KÄTEEN, ei mitään, mutta Jmmiinalla jäi, Tie, totuus ja Elämä.
On luonnollista, että kun ”matto vedetään alta, joka on kullattu” ei pelkällä parkettia ole aina tasapainoinen, ennen kuin suruaika on ohi.
Jem kantaa myös vastuuta, Hän rukoilee voima myös kanssaveljille ja sisarille, eikä vihaa heitä, kuten lakossa oli tapana.
Sanot ”ettei hoitokokousvuosina tehty vääryyttä lähimmäisille. ** Kerro sitten miksi olet itse mukana lahkossa, joka puhuu potaskaa ja liittoutuu saatan kanssa? Pitäisikö ylistää hoitokokouksia, kuten Lyyleri?
Kyse onkin siitä, että Jem on itse huomannut, että hänen kirjoittelunsa ei välttämättä ole rakentamassa hänen eikä kenenkään muunkaan uskonelämää.** Jemin rohkea nousu ”epämääräisyydestä” saa enemmän ihmistä Jeesukselle, kun koko SRK -70 luvun jälkeen konsanaan.Juna on hyvässä vauhdissa ja keskeinen merkitys on J:n Kotimaan kirjoituksella ym. Kuitenkaan ihminen/ihmiset eivät pysty hajottamaan sielunvihollisen Suomen etäispesäkettä (= vl-herätysliike). Tämän pystyy tekemään tai muuttamaan vl-herätysliikkeen opetuksen Raamatun mukaiseksi vain Jumala ja Pyhä Henki.
Jokainen uskovainen toivoo, että nykyisillä opeilla varustettu vl-herätysliike hajoaa tuhannen päreiksi. Mutta jos liikaa aletaan korottaa ja palvoa yksittäistä ihmistä (ihmispalvonta on tyypillistä vl-herätysliikkeessä), niin ihminen saattaa paisua omassa itsessään ja hänen itserakkautensa alkaa isolla Iillä.- vai niin
Melperi1 kirjoitti:
Juna on hyvässä vauhdissa ja keskeinen merkitys on J:n Kotimaan kirjoituksella ym. Kuitenkaan ihminen/ihmiset eivät pysty hajottamaan sielunvihollisen Suomen etäispesäkettä (= vl-herätysliike). Tämän pystyy tekemään tai muuttamaan vl-herätysliikkeen opetuksen Raamatun mukaiseksi vain Jumala ja Pyhä Henki.
Jokainen uskovainen toivoo, että nykyisillä opeilla varustettu vl-herätysliike hajoaa tuhannen päreiksi. Mutta jos liikaa aletaan korottaa ja palvoa yksittäistä ihmistä (ihmispalvonta on tyypillistä vl-herätysliikkeessä), niin ihminen saattaa paisua omassa itsessään ja hänen itserakkautensa alkaa isolla Iillä."Kuitenkaan ihminen/ihmiset eivät pysty hajottamaan sielunvihollisen Suomen etäispesäkettä (= vl-herätysliike)."
Joko viimeinkin olet tullut siihen lopputulokseen, että hukkaan on mennyt sinunkin osalta paukut ja rähinät.
Missä muuten on varsinainen pääpesäke? Mitä sinne kuuluu, rähinät käynnissä vai onko rauha rajoilla? vai niin kirjoitti:
"Kuitenkaan ihminen/ihmiset eivät pysty hajottamaan sielunvihollisen Suomen etäispesäkettä (= vl-herätysliike)."
Joko viimeinkin olet tullut siihen lopputulokseen, että hukkaan on mennyt sinunkin osalta paukut ja rähinät.
Missä muuten on varsinainen pääpesäke? Mitä sinne kuuluu, rähinät käynnissä vai onko rauha rajoilla?Miksi katkaisit siteerauksen tärkeästä kohdasta? Vastaus: Koska se palveli sinun ja vl-herätysliikkeen korvasyyhyä.
Sinun siteeraus:
"Kuitenkaan ihminen/ihmiset eivät pysty hajottamaan sielunvihollisen Suomen etäispesäkettä (= vl-herätysliike)."
Kommenttini jatko, jonka tahallasi jätit pois:
"Tämän pystyy tekemään tai muuttamaan vl-herätysliikkeen opetuksen Raamatun mukaiseksi vain Jumala ja Pyhä Henki."
Noinhan se on. Me kaikki ihmiset toimimme Jumalan juoksupoikina ja -tyttöinä erilaisissa asioissa. Tässä kohdin vl-mätäpaiseen puhkaisemisessa. Mutta lopullisen työn tekee itse taivaan Jumala. Hän on aikanaan puhkaiseva sen hengellisen mätäpaiseen, jonka me tunnemme nimellä "vanhoillislestadiolainen herätysliike".
Jos se tapahtuu kohtapuoliin, niin silloin lentävät selälleen sätkät suussa Olavit, Aimot, Toivot ja muut vl-pellet. Roiske käy, kun haiseva mätä leviää taivaan tuuliin.
Näin se homma menee. Mutta pitihän sinun jälleen näyttää vl-kyntesi = kieroutesi.- sanosee
isommin kirjoitti:
hoitokokouksissa näkynyt. Siellä oli vanhusten ja muiden heikompiosaisten piinaamista, erottamista seurakunnasta ja heittelyä saatanalle.
Miksi totuutta pitäisi kaunistella?olitko itse kenties paikalla.. ja lue joulun jälkeen tullut uusin päivämies,, siinä kerrotaan kaikki selvästi.. mainittiin myös että ylilyöntekäkin oli.. mutta nekin on uskottu anteeksi. vain ne jotka eivät halunneet uskoa.., ovat nyt katkeralla mielellä ja koko ajan jaksavat jauhaa samaa asiaa,, kun on huono omatunto
- Aikakirja
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö siellä edelleenkin olisi Jumalan lapsia joukossa. Kun nimittäin Jumalan sanaa luetaan ja uskotaan, niin syntyy lapsia Jumalalle joukosta riippumatta. Vanhoillislestadiolaisuus OPPI kokonaisuutena ei synnytä muuta kuin ylpeitä ja katkeria orjia omavanhurskaus saatanalle.
Mutta lestadiolaisuudesta liike luopui virallisesti Suomessa hajaannusten seurauksena jo vuonna 1902.Sinä tiedät sen asian varmaan hyvin.
Olisiko sinulla tuoda mitään, asiaa valaisevia linkkejä? Ne voisit laittaa suoraan "turvapaikat" osiossa olevaan aloitukseni kopioon Hakomajassa.
http://hakomaja.net/keskustelu?func=showcat&catid=14
- Palstaa seuraillu
Siis mitä täältä on poistettu? Ei kai Jem ole kaikkia omiaan poistellu, painostettunako? Ikävää, mutta kertonee omaa kieltään.... Eikö vl-liikkeessä ole ketään muita, jotka tulisivat tueksi hälle?
""Eikö vl-liikkeessä ole ketään muita, jotka tulisivat tueksi hälle?""
Tässäpä se juju on. Jokainen joutuu pelastaakseen oman nahkansa, olemaan hiljaa.
Kuvitteellisessa pelastusveneessä ei ole paikkoja.
Käsittääkseni Jem sai ulkopuolisen vl-herätyksen ja poisti kaikki itse. Myöhemmin ylläpito tai moppi luutii uudelleen laitetut aloitukset.- voivottelia
kylläpä teitä nyt harmittaa. Tuskin Jemiä on painostettu. Hän on luultavimmin itse kokenut, että hänen kirjoituksensa eivät ole olleet sopivia uskovaiselle ihmiselle. Tällaista heräämistä toivoisi monelle muullekin täällä kirjoittavalle.
voivottelia kirjoitti:

En usko Jemin päätöksen olevan harkittu ja lopullinen. Ovela vl-kettu osasi vain nykäistä oikeasta narusta.
- ja rukoillaan
Devoit kirjoitti:
En usko Jemin päätöksen olevan harkittu ja lopullinen. Ovela vl-kettu osasi vain nykäistä oikeasta narusta.
Toivon ja rukoilen, että Jem saa pysyä nyt vahvana uskossaan eikä anna väärien profeettojen kiusata häntä.
voivottelia kirjoitti:
kylläpä teitä nyt harmittaa. Tuskin Jemiä on painostettu. Hän on luultavimmin itse kokenut, että hänen kirjoituksensa eivät ole olleet sopivia uskovaiselle ihmiselle. Tällaista heräämistä toivoisi monelle muullekin täällä kirjoittavalle.
admatan viestistä mitä Jem itse vastasi sen jälkeen kun oli poistanut avauksensa. Vl-juorumylly organisoitiin käyntiin tarkoituksena Jemin vaientaminen. Tällainen keino on ollut vl-käytössä 70-luvulta saakka.
ja rukoillaan kirjoitti:
Toivon ja rukoilen, että Jem saa pysyä nyt vahvana uskossaan eikä anna väärien profeettojen kiusata häntä.
Miten voisimme ihan käytännön tasolla, mennä Jemin avuksi? Tietenkään rukouksen voimaa en vähättele.
ja rukoillaan kirjoitti:
Toivon ja rukoilen, että Jem saa pysyä nyt vahvana uskossaan eikä anna väärien profeettojen kiusata häntä.
"Toivon ja rukoilen, että Jem saa pysyä nyt vahvana uskossaan eikä anna väärien profeettojen kiusata"
- lyyleri
voivottelia kirjoitti:
kylläpä teitä nyt harmittaa. Tuskin Jemiä on painostettu. Hän on luultavimmin itse kokenut, että hänen kirjoituksensa eivät ole olleet sopivia uskovaiselle ihmiselle. Tällaista heräämistä toivoisi monelle muullekin täällä kirjoittavalle.
mittään poistele !!!!!!! Ite , jos joku haluaa poistaa, niin suotakoon se , eikä teherä siittä ny nin suurta numeroo!
- palstaa seuraillu
Devoit kirjoitti:
""Eikö vl-liikkeessä ole ketään muita, jotka tulisivat tueksi hälle?""
Tässäpä se juju on. Jokainen joutuu pelastaakseen oman nahkansa, olemaan hiljaa.
Kuvitteellisessa pelastusveneessä ei ole paikkoja.
Käsittääkseni Jem sai ulkopuolisen vl-herätyksen ja poisti kaikki itse. Myöhemmin ylläpito tai moppi luutii uudelleen laitetut aloitukset.Tulipa mieleeni n. 10 vuoden takainen sotku ystäväpiirissäni:
Meitä oli liki 10 henkilöä, jotka paljon vietettiin aikaa yhdessä. Näistä henkilöistä yksi oli alkanut vuosien varrella ärsyttämään muita itsekkyydellään, pihiydellään jne.
Pikkuhiljaa muut alkoivat hänen selkänsä takana paheksua tätä ja siitä keskusteltiin monet kerrat, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa asiaa päin naamaa kys. henkilölle.
Vähitellen hän alkoi ihmettelemään ja loukkaantuikin, kun ei saanut enää kutsuja jne..
Lopulta minä kerroin hälle, mistä kiikastaa. Sanoin, että kaikki ovat sitä ja sitä mieltä ja haluttas pitää sut ystävänä, mutta oot mennyt mahdottomaksi.
No, kuinkas kävikään!? Kukaan ystävistämme ei tullut seisomaan rinnalleni, minusta tehtiin roisto, joka tahtoi tämän yhden savustaa ulos :( Pitkään meni, että oltiin kaikki törmäyskurssilla, kunnes yksi myönsi, että tästä yhdestä oli jo vuosia puhuttu jne..
Aikaa kului, nyt ollaan taas sillointällöin kokoonnuttu, mutta tässä sen näkee, ettei ihmiset seiso aina toistensa takana.. Ymmärrätte ehkä mitä yritän tällä sekavalla muistelulla kertoa? palstaa seuraillu kirjoitti:
Tulipa mieleeni n. 10 vuoden takainen sotku ystäväpiirissäni:
Meitä oli liki 10 henkilöä, jotka paljon vietettiin aikaa yhdessä. Näistä henkilöistä yksi oli alkanut vuosien varrella ärsyttämään muita itsekkyydellään, pihiydellään jne.
Pikkuhiljaa muut alkoivat hänen selkänsä takana paheksua tätä ja siitä keskusteltiin monet kerrat, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa asiaa päin naamaa kys. henkilölle.
Vähitellen hän alkoi ihmettelemään ja loukkaantuikin, kun ei saanut enää kutsuja jne..
Lopulta minä kerroin hälle, mistä kiikastaa. Sanoin, että kaikki ovat sitä ja sitä mieltä ja haluttas pitää sut ystävänä, mutta oot mennyt mahdottomaksi.
No, kuinkas kävikään!? Kukaan ystävistämme ei tullut seisomaan rinnalleni, minusta tehtiin roisto, joka tahtoi tämän yhden savustaa ulos :( Pitkään meni, että oltiin kaikki törmäyskurssilla, kunnes yksi myönsi, että tästä yhdestä oli jo vuosia puhuttu jne..
Aikaa kului, nyt ollaan taas sillointällöin kokoonnuttu, mutta tässä sen näkee, ettei ihmiset seiso aina toistensa takana.. Ymmärrätte ehkä mitä yritän tällä sekavalla muistelulla kertoa?Mie oon Tevvoitti ja en oo tikkakosken mannekiini :)
Ymmärrän toki, mitä ajoit takaa. Tuo on tuttua muiltakin elämänalueilta.voivottelia kirjoitti:
kylläpä teitä nyt harmittaa. Tuskin Jemiä on painostettu. Hän on luultavimmin itse kokenut, että hänen kirjoituksensa eivät ole olleet sopivia uskovaiselle ihmiselle. Tällaista heräämistä toivoisi monelle muullekin täällä kirjoittavalle.
vl-heinähattu saat housut jalkaasi, kun olet kiero kuin korkkiruuvi?
- turha...
Melperi1 kirjoitti:
vl-heinähattu saat housut jalkaasi, kun olet kiero kuin korkkiruuvi?
työ ihan hukkaan?
- Olet jalokivi
Devoit kirjoitti:
Miten voisimme ihan käytännön tasolla, mennä Jemin avuksi? Tietenkään rukouksen voimaa en vähättele.
Olet eloisa ja rehellinen ihminen, ja olet jaksanut osallistua tämän palstan keskusteluun kriittisestä vl-näkökulmasta, mikä on todella harvinaista. Ei Jumala ole niin heikko että ei kestä totuudenetsintää. Ei Jumala tarvitse kenenkään puolustustoimenpiteitä. Jumala on antanut meille järjen ja kielen.
Sinun sukulaisesi vastaavat itse omasta mielenrauhastaan. Sinä et ole siitä vastuussa. Sinä olet tärkeällä asialla omine pohdintoinesi.
Älä suostu "hoidettavaksi" jos vaistoat vääränlaisia motiiveja. Hakeudu pois niistä piireistä. - jos kävikin niin
Olet jalokivi kirjoitti:
Olet eloisa ja rehellinen ihminen, ja olet jaksanut osallistua tämän palstan keskusteluun kriittisestä vl-näkökulmasta, mikä on todella harvinaista. Ei Jumala ole niin heikko että ei kestä totuudenetsintää. Ei Jumala tarvitse kenenkään puolustustoimenpiteitä. Jumala on antanut meille järjen ja kielen.
Sinun sukulaisesi vastaavat itse omasta mielenrauhastaan. Sinä et ole siitä vastuussa. Sinä olet tärkeällä asialla omine pohdintoinesi.
Älä suostu "hoidettavaksi" jos vaistoat vääränlaisia motiiveja. Hakeudu pois niistä piireistä.että Jem vaistosi oikeanlaisia motiiveja?
- Ikävä kyllä
jos kävikin niin kirjoitti:
että Jem vaistosi oikeanlaisia motiiveja?
ohjaa paha henki hoitokokouksineen päivineen, niin motiivit ovat silloin aina kierot, väärät ja valheelliset.
- etkö käsitä
Sinun harhasi ja epäuskosi hukuttaa sinut.
- Titanic
on se saatanan laiva, jota SRK kipparoi ja vl-puhujat toimivat kukin vuorollaan perämiehinä. Rivivanhoilliset ovat matkustajina ja autuaan tietämättömiä siitä, että laiva kulkee kohti surman suuta.
- Hyökyaalto
varaan rakennettu vl-laiva uppoaa minä hetkenä tahansa. Sitä ei jää moni suremaan.
- lyyleri
pysyy iankaikkisesti. Ihmisten oppirakennelmat joskus sortuilevat.
Eipä olisi uskonut, että sinunkin juttuihisi saan aameneni tyrkätä :)
Mutta miten tuo liittyy aloituksen aiheeseen:sinking vl-boat?vastaamassa sectorille hänen esittämiinsä viiteen kysymykseen. Älä unohda!
Tuli tuosta Jumalan valtakunnasta mieleen.
- Täyskäännös
kohti helvettiä silloin, kun SRK ja vl-puhujat alkoivat opettaa nykyisiä Raamatun vastaisia valheoppeja. Sen väylän päässä on ainoana vaihtoehtona haaksirikko.
- toiveenne :)
Mutta jumalan valtakunnan laiva ei huku koska peräsimessa on itse Jeesus Kristus.
Näma teidän kirjoituksenne on vain osoitus siitä, sillä itse pääpaha on saanut teidät käsikassarakseen ja yrittää kylvää epäsopua.
Koska Jumala varjeli omansa -70 luvulla niin Hän varjelee nytkin. Todellisuudessa on jumalan lasten joukko on yksimielinen uskossa ja rakkaudessa.Nyt jäljelle jääneet jäyvät eloonjäämistaistelua.
Toisiaan kytäten ja ilmiantaen ja ennen kaikkea pelossa eläen.Tupakansavuinen vl-todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Mutta sinun on helpompaa jaksaa eteenpäin tuossa haavemaailmassa kuin julmassa ja valheellisessa vl-todellisuudessa.
- Vaan
Näkyy tulleen poistopyyntö, yllätyskö?
- Renkipoika.
vl-siat anovat kaikkea pois.
- kapteenisto
eli johto- ja työvaliokunta syojan puolella laskeskelevat pelastusvenettään: keinot on kaluttu loppuun ja kaikki eväät syöty! Penkkiläiset asioista tietämättöminä istuvat ja laulavat kuin Titanicin tuhossa
- sisko- L
Testaappa Jemima hyvikses, mitä laatua on devoittien, admatojen ja melpereiden "rakkaus" jos nyt lopetat laulamasta heidän lauluja. Saat varmasti huomata, että osataan sitä raadella muuallakin kuin meikäläisyydessä 70-luvulla.
- hyvä että jaksat
vielä puhua.
terv. Sisar
- Merikarhu.
että vl-laiva uppoaa.
- Antaa mennä vaan!
jos vl-laiva uppoaa? Ei ketään. Paitsi despootti-tyranneja eli SRK:n johtomiehiä.
- peräsimessä
on Jeesus ja Hän puhaltaa teidän aiheuttamat myrsyt sinne minne ne kuuluu, sielunvihollisen kanssa ikuiseen kadotukseen.
Turhaa on yrittää vakuuttaa että Jemin ja hänen kaltaisiaan löytyy, jos löytyy niin se on pisara meressä.
Toivottavasti Jem:kin huomaa että hänet on vedetty mukaan sellaiseen valtapeliin, mikä yritti -70 luvulla tihutöitään jumalan valtakuntaa vastaan.
Tyhjiin raukenevat kaikki
Jumala on kaikkivaltias ja vanhurskas
8 Sinun sijassasi minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle,
9 hänelle, joka tekee suuria tekoja, meille tutkimattomia, tekee lukemattomia ihmetekoja. [Job 9:10]
10 Hän antaa maalle sateen, hän lähettää pelloille veden,
11 alhaiset hän korottaa, murheiset saavat pelastuksen riemun. [1. Sam. 2:8; Ps. 113:7; Luuk. 1:52]
12 Mutta vehkeilijöiden hankkeet hän murskaa, heidän toimensa eivät menesty, [2. Sam. 15:31 ]
13 viekkaat hän vangitsee heidän omiin juoniinsa, kavalien aikeet raukenevat tyhjiin. [1. Kor. 3:19]
14 Keskellä kirkasta päivää heidät yllättää pimeys, he hapuilevat kuin yöllä, vaikka on keskipäivä. [5. Moos. 28:29 ]
15 Hän pelastaa köyhän heidän miekaltaan, kurjan hän pelastaa vahvan vallasta. [Ps. 57:5, 59:8; Sananl. 5:4]
16 Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsa. [Ps. 63:12, 107:42] - peräsimessä
peräsimessä kirjoitti:

16 Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsa. [Ps. 63:12, 107:42]on itte perkele tupakka suussa!!
- Eri mieltä
peräsimessä kirjoitti:
on Jeesus ja Hän puhaltaa teidän aiheuttamat myrsyt sinne minne ne kuuluu, sielunvihollisen kanssa ikuiseen kadotukseen.
Turhaa on yrittää vakuuttaa että Jemin ja hänen kaltaisiaan löytyy, jos löytyy niin se on pisara meressä.
Toivottavasti Jem:kin huomaa että hänet on vedetty mukaan sellaiseen valtapeliin, mikä yritti -70 luvulla tihutöitään jumalan valtakuntaa vastaan.
Tyhjiin raukenevat kaikki
Jumala on kaikkivaltias ja vanhurskas
8 Sinun sijassasi minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle,
9 hänelle, joka tekee suuria tekoja, meille tutkimattomia, tekee lukemattomia ihmetekoja. [Job 9:10]
10 Hän antaa maalle sateen, hän lähettää pelloille veden,
11 alhaiset hän korottaa, murheiset saavat pelastuksen riemun. [1. Sam. 2:8; Ps. 113:7; Luuk. 1:52]
12 Mutta vehkeilijöiden hankkeet hän murskaa, heidän toimensa eivät menesty, [2. Sam. 15:31 ]
13 viekkaat hän vangitsee heidän omiin juoniinsa, kavalien aikeet raukenevat tyhjiin. [1. Kor. 3:19]
14 Keskellä kirkasta päivää heidät yllättää pimeys, he hapuilevat kuin yöllä, vaikka on keskipäivä. [5. Moos. 28:29 ]
15 Hän pelastaa köyhän heidän miekaltaan, kurjan hän pelastaa vahvan vallasta. [Ps. 57:5, 59:8; Sananl. 5:4]
16 Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsa. [Ps. 63:12, 107:42]että Jumala irrottaa koko ajan enemmän ja enemmän vanhoillislestadiolaisia saatanan ja SRK:n yhteisestä kuristusotteesta Jumalan lapsen aitoon vapauteen ja iloon = nämä ihmiset eroavat vl-herätysliikkeestä.
- Yhtä vaille ventti
20 lasta?
- Piispakin tulee
ensi kesänä suviseurapuhuja.
- muuta!
Vessa II:n katolta voisin pitää alustuksen aiheesta "Wc:hen jonottamisen jalo taito".
"Rakkaat vessoihin jonottavat Veljet ja Sisaret! Monella teistä on nyt kova hätä ja huoli. Hätä itse teissänne ja olotilastanne johtuen ja huoli siitä, että kerkiättekö saada avun hätäänne tarpeeksi ajoissa. Neuvoisin nyt kuitenkin teitä kaikkia malttiin tässä jonotusasiassa, sillä muistattehan, että kaikilla muillakin kanssajonottajistanne on ihan prikulleen sama hätä ja huoli. Eli turhat kiilailut ja etuilut voisitte säästää nyt ihan eri tilanteisiin kuin tähän. Voisitte säästää ne vaikka sellaisiin tilanteisiin, kun pyydetään porukkaa ilmoittautumaan suviseurojen purkutalkoisiin. Eli maltti on valttia myös vessajonotusasioissa!" - asia,
kuin itse teko, on oikeuskäytännössä voimassa.
Surullista on katsoo sivust, ku esim. Toiste, yms. yllyttää ja kehuu Jemmua tekosissaan ja ite istuvat piilossa.
Taatusti eivät laita omia housujaan tuleen, no Toiste ny ei taia ol nimellisestikkää vl.
Sil ratsastetaan, joka on herkkätunteinen,valmis "uhrauksiin"..
Et rakas Jemmui tätä varmasti itse nää, etkä myönnä, mutta sivust tätä oopperaa seurates kuvio näyttäytyy aiva selkeest.
Summa summarum: immeiset ovat hyvin monenlaisin motiivein liikkeellä! - Onko
asia, kirjoitti:
kuin itse teko, on oikeuskäytännössä voimassa.
Surullista on katsoo sivust, ku esim. Toiste, yms. yllyttää ja kehuu Jemmua tekosissaan ja ite istuvat piilossa.
Taatusti eivät laita omia housujaan tuleen, no Toiste ny ei taia ol nimellisestikkää vl.
Sil ratsastetaan, joka on herkkätunteinen,valmis "uhrauksiin"..
Et rakas Jemmui tätä varmasti itse nää, etkä myönnä, mutta sivust tätä oopperaa seurates kuvio näyttäytyy aiva selkeest.
Summa summarum: immeiset ovat hyvin monenlaisin motiivein liikkeellä!joku yllyttäny mua johki hommaan??? Mitä, missä ja milloin???
- Jos tarkotat
Onko kirjoitti:
joku yllyttäny mua johki hommaan??? Mitä, missä ja milloin???
Kotimaan kirjoitustani, ni sehän oli ihan hetkellinen mielijohde. Illalla nukkumaan mennessä en ois ollenkaan arvannu kirjoittavani aamuvarhaisella Kotimaan mielipide osastolle kannanottoa. Ei siit asiast voi syyttää ihan kettään muuta ku mua.
Mie oon ihan satavarma et jos oisin kertonut aikeestani ihan kellekkään palstalaiselle, he oisivat jyrkästi kieltäneet mua tekemästä mitään niin ajattelematonta. Kun kerroin joillekki palstalaisille, mitä olin tehnyt, he olivat ihan kauhuissaan. Aivan järkyttyneitä. Ihan kaikki! En muista et se ois kenestäkään ollu ihan viisasta. Öö, juu, olipas yksi, joka sanoi että kyllä sitä pitää kuunnella omantunnon ääntä ja et ihan hyvä oli tempaukseni. Muttei se kyl ollu kukaan Toiste tjms.
Älä siis ihmeessä syyttele ketään ihmistä yltiöpäisyydestäni, suonissani virtaa ADHD:ta tuhti annos! - lyyleri
muuta! kirjoitti:
Vessa II:n katolta voisin pitää alustuksen aiheesta "Wc:hen jonottamisen jalo taito".
"Rakkaat vessoihin jonottavat Veljet ja Sisaret! Monella teistä on nyt kova hätä ja huoli. Hätä itse teissänne ja olotilastanne johtuen ja huoli siitä, että kerkiättekö saada avun hätäänne tarpeeksi ajoissa. Neuvoisin nyt kuitenkin teitä kaikkia malttiin tässä jonotusasiassa, sillä muistattehan, että kaikilla muillakin kanssajonottajistanne on ihan prikulleen sama hätä ja huoli. Eli turhat kiilailut ja etuilut voisitte säästää nyt ihan eri tilanteisiin kuin tähän. Voisitte säästää ne vaikka sellaisiin tilanteisiin, kun pyydetään porukkaa ilmoittautumaan suviseurojen purkutalkoisiin. Eli maltti on valttia myös vessajonotusasioissa!"ihan hyvä alustus.Siinä tuli esille , että kärsivällisyys ja toisten kunnioittaminen ovat suuria hyveitä!
- arvelua vain,
Jos tarkotat kirjoitti:
Kotimaan kirjoitustani, ni sehän oli ihan hetkellinen mielijohde. Illalla nukkumaan mennessä en ois ollenkaan arvannu kirjoittavani aamuvarhaisella Kotimaan mielipide osastolle kannanottoa. Ei siit asiast voi syyttää ihan kettään muuta ku mua.
Mie oon ihan satavarma et jos oisin kertonut aikeestani ihan kellekkään palstalaiselle, he oisivat jyrkästi kieltäneet mua tekemästä mitään niin ajattelematonta. Kun kerroin joillekki palstalaisille, mitä olin tehnyt, he olivat ihan kauhuissaan. Aivan järkyttyneitä. Ihan kaikki! En muista et se ois kenestäkään ollu ihan viisasta. Öö, juu, olipas yksi, joka sanoi että kyllä sitä pitää kuunnella omantunnon ääntä ja et ihan hyvä oli tempaukseni. Muttei se kyl ollu kukaan Toiste tjms.
Älä siis ihmeessä syyttele ketään ihmistä yltiöpäisyydestäni, suonissani virtaa ADHD:ta tuhti annos!tarkoitetaan koko tätä prosessia,mallia -Don Quiote-, että ohellasi monia muitakin ruokitaan monilla kehuilla itsensä likoon laittamisesta, rohkeudesta, jne jne..
On totta, että vaatii rohkeutta toimia tavallasi,siitä tunnustus, mutten silti osaa tätä lukemaani ihastella.
Voi tulla tämmösten palstojen kautta väärälainen tunne,käsitys, varmuus, miten asiat makaa.
myös harhaanmenevä käsitys, että todella suur osa on samal kannalla.
Nää nettipalstat kokoo tehokkaasti samamielisiä, onneksi arvelen suurimman osan vl-joukosta olevan onneksi autuuan tietämätön näistä kähinöistä tääl.
Minusta se on vain hyvä, jos niin on.
Tämmösiä aatoksia virisi lukiessa palstaa. - Jemin Kotimaan juttu
asia, kirjoitti:
kuin itse teko, on oikeuskäytännössä voimassa.
Surullista on katsoo sivust, ku esim. Toiste, yms. yllyttää ja kehuu Jemmua tekosissaan ja ite istuvat piilossa.
Taatusti eivät laita omia housujaan tuleen, no Toiste ny ei taia ol nimellisestikkää vl.
Sil ratsastetaan, joka on herkkätunteinen,valmis "uhrauksiin"..
Et rakas Jemmui tätä varmasti itse nää, etkä myönnä, mutta sivust tätä oopperaa seurates kuvio näyttäytyy aiva selkeest.
Summa summarum: immeiset ovat hyvin monenlaisin motiivein liikkeellä!netissä luettavissa? Linkkiä siihen jollain? Kiinnostaa.
- halluisin
arvelua vain, kirjoitti:
tarkoitetaan koko tätä prosessia,mallia -Don Quiote-, että ohellasi monia muitakin ruokitaan monilla kehuilla itsensä likoon laittamisesta, rohkeudesta, jne jne..
On totta, että vaatii rohkeutta toimia tavallasi,siitä tunnustus, mutten silti osaa tätä lukemaani ihastella.
Voi tulla tämmösten palstojen kautta väärälainen tunne,käsitys, varmuus, miten asiat makaa.
myös harhaanmenevä käsitys, että todella suur osa on samal kannalla.
Nää nettipalstat kokoo tehokkaasti samamielisiä, onneksi arvelen suurimman osan vl-joukosta olevan onneksi autuuan tietämätön näistä kähinöistä tääl.
Minusta se on vain hyvä, jos niin on.
Tämmösiä aatoksia virisi lukiessa palstaa.rohkaista ihan kaikkia nyt avoimuuteen. En mihkään omani kaltaiseen yltiöpäisyyteen, vaan ihan rehelliseen ja rohkeaan avoimuuteen.
Siulla on kumma käsitys tästä miun hommasta. Ei likoonlaittamiseni oo ollu kohdallani sitä, et saan tai tulen saamaan kehuja, kaukana siitä. Pahimmas tapaukses menetän aika paljon. Eikä miun toimintani lähtenyt rohkeudesta; en itekkään ymmärrä miten uskalsin sen tehdä. Miulla ei vain ollut yht'äkkiä vaihtoehtoja. Miun oli sanottava, etten hyväksy niit hoitsuja. Siinä kaikki, ei mitään sankaruutta tjms romanttista, ei.
Olet oikeassa siin asias, et tarpeeks kun hoetaan ja toistetaan jotain asiaa, ni koht se on totta, vaik se ois kuinka hullua. Mut niinhän on tehty hoitsujenki kaa vuos'kymmenet; siunauksellista, ah kuinka siunauksellista! Ja suurinosa porukasta on nielassu sen selityksen, mitenkään kyseenalaistamatta. Ja jos onki kuultu jonku ihmisen niist kärsineen, taas on toistettu naama puhtaana "katkera, katkera". Ja sehän on hyvä ja kaikenkattava selitys.
Ihan hyvä et tuot näit erilaisiaki ajatuksia mukaan, kyllä tässä on ihte kukasenki hyvä miettiä näitä asioita tykönään. - vain esim, vuoksi
Jemin Kotimaan juttu kirjoitti:
netissä luettavissa? Linkkiä siihen jollain? Kiinnostaa.
laitan sen , minkälaista on mielestäni tää "kannustus",yllytys" niin, "oikean" asian puolesta saa ja pitääkin taistella.
Tää lainaamani esimerkki on lievimmästä päästä, mutta kertokoon , mitä tää on??, mistä on ollut puhetta..
Lainaus teepeeltä, moppareilta:
" Lähetetty: Kes Tam 14, 2009 13:20 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Ok, ymmärrän tilanteen! Aika mehevä tilanne. En ihmettele sisarustesi lapsia ollenkaan. Täti julkaisee netissä, niin tottahan sitä seurataan!
Fakta on, että nämä asiat kiinnostavat.
Mutta kirjoituksissasi ei kyllä pitäisi olla mitään hävettävää tai peiteltävää, joten anna palaa vaan! Eikö ole ihan mukava olla sisarusten lapsille esimerkkinä rehellisesti keskustelevasta tädistä.
Tämä on julkisen omalla nimellä tapahtuvan keskustelun hinta. Sille ei voi mitään. - lyyleri
halluisin kirjoitti:
rohkaista ihan kaikkia nyt avoimuuteen. En mihkään omani kaltaiseen yltiöpäisyyteen, vaan ihan rehelliseen ja rohkeaan avoimuuteen.
Siulla on kumma käsitys tästä miun hommasta. Ei likoonlaittamiseni oo ollu kohdallani sitä, et saan tai tulen saamaan kehuja, kaukana siitä. Pahimmas tapaukses menetän aika paljon. Eikä miun toimintani lähtenyt rohkeudesta; en itekkään ymmärrä miten uskalsin sen tehdä. Miulla ei vain ollut yht'äkkiä vaihtoehtoja. Miun oli sanottava, etten hyväksy niit hoitsuja. Siinä kaikki, ei mitään sankaruutta tjms romanttista, ei.
Olet oikeassa siin asias, et tarpeeks kun hoetaan ja toistetaan jotain asiaa, ni koht se on totta, vaik se ois kuinka hullua. Mut niinhän on tehty hoitsujenki kaa vuos'kymmenet; siunauksellista, ah kuinka siunauksellista! Ja suurinosa porukasta on nielassu sen selityksen, mitenkään kyseenalaistamatta. Ja jos onki kuultu jonku ihmisen niist kärsineen, taas on toistettu naama puhtaana "katkera, katkera". Ja sehän on hyvä ja kaikenkattava selitys.
Ihan hyvä et tuot näit erilaisiaki ajatuksia mukaan, kyllä tässä on ihte kukasenki hyvä miettiä näitä asioita tykönään.oikeastaan hyväksytä menneisyydessä tapahtunutta mm. Jeesuksen ristiinnaulitsemista, eikä muitakaan marttyyriksi joutuneiden kohtaloita. Ne kuitenkin kuuluivat Jumalan suunnitelmiin. Aina menneestä virheestä tulee ottaa oppia , ettei vääryys saisi tapahtua.Kukaan ei sydämestään halua toiselle kärsimystä, mutta kaikilla ei ole taitoa näyttää sitä eri tilanteissa.
- Onni Kuusamosta
lyyleri kirjoitti:
oikeastaan hyväksytä menneisyydessä tapahtunutta mm. Jeesuksen ristiinnaulitsemista, eikä muitakaan marttyyriksi joutuneiden kohtaloita. Ne kuitenkin kuuluivat Jumalan suunnitelmiin. Aina menneestä virheestä tulee ottaa oppia , ettei vääryys saisi tapahtua.Kukaan ei sydämestään halua toiselle kärsimystä, mutta kaikilla ei ole taitoa näyttää sitä eri tilanteissa.
julmat vl-hoitokokoukset - ihmisten henkinen kiduttaminen, itsemurhat, mielenterveyden menettämiset, perheiden hajottamiset, sukulaisten välien lopulliset rikkomiset jne.
Tämä tapahtui SRK:n ympäri Suomea lähettämien hoitomiesten toimesta.
Kuuluivatko nämä asiat Jumalan suunnitelmiin vai SRK:n suunnitelmiin? - oikean
vain esim, vuoksi kirjoitti:
laitan sen , minkälaista on mielestäni tää "kannustus",yllytys" niin, "oikean" asian puolesta saa ja pitääkin taistella.
Tää lainaamani esimerkki on lievimmästä päästä, mutta kertokoon , mitä tää on??, mistä on ollut puhetta..
Lainaus teepeeltä, moppareilta:
" Lähetetty: Kes Tam 14, 2009 13:20 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Ok, ymmärrän tilanteen! Aika mehevä tilanne. En ihmettele sisarustesi lapsia ollenkaan. Täti julkaisee netissä, niin tottahan sitä seurataan!
Fakta on, että nämä asiat kiinnostavat.
Mutta kirjoituksissasi ei kyllä pitäisi olla mitään hävettävää tai peiteltävää, joten anna palaa vaan! Eikö ole ihan mukava olla sisarusten lapsille esimerkkinä rehellisesti keskustelevasta tädistä.
Tämä on julkisen omalla nimellä tapahtuvan keskustelun hinta. Sille ei voi mitään.asian vuoksi pitää 'taistella'. Kuinkas muutenkaan? Mutta ilmeisesti sie et pidä 70-luvun hoitokokouksissa tapahtuneita asioita väärinä, koska niitähän vastaan mie 'taistelen'...vai...?
Vai kismittääkö sua miun saamat kehut 'taisteluni' vuoksi? Jos näin on, niin äläpäs huoli; en ota kehuja todesta. Turhaan kehuvat, ne menevät kuin vesi ankan selästä... - Lumijoki
vain esim, vuoksi kirjoitti:
laitan sen , minkälaista on mielestäni tää "kannustus",yllytys" niin, "oikean" asian puolesta saa ja pitääkin taistella.
Tää lainaamani esimerkki on lievimmästä päästä, mutta kertokoon , mitä tää on??, mistä on ollut puhetta..
Lainaus teepeeltä, moppareilta:
" Lähetetty: Kes Tam 14, 2009 13:20 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Ok, ymmärrän tilanteen! Aika mehevä tilanne. En ihmettele sisarustesi lapsia ollenkaan. Täti julkaisee netissä, niin tottahan sitä seurataan!
Fakta on, että nämä asiat kiinnostavat.
Mutta kirjoituksissasi ei kyllä pitäisi olla mitään hävettävää tai peiteltävää, joten anna palaa vaan! Eikö ole ihan mukava olla sisarusten lapsille esimerkkinä rehellisesti keskustelevasta tädistä.
Tämä on julkisen omalla nimellä tapahtuvan keskustelun hinta. Sille ei voi mitään. lyyleri kirjoitti:
oikeastaan hyväksytä menneisyydessä tapahtunutta mm. Jeesuksen ristiinnaulitsemista, eikä muitakaan marttyyriksi joutuneiden kohtaloita. Ne kuitenkin kuuluivat Jumalan suunnitelmiin. Aina menneestä virheestä tulee ottaa oppia , ettei vääryys saisi tapahtua.Kukaan ei sydämestään halua toiselle kärsimystä, mutta kaikilla ei ole taitoa näyttää sitä eri tilanteissa.
Sinä myönnät hoitokokousuhrit marttyyreiksi?
Jeesuksen ristinkuolema kuului Jumalan pelastussunnitelmaan ja oli välttämätön.
Sinun ja minun syntien takia, koska hän rakasti meitä niin paljon, että kuoli edestämme, että saisimme elää.asia, kirjoitti:
kuin itse teko, on oikeuskäytännössä voimassa.
Surullista on katsoo sivust, ku esim. Toiste, yms. yllyttää ja kehuu Jemmua tekosissaan ja ite istuvat piilossa.
Taatusti eivät laita omia housujaan tuleen, no Toiste ny ei taia ol nimellisestikkää vl.
Sil ratsastetaan, joka on herkkätunteinen,valmis "uhrauksiin"..
Et rakas Jemmui tätä varmasti itse nää, etkä myönnä, mutta sivust tätä oopperaa seurates kuvio näyttäytyy aiva selkeest.
Summa summarum: immeiset ovat hyvin monenlaisin motiivein liikkeellä!- sesynti
Onni Kuusamosta kirjoitti:
julmat vl-hoitokokoukset - ihmisten henkinen kiduttaminen, itsemurhat, mielenterveyden menettämiset, perheiden hajottamiset, sukulaisten välien lopulliset rikkomiset jne.
Tämä tapahtui SRK:n ympäri Suomea lähettämien hoitomiesten toimesta.
Kuuluivatko nämä asiat Jumalan suunnitelmiin vai SRK:n suunnitelmiin?se on synti joka tekee niin mustaksi oman tunnon ettei näe muuta tieä kuin itse murha.. jumala haluaa omiensa kautta muistuttaa mikä on väärin.. mutta jos kyseinen henkilö ei halua uskoa .. niin sitten ei voi mitään.
- Yhteinen pyyntö
että hengellisessä myrkkylastissa oleva vl-laiva uppoaisi mahdollisimman pian. Joukkovoima voi saada paljon aikaan.
- Aamenen sanoja
Niin teemme.
"Turhaan rakentajat vaivaa näkevät, ellei Herra huonetta pystytä".
Valhe-savijaloille tehty, vl-usko tulee sortumaan. Mutta Jumala antaa kaiken olla aikansa, vääryydenkin.- NINEE
iltaruokoukseen iitän että kaikki tällä palstalla ,, vl uskoa parjaavat, saisivat itse piston omassa tunnossaan ja saisivat parannuksen armon ja pääsisivät sislle tähän vl uskoon joka on ainoa oikea, usko maa päällä.
- Vai kuinka?
pirua palvovat aina huku?
Se on, isossa kirjassa.
Toivotaan, että mahdollisimmän moni vl-lähimmäisemme löytää Jeesus-pelastusveneen, ennen hukkumistaan.- SOS
Devoit kirjoitti:
Se on, isossa kirjassa.
Toivotaan, että mahdollisimmän moni vl-lähimmäisemme löytää Jeesus-pelastusveneen, ennen hukkumistaan.Uskovaisen pelastusrengas = Jeesus Kristus.
Mikä on vl:n pelastusrengas ja kuka sen heittää? Heittääkö piru Norttitopan ja sanoo: "Tervetuloa ystäväni tupruttelemaan".
???
- Pomminvarma juttu
koko Suomen hengelliselle elämälle, jos Raamatun vastaisia valheoppeja opettavat vl-laiva uppoaisi.
Ainoastaan uppoamisesta seurannut pelko, pitää vbielä liikkeen kasassa.
Hoitokokoukset sen upottivat.
- ole jo
aika puhjeta. Se on jo tarpeeksi kauan märkinyt ja levittänyt hengellistä saastaa.
- Ylö ulos ja lenkille
reipas pakkaskävelylenkki, niin alkaa aivot sinullakin toimimaan - lopeta se jatkuva parjaaminen. Ittelles' vaan teet hallaa.
Jospa se mätäkin tulisi ulos .... - tehnyt
Ylö ulos ja lenkille kirjoitti:
reipas pakkaskävelylenkki, niin alkaa aivot sinullakin toimimaan - lopeta se jatkuva parjaaminen. Ittelles' vaan teet hallaa.
Jospa se mätäkin tulisi ulos ....kipeää vl-valehtelijoille.
- Reimari
ei pysy oikeassa kurssissa pelkän tupakoinnin avulla. Tämä vanhoillisten yritys on tuhoon tuomittu.
- Kvasihuolestuneisuus
, minkä kaapuun voidaan taitavasti kätkeä hengellistä "kurinpitoa". Ihmeellistä tässä on se, että huolestuneisuuden kohde ei useinkaan koe, että hänestä oltaisiin aidosti huolissaan?
Miksihän ei? - Fair play
harhapaatti sais upota mieluummin tänään. SRK:n klovnit mukana.
- mm00
voi kuules vl laiva ei uppoa koskaan,se laiva poimii sinutkin kyytiin nii pääset sinäkin turvallisille vesille
- Päätepysäkki
että saatana pitää vl-laivaa pinnalla aina helvetin laituriin asti?
- mm00
Päätepysäkki kirjoitti:
että saatana pitää vl-laivaa pinnalla aina helvetin laituriin asti?
elä hikeenny sulla on vaan ikävä jumalanvaltakuntaan
Mutta kehoitan sinua pukemaan pelastusliivit päälle varmuuden vuoksi. Sellaiset Jeesus-merkkiset ;)
mm00 kirjoitti:
elä hikeenny sulla on vaan ikävä jumalanvaltakuntaan
Se ei vain ole vanhoillislestadiolaisuus.
- synnin hätä!!!
mm00 kirjoitti:
elä hikeenny sulla on vaan ikävä jumalanvaltakuntaan
oottako muuten huomanneet???
alakaa loppu läheneen....hätä,hätä kauhia hätä.... - Näin on
synnin hätä!!! kirjoitti:
oottako muuten huomanneet???
alakaa loppu läheneen....hätä,hätä kauhia hätä....mahdollisimman moni vl-pelastuu sielunvihollisen ja SRK:n kidasta.
- mm00
Devoit kirjoitti:
Mutta kehoitan sinua pukemaan pelastusliivit päälle varmuuden vuoksi. Sellaiset Jeesus-merkkiset ;)
vl kasvaa kasvamistaan ja laiva pysyy pinnalla
- VL-laiva
vie taivaaseen nykyihmisistä ehkä 70 000 lestadiolaisoppien mukaan. Me loput 6,5 MILJARDIA joudumme Helvettiin. Kyllä taitaa taivhan puolella olla enämpi hiljasta!
- niiniini
mm00 kirjoitti:
vl kasvaa kasvamistaan ja laiva pysyy pinnalla
jumalan valtakunta kasvaa sisältä päin.. ja vielä on armon aika että tekin uskomme parjaajat saisitte voiman tehdä parannuksen,, tehkää parannus ennkuin myöhäistä on ja tulette sanomaan ei se minulle kelpaa
- tottta onk
VL-laiva kirjoitti:
vie taivaaseen nykyihmisistä ehkä 70 000 lestadiolaisoppien mukaan. Me loput 6,5 MILJARDIA joudumme Helvettiin. Kyllä taitaa taivhan puolella olla enämpi hiljasta!
niin se 70 000 ja paljon paljon lisää ,,ihan mistä maasta tahansa ,,ssemmoisia pieniä jotka te abortin kautta otatte.. äidisn kohdusta nekin menee taivaaseen ,, ja afrikassa .. lapset jotka kuolee sodanja näälän ym seursuksena ne menee taivaaseen.. lapsi syntyy uskovaisena,, kaikki pienet lapset ovat uskovaisa.
- saisko olla jo muutakin
Joko olet/olette keksineet uuden otsikon uskontokeskusteluun? Olisi mukava, jos täälläkin siis Suomi24:ssa saisi joskus lukea sivistynyttä mielipiteen vaihtoa! Nyt jo näyttää siltä, että esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuus kaikkinensa on jo kaluttu luu! Tuskinpa tämän palstan kirjoittajat pystyvät ko. liikettä heiluttamaan."Vaahtoaminen" yhden asian ympärillä on henkisten ja jopa joskus fyysisten voimavarojen tuhlausta!
- exlestis
Kyllä lestadiolaisuus loppuu omaan mahdottomuuteensa. Uskon, että nuoret käyttävät omia aivojaan, eikä SRK:n johtokunnan (osuuskunnan) näivettyneitä yhteiskäyttövehkeitä. Rationaaliseen ajatteluun lestadiolaiset loppuvat maan päältä.
- kiiiiitos
olet aivan oikeassa,, mutta ei ne tajuu
- mieettti
mietippä ite mikä on oman sielusi tila,, ennen kuin huolehdit muista.. me uskovaiset (oikeat) haluamme että yksikään ei hukkuisi synteihinsä.. mutta kun jotkut vaan haluu ,.ei ne uskoneet nooankaan aikana niin miten ne nyt uskoisivat
- Exlestis
Siksi(kin) lestikset ovat ihan perseestä, kun ne sokeasti uskovat olevansa ainuita oikeita uskvaisia. Tätähän ne saarnamiehet takoivat kuin vasaralla päähään seuroissa. No,te ainoat OIKEAT uskovaiset mahdutte kohta pikku-Fiatiin. Ja kevyesti.
- asti.
omavanhurskas vl-kommentti.
- etvoi muutta
Exlestis kirjoitti:
Siksi(kin) lestikset ovat ihan perseestä, kun ne sokeasti uskovat olevansa ainuita oikeita uskvaisia. Tätähän ne saarnamiehet takoivat kuin vasaralla päähään seuroissa. No,te ainoat OIKEAT uskovaiset mahdutte kohta pikku-Fiatiin. Ja kevyesti.
et tosiaankaan voi muuttaa sitä asia.. että on vain yksi ainoa oikea usko. vaikka kuinka potkit tutkainta vastaa,, ja se oikea usko vaikka paljon parjattu kantaa maaan päällä nime vl.. se on tosi
- luulet
asti. kirjoitti:
omavanhurskas vl-kommentti.
vl on oikea usko, mutta ate onnetoomat sokeat ette huomaa sitä vasta kuin maailman lopussa ja sitten se on jo myöhäistä,, ( lue raamtusta kirjoitus rikkasta miehestä) ja lasaruksesta,
Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262063
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211381
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut108917Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873