Kuka tarvii tietää missä sijamuodossa mikäkin sana on? Pääasia et sen osaa kirjoittaa oikein. Ei siihen sijamuodon nimeä tarvi. Tässä minäkin kirjoitan ihan ymärrettävää suomea oikeissa muodoissa, eikä hajuakaan, missä -tiiveissa tai -buuteissa ne taipuu?? Kummallista, et täytyy opisella turhia päätteitä, kun ne oppii käytännössäkin. Turhaa niin turhaa!
Senkin ajan vois käyttää laulamiseen tai kuvaamataitoon.
Senkin ajan vois käyttää laulamiseen tai kuvaamataitoon.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mutta silti sinunkin kannattaisi vielä opiskella tuota oikeinkirjoitusta.
Ensimmäisen lauseesi alku esimerkiksi pitäisi kirjoittaa muotoon:
" Kenen tarvitsee tietää...
minä en provoile vakavilla aiheilla. Enkä ymmärrä, miksi pitää tietää inessiivit, illatiivit, allatiivit, kun niillä ei tee mitään normaalissa käytännössä.
Itse sanon aina oppilailleni, että on hyvä osata oman äidinkielensä kieliopillinen termistö ja vielä tunnistaakin lauseista eri lauseenjäsenet jne, koska sitä kautta vieraiden kielten opiskelu ja rakenteiden hahmottaminen helpottuu. Toki suomen viittätoista sijamuotoa ei ole kovinkaan monessa kielessä, mutta erityisesti ihan perusasiat, kuten sanaluokat ja lauseenjäsenet ovat kyllä ihan peruskauraa, kun tuttujakin vieraita kieliä opiskelee.
Siltä vähän tuntuu.
Kun hallitsee perusasiat oman äidinkielensä kieliopista, on helpompaa opetella vierasta kieltä. Vieraan kielen suhteen kun se oikea taivutus ja sanajärjestys on opeteltava, se ei tule luonnostaan kuten äidinkielen kohdalla.
Yksi perusesimerkki:
Englannin tunnilla opittu muistisääntö sanajärjestyksestä lauseessa: SPOTPA
= Subjekti Predikaatti Objekti Tapa Paikka Aika
Tämän sisäistämistä helpotti huomattavasti se, että oli jo aikoinaan äikän tunneilla oppinut, mikä on subjekti, mikä predikaatti jne.
Me ollaan ulkosuomalaisia ja veljeni puhuu suomea, mutta ei käynyt kouluaan suomessa.
Eli ei koskaan ole ollut äikän tunneilla.
Silti hän nuorena muutti suomeen ja pärjäsi ihan hyvin suomenkielisessä yliopistossa.
Anna sinä lastesi "opisella" äidinkieltä rauhassa, kuuluu yleissivistykseen hallita oman kielensä perusasiat.
Jos ei oman kielensä kielioppitermejä ymmärrä, ei kunnolla pysty omaksumaan vieraiden kielten rakenteita, ne kun ovat melkoisen kielioppikeskeisiä. Siellä täytyy tietää termien nimet, jotta ymmärtäisi.
Että annetaan nyt lasten "opisella" niitä tiivejä ja buutteja. Mene kotiin kasvamaan!
Eli korjattuna:
KENEN tarviTSEE tietää, ETTÄ missä sijamuodossa mikäkin sana on? Pääasia, etTÄ sen osaa kirjoittaa oikein. Ei siihen sijamuodon nimeä tarviTSE. Tässä minäkin kirjoitan ihan yMmärrettävää suomea oikeissa muodoissa, eikä hajuakaan, ETTÄ missä -tiiveissa tai -buuteissa ne taipuVAT?? Kummallista, etTÄ täytyy opisKella turhia päätteitä, kun ne oppii käytännössäkin. Turhaa niin turhaa!
Senkin ajan voisI käyttää laulamiseen tai kuvaamataitoon.
***
Eipä näköjään ole käytännön opiskelu auttanut.
Minunkin mielestä äidinkieltä tarvitsisi opettaa vain ala-asteella koska en tiedä mitä se minun elämässä muuttaa että tiedän mikä on indikatiivi tai imperatiivi. Perus asiat ala-asteella kyllä riittäisi.
Ehkä sijamuotojen opettelu muuttaisi sen, että oppisit kirjoittamaan äidinkieltäsi oikein. Aika paljon virheitä noin lyhyessä tekstissä...
Kieli elää omaa elämäänsä ja kirjoitussäännöt omaansa. Yhteiset säännöt tarvitaan sitä varten, että kaikki ymmärtävät kirjoitetun tai puhutun asian niin kuin on tarkoitettu. Niin on määritelmienkin kanssa. Tiedät varsin hyvin, että 100 vuotta sitten painettu teksti on lähes lukukelvotonta ja tänä päivänä hyvin vaikealukuista ainakin siihen tottumattomalle lukijalle. Kuitenkin tekstiä voi edelleen ymmärtää. Kieli muuttuu ja varsinkin oma äidinkielemme, koska se on vielä nuori kieli. Sanat ovat pitkiä ja kielioppi suorastaan sotkuista. Eikö sitä voisi yksinkertaistaa? Esimerkiksi kun sanon, että eilen sataa paljon, niin kyllä kaikki ymmärtävät, että eilen satoi paljon. Äidinkielen pahin uhkaaja on itse opettajakunta (OPS), jonka tärkein tehtävä on viilata pilkkua. Vieraissa kielissä joustoa on jo jonkin verran, mutta äidinkielessä ei, ei,,, ei. Kielellä taiturointi jääköön sitten niille akrobaateille, jotka siitä tykkäävät, mutta tavallisen kielen on annettava elää omaa elämäänsä ja sääntöjen on muututtava kielen mukana eikä kieltä pidä rakentaa vain säännöille.
Ymmärrän tietenkin äidinkielen opettajia heidän raskaassa työssään ja pikemminkin toivon heille jaksamista motivaatiovaikeuksissa olevien murrosikäisten opettamisessa. Itse tunnen pientä lukkarin rakkautta äidinkieltä kohtaan, kun ensimmäinen kämppikseni oli juuri äidinkielen opettajaksi opiskeleva kielivirtuoosi. Ja kyllä toisaalta täytyy nostaa hattua näille opettajille, sillä heillä on sana hallussaan paremmin kuin muilla keskimäärin. (Toivottavasti tekstini on ymmärrettävää)
"sainko palkintosian?"
Hauskasti sanottu, ja taisit itse vastata samalla omaan kirjoitukseesi. Ihmettelin ensin, että minkä ihmeen palkintosian (palkintosika), mutta taisit tarkoittaa "palkintosijan". Oiva esimerkki siitä, miksi yhteiselle kielelle täytyy löytyä myös yhteiset kirjoitussäännöt!
Kyllä toki kielioppi on tärkeätä. Hyvillä esimerkeillä kieliopistakin saa mieleenpainuvaa ja tämä mainittu esimerkki on ammattikoulun kielioppikirjasta 1970-luvulta ja se oli siellä muodossa " Eero Mäntyranta voitti palkintosian". Oikein vai väärin?
Mutta taitavana kielentuntijana sait lopulta selville mitä tarkoitin. Olisika tekoälylläratkaistu tuota? Itse tietysti ymmärrän miksi on oltava tarkka, sillä opetan toista pikkumaista ainetta ja vielä pikkumaisesti.
Kyllä minä vielä käsitän perusasiat äidinkielessä, mutta pitääkö sitä koulussa ola kaikenmaailman teatteri-ilmaisuja tai niitä helvetisti aikaa vieviä kirja-analyysejä. Peruskouluikäisillä ei ole sellaista elämänkokemusta, että he voisivat pohtia syvällisesti kirjojen sisältöä tai sitten pysyteltäköön heidän oman ikäisisessä kirjallisuudessa. Yläasteikäinen kun alkaa pohtia Tuntematonta sotilasta, niin siitä ei tule mitään. Runot myös kuuluvat tähän listaan. Tällaiset kurssit pitäisi olla valinnaiskursseina, jotta halukkaat voisivat ja tietysti oikeutetusti saisivat sitä mitä haluaisivat. Tämä kaikki kaikille etoo minua ja matematiikassa samat sävelet. Meillä ei ole varaa jättää lahjakkainta oppilasainesta enää opettamatta millään tiedon alueella. Suomi on jäänyt maailman kärjestä jälkeen. Pisatutkimus on kupla, sillä se perustuu keskimääräiseen osaamiseen ei lahjakkuuksien löytämiseen.
Kuitenkin mikään koulussa ei ole niin tarpeetonta ja resursseja vievää kuin liikunnanopetus. Stadionilla ja kaukaloiden reunalla voi päissään öristä ja mahaansa turvottaa ilman liikunnanopetusta. Ne jotka liikkuvat, eivät kuitenkaan saa liikunta tarpeeksi eikä siihen riitä opettajien pätevyyskään, siis noin keskimäärin. M.O.T.
opettaa jokaiselle lapselle sitä mistä he tykkää. Se motivoi oppimiseen paljon paremmin, jos lapsi laitetaan pakosti urheilemaan, hiihtämään tai suunnistamaan. Jos lapsi tykkää kuviksesta, annetaan hänen taiteilla, jos tykkää matikasta annetaan hänen matikoida.
Jos pakolla pitää hiihtää niin eihän siitä saa kuin traumoja aikuisena, niinkuin minä. En ole koulun jälkeen suksia ja luistimia jalkaani laittanut, enkä laita. Jos olisi saanu hiihtää vapaaehtoisesti, varmasti hiiihtäisin nytkin, mutta nyt kammoan sitä.
Saanko kysyä minkä ikäinen olet? Jos olet teini-iässä, silloin hyvin ymmärrän närkästyksesi. Teini-ikään kuuluu kritisoida kaikkea ei niin mieluista vastaan:)
Mutta jos olet esim. vanhempi niin astenteissasi on kyllä hieman tarkastelun varaa, jos saan sanoa. Kannattaa perehtyä opetussuunnitelmaan, sieltä aika hyvin selviää mihin minkäkin asian opiskelulla pyritään. Opetussuunnitelmat löytyvät yleensä koulujen verkkosivuilta.
Itse teini-ikäisenä vastustin kovasti polynoomeja ja kyselin opettajalta " Mihin kummaan näitä elämässä tarvitaan" siihen opettaja ei vastannut. No viimein meille tuli opettaja joka sanoi, että ei oikeastaan mihinkään, mutta niissä opettelemme onglman ratkaisua, jota tarvitsemme kyllä useinkin.
Sijamuotoja harjoitellaan jo alaluokilla, nimiä niille aletaan opiskella vasta yläasteella. Liekö se sitten enimmäkseen perustuu silloin itsekurin kasvattamiseen jota elämässä kyllä tarvitaan. Eikä niitä moni kyllä oikeasti muista. Yksikin äidinkielen opettaja sanoi minulle, että kyllä vähän hullu olin, kun nuorena kovasti äidinkielen kieliopista pidin.
Mihinkäs sitä laulua tai kuvista tarvitaan?Kuka nyt oikeesti arkielämässä hoilottelee keskellä työpäivää(toimistotyö)?Tai piirtelee paintilla?Onneks kaikki taideaineet ja liikka tulee vapaaehtoseksi kasilla.
Elämässä on muutakin kuin vain faktaa: on värejä, ääniä, tunteita, mielikuvia.
Jos kouluista poistetaan taito- ja taideaineet, menee opiskelu varsin kuivaksi ja raskaaksi. Se ei lähellekään kaikille sovi, kuten viimeisten opetussuunnitelmamuutosten jälkeen nopeasti selvisi.
Melko monet ihmiset myös kuitenkin saavat elantonsa vaikkapa taiteenkin kautta. Joku ne toetokonepelitkin suunnittelee ja kevun kannet kuvittaa jne...
Ei kyllä pätkäänkään kiinnosta kaikkia oppilaita musiikki tai kuvis!Mulle ainakin musiikin tunnit on yhtä hampaat irvessä vääntämistä.Historiasta kun taas pidän niin ne tunnit ovatkin sitten mielenkiintoisia!