Kertokaahan, jos teillä on kokemuksia aikuisena opiskelusta nuorten ryhmässä toisen asteen koulutuksessa peruskoulupohjalta.. Alanvaihto kyseessä itselläni, mutta syksyllä ei ala aikuissovellusta, joten "joudun" hakemaan nuorten kanssa samaan..kuinka vanha on liian vanha opiskelemaan 17-vuotiaiden(?) kanssa... vai onko?=)
Aikuinen toisen asteen koulutuksessa
Hejjdi
41029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi Holy Moses. Tästäkin aiheesta on ollut keskustelua varmaan sata kertaa :) Itse olen 17.12.2008 valmistunut ammattiopistosta. Koulutus oli peruskoulupohjainen laboratorioalan perustutkinto. Ikää on 48.
Nykyään opiskelijoita voi olla monenikäisiä. Meidän luokan ikähaitari oli aloitettaessa 16-46-vuotta. Sille välille mahtui jos jonkin ikäistä ihmistä.
Hyvin tultiin toimeen keskenämme. Luokkahenki oli mitä parhain. Opittiin yhdessä, tehtiin töitä yhdessä ja joskus jopa vietettiin vapaa-aikaa yhdessä. Neuvottiin toisiamme puolin ja toisin, jos oli tarvetta. Naurettiin joskus, ettei mistään meinannut tulla mitään.
Päinvastaisiakin näkemyksiä olen tältä samalta palstalta lukenut. Mielestäni se on ihan omasta itsestä kiinni, miten siihen suhtautuu. Ainakaan ei pidä, miten sen nyt sanoisi, alkaa olemaan mikään äiti/isä hahmo, joka tietää kaiken.
Ainahan sen opiskelun voi lopettaa, jos se käy ylivoimaiseksi. Hakea sitten sinne aikuispuolelle jatkamaan.
Mulla on aika samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Itse olin silloin noin 26-vuotias, ryhmämme ikähaitari muistaakseni 16-52. Opiskelin tekstiiliartesaaniksi.
Kannattaa lähteä opiskelemaan avoimin mielin. Omasta mielestäni oli pelkästään hyvä, että opiskelijat olivat lähtöisin niin monista erilaisista lähtökohdista. Me ainakin kohtelimme toisiamme tasa-arvoisesti, vaikka joku tuli suoraan peruskoulusta ja jollain toisella oli kaksikin tutkintoa tai 30 vuotta työkokemusta alla. Neuvoja ja apua ainakin aina löysi, kun oli monenlaista ihmistä ympärillä.
Kiitti kun jaksoitte vaivautua kertomaan=) kevättä odotellessa!
-selvitä myös aikomallasi alalla (Esim oph, tai osaan.fi) aikuiskoulutusmahdollisuudet nk näyttötutkintoina, on nopeampi ja suoraan asiaan ilman nk yleisaineita, - sinäs eri ikäisyys ei haittaa :))