Voi ei ,ihan alkaa jo kuvottamaan tämä marssijärjestys. Ensin ollaan urheilijoita ja- tai julkkiksia yleensä ja kun paukut loppuu,onkin seuraavan työpaikan vuoro ja tunnetusti politiikkahan se ,kun kuvioissa maksetaan tosi avokätisesti hyvine eläke-etuineen.Meillä on näitä tietämättömiä julkisuuden henkilöitä nähty riittämiin,kuka ollut 4-5 kertaa kihloissa ja naimissa,kuka ei ihan saanut kultaa,kun jäi niin vähästä kiinni jne.Yleensä kiinnostus yhteisiin asoihin herää kun muut hommat ei enää pelitä... jäänkin seuraamaan tätäkin sirkusta
Uimari nyt eu:hun
apuaaa!
51253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
MM-kisojen karpaasikin Kepu:n ehdokkaana eduskuntaan. Toisaalta eikö hänellä ollut näyttöäkin poliitikon uralle, kun satuili dopingista, mitä oli sovittu hiihtojohtajien kanssa. Toki luvassa oli noin miljoona markkaa.
eipähän nämä huipputason urheilijat ole älykkyys osa määrältään mitään välkkyjä ei ole tarviskaan kyllä siellä pärjää kunhan muistaa pitää turpansa kiinni
Näin ollen hukumme lamaan ja turhautumiseen, kurkkujen mittamiseen jne. Ellemme anna arvoa koulutkselle meille käy juuri näin ammattitaidottomat pääsevät edustamaan kansalaisia ja sitten he ovat masentuneita ja sairaslomalla kun eivät kykene hoitamaan hommiaan
Hieno valinta oli kansalta tuo "hehheehheehe" Salovaarankin Pertsa joka oli niin ihana siinä radion liikenneohjelmassakin.. Kyllä kansa tietää!
Sievisen Jani luulee että EU on Entisten Uimarien yhdistys, siksi hän suostui ehdikkaaksi!