SDP:ssä

Lipponen perustanut SDP:hen lehmäosaston. Siellä ne kilvan Vuosaaren natsin kanssa kiroilevat kun työn uuvuttama syöpäosaston sairaanhoitaja ulkoiluttaa vanhaa koiraansa Skattan tilan kupeessa olevassa koirapuistossa. Se herättää näissä lipposlaissa fanaatikoissa sellaista raivoa, että asialle pitää mitä kiireimmin tehdä jotakin eli sirtää rauhallisessa paikassa oleva koirapuisto moottoritien varteen saasteen ja melun keskelle. Se on tämän lipposen tavoite, tuhota ja paskantaa oikean, rehellisen, vaatimattoman työläisen päälle yhden hullun ja täysin keksinkertaisen lehmäveistäjän kieroilun ja epärehellisyyden vuoksi. Jos se akka olis edes lahjakas, niin se tekisi niitä kantturoitaan, mutta kun ei ole. Se ei saa niitä kaupaksi. Se on niin tyhmäkin, että ei osaa tehdä mitään muuta kuin häntä sojossa paskantavia kanturoita, aina yhtä ja samaa. Muuhun sen lahjat ei riitä. Ja se on päästetty terrorisoimaan koko aluetta ja siellä kulkevia ihmisiä oikein Lipposen tukemana. Vittu mikä törkimys ja täysi natsi tämä Liponen voi ollakaan. Sillä on tarve tehdä todella ilkeitä tekoja tavallisia liikkujia, näitä maanhiljaisia vastaan. Se on rikollista toimintaa.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lehmäosasto! kirjoitti:

Lipponen perustanut SDP:hen lehmäosaston. Siellä ne kilvan Vuosaaren natsin kanssa kiroilevat kun työn uuvuttama syöpäosaston sairaanhoitaja ulkoiluttaa vanhaa koiraansa Skattan tilan kupeessa olevassa koirapuistossa. Se herättää näissä lipposlaissa fanaatikoissa sellaista raivoa, että asialle pitää mitä kiireimmin tehdä jotakin eli sirtää rauhallisessa paikassa oleva koirapuisto moottoritien varteen saasteen ja melun keskelle. Se on tämän lipposen tavoite, tuhota ja paskantaa oikean, rehellisen, vaatimattoman työläisen päälle yhden hullun ja täysin keksinkertaisen lehmäveistäjän kieroilun ja epärehellisyyden vuoksi. Jos se akka olis edes lahjakas, niin se tekisi niitä kantturoitaan, mutta kun ei ole. Se ei saa niitä kaupaksi. Se on niin tyhmäkin, että ei osaa tehdä mitään muuta kuin häntä sojossa paskantavia kanturoita, aina yhtä ja samaa. Muuhun sen lahjat ei riitä. Ja se on päästetty terrorisoimaan koko aluetta ja siellä kulkevia ihmisiä oikein Lipposen tukemana. Vittu mikä törkimys ja täysi natsi tämä Liponen voi ollakaan. Sillä on tarve tehdä todella ilkeitä tekoja tavallisia liikkujia, näitä maanhiljaisia vastaan. Se on rikollista toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu