Hohhoijaa!
Opiskelen nyt kolmatta vuotta Hy:n valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Eräs kaverini on tämän vuoden fukseja valtio-opissa ja pröystäilee koko ajan hurjalla opiskelutahdillaan. Itse en kyllä tajua mitä järkeä on ylipäänsä leveillä opintosuoritteillaan ja kääntää ahdinkonsa esim. naisen löytämisen vaikeudesta ontuvalle selitykselle siitä, että nyt opinnoissa on niin kiire, ettei olisikaan edes aikaa millekään muulle... Toi mun kaverin touhu on aikamoista itseltään pakenemista, varsinkin kun tiedän kuinka paha taakka mun kaverille oikeesti on se, ettei kunnon naissuhdetta oo ollu vielä koskaan. Opiskelut lienee aika monelle hyvä tapa paeta muun elämänsä puutteellisuutta. Musta tuntuisi kuitenkin kurjalta nyt panostaa PELKÄSTÄÄN opiskeluun ilman aikaa viettää kunnolla edes vapaa-aikaa ja tutkintopaperit kämmeneensä saadessaan ja opiskeluaikojaan kelatessaan kauhukseen huomata, ettei siihen opiskeluaikaan ookaan loppujen lopuksi sisältynyt mitään muuta kuin itse opiskelua. Mitä hyötyä on tuosta tutkinnosta, jos on opiskeluaikaisella asenteellaan pilannut kaiken sosiaalisen infrastruktuurinsa ja huomaakin yhtäkkiä olevansa täysin yksin?? Kyllä varmasti elämä hymyilisi enemmän jos ois ottanu opinnot hieman rennommin, valmistunut pari vuotta myöhemmin ja siinä opintojen sivussa panostanut myös sosiaaliseen elämäänsä ja harrastuksiin.
Millään ei kannata liikoja pröystäillä, mutta enemmän kuin kaiken aikansa opiskeluihin panostavalla, syytä siihen on sellaisella henkilöllä, joka osaa panostaa elämäänsä monipuolisesti: harrastaen, matkustellen, rentoutuen ja kavereiden/oman rakkaansa kanssa aikaa viettäen sekä siinä ohessa uraa itsellensä ilman pakkomielteistä kiirehtimistä luoden.
Opiskelen nyt kolmatta vuotta Hy:n valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Eräs kaverini on tämän vuoden fukseja valtio-opissa ja pröystäilee koko ajan hurjalla opiskelutahdillaan. Itse en kyllä tajua mitä järkeä on ylipäänsä leveillä opintosuoritteillaan ja kääntää ahdinkonsa esim. naisen löytämisen vaikeudesta ontuvalle selitykselle siitä, että nyt opinnoissa on niin kiire, ettei olisikaan edes aikaa millekään muulle... Toi mun kaverin touhu on aikamoista itseltään pakenemista, varsinkin kun tiedän kuinka paha taakka mun kaverille oikeesti on se, ettei kunnon naissuhdetta oo ollu vielä koskaan. Opiskelut lienee aika monelle hyvä tapa paeta muun elämänsä puutteellisuutta. Musta tuntuisi kuitenkin kurjalta nyt panostaa PELKÄSTÄÄN opiskeluun ilman aikaa viettää kunnolla edes vapaa-aikaa ja tutkintopaperit kämmeneensä saadessaan ja opiskeluaikojaan kelatessaan kauhukseen huomata, ettei siihen opiskeluaikaan ookaan loppujen lopuksi sisältynyt mitään muuta kuin itse opiskelua. Mitä hyötyä on tuosta tutkinnosta, jos on opiskeluaikaisella asenteellaan pilannut kaiken sosiaalisen infrastruktuurinsa ja huomaakin yhtäkkiä olevansa täysin yksin?? Kyllä varmasti elämä hymyilisi enemmän jos ois ottanu opinnot hieman rennommin, valmistunut pari vuotta myöhemmin ja siinä opintojen sivussa panostanut myös sosiaaliseen elämäänsä ja harrastuksiin.
Millään ei kannata liikoja pröystäillä, mutta enemmän kuin kaiken aikansa opiskeluihin panostavalla, syytä siihen on sellaisella henkilöllä, joka osaa panostaa elämäänsä monipuolisesti: harrastaen, matkustellen, rentoutuen ja kavereiden/oman rakkaansa kanssa aikaa viettäen sekä siinä ohessa uraa itsellensä ilman pakkomielteistä kiirehtimistä luoden.
Vastaukset 15
Vanhimmat
..muuta en osaa sanoa
Uskomattoman oikeata tekstiä!
Nimenomaan,
näin sen opiskelijaelämän pitää olla. Itse olen avoliitossa, ja töitäkin jo hieman kokenut. Nyt on kuitenkin vielä opiskelijan ja rennomman elämänvaiheen aika ennen niitä virallisia kiireitä! Olisi kyllä hyvä, jos kaverisi huomaisi myös opiskelijaELÄMÄN ytimen. Sen minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.
Nauttikaamme opiskelijaelämästä!
Noinhan se menee. Käy sääliksi niitä jotka elevät aina jossain tulevaisuudessa ja odottavat sen elämän alkavan. Peruskoulussa ajatellaan, että elämä alkaa vasta lukiossa. Lukiossa sitten toivotaan, että pääsisi jo opiskelemaan johonkin muualle. Sitten opiskeluaikana on kauhea kiire valmistua, jotta pääsisi työelämään ja se elämä vihdoin alkaisi hymyilemään. Totuus on kuitenkin se, ettei se elämä koskaan muutu paremmaksi, jos sitä ei itse muuta. Täytyy muistaa elää myös tätä päivää, eikä vain tulevaisuutta varten. Nuoruus on kuitenkin niin lyhyt, että siitä pitää myös nauttia. Töitä ehtii varmasti tekemään riittävästi.
yksittäisellä asialla, olkoompa sitten kyseessä raha, oppiarvo, lapset, oma oletettu älykkyys jne.
Hyvin usein pröystäily tarkoittaa sitä, että ihan kaikilla elämän osa-alueilla ei menekkään kovin hyvin koska joku pitää nostaa niin selkeästi esille. Jos ihminen on tasapainoinen ei hänellä pitäisi olla tarvetta ainakaan avoimeen pröystäilyyn.
No noi on noita fuksien juttuja. Vaivalla ovat sisään päässeet ja heti valmistumassa puolessa vuodessa ja kuvittelevat pääsevänsä heti huipulle. Täällä oikiksen puolella niitä näkyy taatusti kahta kauheammin. Kyllä se elämä fuksinkin opettaa. Eihä se ole edes puolta vuotta ehtinyt opiskella. Annetaan fuksien vaan pitää oma ilonsa pääsystä yliopistoon, kyllä se sitten alkaa huomata ettei se niin kummallista lopulta olekaan. Elämä opettaa, jopa fuksille.
siperia opettaa. Mutta jos on motivaatiota opiskeluun, niin antaa palaa vaan! Sillä samanlaista intoa opiskeluun harvoin tulee kuin fuksivuonna (tai tokana opiskeluvuonna).
Kunhan muistaa huolehtia myös sosiaalisista suhteista edes jollakin tasolla. Ei sitä tyttö/poikaystävää tuolla kaverilla välttämättä olisi sittenkään, vaikka opiskelisi vähemmän. Kirjojen pariin on silti turha linnottautua.
Itse opiskelin pari ekaa vuotta tosi tiukkaan tahtiin. Olen tyytyväinen, enkä koe, että olisin jostain tärkeästä (lue ryyppyreissuista) jäänyt paitsi. Ystäviä on vieläkin. Nyt tahti on hieman hiljentynyt ja opinnot lopuillaan. Tiedän opiskelutovereita, jotka aina kyselivät opintoviikkojen määrää kuin kateellisina. (Vieläkään en ymmärrä, mitä muut sillä tiedolla tekee??? Rehentelyyn en katso sortuneeni) Sitten kun olen jossain ystävieni kanssa, ihmetellään, et voiko mulla olla ystäviä... heh, heh. (kateutta vai mitä?) Jokainen omalla tyylillään...ja tahdillaan. =)
Töitä kyllä ehtii tehdä riittämiin, vaikka vähän pitkkittäisi valmistumista. Minulle elämässä on tärkeitä myös muutkin asiat kuin opiskelu. Pitää olla yhteydessä ystäviin toiselle paikkakunnalle ja sukulaisiin. Sitten haluan harrastaa ja välillä bilettääkkin. Kun vielä valmistuttua tekee vaikka 30v. töitä, niin tuskin on paljoa merkitystä onko valmistunut vuoden pari keskimääräistä hitaammin.
Tollaista ylpistelyä ei vaan aina jaksaisi kuunnelle, vaikka olisikin tehnyt tietoisen valinnan, että valmistuu hieman hitaammin. Minullakin on yksi opiskelu toveri jolla välillä tuo kehuminen ja toisaalta kateus muille tuppaa olemaan liikaa esillä. Kun hän vielä jaksaa kehua sellaisten opiskelijoiden edessä jotka eivät ole päässeet jotain tenttiä läpi niin kyllä alkaa itsellä hermo mennä. Meillä vain on aika monia aineita opiskeltavana ja kaikilla on omat vahvat alueet ja sitten joku kehuu niille joille asiat tuottaa vaikeuksia niin tekisimieli vähän ojentaa.
"Opiskelut lienee aika monelle hyvä tapa paeta muun elämänsä puutteellisuutta. Musta tuntuisi kuitenkin kurjalta nyt panostaa PELKÄSTÄÄN opiskeluun ilman aikaa viettää kunnolla edes vapaa-aikaa ja tutkintopaperit kämmeneensä saadessaan ja opiskeluaikojaan kelatessaan kauhukseen huomata, ettei siihen opiskeluaikaan ookaan loppujen lopuksi sisältynyt mitään muuta kuin itse opiskelua."
Näinkin voi tietysti olla. Tosin sitten on niitä (ja näihin toivon itse ainakin lukeutuvani), jotka todella oikeasti nauttivat opinnoistaan ja tavallaan opiskelevat harrastuksenaan tai harrastuksenaan opiskelevat. Toisin sanoen omat opinnot yksinkertaisesti kiinnostavat niin paljon, ettei niistä halua sen kummemmin irtaantua edes "vapaa-ajalla". Minusta vain on suunnattoman mukava oppia uutta sellaisista aiheista jotka itseäni sattuvat kiinnostamaan. Juu ja itse en siis ole enää mikään yli-innokas fuksi vaan viidennen vuosikurssin opiskelija.
Tämä aiheesi arvoisa 'elämän arvostaja' liittyy muuten mielenkiintoisesti filosofian historiaan (jota juuri olen sattuneesta syystä lueskellut) ja niin sanottuun Nietzschen esittämään Sokrateen ongelmaan. Nietzsche nimittäin "syytti" Sokratesta siitä, että tämä ikään kuin vastusti elämää painottaessaan filosofointia (~opiskelua) ja viisauteen pyrkimistä. Jos tämä nyt sattuisi kiinnostamaan niin voit lueskella aiheesta lisää vaikkapa täältä:
http://www.netn.fi/297/netn_297_kuus.html
Eipä niillä valtsikan opintosuoritteilla paljoa auttaisi pröystäillä, ne kun eivät vaadi edes minkäänlaista oivaltamista vaan lähinnä kestävää persettä. Mihin sillä sun kaverillasi muuten on niin kova kiire? Eihän valtio-opin papereilla pääse kuin kortistoon tai tutkijaksi. Kaikki oikeat työt menevät niille, jotka osaavat tehdä jotakin rahanarvoista.
Olen kyllä kysellyt kaveriltani useampia kertoja, mikä hänen kohdallaan on tuon hurjan kiirehtimisen funktio, mutta en ole saanut kovin vakuuttavia vastauksia. Usein paremminkin hän harrastaa keskustelun suunnan kääntämistä sivuraiteille kun todella yritän luoda keskustelua siitä, mitä järkeä nyt on olla "yhden asian mies" ja jättää kaikki muu retuperälle opiskeluihin keskittymisen takia.
Tämän hänen kiirehtimisensä tekee vielä funtiottomammaksi se, että äijä on tehnyt elämänsä aikana palkkatyötä arviolta alle 30 päivää. Äijä pääsi kolmannella yrittämällä nyt sisään valtiotieteelliseen eikä työskennellyt PÄIVÄÄKÄÄN palkkatyössä kahden välivuotensa aikana! Avoimessa tosin hän opiskeli innokkaasti, mutta kuinka moni vaille opiskelupaikkaa jäänyt käyttää koko välivuotensa saatika kaksi tekemättä pätkääkään palkkatöitä? Sanoisin, että äijän ahkeruus on aika ristiriitaista: samalla viimeiseen asti työnvieroksuja, mutta opiskeluun ollaan valmiita käyttämään kaikki päivät. Nyt hän lupasi hakea töitä yliopistoon päästessään, kun kerran muutti omilleenkin, mutta perui lupauksensa liian aikaa vievän opinto-ohjelmansa takia. Valtion ja äidin tukien avulla äijä nyt sitten elelee solukämpässä. Työtä haetaan kuulemma sitten kesäksi kevään opintojen loputtua...
Usein olen kysynyt kaverilta, että miten hän muka luulee pääsevänsä paisuneen tutkintonsa valmiiksi saatuaan työelämään jos hän jatkaa töiden suhteen samaa linjaa kuin tähän asti. Vastauksista kuitenkin käy ilmi, että kaveri uskoo, että tutkinto on avain onneen eikä tulevaisuuden työnhaussa ole juurikaan väliä sillä onko heilunut aikoinaan paljon "hanttihommissa". Totuus on kuitenkin se, että tutkinnolla ei ole paljoa virkaa mahdollisten työnantajien silmissä jos ei ole mitään näyttöä siitä, että kaverilla olisi kykyjä tehdä myös säännöllistä palkkatyötä ja normaalia työpäiviä. Siis kaverini olisi tutkinnollaan saavuttamasta teoreettisesta osaamisestaan huolimatta erittäin riskialtis valinta työnantajan silmissä. Paljon ennemmin työnantaja valitsisi vähemmän "vakuuttavan" tutkinnon omaavan hakijan, jolla olisi lisäksi myös edes jokunen muutaman kuukauden työsuhde jonkinlaisissa "hanttihommissa" takanaan. Vaikka tietysti yleensä on niin, että tutkinnon valmiiksi saaja on ollut ainakin jo jonkinlaisessa enemmän tutkintoa vastaavassa työssäkin ainakin jonain kesänä.
Jos selvästi päälle 25v kaverin cv:ssä ei tosiaan ole juuri mitään muuta kuin yksi reilusti päälle 200ov:n hyvin arvosanoin suoritettu tutkinto ja sen lisäksi pari parin viikon työkeikkaa vuosien takaa, niin miten äijällä voisi olla juuri muita teitä eteenpäin kuin tutkijan ura? Lähes kaikkiin "hanttihommiinkin" ovi olisi suljettu noin vanhalta kaverilta, jolla ei käsittämättömästi tuohon ikään tultaessa olisi vielä juurikaan näyttöjä työhistoriassan kyvystä tehdä normaalia työtä.
Tämä ikä on ongelmana jo nyt, vaikka kaverini ei sitä tietystikään suostu myöntämään. Jo nyt kaverin iän ja työkokemuksen suhde on aika epäedullinen päästä edes näin aluksi vaikkapa joihinkin varastohommiin töihin. Eli kun jo päälle 20 on tultu käytännössä ilman työkokemusta, niin luulisi sen olevan jo kummastelun aihe varastotöiden tyylisiin homminkiin hakiessa. Varsinkin kun äijän aikaisemmista "työkokemuksesta" on jo useampia vuosia aikaa. Äijällä on siis erittäin paha riski sille, että sama työnpakoilun kierre jatkuu tästä eteenpäinkin, sillä selväähän on jo sekin, että nyt tulevana keväänä ehkäpä työtä hakiessa vaihtoehdot työn luonteen suhteen ovat erittäin rajalliset ja jos ei itse osaa olla aktiivinen jättämällä kasapäin hakemuksia ja vielä soittelemalla perään, niin työnsaanti vaatisi aikamoista tuuria. Eli jos äijä ei oikeasti osaa olla aktiivinen, niin työnsaanti jäänee haaveeksi, vaikka tällä kertaa sitä olisi jopa haettukin. Ja jos ens kesäks ei löydy työtä niin kierre vaan jatkuu... Ja ongelmana on myös miehen asennoituminen siihen, että "rikkurifirmojen" eli työnvälitysfirmojen asemaa ei saa tukea tekemällä niille työtä mistään hinnasta. Sinäänsä on oikein kritisoida työnvälitysfirmoja, joiden aseman vahvistuminen tässä maassa on työntekijöiden oikeuksien kannalta hyvin arveluttavaa, mutta mun kaverin tilanteessa tohon ei oikein olis varaa, kun ainoat työnsaantimahikset näin ensialkuun realistisesti ajatellen ois juuri joko siivoustyöt tai välitysfirmojen keikkatyöt.
kaverini touhu on siis aika päämäärätöntä...
Se nyt riippuu millä alalla opiskelee. Jos saa ekonomin, DI:n tai tietotekniikan alan paperit niin saa kyllä töitä. Tuo on mielestäni totta enemmän humanistisilla aloilla. Mä ainakin meinaan suorittaa yli 210 ov tutkinnon ja joko tohtorin tai toisen alan tutkinnon perään. Valmistumisen jälkeen tosin meinaan tehdä pari vuotta töitä ennenkuin jatkan.
Niinpä, kyllä joku tkk:n tutkinto tuo työpaikan varsin hyvällä todennäköisyydellä, vaikka työkokemuskin ois olematon. Unohdin korostaa, että toi on ennenkaikkea humanististen alojen ongelma.
Kyllä varmaan itsekin kehuskelisit, jos olisi siihen jotain syytä. Ehkäpä kaverisi on vain lahjakkaampi opinnoissaan ja sinun on sitä vaikeaa myöntää?
Itse valmistuin humanistiselta alalta maisteriksi kolmessa vuodessa. Se vaati kovaa työtä, mutta siinä sivussa tapasin puolisoni, muutimme yhteen ja menimme kihloihin. Häät ovat keväällä. Lisäksi elämääni kuuluu laaja ystäväpiiri, harrastuksia, musiikin opettaminen lapsille ja muutamassa maassakin olen ehtinyt vierailla. Syksyllä aloitin uudelleen alusta tähtäimessä toiset maisterin paperit.
Näyttääkin siltä, että tehokas opiskelu ja sosiaalinen elämä eivät sulje toisiaan pois. Molemmat voivat sovittaa yhteen, jos on kykyä ja ennen kaikkea HALUA organisoida. En näe mitään järkeä viettää railakasta opiskelijaelämää ja viivästyttää opintoja vuosilla. Eiköhän yliopistossa opiskelevan pitäisi jo pikkuhiljaa aikuistua ja ottaa elämässään vastuuta.
Enpä itse ole pröystäilyä harrastanut, vaikka pääsin yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä toisin kuin tämä kaverini vasta kolmannella. Kuitenkin tuollaisella leveily tuntuisi naurettavalta...
Jos luit jälkimmäisen viestini ketjussa niin ihmettelen kommenttiasi, sillä se kyllä selvästi osoittaa, että tällä kaverillani ei todellakaan ole tätä "kykyä organisoida" tai ainakaan "halua organisoida". Hänen toimintansa on monella tavalla ennenkaikkea epäloogista ja enpä usko, että hänen valitsemansa viimeiseen asti tiukka opiskelulinja, jonka vastapainona äärimmilleen viety palkkatyön vieroksuminen, on kovin hyvä osoitus "aikuistuneesta" toiminnasta. Hänhän tuolla vastakohtaisuudellaan vetää itse mattoa alta tulevaisuudeltaan, kun keskittyy vaan opiskeluun valtion ja äidin rahoilla, mutta ei ole innokas hankkimaan kevyttäkään työkokemusta ja näin toimiessaan minimoi myös sen hyödyn mitä hän tutkintonsa avulla saa. Varsinkin kun on kyse sellaisesta humanistisesta tutkinnosta, jonka hyödyllisyys tulevaisuuden uran kannalta on varsin kyseenalainen, jos juuri mitään työkokemusta ei ole sen rinnalle cv:hen asettaa. Ja sekin vähä mitä löytyy opiskelua edeltävältä ajalta.
Ja niin kuin viesteistäni käy hyvin ilmi, niin tällä kaverillani tuo sosiaalisen aktiivisuuden ja tiukan opiskelun yhdistäminen ei ole tuntunut käytännössä erityisen hyvin onnistuvan, vaikka aivan hieman aikaa jää jopa kavereillekin viikottain (monia tärkeitä tilaisuuksia jää kummiskin jatkuvasti väliin). Yleensä arki on kuitenkin luennoilla käymistä, kotona paksujen opusten yksinlukua ja koneen ääressä "ruuminliikuntaa". Onko se sitten kivaa kun on tutkinto kädessä, sosiaalinen elämä vähissä ja minimaaliset tutkintoa vastaavan työn saamismahdollisuudet? Jos tollanen on tuloksena niin ois ollu varmaan viisaampaa ottaa opinnot vähän rennommin, sillä tossa tilanteessahan saavutus jäänee aika lailla menetysten varjoon. Lisäksi kaverillani on aikamoinen kilpailuvietti päällä. Ehkäpä todellisuus on se, että hän pyrkii nyt harjoittamaan sitä tehokkaasti opiskelussaan kun ei ole sen avulla yltänyt juurikaan "voittoihin" muussa elämässä.
Ja tuosta kolmesta vuodesta vielä, että tämä kaverini ei pysty siihen hurjallakaan tahdilla, koska haalii tutkintonsa vähän kaikkea kaikkialta eli paisuttaa sitä aivan ylisuureksi. Luulen, että jossain vaiheessa toi elämän ristiriitaisuus johtaa jonkinlaiseen romahdukseen, vaikka yritänkin parhaalla mahdollisella tavalla oman avunantoni kautta estää tätä. Varsin kiva kaveri on kyseessä, mutta suhteellisuudentaju ei ole aina paras mahdollinen...
Sinua Tiia onnittelen siitä, että olet pystynyt saamaan noinkin kovan opiskelutahdin lomassa myös noin paljon kaikkea muuta tärkeä(mpää) aikaan. Kaikki (itseni mukaanlukien) eivät olisi tuohon pystyneet...