Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon

IS: Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit

Voiko tällaista tapahtua muualla kuin Suomessa. Espanjassa varmaankin keittäjätäti olisi tyytyväinen, kun pojalle maistuu. Suomalainen on suomalainen vaikka voissa paistaisi.

Looginen seuraus on: Kalapuikot kielletään kouluruokailussa vahingollisina ja vaarallisina. Poliisi seuraa tilannetta huolestuneena ja nostaa valmiustasoaan.
112508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pannaan nämä narkkis ja alkkis perheiden häirikkökakarat ojennukseen.

Äänestä
  • Tuntuu käsittämättömältä, ettei voi ottaa enempää kuin 3- kalapuikkoa. Koulussa taidetaan pitää oppilaita nälässä. En voi hyväksyä opettajan käytöstä, ei olisi saanut käydä käsiksi missään nimessä. Eikö niitä kalapuikkoja voi saada syötäväksi niin paljon, ettei opppilaille nälkä jää?Sympatiani on täysin oppilaan puolella. Aikuisen, ja varsinkin opettajan pitää osata hallita näinkin vähäpätöinen asia rauhanomaisesti. Opettajat tulisi laittaa ihmissuhdekursseille, ettei siellä saa kaikenlaiset taitamattomat opettaa lapsiamme. Nyt hyvin ymmärrän nuorten pahoinvoinnin. Törkeää, en missään nimessä hyväksy tämäntapaista käytöstä aikuisten taholta itsellenikään, miten sitten aikuistuville nuorille. Itselläni on kolme lastenlasta, yksi heistä 14- vuotias. Vanhin syö, kuin hevonen. Tuossa iässä kuluu energiaa ja sitä tulee saada, ei kai sitä muuten jaksa. Aikuisen pitää osata toimia aikuisen tasolla, eikä lähteä mukaan erilaisiin tilanteisiin lapsen tasolla.

    Äänestä

Kiinnostaisi tietää millainen häirikkö tämä kyseinen lapsi on joka onnistui kärjistämään tilanteen yhden kalapuikon voimalla. Tuosta lehtijutusta saa kuvan että tämä poika olisi ihan normaali kiltti ja viaton lapsi, mutta totuus on varmaan jotain ihan muuta.

Joten jos joku tuntee kyseisen henkilön niin olis kiva kuulla millainen hän oikeasti on?

Äänestä

kas kummaa kun tämä poika on ns "häirikkö"
niin jotkut ainakin sanovat.
(itse en siis poikaa tunne.)
ja kun hän ottaa YHDEN kalapuikon liikaa
niin soitetaan poliisit paikalle.

IHANKUN MUIDEN SYÖJIEN LAUTASILTA EI LÖYTYISI ENEMMÄN KUIN 3 KALAPUIKKOA!.

Ihan typeriä muutenkin noi rajoitukset.
meillä oli koulussa kanssa kalapuikoissa 3kpl/hlö
itse en kalapuikkoja syö ja sanoin kaverille
joka rakastaa kalaaa,
että ota mun osuus jos haluat.
no kaveri otti ja keittäjä rääky.

Äänestä
  • Lähtikö kiinni käynyt opettaja vapaaehtoisesti poliisin mukaan, vai pitikö laittaa rautoihin, tarina ei kerro? Mitä syytä pojan oli lähteä poliisin mukaan, eikö haastattelulle olisi koulussa löytynyt tilaa, vai pitikö poliisin suojella oppilasta opettajien hyökkäyksiltä :(

    Tätä tämä ainakin uutisoinnin perusteella näyttää

    Äänestä

  • entä opettaja? kirjoitti:

    Lähtikö kiinni käynyt opettaja vapaaehtoisesti poliisin mukaan, vai pitikö laittaa rautoihin, tarina ei kerro? Mitä syytä pojan oli lähteä poliisin mukaan, eikö haastattelulle olisi koulussa löytynyt tilaa, vai pitikö poliisin suojella oppilasta opettajien hyökkäyksiltä :(

    Tätä tämä ainakin uutisoinnin perusteella näyttää

    Siis uskomattoman typerää uutisointia. Kysehän oli siitä, että nuori oli alkanut riehua yhden kalapuikon takia niin väkivaltaisesti, että oli pitänyt kutsua poliisit. Syyttävä sormi ei todellakaan saa olla tässä koulun suuntaan. Tälläkin palstalla melkein kaikki asiaa kommentoineet itse vain vihaavat koulua suunnattomasti. Mihinkään ajatteluun ei kommentit. Miten ihmeessä on lapsi kasvatettu, jos pitää yhden kalapuikon takia ruveta väkivaltaiseksi? On todella harmittavaa, että nuoret eivät usko minkäänlaiseen auktoriteettiin tai sääntöihin nykyisin. Kyllä tässä tapauksessa syys ei todellakaan ole koulun. Voi ajatelkaa joskus asioita kaikesta katkeruudestanne ja kouluvihasta huolimatta.

    Äänestä

  • entä opettaja? kirjoitti:

    Lähtikö kiinni käynyt opettaja vapaaehtoisesti poliisin mukaan, vai pitikö laittaa rautoihin, tarina ei kerro? Mitä syytä pojan oli lähteä poliisin mukaan, eikö haastattelulle olisi koulussa löytynyt tilaa, vai pitikö poliisin suojella oppilasta opettajien hyökkäyksiltä :(

    Tätä tämä ainakin uutisoinnin perusteella näyttää

    opettajan olisi pitänyt poistua? Eikö sellainen, joka puolustaa muiden turvaallisuutta yleensäkin jää paikalle. Ei hän syyllistynyt mihinkään rikkeeseen.

    Äänestä

  • miksi ihmeessä kirjoitti:

    opettajan olisi pitänyt poistua? Eikö sellainen, joka puolustaa muiden turvaallisuutta yleensäkin jää paikalle. Ei hän syyllistynyt mihinkään rikkeeseen.

    Opettaja kävi kalapuikko varkaan kimppuun ku se ei halunnu laittaa kastikkeessa olevaa kalapuikkoa takaisin muitten joukkoon ja opettaja tuli ja otti oppilasta kiinni olkapäästä, siten että tarjotin tippu lattialle, eli oli varmaan vähä vetässy olkapäästä. Sitte oppilaan olis pitäny siivota ne mössöt pois lattialta, jotka opettaja periaatteessa tiputti, mutta oppilas ei suostunu ja sitte sille tultiin vielä kesken tunnin itkeen keskisormen paksusesta kalapuikosta.

    Toivottavasti sen koulu lähellä on kauppa, että nälkäset oppilaat voi hakee vielä kylmiä mikropizzoja jos on nälkä ruokailun jälkeen, ite kävin joskus kaverin kaa ostaa mikropitsoja, niitä syö kylminä pahinpaa nälkää.

    Onneks nykysessä koulussa ei oo mitää rajoja paljo saa ottaa ja saa hakee oikeen lisääkin ja silti ruokaa riittää viimmesillekki ja jos näyttää siltä ettei riitä, nii keittäjät tekee sitte lisää ruokaa.

    Paskoja paikkoja noi peruskoulut näläsjoutuu olee.

    Äänestä

Onkohan Espanjassa ilmainen kouluruokailu? Tuli vaan mieleen, vaikka naurettava juttu se on minunkin mielestäni. :)

Äänestä

iik iik iik

Äänestä

Mut jos jokainen söis sen kakskyt puikkoa nii ei niitä sais tarpeeksi tehtyä
Ja ne vois loppua kesken

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka tarvitsee apua? kirjoitti:

IS: Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit

Voiko tällaista tapahtua muualla kuin Suomessa. Espanjassa varmaankin keittäjätäti olisi tyytyväinen, kun pojalle maistuu. Suomalainen on suomalainen vaikka voissa paistaisi.

Looginen seuraus on: Kalapuikot kielletään kouluruokailussa vahingollisina ja vaarallisina. Poliisi seuraa tilannetta huolestuneena ja nostaa valmiustasoaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu