Mitä nää

oikein touhuu.

Tampere. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) ei tiennyt, että Kuopioon siirtymässä olevalla Lääkelaitoksella on Helsingissä aina vuoteen 2019 voimassa oleva vuokrasopimus.

Hän totesi Tampereella keskustan puoluehallituksen kokouksen yhteydessä, että ministeri ei voi olla selvillä tällaisista yksityiskohdista.

Ministeriölle oli kuitenkin kerrottu Lääkelaitoksen taholta, että valtiota voi uhata jopa kymmenen miljoonan euron vuokratappio.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onneksi sentään edes median esille tuoma "vuokrasopimus" -asia ja sen myötä valtiollle lankeava ylimääräinen 10 miljoonan euron lisälasku on saanut ministeri Hyssälän silmät avautumaan siitä, mitä seuraamuksia alueellistamispäätösestä tulee suomalaisille veronmaksajille olemaan. Tämä osoittaa selvästi sen kuinka ministeriössä ei ole joko ehditty lukemaan tai ymmärretty Lääkelaitoksen asiantuntijoiden ja sen asiakkaiden lähettämiä muitakaan varoituksia alueellistamisen pitkäaikaisista seurannaisvaikutuksista. Asiantuntijana ei voi muuta kuin toivoa, että järjen valo voittaisi vielä näin loppumetreillä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepun ministerit kirjoitti:

oikein touhuu.

Tampere. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) ei tiennyt, että Kuopioon siirtymässä olevalla Lääkelaitoksella on Helsingissä aina vuoteen 2019 voimassa oleva vuokrasopimus.

Hän totesi Tampereella keskustan puoluehallituksen kokouksen yhteydessä, että ministeri ei voi olla selvillä tällaisista yksityiskohdista.

Ministeriölle oli kuitenkin kerrottu Lääkelaitoksen taholta, että valtiota voi uhata jopa kymmenen miljoonan euron vuokratappio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu