rohkaisevia kokemuksia kellään?

Kun tapasin nykyisen mieheni, kaikki näytti olevan loistavasti, vaikka tiesin, että hänellä on kaksi lasta. Tapasin lapsetkin sitten, ihan tavallisilta lapsilta vaikuttivat. En kokenut lapsia ongelmaksi.

Mutta suhteen jatkuessa muutimme yhteen asumaan. Lapset alkoivat käydä hermoilleni. Ymmärrän järkevänä ihmisenä, että lapset ovat osa mieheni elämää, mutta tunteen tasolla en halunnut olevan niin.

Alussa osallistuin lasten hoitoon yhdessä mieheni kanssa, mutta kun aloin kokea sen taakaksi elämässäni, vetäydyin syrjään. Mieheni ja lasten äitikin ehdottelevat minulle, voisinko hoitaa lapsia silloin ja silloin. Mutta jouduin tekemään asiassa selvän päätöksen: en hoida lapsia koskaan ilman mieheni läsnäoloa! Minusta ei tehdä piikaa. Monta riitaa on käyty läpi tämän takia, mutta olen pysynyt kannassani, ihan vaan oman jaksamiseni takia ja myös siksi, että jaksaisin olla se kiva täti miehen lapsille.

Suosittelenkin, että keskustelet miehen kanssa asiat niin, että et aio hoitaa lapsia. Jos ajan kuluessa sitten haluatkin/olet valmis hoitamaan lapsia, on niin päin helpompi luistaa. Jos alussa hoivaat ja leikität ja väsytkin, ei miehesi välttämättä ymmärrä mahdollista tarvettasi vetäytyä niistä pois. Olipa epäselvästi kirjoitettu :)

Muista, että lapset eivät ole sinun. Sinulla ei ole minkäänlaista vastuuta heistä. On vanhempien velvollisuus hoitaa lapsiaan ja jos he hoitajaa tarvitsevat, saavat itse pähkäillä, mistä sellaisen löytävät. Uudet puolisot toimivat lastenhoitajina vain jos todella sydämestään niin haluavat.

Keskity parisuhteeseenne. Äläkä muuta heti yhteen miehen kanssa. Tavatkaa enimmäkseen sillä viikolla, kun lapset ovat äidillään. Tarvitsette kahden keskeistä aikaa, kuten kuka tahansa nuoripari.

Oikeesti,kun oon lapset omaavana uusperheellisenä ollut jo muutaman vuoden..niin voin todeta ettei tämä todellakaan ole joka hetki ollut helppoa eikä auvoisaa onneakaan..MUTTA,kaikista vaiheista on jotakin tullut opittua..ja se että yhä vuosien jälkeen mieheni kanssa rakastamme toisiamme,eiköhän se jo osoita että tämä kannatti.

Lapsemme tulevat hyvin keskenään toimeen,ja ne entiset kumppanit olemme jättäneet tosiaankin ihan omaan arvoonsa..siten eivät häiritse arkeamme mitenkään.

Ristiriitoja toki aina ihmissuhteissa on odotettavissa,mutta nekin hoituu puhumalla.Tuskinpa niitä kaikkia ongelmiakaan voi välttää..mutta kun ei aivan joka asiaan takerru,ja hyväksyy paljon..kun antaa itsestään hyvää...niin uskon että sitä kautta itsekin saa enemmän.

Kun lapset ovat tottuneet omanlaiseensa elämään,ja kerroti heidän olevan jo kouluikäisiä..voihan niitä probleemia tulla,etenkin murkkuvaiheessa.Mutta nekin selvii puhumalla,kuuntelemalla..

Toisaalta on aivan eri asia olla nuorten kanssa tekemisissä,kuin elää arkea lasten/nuorten kanssa ja kantaa heistä vastuuta.En oikein meinaan usko että uusperhe toimii jos vain toinen kantaa kaikesta vastuun,(vaikkakin tällä palstalla hyökätään kimppuun jos väittää siten että vastuu kuuluu muille kuin lapsen vanhemmille!Itse ajattelen että jos välittää,kantaa myös oman osuutensa toisen lapsista).

Kuitenkin,jos suhde tuntuu olevan kohillansa..miksi pelkäisit seuraavan askeleen ottamista?Miksi pelätä sellaista josta ei oo kuin kuulopuheita,toisen käden tietoa?Pitää uskaltaa rakastaa..aidosti,ehdoitta.

aina

tämän olen kokenut itse ja myös exäni vaimo.
Meillä ristiriidat lähtevät yleensä siitä mitä mieheni lapsi saa tehdä ja mitä omat lapseni eivät saa tehdä. Mies pitää heitä eriarvossa ja antaa oman lapsensa tehdä sellaista minkä kieltää minun lapsiltani.
Exäni nykyisen vaimon kanssa olemme keskustelleet ja siellä riidat lähtevät siitä taasen että exäni ei halua komentaa lapsia, haluaa olla heidän ystävänsä eikä komenteleva isä. Ja jos lasteni äitipuoli komentaa esikoistamme siivoamaan ja esikoinen ei suostu exäni sanoo vaimolleen että pojan ei tarvitse...jolloin tulee riita, viimeksi exäni vaimo sanoi että hoitakoot omat lapsensa niin hän hoitaa omansa.
Näitä tulee ja menee koko ajan. Olen itse samaa mieltä exäni vaimon kanssa ja hyväksyn että hän komentaa poikiani, koska onhan se hänenkin koti.

Uusperheen selkein onnistumisen ehto on uusperheen parisuhteen osapuolten keskinäinen hyvä kommunikaatio, kunnioitus, yksimielisyys ja kyky ratkaista ristiriidat niitä eteen sattuessa koskien tapaa, jolla uusperheessä vastataan lasten tarpeisiin, kasvatuksellisiin kysymyksiin, vastuunjakoon ja uusperheen pelisääntöihin lastenkin kanssa.

Uusperheessä mustasukkaisuus on syöpä, joka aikuisten on kyettävä käsittelemään ja hoitamaan pois. Lasten mustasukkaisuudet uusperheen alkuvaiheissa ovat normaaleja asioita, jotka väistyvät kun ne huomataan turhiksi.

Uusperheen onnistumisen edellytykset ovat pitkälti aivan samanlaisia kuin minkä tahansa parisuhteen ja perheen onnistumisen edellytykset. Suurimmat riidat perheessä kuin perheessä koskevat yhteisen ymmärryksen puutetta keskustelun vähyyden vuoksi, pelisääntöjen erilaisuutta kasvatuskysymyksissä, taloudellisia ratkaisuja ja parisuhteen osapuolten kokemusta tasavertaisesta ja kummankin tarpeet huomioivasta suhteesta.

Uusperhe on tavallista perhettä haastavampi siksi, että ulkopuolisuuden tunne uuden onnen kohdalla voi alkuvaiheessa korostua toisten tuttujen kuvioiden lomassa, taloudellinen tilanne on yleensä jonkin verran tiukempi ja jos toinen on lapseton, hänen on kyettävä luopumaan ajatuksesta, että parisuhteelle olisi yhtä paljon aikaa kuin lapsettoman kanssa sellaista muodostettaessa.

Riittävän aikuiset ihmiset selviävät näistä haasteista kyllä. Asiaa auttaa paljonkin, jos suhde toisen lapsiin myös muodostuu hyväksi - huolimatta mahdollisista lapsen haasteista toiseen suuntaan. Aikuisella on kuitenkin ratkaisun mahdollisuudet, yleensä sama lopulta palaa vuorovaikutuksessa takaisin, mitä itse toiselle antaa.

Rohkaisun sana sinulle, meillä uusperhe on toiminut ja rakkaus säilynyt liki 10 vuotta, isoilta karikoilta on vältytty, ja meillä kaikki perheenjäsenet pitävät toisistaan.

Sitä pitää tietää mihin on ryhtymässä, kummankin parisuhteen osapuolen, ja ymmärrettävä, että mikään parisuhde ei selviä kuin yhteen hiileen puhaltamalla. Se ei tarkoita riidattomuutta, mutta se tarkoittaa sitä, että minkään ei anneta muodostua ylitsepääsemättömäksi. Se on aikuisten velvollisuus ja vastuu pitää huolta toisistaan ja perhekokonaisuudestaan.