Katselin Vanhasta juuri televisiouutisissa.
Siellä taustalla loistaa kepun vaalimainoksenakin käytetty taulu, tai logo, tai jotain sellaista.
Harvoin vaalimainokset osuvat noin oikeaan, eli ovat totuuden mukaisia.
Tässä kepun mainoksessa on taloja nurinniskoin, ja kyljellään, sekä jokunen vielä pystyssäkin.
Nämä kaatuneet talot kuvaavat hyvin niitä yrityksiä, jotka ovat hallituksen huonon talouspolitiikan johdosta tehneet jo sen viimeisen kurssin, eli konkurssin. Kyljellään olevat kuvaavat niitä yrityksiä, jotka ovat hallitus on saanut hyvin suuriin vaikeuksiin. Onneksi vielä muutama talo on siellä pystyssäkin. Ne kuvaavat niitä yrityksiä, joita hallitus ei vielä ole onnistunut nujertamaan.
Ehdottaisin mainoksen suunnittelijalle jonkinlaista palkintoa, koska yleensä vaalimainokset kuvaavat varsin huonosti todellisuutta. Tässä sensijaan kaikki on mennyt totaalisesti nappiin.
Ensi vaaleihin kannattaa kuitenkin tehdä toisenlainen juliste, koska kansalaiset ovat huomanneet jo tämän mainoksen sanoman.

Vastaukset 39
Vanhimmat
missä duunari maksaisi itse oman palkkansa olisi oikeanlaista politiikkaa.
huonoja uutisia ilmasta. Ja edelleenkin tulevalla tulokierroksella sosialidemokraattinen ay-liike neuvottelee hyvin suuren osa palkankorotuksista työnantaja järjestöjen kanssa. Se on tosiasia, jota ette oi muuttaa. Teillä on vain MTK.
Uljas ja mahtava Sonnimies.
Se on mainosta?
ay-liike. Ei sellaista edes ole. Yritätkö nyt pikavauhdilla tehdä itsestäsi samanlaisen pellen mitä täällä jo aiemmin muutama oli.
pienempää meteliä mainonnan kanssa niin eiköhän se ole silloin sossut.
Siellähän oli työkaluja ja hanskat. No nyt ei työkalujakaan kohta tarvita, ja monet hanskat on ripustettu naulaan.
jossa puheenjohtaja loikoilee divaanilla vosu kamppeissa on todella elvyttävää. Kyllä kansa ymmärtää mistä sitä käteistä saa.
Kun on pikkusen paremman näköinen puheenjohtaja. Eikä hölmöile vosujen kanssa tekstareilla, eikä käy oikeutta tyhmyyksistään.
toisia mollaamaan mistäänvosu asioista. Kyllä Matti on lyönyt siihen asiaan sellaiset pohjat, että ne kestää ykkösenä ikuisesti. Osaako tollo edes hävetä.
http://www.sunpoint.net/~mavijo/tanja.html
harmita.
Olen luullut, että puolueen johtaminen ja vosuhommat on kaksi eri duunia mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy.
Ensin lähettelee öisiä tekstiviestejä kampaajaalle, sitten hakee netistä naisen, jonka hastaa oikeuteen, kun nainen kirjoittaa kirjan omasta elämästään.
suomalaisia riivaa, kun tällaisen hölmön annetaan ollapääministerinä?
mahdollista, että tällainen hölmö on Suomen pääministeri. Mikä suomalaisia riivaa?
osoittanut, ettäpuolueen johtaminen ja jopa pääministeriyys ei estä harrastamasta todellisia VOSUHOMMIA ja vielä hölmömmistä päästä. Ha ha ha hooo hiii haa ha haaa hii haa. Ankaraa nirvanaa, piereskelyä ja ja ja ja. voi perkeleeee. Nyt sie vitsin murjasit, kun vosuhommista aloit puhumaan.
KEPULAISTEN PITÄS PITÄÄ NÄISTÄ ASIOISTA TURVAT KIINNI. HA HA HA HA HI HI HI HOO HOO
Kenenmielestä on ja kenenmielestä ei. Puolueen puheenjohtajan tärkeinpiä avuja olisi kuitenkin edes jonkinlainen järjenvalo ja käyttäytyminen.
Kun molemmat puuttuvat niin paha niitä on verkkosukilla parsia.
on elänyt niin järkevästi, että siinäon malliapitkäksi aikaa.
Sitä järjen valoa koko puheenjohtajakautensa. Siinä sitä on mallia. Eikö vain?
Kirjoituksesta vain päättelin. Kirjoitusvirheisiin takertuminen on typerää sen tiedän. Nyt tuohon puutun koska hermostuksissasi kirjoitit täyttä siansaksaa.
niin suosittu pääministeri. Jonkunlainen tietämys talouspolitiikasta ja hillitty käyttäytyminen vie voiton jopa verkkosukista.
et kussut vaippaasi järkytyksestä.
Kerroppa vaikka jostakin hauskasta älypelistä, jossa olet niin hyvä.
ei ota onnistuakseen tällä palstalla.
Mutta "piipahdappa" demarien palstalla katsomassa miten demarien politiikan arvostelu onnistuu, vaikka ne ovat oppositiossa! :))
mieluumminhan minä kehun, kuinka hieno oli kepun vaalimainos.
Ootahan, kn aletaan moittimaan.
Siinä voi leimautua entistäkin hullummaksi.
En ole mikään Sonnimies.
Sanoma on silti sama.
minä en ole mikään sonnimies, jolla on sen seitsämän nimimerkkiä. Hyvä, kun yhdellä ehdin joskus muutaman rivin kirjoittaa.
Että haukut kyllä väärää puuta, vaihdahan osoitetta.
johan pelkkiä sonnareita on toistakymmentä ja pappa manninen on takuulla samaa kööriä.
Sinua kukaan sonnimieheksi ole väittänytkään. On vain sanottu että juttusi ovat tasan saman arvoisia.
sonnari kehuu enemmän kepua. Minä vain joskus.
Ja muutenkin, ehkä sanoma on kuitenkin toinen, jopa ylläpidon mielestä.
sitten niitä ylläpidon lellipoikia.
Mainostaulu on takana. Kannattaa katsoa.
-35% talouskasvua.
3,5% miinuksella tälle vuodelle.
Vanhasen esitys on suora askel sosialismiin.
Oletpa terävänäköinen ja hyvässä terässä on myös ajatteluelimesi, joka on saanut Sinut yhdistämään mainoksessa näkemäsi todellisuudessamme näkemäämme. Ihan nolottaa, etten itse keksinyt yhdistää noin noita kahta, jotka tietysti havainnut olen. Harvoin näiden palstojen annnista kokee viisastuvansa, mutta nyt koin. Kiitos siitä!
Sinä nyt et huomaa itse yhtään mitään, kaikki sinulle pitää muiden osoittaa.
Jopa Sonnimies on oivaltamisessa sata kertaa sinua edellä. Sitäkään sinä tosin et ole vielä itse huomannut
"Ihan nolottaa, etten itse keksinyt yhdistää noin noita kahta, jotka tietysti havainnut olen."
Ja vielä sinä ihmettellet vastauksia joita saat.
http://www.youtube.com/watch?v=tdIzoRh-ZR4&feature=related