Punakorvista

Kuinka moni ihastuukaan niihin kympin kolikon
kokoisiin kauniisiin pikku kilpikonniin
eläinkaupoissa. Ja kuinka moni sellaisen tai
parikin ostaa kotiinsa aivan hetken
mielijohteesta. Aluksi konnat ovatkin
helppohoitoisia ja mukavia, mutta usein
kiinnostus lopahtaa alku innostuksen laannuttua.
Itse ostin kaksi punakorvaa hetken
mielijohteesta, aluksi kaikki oli hyvin, konnia
hoidettiin ja paapottiin kunnolla. Sitten tuli
kyllästyminen, veden vaihdot ja muut alkoivat
jäädä harvemmaksi. Neljä vuotta kilpikonniani
hoidin, koko ajan kuitenkin sain pakottaa itseni
siihen, mitään iloa heistä ei ollut. Mutta koska
tahdon kuitenkin kantaa vastuun hankkimistani
eläimistä, hoidin heidät vain pikkuisen nuristen.
Kunnes päätin että heidän oli saatava uusi koti,
minä tahdoin antaa heille hyvän kodin jossa
heidän hoitoonsa panostettaisiin ja heille
muutenkin omistauduttaisiin. Myös konnat alkoivat
jo olla suuria eli suuri terraario olisi
vaadittu, mikä minun opiskelijaboksiini ei olisi
mahtunut. Konnat lahjoitin pois terraarioineen,
hyvään kotiin, jossa oli jo ennestään useampi
kilpikonna. Toissapäivänä sain kuulla ilouutisen,
konnat olivat munineet. Tämä oli jo osoitus
konnien hyvistä oloista, omassa hoidossani he
eivät varmasti ikinä siihen olisi pystyneet.
Tällä kirjoituksellani tahdon vain muistuttaa,
että harkitkaa todella kilpikonnien ja minkä
tahansa muunkin matelijan hankkimista. Matelijat
eivät ole mitään paijattavia eläimiä, vaan jos
arvostat eläimen kauneutta ja sen touhujen
seurailua on matelija sinulle sopiva. Matelijan
hoito on usein myös vaativampaa kuin perinteisten
lemmikkien. Eli jos etsit lemmikkiä josta on
seuraa, hanki ihmeessä joku muu. Nämä eläimet
vaativat asiantuntevaa hoitoa, paneutumista ja
kiinnostusta. Ja jos sinulla on matelija, jonka
hoito ei enää innosta, niin etsi sille uusi hyvä
koti. Minulle tämä ainakin oli hieno opetus. Olen
töissä eläinkaupassa ja tänäänkin myydessäni
kaksi pikkuista punakorvaa, mietin että miten
niillekin tulee aikanaan käymään.
Harmillista mutta totta, moni matelija elelee
huonolla hoidolla vain koska se ei ollutkaan
sellainen lemmikki kuin oletettiin.
Itsekin olen huomannut että olen enemmän jyrsijä
ja koiraihmisiä, ne ovat paijattavia ja helppo
hoitoisia. Eli pyydän miettikää monta kertaa
ennenkuin matelijan hankitte, sillä siinä on
enemmän työtä kuin monessa muussa eläimessä.
Toki on ihmisiä jotka pitävät matelijoista ja
huolehtivat niistä hienosti, heillä kiinnostus
säilyy ja into lemmikkiinsä perehtymiseen kasvaa.
He ovat aitoja matelijaharrastajia joille nostan
hattua, harmi kyllä, heitä vain on niin vähän
kaikkien matelijan omistajien joukossa. Yksi
suurin ryhmä näistä on punakorvakilpikonnat,
eläinkauppaan jossa olen töissä olisi jatkuvasti
tulossa muutaman vuoden ikäisiä konnia joihin
ollaan kyllästytty. Tämä on varsin ikävää, mutta
minkäs teet. Houkutus on suuri kun ne kolikon
kokoiset värikkäät konnat uiskentelevat
houkuttelevasti terraariossa eläinkaupassa, ja
kun ne ovat niin pieniäkin ja halpoja...
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

... yksikään (tai onneksi ainakaan mni) järkevä
eläinkauppa ei enää punakorvanpoikasia myy. Itse
olen tätä mieltä, vaikka pidän omista konnistani
aivan pohjattomasti. En vain halua enää yhdenkään
joutuvan kärsimään omistajan tietämättömyydestä
(joka pahimmillaan muutuu välinpitämättömyydeksi).

Jos nyt ihmiset väenväkisin tahtovat
vesikilpikonnia akvaterraarioihinsa, suosittelen
lämpimästi esim. Hesyn löytökonnia tai
kyselemään, tuovatko eläintukut Suomeen pienempiä
lajeja (kuten Chrysemys-suvun monet lajit).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cinna kirjoitti:

Kuinka moni ihastuukaan niihin kympin kolikon
kokoisiin kauniisiin pikku kilpikonniin
eläinkaupoissa. Ja kuinka moni sellaisen tai
parikin ostaa kotiinsa aivan hetken
mielijohteesta. Aluksi konnat ovatkin
helppohoitoisia ja mukavia, mutta usein
kiinnostus lopahtaa alku innostuksen laannuttua.
Itse ostin kaksi punakorvaa hetken
mielijohteesta, aluksi kaikki oli hyvin, konnia
hoidettiin ja paapottiin kunnolla. Sitten tuli
kyllästyminen, veden vaihdot ja muut alkoivat
jäädä harvemmaksi. Neljä vuotta kilpikonniani
hoidin, koko ajan kuitenkin sain pakottaa itseni
siihen, mitään iloa heistä ei ollut. Mutta koska
tahdon kuitenkin kantaa vastuun hankkimistani
eläimistä, hoidin heidät vain pikkuisen nuristen.
Kunnes päätin että heidän oli saatava uusi koti,
minä tahdoin antaa heille hyvän kodin jossa
heidän hoitoonsa panostettaisiin ja heille
muutenkin omistauduttaisiin. Myös konnat alkoivat
jo olla suuria eli suuri terraario olisi
vaadittu, mikä minun opiskelijaboksiini ei olisi
mahtunut. Konnat lahjoitin pois terraarioineen,
hyvään kotiin, jossa oli jo ennestään useampi
kilpikonna. Toissapäivänä sain kuulla ilouutisen,
konnat olivat munineet. Tämä oli jo osoitus
konnien hyvistä oloista, omassa hoidossani he
eivät varmasti ikinä siihen olisi pystyneet.
Tällä kirjoituksellani tahdon vain muistuttaa,
että harkitkaa todella kilpikonnien ja minkä
tahansa muunkin matelijan hankkimista. Matelijat
eivät ole mitään paijattavia eläimiä, vaan jos
arvostat eläimen kauneutta ja sen touhujen
seurailua on matelija sinulle sopiva. Matelijan
hoito on usein myös vaativampaa kuin perinteisten
lemmikkien. Eli jos etsit lemmikkiä josta on
seuraa, hanki ihmeessä joku muu. Nämä eläimet
vaativat asiantuntevaa hoitoa, paneutumista ja
kiinnostusta. Ja jos sinulla on matelija, jonka
hoito ei enää innosta, niin etsi sille uusi hyvä
koti. Minulle tämä ainakin oli hieno opetus. Olen
töissä eläinkaupassa ja tänäänkin myydessäni
kaksi pikkuista punakorvaa, mietin että miten
niillekin tulee aikanaan käymään.
Harmillista mutta totta, moni matelija elelee
huonolla hoidolla vain koska se ei ollutkaan
sellainen lemmikki kuin oletettiin.
Itsekin olen huomannut että olen enemmän jyrsijä
ja koiraihmisiä, ne ovat paijattavia ja helppo
hoitoisia. Eli pyydän miettikää monta kertaa
ennenkuin matelijan hankitte, sillä siinä on
enemmän työtä kuin monessa muussa eläimessä.
Toki on ihmisiä jotka pitävät matelijoista ja
huolehtivat niistä hienosti, heillä kiinnostus
säilyy ja into lemmikkiinsä perehtymiseen kasvaa.
He ovat aitoja matelijaharrastajia joille nostan
hattua, harmi kyllä, heitä vain on niin vähän
kaikkien matelijan omistajien joukossa. Yksi
suurin ryhmä näistä on punakorvakilpikonnat,
eläinkauppaan jossa olen töissä olisi jatkuvasti
tulossa muutaman vuoden ikäisiä konnia joihin
ollaan kyllästytty. Tämä on varsin ikävää, mutta
minkäs teet. Houkutus on suuri kun ne kolikon
kokoiset värikkäät konnat uiskentelevat
houkuttelevasti terraariossa eläinkaupassa, ja
kun ne ovat niin pieniäkin ja halpoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu