Viime vuosikymmenet Suomen taloudessa ovat menneet tiukasti valtion holhouksessa ja kontrollissa.
Näihin vuosiin sisältyykin kaksi varsin suurta lamaa: ns. 90-luvun -lama sekä nyt alkanut 2000-luvun oletettava suurlama.
Jos talouden rattaisiin ei olisi vaikutettu niin voimakkaasti valtion ylimmän johdon taholta; ei Suomen Kansa olisi nyt ylivelkainen eikä mitään asuntokuplaa olisi puhjennutkaan.
Tiukka rakennuslainsäädäntö sekä asuntobuumin hyödyntäminen valtiontalouden rattaiden voitelemiseksi (velkarahalla,) ovat olleet vääriä keinoja terveen yhteiskunnan rakentamiseksi.
Valta kuuluu jatkossa jälleen Kansalle.
Toivonkin että nyt alkaa huomattavasti liberaalimmat ja tervejärkisemmät vuodet.
Kansan hyväksikäyttö ja ahdistuksen oireet ovat näkyneet runsaina tragedioina mediassa (paitsi YLE ei niistä ole uutisoinut asiallisesti.)
Vuoden 2003 jälkeen kun "SDP-henkiset" voimat painostivat Anneli Jäätteenmäen eroon sekä nostivat Matti Vanhasen pääministeriksi; on kaikki mennyt Kansan todellisen hyvinvoinnin, demokratian ja yksilönvapauden kannalta aivan pieleen.
Nyt rakentamaan kalliolle eikä "Kallioon."

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Viime vuosikymmenet Suomen taloudessa ovat menneet tiukasti valtion holhouksessa ja kontrollissa".
Eivät kyllä voi toteutua millään. Arvaatko mikseivät?
Siihen sinun systeemiisi eivät kuulu tällaiset lamat. Siinä osakkeenomistaja pumppaa ilmaa koko ajan ja yrittää rahastaa huipulla. Useinkaan se ei onnistu. Velkaa on saatu papereita vastaan. Mitä tehdään? Pyydetään veronmaksajia apuun! Eikö???