Kiimingissä Keskusta ryhmästä irtaantui kaksi valtuutettua ja perustivat oman valtuustoryhmän. Kts, tämän päivän Kaleva!
Jälleen
loikkaus!!!
7169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
taukoamatta.
näyttää tippuvan "kylähullut" raitille. Hyvä niin!
otettiin alunperin peruSS:n ehdokkaiksi? Kaikki kelpasi ja äänisaalis piti maksimoida, laadusta ja luotettavuudesta viis?
tuo ole yksin Perussuomalaisten ongelma. Jokaisen puolueen listoille tulee henkilöitä jotka sitten matkan varrella paljastuvat "kylähulluiksi". Elikkä, henkilöiksi jotka eivät kykene soputumaan yhteisten pelisääntöjen mukaiseen toimintaan. Meissä monessa on liikaa sitä "johtajan" vikaa. Kuvitellaan, että minä se tiedän jne. Minusta se on hyvä, että ne tippuvat sinne kylän raitille. Se puhdistaa ilmapiiriä ja eikä niitä nyt niin kovin paljon ole. Ei niin paljon, että se hyvää vaalitulosta miksikään muuttaisi.
Seppo Leskinen
kunnanvaltuutettu/
kunnanhallituksen jäsen,
Haukipudas
pois listoilta?
Riitaa siellä,rähinää täällä.Suomi-neidon helmasta helmaan ja alapäästä yläpäähän uudet valtuustot aloittelevat työtänsä PeruSS-rähinöiden valossa.
Natsiteeman sisäänuittamiseksi Soini tarvitsi poliittisen ummikon puoluesihteeriksi.
Joensuusta Uuteenkaupunkiin,Helsingistä Rovaniemelle.Kaikkialla on lähdetty liikkeelle PeruSS-rähinälinjauksella.
Toisaalla muutamista paikoista löytyy näitä Soinivammaisia ja politiikan "seleksiä",joiden ainoa poliittinen näkökanta lienee, että kotopeilistäkin saa näkyä vain poliittisen jumalan,eli Soinin kuva?
Paikkakuntakohtaisesti Soinivammaisten "poliittisten selesten" mielestä he itse tehnevät vain niin erinomaista politiikkaa että nimenomaan vain minä minä siis MINÄ olen se Soinin suosikki,niin pakkomielteenomaisella paatoksella Soinivammaiset ja "poliittiset selekset" uskottelevat olevansa ainoita uskottavia poliitikkoja.
Paikkakuntansa Soinivammaisten ja "poliittisten selesten" mielipiteinä heidän omaa erinomaista politiikantekokykyä ei voidaarvostella älyämättömien kaikenkarvaisten arvostelijoiden toimesta.Arvostelijoiden on ihan pakko uskoa että ja vain ainoastaan kaikissa muissa on vikaa,koska Soininkaan mielestä ei näin täydellinen poliitikko voi kauaa viihtyä näin pienissä tollikkaympyröissä???...
????
taisi osua ja ???