kaksosraskauksista

tietoa ja kokemuksia

Saisinkohan täältä tietoa ja kokemuksia siitä kuinka suuri mahdollisuus kaksosraskaus kohdallani voisi olla?

Suvussani äidin puolelta on epäidenttiset kaksoset ja itse olen myös epäidenttinen kaksonen. Suunnittelemme perheeseemme nyt kolmatta lasta ja ikää alkaa olla jo lähelle 30 vuotta,saman verran kun äidillänikin oli kun alkoi odottaa meitä, kaksosia. Joten aihe pyörii mielessäni päivittäin.

Tiedän, että mahdollisuus kaksosraskauteen on suurempi (%?) kuin ei kaksosilla; "vai miten se meni", mutta olisin kiinnostunut siitä kuinka äidin ikä ja aiemmat raskaudet voivat nostaa tätä mahdollisuutta.

Nämä kysymykset tulevat lähinnä siitä kun olen lukenut paljon kokemuksia ja vähäisiä tietojakin siitä kuinka mahdollisuus kaksosraskauteen voi kasvaa ed. mainittujen tekijöiden perusteella, mutta myös kaikenlaisia muita tekijöitäkin olen netistä löytänyt.

Onkohan mahdollista saada millään tavalla selville irtoaako munasoluja useampaa kuin yksi ovulaation aikana, vai täytyykö vain odottaa jännityksellä tuloksia? Voiko tähän itse mitenkään vaikuttaa?

Kaksoset eivät olisi epämiellyttäväkään yllätys, mutta vauva-ajasta selviäminen kyllä pelottaa jo etukäteen...

3

1260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiastatietoinen

      Munasoluja ei irtoa kuin yksi joka kuukausi(mukaan ei lueta vaihdevuosia). Myöhemmässä vaiheessa munasolu voi jakaantua ja siitä kaksoset saavat alkunsa. Jos haluat tietää tuleeko kaksosista identtiset vai erinlaiset saat sen selville istukoiden määrästä...kun kaksosilla on sama istukka he ovat identtiset.

      Muissa kokeissa ei kaksosia huomaa kuin ultraäänessä..

      Näin se minusta on jos oikein muistan :D

      • ..........

        Epäidenttiset kaksosethan saavat alkunsa kahdesta eri munasolusta ja kahdesta eri siittiöstä ja ovat siis perimältään kuin tavalliset sisarukset. Jakautuneesta munasolustahan tulisi identtiset tai puoli-identtiset kaksoset. Identtisillä kaksosilla voi olla myös omat istukat.


      • Kahdet tuplat

        Oikein; YLEENSÄ kierrossa irtoaa vain yksi munasolu (vuorotellen), mutta mm. perinnöllisistä tekijöistä johtuen VOI irrota myös kaksi (kummaltakin puolelta). Mikäli molemmat hedelmöityvät ja kiinnittyvät, syntyy ns. erimunaiset kaksoset.
        Identtiset kaksoset syntyvät yhden hedelmöityneen munasolun jakautuessa kahdeksi alkioksi.

        Kaksosraskauden "riski" nousee iän myötä hormonitoiminnan muutoksista johtuen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe