edunvalvonnan purkamiseksi.........
Hei,
Tässä pidempi selostus. Toivottavasti jaksat silmäillä pääkohdat ja ehkä kokemuksia asiasta?
Olen käynyt MTT:ssä noin vuoden. Lääkärin olen tavannut kahdesti. Mielestäni varsin hiljattain.
En sinällään tietenkään vastusta tai halua olla haitaksi MTT:n varmastikin hyvälle työlle,mutta
omalta osaltani en vain oikein katso sitä erityisen mielekkääksi.
Olen käynyt yksityisellä psykiatrilla yhden kerran. Tarkoituksenani olisi jatkaa näitä käyntejä,
mm. siksi että löytyisi yksi koordinoiva tuttu henkilö jos mm. tulisi asuinpaikan vaihto
ja kieltämättä tavoitteena on myös saada toimia kuten muutkin kansalaiset
ilman erityistä pakotettua valvontaa,jonka kaiketi on oikeus kokea jossain määrin joskus
vähän kummalliseksi,jos näin asian nyt tässä ilmentäisi.
Itselleni ei ole siunaantunut rikoksia tai väkivaltaisuuksia. Diagnoosi ei käsitykseni mukaan
ole erityisen vaikea.
Olen mennyt elämässäni eteenpäin sairaalajakson jälkeen monellakin elämänalueella.
Voihan olla että MT-statuksen saaneena minun tulisi katsella asioita erityisen
itsekriittisesti ja arvioida myös sitäkin että onko aiheellista vai vääränlaista ylpeyttä
ja itsenäisyyttä kokea että MTT-käynnit kokisi myös jossain määrin turhauttavaksi
ja jopa joskus alentavaksikin. Erityisesti jos ei oikein tullut selville keskusteluissa
että koska tämä tuki (joka kuitenkin on käytännössä likimain pakollinen) sitten
heidän puoleltaan on tarkoitus keventyä ja toivon mukaan sitten myös
poistua omalta kohdaltani. Tämä ei kuitenkaan lienisi silti ainoa näkökulma
asioihin. Mielestäni tukitoiminta voisi olla enemmän omaehtoisuutta painottavaa
kuin että kovasti tukea rutiininluontoisesti tarjotaan, joka nyt ainakin
jossain määrin voisi ajattelevan kaivaa kansalaisen alta myös tervettä
itseluottamusta ja uskoa ratkaista asioita myös omin päin ilmankin että joka kuukausi
olisi muka tarpeen selostaa noin tunnin verran sitä mitä muka muutoksia elämään
on tuona ajanjaksona ehtinyt taas tulla.
Käytännössä kuitenkin kritiikkiä on ehkä järjetöntä tai mahdotonta ajatella
esitettävän. Muutoksia puolestaan byrokratiassa ja lainsäädännössä ei tietenkään tapahdu kuin pitkien syklien välein. Useita vuosia. Kukaan ei myöskään maksa oman yhteiskuntajärjestelmän kritiikistä palkkaa jolla voisi tulla toimeen. Yhteiskuntakritiikkiä kiitellään, mutta maksajaa ei löydy.
Oma ratkaisuajatus:
Pohdiskelen mahdollisuutta ilmoittaa MTT:lleni että en enää ole kiinnostunut
jatkamaan näitä keskusteluhetkiä ja olen päättänyt jatkaa
konsultaatiota yksityisellä psykiatrilla.
Mikähän mahtaisi olla lopputulos. Harvenisivatko/loppuisivatko MTT:käynnit?
Entä luulisi silloin riittävän yhden lääkärin tapaamisen? (yksityisen)
Vai pakkohoitopäätöstäkö markkinoitaisiin jo kohta?
---------
Muuta:
Jos jollakulla aikaa vinkata seuraavassa niin kiinnostaisi ennakolta
pyrkiä muodostamaan käsitystä:
Minulla olisi kohta taas joku yhteinen palaveri ja suunnitteluhetki
hoitohenkilökunnan kanssa eli lääkäri ja hoitaja.
Oma aito näkemys on että "vai niin ...siis taas"
Pohdiskelen sitä kuinka myönteiseksi asian saisin omalta
kohdaltani:
itselleni on määrätty edunvalvoja. (Määräysperusteissa omasta mielestäni on melkoisesti
kritiikin aihetta, en kuitenkaan uskalla edes ajatella että ilman lääkärintodistusta
lähden käräjäoikeudessa kokeilemaan saanko edunvalvonnan puretuksi.
Omasta mielestäni varovainen tilannearvio on oikea siinä mielessä että
kun kerran oma hakemukseni menisi myös lääkärille tiedoksi voisi se vain jopa
hyvinkin pahentaa jopa omaa tilannettani,siinä mielessä jos kansalaisella olisi
oikeus kokea että itsenäisyys ja oma riippumaton päätöksentekokyky
on fiksumpaa kuin kuitenkaan aivan pakotettu valvonta..)
Olen ollut töissä edunvalvonnan määräämisen jälkeen.
Olen laatinut itse veroilmoitukset.
Olen suunnitellut käytännössä jopa seurustelukumppanin maksuliikennettä.
Itselläni on taloudellinen koulutus.
Toki em. asiat saadaan varmasti näyttämään mitättömältä jos asiaa ei osaa
tai pysty vakuuttavasti esittämään. Suoraan ja terveesti mielestäni
asian ilmaisemalla on kuitenkin eräällä tavalla varsin surkuhupaisaa
että itselläni on edunvalvonta,jos kuitenkin vertaa että ehkä jollakulla muulla kansalaisella ei välttämättä ole.
Mitään isoja velkojakaan ei kuitenkaan ole.
Mietin sitä että uskallanko edes sen enempää ehdottaa nyt tulevassa hoitopalaverissa
että mitä mieltä olisivat jos lähdettäisiin pikkuihiljaa mietiskelemään
tätä edunvalvonta-asiaa ja voinko tälläkin osa-alueella edetä itsenäisempään suuntaan
elämässäni.
Kuitenkin hieman skeptisesti asiaan suhtaudun sillä juuri viimeksi lääkärille asiaa melko kevyesti
(vain yhdellä lauseella käytännössä ohimennen) mainitessani sain käsityksen että sitten kun olisin
töissä niin sitten edunvalvonta voitaisiin purkaa.
Jäin hieman miettimään tätä asiaa myös siltä kannalta että olen kuitenkin
ainakin byrokratian ja lain mukaan määrätty pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle
mielenterveysonglemien vuoksi. Joskin tämä asia ei käytännössä olle ehkä
niin mustavalkoinen kuin lakikirjoissa lukee, niin eikö kuitenkin voine ajatella
myös että työllistyminenkään ei pysyvästi eläkkeelle määrätyltä ole aivan erityisen
helppo suoritus. Näin ollen varmastikin muitakin vaihtoehtoja tulisi kaiketi sallia
mielenterveysongelmaiselle jotta hän pääsisi itsenäisempään elämään?
Vilpittömästi en tiedä kannattaako edes esittää lääkärille joitakin em. pikkuasioista
ja tiedustella että olisiko mahdollista kuitenkin että pikkuhiljaa syntyisi näyttömahdollisuus
siihen että omia laskunmaksuasioita ja sosiaalitoimistossa käyntiä voisi alkaa harjoittavan.
Veikkaan kuitenkin että yhdellä kerralla voi esittää yhden tasapainoisen lauseen asiasta
ja kun lääkäri hymyillen sitten sanoo että katsotaan taas puolen vuoden päästä
niin oma pettymys tullee asianmukaisesti ja tasapainoillen kätkeä,muutenhan taas
on kaiketi oma mielenterveys vaarassa jos olisi liian kärsimätön asioissa jne.
Kuitenkin kun olen käynyt yksityisellä psykiatrilla ja kysyin myös tästä edunvalvonnasta
niin vastauksena oli aivan sama asenne kuin julkisenkin lääkärin.
Sain käsityksen jonka mukaan meidän tulisi tuntea toisemme "vuosia",jotta aihetta voisi
paremmin lähestyä.
Tämä tuntuu kieltämättä jossain määrin hieman oudolta siihen suhteutettuna kuinka
nopeasti ja melko vähäisen kuulemisen perusteella edunvalvonta kuitenkin
saadaan määrättyä.
Onko siis vihjeitä millä tavalla edunvalvonnan saisi lakkautettua?
a) MTT:ssä
b) yksityisellä psykiatrilla
c) käräjäoikeudessa ilman lääkärintodistusta,(joutuen kuitenkin ruotimaan
ja analysoimaan useita lausuntoja joissa voinee olla jostakin näkökulmasta
toki puutteellisuuksia tai virheitäkin..)
d) saamalla työpaikka...kuinka varmaa sen saanti ja pitäminen on?
e) ...............?
Kiitokset asiallisista neuvoista,
Hei,
Tässä pidempi selostus. Toivottavasti jaksat silmäillä pääkohdat ja ehkä kokemuksia asiasta?
Olen käynyt MTT:ssä noin vuoden. Lääkärin olen tavannut kahdesti. Mielestäni varsin hiljattain.
En sinällään tietenkään vastusta tai halua olla haitaksi MTT:n varmastikin hyvälle työlle,mutta
omalta osaltani en vain oikein katso sitä erityisen mielekkääksi.
Olen käynyt yksityisellä psykiatrilla yhden kerran. Tarkoituksenani olisi jatkaa näitä käyntejä,
mm. siksi että löytyisi yksi koordinoiva tuttu henkilö jos mm. tulisi asuinpaikan vaihto
ja kieltämättä tavoitteena on myös saada toimia kuten muutkin kansalaiset
ilman erityistä pakotettua valvontaa,jonka kaiketi on oikeus kokea jossain määrin joskus
vähän kummalliseksi,jos näin asian nyt tässä ilmentäisi.
Itselleni ei ole siunaantunut rikoksia tai väkivaltaisuuksia. Diagnoosi ei käsitykseni mukaan
ole erityisen vaikea.
Olen mennyt elämässäni eteenpäin sairaalajakson jälkeen monellakin elämänalueella.
Voihan olla että MT-statuksen saaneena minun tulisi katsella asioita erityisen
itsekriittisesti ja arvioida myös sitäkin että onko aiheellista vai vääränlaista ylpeyttä
ja itsenäisyyttä kokea että MTT-käynnit kokisi myös jossain määrin turhauttavaksi
ja jopa joskus alentavaksikin. Erityisesti jos ei oikein tullut selville keskusteluissa
että koska tämä tuki (joka kuitenkin on käytännössä likimain pakollinen) sitten
heidän puoleltaan on tarkoitus keventyä ja toivon mukaan sitten myös
poistua omalta kohdaltani. Tämä ei kuitenkaan lienisi silti ainoa näkökulma
asioihin. Mielestäni tukitoiminta voisi olla enemmän omaehtoisuutta painottavaa
kuin että kovasti tukea rutiininluontoisesti tarjotaan, joka nyt ainakin
jossain määrin voisi ajattelevan kaivaa kansalaisen alta myös tervettä
itseluottamusta ja uskoa ratkaista asioita myös omin päin ilmankin että joka kuukausi
olisi muka tarpeen selostaa noin tunnin verran sitä mitä muka muutoksia elämään
on tuona ajanjaksona ehtinyt taas tulla.
Käytännössä kuitenkin kritiikkiä on ehkä järjetöntä tai mahdotonta ajatella
esitettävän. Muutoksia puolestaan byrokratiassa ja lainsäädännössä ei tietenkään tapahdu kuin pitkien syklien välein. Useita vuosia. Kukaan ei myöskään maksa oman yhteiskuntajärjestelmän kritiikistä palkkaa jolla voisi tulla toimeen. Yhteiskuntakritiikkiä kiitellään, mutta maksajaa ei löydy.
Oma ratkaisuajatus:
Pohdiskelen mahdollisuutta ilmoittaa MTT:lleni että en enää ole kiinnostunut
jatkamaan näitä keskusteluhetkiä ja olen päättänyt jatkaa
konsultaatiota yksityisellä psykiatrilla.
Mikähän mahtaisi olla lopputulos. Harvenisivatko/loppuisivatko MTT:käynnit?
Entä luulisi silloin riittävän yhden lääkärin tapaamisen? (yksityisen)
Vai pakkohoitopäätöstäkö markkinoitaisiin jo kohta?
---------
Muuta:
Jos jollakulla aikaa vinkata seuraavassa niin kiinnostaisi ennakolta
pyrkiä muodostamaan käsitystä:
Minulla olisi kohta taas joku yhteinen palaveri ja suunnitteluhetki
hoitohenkilökunnan kanssa eli lääkäri ja hoitaja.
Oma aito näkemys on että "vai niin ...siis taas"
Pohdiskelen sitä kuinka myönteiseksi asian saisin omalta
kohdaltani:
itselleni on määrätty edunvalvoja. (Määräysperusteissa omasta mielestäni on melkoisesti
kritiikin aihetta, en kuitenkaan uskalla edes ajatella että ilman lääkärintodistusta
lähden käräjäoikeudessa kokeilemaan saanko edunvalvonnan puretuksi.
Omasta mielestäni varovainen tilannearvio on oikea siinä mielessä että
kun kerran oma hakemukseni menisi myös lääkärille tiedoksi voisi se vain jopa
hyvinkin pahentaa jopa omaa tilannettani,siinä mielessä jos kansalaisella olisi
oikeus kokea että itsenäisyys ja oma riippumaton päätöksentekokyky
on fiksumpaa kuin kuitenkaan aivan pakotettu valvonta..)
Olen ollut töissä edunvalvonnan määräämisen jälkeen.
Olen laatinut itse veroilmoitukset.
Olen suunnitellut käytännössä jopa seurustelukumppanin maksuliikennettä.
Itselläni on taloudellinen koulutus.
Toki em. asiat saadaan varmasti näyttämään mitättömältä jos asiaa ei osaa
tai pysty vakuuttavasti esittämään. Suoraan ja terveesti mielestäni
asian ilmaisemalla on kuitenkin eräällä tavalla varsin surkuhupaisaa
että itselläni on edunvalvonta,jos kuitenkin vertaa että ehkä jollakulla muulla kansalaisella ei välttämättä ole.
Mitään isoja velkojakaan ei kuitenkaan ole.
Mietin sitä että uskallanko edes sen enempää ehdottaa nyt tulevassa hoitopalaverissa
että mitä mieltä olisivat jos lähdettäisiin pikkuihiljaa mietiskelemään
tätä edunvalvonta-asiaa ja voinko tälläkin osa-alueella edetä itsenäisempään suuntaan
elämässäni.
Kuitenkin hieman skeptisesti asiaan suhtaudun sillä juuri viimeksi lääkärille asiaa melko kevyesti
(vain yhdellä lauseella käytännössä ohimennen) mainitessani sain käsityksen että sitten kun olisin
töissä niin sitten edunvalvonta voitaisiin purkaa.
Jäin hieman miettimään tätä asiaa myös siltä kannalta että olen kuitenkin
ainakin byrokratian ja lain mukaan määrätty pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle
mielenterveysonglemien vuoksi. Joskin tämä asia ei käytännössä olle ehkä
niin mustavalkoinen kuin lakikirjoissa lukee, niin eikö kuitenkin voine ajatella
myös että työllistyminenkään ei pysyvästi eläkkeelle määrätyltä ole aivan erityisen
helppo suoritus. Näin ollen varmastikin muitakin vaihtoehtoja tulisi kaiketi sallia
mielenterveysongelmaiselle jotta hän pääsisi itsenäisempään elämään?
Vilpittömästi en tiedä kannattaako edes esittää lääkärille joitakin em. pikkuasioista
ja tiedustella että olisiko mahdollista kuitenkin että pikkuhiljaa syntyisi näyttömahdollisuus
siihen että omia laskunmaksuasioita ja sosiaalitoimistossa käyntiä voisi alkaa harjoittavan.
Veikkaan kuitenkin että yhdellä kerralla voi esittää yhden tasapainoisen lauseen asiasta
ja kun lääkäri hymyillen sitten sanoo että katsotaan taas puolen vuoden päästä
niin oma pettymys tullee asianmukaisesti ja tasapainoillen kätkeä,muutenhan taas
on kaiketi oma mielenterveys vaarassa jos olisi liian kärsimätön asioissa jne.
Kuitenkin kun olen käynyt yksityisellä psykiatrilla ja kysyin myös tästä edunvalvonnasta
niin vastauksena oli aivan sama asenne kuin julkisenkin lääkärin.
Sain käsityksen jonka mukaan meidän tulisi tuntea toisemme "vuosia",jotta aihetta voisi
paremmin lähestyä.
Tämä tuntuu kieltämättä jossain määrin hieman oudolta siihen suhteutettuna kuinka
nopeasti ja melko vähäisen kuulemisen perusteella edunvalvonta kuitenkin
saadaan määrättyä.
Onko siis vihjeitä millä tavalla edunvalvonnan saisi lakkautettua?
a) MTT:ssä
b) yksityisellä psykiatrilla
c) käräjäoikeudessa ilman lääkärintodistusta,(joutuen kuitenkin ruotimaan
ja analysoimaan useita lausuntoja joissa voinee olla jostakin näkökulmasta
toki puutteellisuuksia tai virheitäkin..)
d) saamalla työpaikka...kuinka varmaa sen saanti ja pitäminen on?
e) ...............?
Kiitokset asiallisista neuvoista,
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä on edunvalvonta?
siirtyä MTTsta yksityiselle, saat silloin laadukkaamman hoidon ja sopivamman lääkityksenkin. Koska sulla on edunvalvoja lienee sulla omaisuuttakin ja siis rahaa käydä yksityisellä. Jos luotat edunvalvojaasi en näe syytä miksi luopuisit hänestä. Maailma on täynnä huijareita, täysin terveitäkin jymäytetään. Joten hanki pätevä lääkäri ja lopeta MTT-käynnit.