Olen koittanut valmistautua tulevaan ja selvitellä perunkirjoitukseen liittyviä asioita, mutta jotain on edelleen jäänyt epäselväksi. Monet löytämäni asiaa käsittelevät keskustelut ja kirjoitukset ovat siitä lähtökohdasta, että perillisiä on enemmän kuin yksi, ja perittävällä on olemassa jotakin merkittävää omaisuutta tai velkaa.
Miten siis toimitaan silloin, jos kuolleella henkilöllä ei ole leskeä, ja on vain yksi aikuinen lapsi. Lapsi lienee siis ainoa perillinen. Testamenttia ei ole, missä esimerkiksi sisaruksille osoitettaisiin jotakin jäämistöstä. Henkilöllä ei ole merkittävää omaisuutta (asunto-osaketta/taloa, maata, metsää, yritystoimintaa tms), ainoastaan pieni tavanomainen koti-irtaimisto ja ikäryhmälleen tyypilliseen tapaan puhelinosake. Velkoja ei ole (sairaalalaskuja ehkä erääntyy kuoleman jälkeen), kuten ei myöskään ole talletuksia tai merkittäviä säästöjä.
Ainoan perillisen eli lapsen lienee tässä tapauksessa järkevintä hoitaa perunkirjoitus itse, eikä antaa sitä asianajajien tehtäväksi. Mutta erityisesti epäselviksi jääneitä asioita ovat nämä:
1) Mitä ovat nuo kaksi kappaletta ns. "uskottuja miehiä" jotka on mainittu useassa asiaa käsittelevässä yhteydessä? Tarvitaanko niitä tällaisen pesän perunkirjoituksessa, vai tarvitaanko niitä aina? Jos niitä tarvitaan aina, niin keitä nämä henkilöt yleensä ovat? Sukulaisista ei tässä tapauksessa ainakaan ole sellaisina toimimaan, eikä tuttavista.
2) Pertti Purosen perunkirjoitusoppaasta luin yksittäisen maininnan, että "Jos vainajalta jää kuitenkin vain yksi perillinen, kuolinpesän ei katsota muodostuvan." Mitä tämä tarkoittaa käytännön kannalta kuvatunlaisessa tilanteessa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
1) Uskotut miehet tarvitaan aina. Heidän tulisi myös olla esteettömiä, eli parempi ettei sukulaisia oteta. Eikö sinulla ole ketään naapureita, työkavereita, ystäviä, jotka voisivat toimia uskottuina miehinä? Periaatteessa uskottujen miesten tulisi arvioida omaisuus.
2) No jaa. Kuolinpesä kun tarkoittaa sitä, että siinä osakkaat porukalla hallinnoivat omaisuutta. Nyt kun on vain yksi osakas, niin joutuisit keskustelemaan korkeintaan omien sivupersoonien kanssa. Perinnönjakoa ei kuolinpesän "lopettamiseksi" tarvita, kun perintö on jo napsahtanut sinulle (ei ole ketään, jonka kanssa jakaa). Ikävä tietysti, että olet menettänyt vanhempasi, mutta kaikki asianhoito sujuu helposti kun ei ole muita osakkaita.
Uskotut miehet löytänen siis ystävieni joukosta, en ollut aivan selvillä mitkä tahot sellaisina ruukaavat toimia, tai pitääkö heidän olla vainajan tuttuja tai jopa jonkinsortin lakimiehiä. Mutta siis ei, joten ehkä selviän.
Tuolla paljon tietoa.
http://perikunta.fi/
Yksi pieni tarkennus, varmuuden vuoksi, jos et jostain syystä ole sattunut huomioimaan tätä asiaa. Kirjoitit:
"kuolleella henkilöllä ei ole leskeä, ja on vain yksi aikuinen lapsi."
Ratkaiseva kysymys: oliko kuollut henkilö itse leski, eli onko hänellä ollut puolisoa? Ja jos oli, niin onko puolison jälkeen tehty ositus?
Ei ollut leski, eronnut kymmeniä vuosia sitten, ja silloinen puolisonsa on kyllä sittemmin vuosia eron jälkeen menehtynyt. Mutta ei kuitenkaan leski, eikä osallinen ex-puolisonsa kuolinpesässä.
olen ollut ainoa vainajan perijä ja olen tehnyt pankissa pankkilakimiehen kanssa perukirjan, johon tulee vainajan kuolinpäivän saldo ja vähäiset pitovaatteet yms. hautajaiskulut jne... pankki on hoitanut sen sit verottajalle kuten se kuuluu. Aikanaan siitä tulee tieto verottajalta.
Ei muuta, kuin pankkiin sieltä osaavat neuvoa ko. asiassa.