Somali

Olipas kokemus. Eilen tomistossa somalimies palveli minua. Se oli hieman ylimielinen, käveli kummallisella rytmillä, oli jotenkin nokkava, epäkommunikatiivinen, ei edes keksittyneesti kuunnellut mitä asiaa minulla oli. Äijä oli kumallinen tapaus. Se ei osannut yhtään mitään, ei selvitynyt yksinkertaisimastakaan tehtävästä. Jouduin asiakkaana itse tekemään somalille kuuluvan työn ja ohjesäännönmukaan muille ehdottomasti kuulumattoman työn. Syy turvallisuusaspekti. Tilanteessa paljastui myös että täämä maailmanomistjan eökein hoippuva somalimies ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Se kirjoitti kaiken väärin, nimen, osoitteen, numerot jne. Jouduin neuvomaan sitä ystävällisesti monta kertaa ja lopulta itse kirjaamaan tietokoneelle tapahtumat. Samassa kolme muuta somalimiesti tupsahti jonoon selkäni taakse. Ne eivät olleet asiakkaita, vaan työtätekevän somalin kavereita. He aiheuttivat lievää uhkaa selkäni takana, jopa tönivät minua. Olen vakaasti sitä mieltä, että somaleja ei pidä enää Suomeen päästää. Me emme tarvitse afrikkalaisia muuttajia. Meidän on paljon viisaampaa hankkia maahanmuuttajat esim. Kiinasta, Vietnamista tai Puolasta. He ovat lahjakkaita ja työteliäitä ihmisiä ja sopeutuvat elämänmuotoomme ongelmitta. Somalit eivät koksan tule sopeutumaan Suomeen. Heidän islaminuskonsa estää sopeutumisen. He tulevat vielä tekemään terroritekoja maassamme. Se, joka muuta väittää on sokea.
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

toimistotyössä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu