Opett.sairauspoissaoloista

Juu, nyt taas saavat jotkut rehtorit pontta puheilleen ja patistavat opettajia itse hommaammaan sairaana sijaisen, kun iltapäivälehdissäkin sanotaan, että on helpompaa mennä töihin kuin hankkia itse itselleen sijainen.
Siis kerrataanpa vielä, jos joku ei sitä vielä tiedä ja raataa sairaanakin itselleen sijaista:
OPETTAJA EI OLE VELVOLLINEN HOITAMAAN ITSELLEEN SIJAISTA, VAAN SEN HOITAA REHTORI, TAI HÄNEN VALTUUTTAMANSA HLÖ, ESIM. APULAISREHTORI.

Tämä on OAJ:sta tänä lukuvuotena kysyttyä.
Älkää, kollegat hyvät, itseänne uupumukseen ajako soittelemalla sairaana lukuisia puheluita omasta kännykästänne...
3568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heh, eikai kukaan aikuinen ihminen voi olla niin typerä että kuvittelee vastuun sairaslomasijaisen hommaamisesta kuuluvan sairastajalle?

Okei jos olisimme 15vuotiaita ja ekassa duunipaikassa niin tuo saattaisi mennä läpi. Mutta millä logiikalla opettaja voi kuvitella sen kuuluvan itselleen? Vaikea uskoa että olisi olemassa sellaisia lampaita että omasta kännykästään omaan laskuun soittelevat sijaista itselleen! ja jos on, niin tekisipä mieleni sanoa että ovat itse kuoppansa kaivaneet ja ansainneet huonopalkkaisen duuninsa jossa edut ovat olemattomat ja työehdot kohtuuttomat.

Äänestä
  • Tunnustaudun lampaaksi ja myönnän joskus itse soittaneeni sijaisen itselleni ihan omasta kännykästäni. Tämän olen tehnyt ihan omasta mukavuuden halustani; tällöin olen saanut paikalle haluamani ihmisen ja annettua ohjeistuksen saman tien, silloin pääsee itse helpommalla jälkiselvittelyllä palatessaan.

    Äänestä

  • itselleen sijaisen ja tämä johtuu ainoastaan siitä, että he ovat niin päteviä ja pätevät näin tässäkin asiassa. Ope osaa kaiken, tekisi se rehtorinkin hommat siinä opetustyön sivussa, mutta kun siinä laumassa tulisi mieletön pätemisen tarve ja kilpailu, kuka sen yhden hommat tekisi, tapella ne ei kehtaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja sijaisen hankinnasta kirjoitti:

Juu, nyt taas saavat jotkut rehtorit pontta puheilleen ja patistavat opettajia itse hommaammaan sairaana sijaisen, kun iltapäivälehdissäkin sanotaan, että on helpompaa mennä töihin kuin hankkia itse itselleen sijainen.
Siis kerrataanpa vielä, jos joku ei sitä vielä tiedä ja raataa sairaanakin itselleen sijaista:
OPETTAJA EI OLE VELVOLLINEN HOITAMAAN ITSELLEEN SIJAISTA, VAAN SEN HOITAA REHTORI, TAI HÄNEN VALTUUTTAMANSA HLÖ, ESIM. APULAISREHTORI.

Tämä on OAJ:sta tänä lukuvuotena kysyttyä.
Älkää, kollegat hyvät, itseänne uupumukseen ajako soittelemalla sairaana lukuisia puheluita omasta kännykästänne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu