Onko olemassa sadetta, tuulta, aurinkoa, kuivuutta ja ja ajoittaista hoitamattomuuttakin kestäviä perennoja ?
Mitkä perennat kestää parhaiten huonojakin olosuhteita ?
Kysyy tumpelo kukkien ystävä
Kaikenkestäviä perennoja ?
5
2083
Vastaukset 5
- Onttomukulakiurunkannus
Suomen luonnossa kasvaa lukemattomia kukkia, jotka hoidettuina puutarhassa kukoistavat luonnon karuja kilpailuolosuhteita monin verroin komeammin. Ja jos jäävät hoitamatta, eivät siltikään katoa mihinkään, vaan rehottavat ja kukkivat vain vähän hillitymmin. Yleensä ne myös leviävät itsestään oikein hyvin.
Kellokukat, pietaryrtti, kärsämöt, kaunokit, keltasauramo, päivänkakkara, kannusruoho, raunioyrtti... Lista on kyllä lähes loputon. Ota värikuvakasvio kätöseen.
Sen verran näidenkin kanssa pitää kuitenkin puutarhatiedettä ymmärtää, ettei vetisen suon kasveja yritä istuttaa paahteiseen rutikuivaan somerikkorinteeseen. Se on heitteillejättö ja kasvirääkkäystä! Rangaistava teko.
Myös useimmat niinsanotut maatiaisperennat ovat osoittaneet kestävyytensä, ovathan ne säilyneet jopa vuosikymmeniä autioituneiden talojen puutarhoissa ilman hoidon häivääkään. Niihin laskettaneen sekä aikaisen kevään sipulikukat että lukemattomat vanhat narsissikannat. Myös ruohosipuli on kaunis kukkiessaan ja siitähän saa jo aikaisin keväällä vähän raikasta väriä ja makua salaattiin tai leivälle.
Ja kaikkien näiden alle suikeroalpia. Se kuuluu niihin maan hiljaisiin, jotka aina jaksavat tuottaa iloa ja kauneutta vaatimattomalla olemuksellaan. Se suojaa maanpintaa kuivumiselta ja kasvaa ja leviää nopeasti lähiympäristöön. Mutta se on niin matala, ettei sen leviäminen haittaa ketään. Ja jos se jossakin kohdassa pääsee jopa päälajiksi, lopputulos on todella kaunis!
Kerropa joskus, millaisia kokemuksia saat tulevana ja tulevina kasvukausina. Huonolla hoidolla ja hoidottakin pärjääviä kasveja me itse kukin puutarhaamme toivomme! ;-)- äidiltä tyttärelle
Oikeita perinnekasveja myydään puutarhoissa ja taimimyymälöissä keväällä ja pitkin kesää.Varmaan saat pieniä alkuja tuttaviltasi tai sitten kasvatat siemenistä.
Vanhoja ja hyvin talvenkestäviä on esimerkiksi, erilaiset malvat,ritarinkannukset, kellokukat,suopayrtit,harjaneilikat,akileijat,alpit,ukonhatut ym ym, niitä on vaikka kuinka paljon.
http://www.suomenniittysiemen.fi/kotimaisia.perennoja/perennat.ruotsi.htm - asiaa kysynyt
äidiltä tyttärelle kirjoitti:
Oikeita perinnekasveja myydään puutarhoissa ja taimimyymälöissä keväällä ja pitkin kesää.Varmaan saat pieniä alkuja tuttaviltasi tai sitten kasvatat siemenistä.
Vanhoja ja hyvin talvenkestäviä on esimerkiksi, erilaiset malvat,ritarinkannukset, kellokukat,suopayrtit,harjaneilikat,akileijat,alpit,ukonhatut ym ym, niitä on vaikka kuinka paljon.
http://www.suomenniittysiemen.fi/kotimaisia.perennoja/perennat.ruotsi.htmvalaistuin paljon !
oikeasti sain hyviä neuvoja.
tutkin jo niitä eri lajeja 2 päivää.
tutkimus jatkuu....
- viherpeukku
Kurjenpolvet ovat mitä parhaimpia ja kestävimpiä perennoja. Niitäkin on kyllä joka lähtöön, johtuen valtavista valikoimista mutta valitsemalla aurinkoisen paikan lajeja pärjää aika pitkälle.
Mieleen tulee ainakin reunus-,veri-,tuoksu- ja tarhakurjenpolvi ja lisääkin löytyy.
Yksi pommivarma on myös perinteinen vuorenkilpi.
Kurjenpolvissa on erittäin hyvä peittävyys = ei rikkaruohoja. Ne leviävät hyvin. Kukkivat miltei koko kesän. Ja kestävyys on siis erinomainen.
Luonnonkasvit ovat kyllä kestäviä, mutta eivät kilpailukykyisiä puutarhamaassa = paljon hoitamista, ellei koko pihaa(tai ainakin suurempaa aluetta) muuta karuksi luonnontilaiseksi alueeksi. Sinne nurmikon keskelle kylvetyt niittysiemenet jäävät kyllä heinän alle.
Kurjenpolvien lisäksi ovat hyviä toisessa viestissä mainitut maatiasperennat. Ja nämä ovat kaikki täysin varmoja tapauksia - helpommalla ei pääse. Sitten on runsas joukku helppoja perennoita, jotka eivät nekään säikähdä hoitotauosta. Valikoimaa riittää vaikka minkä kokoisiin istutuksiin.
(Ei kai perennoita ole koko ajan tarkoitus tupsuttaa? Itse lannoitan ja kitken penkit keväällä, kesällä todella kuivina kausina vettä ja loppukesällä syyslannoitus ja mahdolliset istutus tai siirtotyöt.) - kestävät
vuodesta toiseen. Istutus lähelle mullan pintaa, vain ohut kerros juurien päälle. Kastelua kuivina aikoina. Lannoitus keväällä kukittaa hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t123793Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25669- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok125562- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513