Kitkat voitti nastat, (videoo)!

Täällä näköjään tietämättömät taas väittelee nastarenkaiden ylivoimaisen paremmuuden puolesta. Ilmeisesti sokeana uskotaan nastarenkaiden käyttöä puoltavia testejä ja muita julkaisuja ja unohdetaan esimerkiksi kulumisen vaikutus. Rengastestejä kun ei kovin paljon näy reilusti käytettyjen renkaiden osalta ja kukaan ei uusillakaan aja. Ainakin jos rengasliikkeiden rengaskasoja katselee, niin melko laittomaan kuntoon ovat enimmäkseen ajettuja, vai väittääkö joku ruuvaavansa joka aamu tuoreet kiekot alle?

Minä olen kitkarenkailla ajava, sillä nykynastojen pito heikkenee melko lyhyessä ajassa aivan mitättömäksi. Siihen tietysti vaikuttaa vähälumisuus ja teiden suolaus, nastat kuluu paljaalla asfaltilla nopeasti lähes kuulamaisiksi. Nastarenkaan kumiseos ei ole yhtä pehmeä kuin kitkarenkaan, eli siinä kun nastarengas pitää melkein vain nastoillaan, niin kitkarengas pitää koko pinnallaan.

Sattuipa nyt sitten sopivasti eräällä tuttavalla olemaan suht ajetuilla Nokian hakkapeliitoilla (nastarenkaat) oleva ajokki ja sain sen "testattavaksi". Renkaissa oli vielä reilusti kulutuspintaa ja pikaisesti katseltuna puuttuvia nastojakaan ei näkynyt. Eivät siis vielä lähelläkään niitä rengaskasojen kuntoa.

Siispä sitten toimeen vaan, auto jäälle, jotta selviää nastojen purevuus. Auton painoksi oli otteessa merkitty 1000 kg, "koeajaja" hiukka vajaa 100 kg. Autossa siis nastarenkaat, "koeajajalla" nastoittamattomat kengät, eli "kitkat" ja samalla jäällä molemmat.

Näin kävi: http://testaaja532.vox.com/library/video/6a0109811ee8d7000c0109811eeb25000c.html

Toinen: http://testaaja532.vox.com/library/video/6a0109811ee8d7000c0109811eed3d000c.html

(Eikä tuossa vielä kaikki, mutta hyvä alku jo).

Kitkoilla siis pärjäsi kevyesti nastoitettua ja kymmenkertaista massaa vastaan.

23

1121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ougi dougi

      vielä nielee,kunhan ei taas ruveta höpäjämään ,että "paremmat taakse"......

      • ei niin

        Ei tarvitse mainita itsestään selviä asioita että paremmat taakse. Jokainen tietää sen jo.


    • vaan näkyy

      montas kaveria oli "piilossa" avittelemassa

      arvaas kumpa testaajaa uskon ennemmin

      a. sua

      vai

      b. tekniikan maailmaa , tuulilasia tai autobildiä

      arvaappas ?

      • Johan minä kerroin, että ei siinä vielä kaikki. Löytyy lisääkin videoa, en vain laittanut enempää, kun arvasin kaltaistesi kokemattomien kannanotot. Etkö itse saa mistään haalittua autoa jäätikölle vastaavaan testiin? Sittenhän sinullekin totuus selviäisi.

        Usko minun puolestani mihin haluat, minä luotan kokemukseeni. Mainitsit kuitenkin Tuulilasin, tässä osa vanhasta vertailutestitsä:

        "Osa Tuulilasin testistä:

        JARRUTUSPITO JÄÄLLÄ: 30km/h nopeudesta 5km/h nopeuteen ABS jarruilla, takajarrut pois käytöstä, jotta suunta säilyisi jarrutuksessa

        nastat:
        Continental WinterViking1 20,4m
        Gislaved NordFrost3 20,7m
        Goodyear UG500 20,9m
        Nokian Hakkapeliitta4 21,3m
        Bridgestone Noranza 22,6m
        Michelin Ivalo 26,0m


        kitkat:
        Nokian Hakkapeliitta RSI 20,2m
        Gislaved Soft Frost 16" 20,6m
        Gislaved Soft Frost 15" 21,2m
        Uniroyal MS Plus Soft 23,9m
        Green Diamond 26,2m
        Dunlop SP Winter Sport 30,8m

        JÄÄYMPYRÄ: Kierrokseen kuluva aika.

        nastat:
        Nokian Hakkapeliitta4 47,8s
        Goodyear UG500 48,9s
        Continental WinterViking1 49,1s
        Gislaved NordFrost3 49,2s
        Bridgestone Noranza 49,7s
        Michelin Ivalo 52,1s

        kitkat:
        Nokian Hakkapeliitta RSI 44,1s
        Gislaved Soft Frost 16" 44,8s
        Gislaved Soft Frost 15" 46,4s
        Uniroyal MS Plus Soft 50,0s
        Green Diamond 53,3s
        Dunlop SP Winter Sport 55,4s "

        Parhaat kitkat voitti parhaat nastarenkaat jäällä.


    • The mousetrap

      Sinulta varmaan löytyy myös video jossa sama testi tehdään kitkarenkailla varustetulla autolla, koska muutenhan kokeesi ei osoita mitään muuta kuin että jäällä on liukasta. Tai olisit mennyt seisomaan siten että jalkasi osuvat auton etupuskuriin, saisiko auto työnnettyä sinua jäällä eteenpäin.

      Renkaasta löytyy DOT merkintä josta sen valmistusviikko ja vuosi näkyy, olisi ihan kiva tietää minkä ikäiset renkaat ovat kyseessä. Paikallaan ollessahan nastaulkonema on pienimmillään, koska nastaan ei kohdistu pyörimisestä aiheutuvaa keskipakovoimaa.

      Rengastestejä on hankala toteuttaa käytetyillä renkailla koska jokainen sarja pitäisi olla samanlailla kulunut että tulokset olisivat vertailukelpoisia keskenään. Olisi hyvä jos saataisiin oikeaa tietoa siitä miten hyvin rengas toimii ikääntyessään, itseäni kiinnostaisi juuri tuo nastan ja kitkan välinen ero mikä uusilla renkailla testeissä saadaan. Kasvaako vai pieneneekö ero kun renkaat kuluvat?

      Nastarenkaista aiheutuu haittoja, joten on ihan hyvä että niiden käyttöä kyseenalaistetaan. Itse ajan vielä nastoilla mutta kitkat kyllä kiinnostavat, varsinkin kun talvet tuntuvat lyhentyvän koko ajan.

      • Ei olis oikein vertailukelpoinen, kun tuo minun kitkarengasauto on tuplapainoinen tuohon yhteen verrattuna. Pitäis jostain löytää kitkat tuohon samaan autoon.

        Jäällä on liukasta joo, mutta tuo koe osoittaa hyvin kuluneiden nastarenkaiden merkityksettömyyden pidon suhteen, sillä niin pienellä voimalla autoa saa tönittyä luisuihin. Eikä se kovametallipiikki siitä istukastaan ulkone yhtään kovillakaan pyörimisnopeuksilla.

        20 000 km ajetuilla nastarenkailla pito on jo melko paljon heikentynyt, kitkarenkaalla ei käytännössä ollenkaan ja saattanut jopa hieman parantua. Toistan tässä myös sen, että jotkut kitkarenkaat toimivat huonosti joidenkin autojen ABS-jarrujen kanssa ja oikea valinta voi olla aluksi hankalaa.


    • Mr Nasta

      Ei voi kuin äimistellä, miten pitkälle kitkafundamentalismi voi mennä. Pieni vähemmistö yrittää kaikin keinoin käännyttää normaaliväestöä. Huvittavinta on se, ettei kitkaspede edes tajua, kun sille nauretaan!

      • Ajahan sinäkin lapsukainen aluksi ne yli 3,5 milj. km, mitkä minulla on jo takana. Alkuvuodet ajoin kesärenkailla talvikaudetkin ongelmitta ja aina nastarengaskuskeja ohitellen.

        Tuo pieni koe osoittaa mainiosti sen, kuinka merkityksettömiä kuluneet nastat ovat pidon kannalta, autoa on helppo tuuppia jäällä liukuun, siihen ei tarvitse paljonkaan voimaa. Saattais onnistua jopa sinultakin, ei muuta kuin kokeilemaan, hopi hopi.


    • samalla voimalla

      Kahta samanlaista ja yhtä paljon painavaa autoa on tuupattava yhtä aikaa samalla alustalla ja samalla voimalla.

      Molemmissa autoissa oltava yhtä vanhat/uudet renkaat, toisessa nastat ja toisessa kitkat. Silloin vasta selviää todellinen tilanne.

      Tuo video vain todistaa että jäällä on liukasta!

      • ...että kuluneiden nastarenkaiden kuluneilla nastoilla ei ole juuri mitään käytännön pitoa jäisellä pinnalla.


      • Fakta hommeli

        Kuka hullu ajaisi tosielämässä kitkarenkailla täysin samanlaisin nykivin hallintaliikkein ja äkäisin jarrutuksin kuin nastarenkailla? Siksi mitkään testit eivät korreloi todellisten onnettomuustilastojen kanssa.

        Jos lyhyempi jarrutusmatka lisäisi turvallisuutta, niin autoissa olisi formulasiivet turvavarusteena. Mutta niiden vaikutuksesta ajettaisiin vain entistä kovempaa ja jarrutettaisiin vieläkin myöhemmin, reaktioaikojen pysyessä ennallaan. Lopputulos olisi että törmäysriski pysyy samana (ns. riskikompensaatio, tunnettu psykologinen ilmiö) mutta törmätessä vauhti olisi vain kovempi.


      • höpö höh.
        Kairakettu kirjoitti:

        ...että kuluneiden nastarenkaiden kuluneilla nastoilla ei ole juuri mitään käytännön pitoa jäisellä pinnalla.

        Ei tuo mitään todista. Kavereitahan saattoi olla vetämässä vaikka köydellä toiselta puolen. Naurettavaa.


      • kitkarenkaan pitoon
        Fakta hommeli kirjoitti:

        Kuka hullu ajaisi tosielämässä kitkarenkailla täysin samanlaisin nykivin hallintaliikkein ja äkäisin jarrutuksin kuin nastarenkailla? Siksi mitkään testit eivät korreloi todellisten onnettomuustilastojen kanssa.

        Jos lyhyempi jarrutusmatka lisäisi turvallisuutta, niin autoissa olisi formulasiivet turvavarusteena. Mutta niiden vaikutuksesta ajettaisiin vain entistä kovempaa ja jarrutettaisiin vieläkin myöhemmin, reaktioaikojen pysyessä ennallaan. Lopputulos olisi että törmäysriski pysyy samana (ns. riskikompensaatio, tunnettu psykologinen ilmiö) mutta törmätessä vauhti olisi vain kovempi.

        Kysehän oli nastarenkaan pidosta vs kitkarenkaan pitoon ja se että kyseinen video olisi todistanut jotakin, mitä se ei tehnyt.

        Muuten olet täysin oikeassa.



      • Fakta idiootti
        Fakta hommeli kirjoitti:

        Kuka hullu ajaisi tosielämässä kitkarenkailla täysin samanlaisin nykivin hallintaliikkein ja äkäisin jarrutuksin kuin nastarenkailla? Siksi mitkään testit eivät korreloi todellisten onnettomuustilastojen kanssa.

        Jos lyhyempi jarrutusmatka lisäisi turvallisuutta, niin autoissa olisi formulasiivet turvavarusteena. Mutta niiden vaikutuksesta ajettaisiin vain entistä kovempaa ja jarrutettaisiin vieläkin myöhemmin, reaktioaikojen pysyessä ennallaan. Lopputulos olisi että törmäysriski pysyy samana (ns. riskikompensaatio, tunnettu psykologinen ilmiö) mutta törmätessä vauhti olisi vain kovempi.

        vittu, sano sille hirvelle, toiselle autolle, ihmiselle tai jollekin muulle yllättävälle esteelle et mä en voi tehdä "nykiviä" hallintaliikkeitä ja äkäisiä jarrutuksia. Kitka renkaat on ihan ok, mut ei mikään autuaaksi tekevä asia. Niin, itselläni on toisessa autossa kitkat ja toisessa nastat, että on kokemusta molemmista.


      • höpöhöh

      • höpöhöh kirjoitti:

        Usko nyt nuo ei todista mitään. Tuossahan saattoi olla vaikka kesärenkaat. Ihme pelleilyä. Kyllä TL ja TM testaa kuitenkin luotettavammin.

        Kesärenkaat ei jätä nastojen raapaisuja. Etkö tosiaan itse löydä mistään autoa ja jäätikköä?

        Missä on vertailutestejä näkyvissä käytettyjen talvirenkaiden osalta?


    • ............

      Voi että, miten voi tyhmyys tiivistyä...

      • Mistä sule onnettomalle potkittavia renkaita?


      • Voi hyvää päivää!
        Kairakettu kirjoitti:

        Mistä sule onnettomalle potkittavia renkaita?

        Tuo "testi" ei todista muutä kun sen, että olet tyhmä, jos tuolla perusteella arvioit kitkat nastarankaita pitävämmiksi.

        Älä viitsi tehdä itsestäsi enempää tyhmää.


      • Voi hyvää päivää! kirjoitti:

        Tuo "testi" ei todista muutä kun sen, että olet tyhmä, jos tuolla perusteella arvioit kitkat nastarankaita pitävämmiksi.

        Älä viitsi tehdä itsestäsi enempää tyhmää.

        Testi yksinkertaisesti todistaa kuluneiden nastoitettujen renkaiden aivan olemattoman pidon. Kuvittelitko nastojen pitävän paremmin?


    • narskuvat,...

      kitkoilla olis auto tuolla vesijäällä liukunut pari metriä samalla voimalla :)

      • Eipä ollut vesijäätä, vaan ihan kunnon pakkaskeli, -18 astetta. Noo, jäätynyttä vettä alla, eli vesijäätähän se tietysti...

        Kuviteltu "pito" kuitenkin täyttä harhaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2298
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2063
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1495
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1434
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1381
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      964
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      108
      917
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe