on kohdannut tällä palstalla henkilökohtaisesti henkistä väkivaltaa ja nettikiusaamista?
Moniko
IhmettäJaKumma
18893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
että ainoastaan 2 henkilöä.
Toinen on Jussi ja toinen on Ouluman.
Jussin henkilöllisyys on laajalti tiedossa, koska hän esiintyy täällä omalla nimellään.
Oulumanin henkilöllisyys on joidenkin, ainakin minun tiedossa.
Henkilökohtaista väkivaltaa ei voi kohdata, sen kummemmin kuin nettikiusaamistakaan, mikäli esiintyy täällä anonyymina.
Jos täällä haukkuu ja parjaa henkilöä nimeltä aiheettomasti, se on rikos.
Mikäli vaihtaa ajatuksia samaan malliin tuntemattoman nimimerkin kanssa se on korkeintaan epäkohteliasta, koska kohteena on pelkkä tuntematon nimimerkki, eikä nimimerkin kunniaa voi loukata.
Ei siinä sen kummemmin ole Ihmettä, eikä Kummaa,
mutta olisiko tässäKIN aloituksessa vähän Emmaa?
meille tuli tästä, että henkistä väkivaltaa ei voi tuntea sellainen, joka kirjoittaa anonyyminä.
Väitän, että kyllä voi ja tunteekin, kun näyttöruudun takana on kirjoittamassa kuitenkin toinen ihminen. Kyllä tuntuu pahalta, joskus kun saa vastaukseksi todella asiattoman letkautuksen.
Soisi jonkinlaista pistosta sinne vastaajan rintapanssariinkin osuvan, kun näytöltä omaa tekstiään analysoi, mutta useinmiten en usko useankaan tekstejään tarkastelevan lähetyksen jälkeen. Rekisteröitymispakkoa ei ole, joten se ei ole mikään syy/seuraus suhde, josta rangaistuksena saa/täytyy ottaa vastaan kaikenlaista p**kaa.
rekisteröityisit, kayttäen nimimerkkiä, ilman henkilötietojen paljastamista, olisi tilanne edelleen sama. Ainoastaan, mikäli rekisteröitymisesiyhteydessä toisit julki henkilöllisyytesi asia muuttuisi.
En kuitenkaan tuomitse sinua, mielipiteinesi olet monessa asiassa oikeassa, mutta, olen edelleen sitä mieltä, että joka "leikkiin" ryhtyy, se leikin kestäköön.
Vihje, vieläpä ilmainen ja toimii takuuvarmasti.
Paras keino vaikuttaa epäasiallisiin vastauksiin on olla vastaamatta niihin.
Ei muuta, nyt lakaisee iso luuta...meinaan portaita. Hyvää viikonloppua!
sinulle hyvää viikonloppua.
Taidan olla ainut, joka kärsii jo siitä, kun pitää lukea p**kakirjoituksia mitä joillekin alvariinsa lähetellään.
Pitäisikö ruveta painiskelemaan itsensä kanssa ja opetella sietämään kaikenlaiset painajaisten tekijät.. ei ikinä, mutta tehkää te muut niin kuin omatunto sanoo tai ummistakaa silmänne toteamalla "joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön".. se ei ainakaan paranna tätä keskustelupalstaa yhtään.
ajatustenjuoksua kerrassaan.
sen mie olen ainakin huomannut kellä,on nikki auomi24 niitä morkataan enempi ja se on tyhmää hommaa!!!!!
ihmisiä neki on niinkuin mekin
ollaan tuntevia ja älyllisiä ihmisiä, jotka tänne kirjoitamma. En tiedä ainakaan yhtään eläintä, joka olisi tänne päässyt taitojaan näyttämään.. se olisikin ollut uutiskynnyksen ylittävä temppu.
Jotkut näyttävät vain ärsyyntyvän enemmän niille, jotka ovat erilaisia/rekkautuneita, johtuneeko alemmuuden tunteesta vai vallanhimosta?
minua uhkailtiikin jo yhessä viestissä mutta mutta,suomi24 poisti sen heti. vaikka en mitään väärää ole sanonutkaan
tai en ole ainakaan tarkkoittanut sillä.
en edes ole tehnyt mitään pahaa ihmisille ainakaan henkisesti niin silti minua morkataan vai onko ne jotkut kateelisia jostakin asiasta siinäkö olkoot kateelisia sen kohteeksi olen ainakin joskus joutunut henkisenkin kohteeksi ikävää mutta totta.
voisin krjoittaa koko elämäni tarinan tänne mut ei jaksa
kovin tarkkaan elämästään tänne kertoilla, kun joku "aivoton" saa siitä vain lisää aihetta huomautella. Joidenkin elämä on niin ruusuista, että täytyy kaivella toisten elämästä risut ja niillä sitten ropsia korville.
onkin jo pohdittu asiaa pitkälle ja ensimmäisessä vastauksessa, joku kertookin, että kaikki muut, kuin "tunnistetut" henkilöt ovat vapaata riistaa, joille vastailla miten haluaa :(( Mielestäni asia ei näin ole, sillä aina siellä toisella koneella on tunteva ihminen, joka lukee vastauksen. Tuolla mentaliteetilla varustettu ihminen voi sitten haukkua tuntemattoman vastaantulijan pystyyn, eikä tunnu missään, kun ei sattunut tuntemaan haukuttavaansa :(( Todella järkyttävää, säälin moisia kanssakulkijoita..
http://www.youtube.com/watch?v=66hxlEOgDlM
tehdä joskus ihmisestä joka joutuu ilman syyttä välivallan kohteeksi.ynmta mut jääköön asia pohdittavaksi (?kirjoitanko) viikonloppuja vain kaikille
joku muukin, joka ajattelee asiasta samoin :D
Kiitos linkistä. Tämä "kipale" sopii aivan samalla lailla tänne aikuisten maailmaan, kuin koulumaailmaankin. Kiusaaminen ei tunne ikärajoja, ja "aina syvälle sydämeen sattuu"..
jos et oo valmis saamaan kovvaa palautetta täällä hyminöihis niin harkitte joti muuta ala vaikka kerään postimerkkejä tai juokseen jeesuksen perässä tai kekkaa jotai muuta tää ei oo itkumuuri.
ehinki jo miättiä mihin jouvuit
he he he
tarvi tämän aloituksen alla uhota olemattomilla voimillas.
Leiki kaltaistesi seurassa.
edes unta nää, että minä alkaisin sun pillin mukaan täällä netissä tannssimaan. Mulla on omat mielipiteeni asiasta, jotka voin hyvin tuoda julki täällä, ei siinä sen kummemin jeesusteluita tai postimerkkien keräilyjä tarvita. Itkumuureista nyt puhumattakaan, ei tuu kessää ei.
kepbiili lemmikkinä, mutta esko löi sitä vasurilla....
mutta kiusaajilla näyttää riittävän olalle taputtajia, hyvä tyyppi monen mielestä.