Pirkon tapaisia peloitteita tarvitaan

Hienoa, että meillä on Pirkon kaltaisia ihmisiä, jotka itseään säästämättä tuovat esille epäkohtia. Vaikka muut ovat hänet yhteistyökyvyttömäksi leimanneet - niin mitä sitten. Ei kaikkien tartte kähmiä ja pelata samalla tavalla kuin demarien ja kokoomuksen tietyt koplarit - joiden tavoittena ensisijaisesti oma etu.

Riittää kun olemassa peloite, että asiat tuodaan julkisuuteen. Olisi kiva tietää kuinka paljon sihteerisopimuksen tyyppisiä lehmänkauppoja on vuosien varrella tehty ja salattu. Käytetty veron- tai vuokranmaksajien rahoja vääriin kohteisiin.

Toivottavasti Pirkko ja kumppanit jaksaa vaikka äänestyksissä tulee turpiin 6-0.
11691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin. Pirkkoa ja sihteerisopimusta on turha kytkeä toisiinsa. Pirkolla ei ollut mitään tekemistä kyseisen kähminnän paljastamisessa. On ollut siitä(kin) asiasta ulkona kuin lumiukko.

Äänestä
  • Laittomuuksia ei tarvi hyväksyä! Kysyä voi kuitenkin mitä sillä voittaa jos jarruttaa vain jonkun muotovirheen takia päätöksessä?
    Mitä hyötyä Aleksanterinkadun sillan valituskierteellä oli? Hinta nousi moninkertaiseksi ja liikenneruuhkissa seistiin. Kyseenalaista kunniaa saatiin valtakunnan lehdissä valittajien ammattilaisina. Olisiko sillasta tullut yhtä kaunis jos olisi tehty 30 vuotta sitten, voi olla ainut positiivinen asia.
    Pirkko voisi ottaa asiakseen aikaansaada lain, jonka mukaan aiheettomasta valituksesta seuraisi jotain kustannuksia myös valittajalle, eikä vain valituksen kohteelle.

    Äänestä

  • Tarkastuslautakunnan jäsenenä Pirkko ei puoltanut vastuuvapauden myöntämistä sihteerisopimuksen puolesta äänestäneille kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle. Kuten eivät puoltaneet myöskään ammattitilintarkastajat.

    http://195.156.244.167/dynastia/kokous/20086198-3.HTM

    Äänestä

  • Ei vastuuvapautta kirjoitti:

    Tarkastuslautakunnan jäsenenä Pirkko ei puoltanut vastuuvapauden myöntämistä sihteerisopimuksen puolesta äänestäneille kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle. Kuten eivät puoltaneet myöskään ammattitilintarkastajat.

    http://195.156.244.167/dynastia/kokous/20086198-3.HTM

    Tsot tsot. Oli siellä takastuslautakunnassa muitakin jotka olivat vastuuvapauden myöntämistä vastaan. Kummallista asioiden vääristelyä laittaa koko asia vain Pirkon ansioksi.

    Äänestä

  • Puhutaanpa koko totuus kirjoitti:

    Tsot tsot. Oli siellä takastuslautakunnassa muitakin jotka olivat vastuuvapauden myöntämistä vastaan. Kummallista asioiden vääristelyä laittaa koko asia vain Pirkon ansioksi.

    No totta hemmetissä oli. Ei kai yksi henkilö voi tehdä päätöstä lautakunnassa ellei ole pj ja siihen kuulu korkeintaan 2 jäsentä. :-D

    Tuossahan oli edelllä jo linkki siihen kv:n kokouksen pöytäkirjaan, jossa mainittiin:

    "Tarkastuslautakunta päätti äänestyksen jälkeen 4 äänellä (Hanska, Pessala, Ruohonen-Lerner, Ruuth) 4 vastaan (Blomander, Mikander, Nieminen, Rejman) puheenjohtajan äänen ratkaistessa..."

    Tässä nyt ei vaan ollut keskustelun aiheena nuo 7 muuta jäsentä.

    Äänestä

  • Toinen otto kirjoitti:

    Eli lautakunnan puheenjohtaja ratkaisi äänten mennessä tasan lautakunnan kannan.

    Äänestä

Demarit vinkkasivat sihteerisopimuksesta Uusimaalle ja siitä se lähti keriytymään auki. Ei siitä Ruohonen-Lerner saa mitään ansiota.

Pirkon esille tuomista epäkohdista ei tule viime ajoilta muuta mieleen kuin se, että hän ei hyväsynyt valtuuston demokraattista päätöstä siitä, että valtuuston II vpj on Marja Järvinen eikä Ruohonen-Lerner.

Äänestä
  • Mistäs sinä tiedät kuka vinkkasi ja kenelle, asiahan oli salainen?

    Niinpä, Marja Järvinen, joka oli yksi sihteerisopimusta puoltaneista ja salanneista. Tokihan sellaisesta "saavutuksesta" tulee palkita varapuheenjohtajuudella. Kuten myös hallituksen II varapuheenjohtajuus samalla puolueella ja vastaavasti "ansioituneella" henkilöllä.

    Äänestä

  • Näinpä näin kirjoitti:

    Mistäs sinä tiedät kuka vinkkasi ja kenelle, asiahan oli salainen?

    Niinpä, Marja Järvinen, joka oli yksi sihteerisopimusta puoltaneista ja salanneista. Tokihan sellaisesta "saavutuksesta" tulee palkita varapuheenjohtajuudella. Kuten myös hallituksen II varapuheenjohtajuus samalla puolueella ja vastaavasti "ansioituneella" henkilöllä.

    Käytin järkeäni. Tottakai Uusimaa sai vihjeen siltä taholta, joka alusta pitäen vastusti sihteerisopimusta.

    Valtuuston II vpj:n paikka on puhtaasti muodollinen juttu. Sellaista tilannetta ei tule, että hän pääsisi valtuuston puhetta johtamaan ja ratkaisemaan jonkin asian puheenjohtajan äänellä. Täytyy muistaa, että edellinen valtuusto porvariryhmien äänin antoi vastuuvapauden Järviselle ja muille kh:n silloisille jäsenille. Sitä paitsi kokoomuksella on valtuustossa 8 ja persuilla 5 paikkaa.

    Äänestä

  • kunhilt kirjoitti:

    Eikös sihteerisopimusta vastustaneet myös vihreät? Eli pelkkää spekulointia arvailla "vinkin" antajaa. Kaikki eivät ole rkp:n apupuolueita, onneksi. Ja se, että valtuuston maallikkojäsenet myönsivät vastuuvapauden vastoin ammattitilintarkastajien näkemystä ei poista kähmijän mainetta sopimusta puoltaneilta.

    Äänestä

  • En minä ainakaan ole löytänyt Persujen toiminnasta mitään aloitteellisuutta ainoastaan iänikuista paskan tonkimista, valittamista ja asioden pitkittämistä sekä muiden syyttelyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veronmaksaja Porvoosta kirjoitti:

Hienoa, että meillä on Pirkon kaltaisia ihmisiä, jotka itseään säästämättä tuovat esille epäkohtia. Vaikka muut ovat hänet yhteistyökyvyttömäksi leimanneet - niin mitä sitten. Ei kaikkien tartte kähmiä ja pelata samalla tavalla kuin demarien ja kokoomuksen tietyt koplarit - joiden tavoittena ensisijaisesti oma etu.

Riittää kun olemassa peloite, että asiat tuodaan julkisuuteen. Olisi kiva tietää kuinka paljon sihteerisopimuksen tyyppisiä lehmänkauppoja on vuosien varrella tehty ja salattu. Käytetty veron- tai vuokranmaksajien rahoja vääriin kohteisiin.

Toivottavasti Pirkko ja kumppanit jaksaa vaikka äänestyksissä tulee turpiin 6-0.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu