Tiedote, Santiago 15.11.2003. Julkaisuvapaa klo 12.
--------------------------------------------------------------------------------
Demareiden röyhkeys on pöyristyttävää
Suomen Keskusta oli viime kevään eduskuntavaalien suurin voittaja niin äänimäärällä kuin eduskuntapaikoillakin mitaten. Vaalien voittajana olimme avainasemassa siitä päätettäessä, minkä puolueiden kanssa lähdemme neuvottelemaan uuden hallituksen muodostamisesta.
Keskusta näyttää joutuvan maksamaan kovan hinnan siitä, että se päätyi valitsemaan hallituskumppanikseen vaalien päävastustajansa, sosialidemokraatit. Demarit ovat vedättäneet keskustaa hallitusneuvotteluista lähtien.
Hallitusneuvotteluiden loppumetreillä syntyi salkkujako, jota ei voi hyvällä tahdollakaan pitää keskustan kannalta oikeudenmukaisena. Keskustan oli tyytyminen kolmeen sektoriministeriön ykköspaikkaan, kun Sdp sai niitä peräti kahdeksan.
Sosialidemokraatit pitivät hallituksen nimittämisestä lähtien esillä epäluottamustaan keskustaan. Puhuttiin pelisääntökeskusteluiden tarpeesta ja selvittämättömästä Irak-kysymyksestä. Juhannuksen alla epäluottamus johti Sdp:n toivomaan ratkaisuun: Anneli Jäättenmäki erosi pääministerin paikalta ja tilalle tuli Sdp:n suosikki, Matti Vanhanen.
Kaiken tämän jälkeen olisi voinut olettaa, että tilanne olisi rauhoittunut. Että maata olisi johtanut kaksi vaaleissa tasavahvan kannatuksen saanutta puoluetta, toisiaan ja toistensa poliittisia tavoitteita kunnioittaen. Näin ei ole kuitenkaan valitettavasti tapahtunut. Sdp:n ylivalta on näkynyt niin poliittisissa virkanimityksissä kuin käytännön politiikassakin.
Sisäministeriön kansliapäällikön nimityksessä sosialidemokraattinen sisäministeri sivuutti kokonaan hakijoista pätevimmän, keskustalaisen Timo Kietäväisen, oman puolueensa naishakijalla. Kansaneläkelaitoksen johdon osalta tavoitteena piti olla vähittäinen poliittisista mandaateista luopuminen, mutta Rkp:n edustajan toimikauden päätyttyä tilalle nimitettiinkin ruotsinkielinen demari. Ulkoministeriön valtiosihteeriksi valittiin sinänsä pätevä Arto Mansala, mutta tarjolla olisi ollut myös päteviä keskustalaisia hakijoita. Kuin pisteenä i:in päälle, opetusministeri Tuula Haatainen esittää Suomen Akatemian pääjohtajan virkaan julkidemari Raimo Väyrystä, vaikka virkaan on tarjolla myös pätevä nainen, Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen, jonka puute on ilmeisesti Sdp:n jäsenkirjan puuttuminen.
Keskustan vedättäminen ei ole jäänyt demareilta nimityspolitiikkaan. Kun maatalousministeri Juha Korkeaoja sai pitkien ja vaikeiden neuvotteluiden jälkeen aikaan maanviljelijöitä tyydyttävän sopimuksen maatalouden ns. 141-artiklasta Euroopan unionin kanssa, Sdp:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma tuli julkisuuteen sanoen, ettei valtion ensi vuoden budjetista välttämättä löydy varoja kaikkien maksuvaltuuksien täyttämiseen.
Muitakin esimerkkejä löytyy. Pienten yritysten arvonlisäveroon kaavailtua huojennusta ei olla ulottamassa Sdp:n toivomuksesta metsätalouteen, vaikka kaikki muut yrityselämän osa-alueet tulevatkin sen piiriin kuulumaan. Yritysverouudistuksen yhteydessä Sdp puolestaan sivuutti kintaalla keskustan vaatimuksen yhteisö- ja pääomatuloverokantojen säilyttämisestä yhtäsuurina. Rohkenipa puoluesihteeri Heinäluoma äskettäin jopa ehdottamaan Tarja Halosta keskustan presidenttiehdokkaaksi!
Tässä kaikessa pitäisi olla jo viisaalle kylliksi.
Jo nyt on käynyt selväksi, että keskustan hallitusneuvottelijat tekivät pahan strategisen virheen muodostaessaan punamultahallituksen. Vuoden 1991 pohjalle muodostetulla hallituksella - täydennettynä mahdollisesti Vihreällä liitolla - olisi sen sijaan ollut takanaan 125 kansanedustajaa eli 8 enemmän kuin punamultahallituksella. Sinivihreässä hallituksessa keskusta olisi ollut myös kiistattomasti johtava hallituspuolue. Sinivihreä hallituspohja olisi heijastunut keskustan kannalta myönteisesti myös ministerien salkkujen jakoon. Tämä olisi puolestaan näkynyt viimeaikaisissa virkanimityksissä. Ei ole myöskään vaikea ennustaa, ettei pääministerin vaihdokseen oltaisi ajauduttu tässä hallituskokoonpanossa.
Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi. Tomppeleita ovat kuitenkin ne, jotka vannovat yhä punamullan auvoisuutta tunnustamatta tosiasioita. Keskustan äänestäjäkunta ja jäsenistö eivät enää kauaa hyväksy tilannetta, jossa puolueen keskeisimmät vaalilupaukset eivät toteudu.
Hallituspolitiikassa ryhdistäytymisen lisäksi keskustan onkin ryhdyttävä rakentamaan määrätietoista yhteistyötä muiden ei-sosialististen ryhmien kanssa, jotta sosialidemokraatit voidaan haastaa uskottavasti seuraavissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Sdp:n viime kuukausien toiminta on osoittanut, että punamultayhteistyö joutaa jo historian romukoppaan.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä
--------------------------------------------------------------------------------
Demareiden röyhkeys on pöyristyttävää
Suomen Keskusta oli viime kevään eduskuntavaalien suurin voittaja niin äänimäärällä kuin eduskuntapaikoillakin mitaten. Vaalien voittajana olimme avainasemassa siitä päätettäessä, minkä puolueiden kanssa lähdemme neuvottelemaan uuden hallituksen muodostamisesta.
Keskusta näyttää joutuvan maksamaan kovan hinnan siitä, että se päätyi valitsemaan hallituskumppanikseen vaalien päävastustajansa, sosialidemokraatit. Demarit ovat vedättäneet keskustaa hallitusneuvotteluista lähtien.
Hallitusneuvotteluiden loppumetreillä syntyi salkkujako, jota ei voi hyvällä tahdollakaan pitää keskustan kannalta oikeudenmukaisena. Keskustan oli tyytyminen kolmeen sektoriministeriön ykköspaikkaan, kun Sdp sai niitä peräti kahdeksan.
Sosialidemokraatit pitivät hallituksen nimittämisestä lähtien esillä epäluottamustaan keskustaan. Puhuttiin pelisääntökeskusteluiden tarpeesta ja selvittämättömästä Irak-kysymyksestä. Juhannuksen alla epäluottamus johti Sdp:n toivomaan ratkaisuun: Anneli Jäättenmäki erosi pääministerin paikalta ja tilalle tuli Sdp:n suosikki, Matti Vanhanen.
Kaiken tämän jälkeen olisi voinut olettaa, että tilanne olisi rauhoittunut. Että maata olisi johtanut kaksi vaaleissa tasavahvan kannatuksen saanutta puoluetta, toisiaan ja toistensa poliittisia tavoitteita kunnioittaen. Näin ei ole kuitenkaan valitettavasti tapahtunut. Sdp:n ylivalta on näkynyt niin poliittisissa virkanimityksissä kuin käytännön politiikassakin.
Sisäministeriön kansliapäällikön nimityksessä sosialidemokraattinen sisäministeri sivuutti kokonaan hakijoista pätevimmän, keskustalaisen Timo Kietäväisen, oman puolueensa naishakijalla. Kansaneläkelaitoksen johdon osalta tavoitteena piti olla vähittäinen poliittisista mandaateista luopuminen, mutta Rkp:n edustajan toimikauden päätyttyä tilalle nimitettiinkin ruotsinkielinen demari. Ulkoministeriön valtiosihteeriksi valittiin sinänsä pätevä Arto Mansala, mutta tarjolla olisi ollut myös päteviä keskustalaisia hakijoita. Kuin pisteenä i:in päälle, opetusministeri Tuula Haatainen esittää Suomen Akatemian pääjohtajan virkaan julkidemari Raimo Väyrystä, vaikka virkaan on tarjolla myös pätevä nainen, Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen, jonka puute on ilmeisesti Sdp:n jäsenkirjan puuttuminen.
Keskustan vedättäminen ei ole jäänyt demareilta nimityspolitiikkaan. Kun maatalousministeri Juha Korkeaoja sai pitkien ja vaikeiden neuvotteluiden jälkeen aikaan maanviljelijöitä tyydyttävän sopimuksen maatalouden ns. 141-artiklasta Euroopan unionin kanssa, Sdp:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma tuli julkisuuteen sanoen, ettei valtion ensi vuoden budjetista välttämättä löydy varoja kaikkien maksuvaltuuksien täyttämiseen.
Muitakin esimerkkejä löytyy. Pienten yritysten arvonlisäveroon kaavailtua huojennusta ei olla ulottamassa Sdp:n toivomuksesta metsätalouteen, vaikka kaikki muut yrityselämän osa-alueet tulevatkin sen piiriin kuulumaan. Yritysverouudistuksen yhteydessä Sdp puolestaan sivuutti kintaalla keskustan vaatimuksen yhteisö- ja pääomatuloverokantojen säilyttämisestä yhtäsuurina. Rohkenipa puoluesihteeri Heinäluoma äskettäin jopa ehdottamaan Tarja Halosta keskustan presidenttiehdokkaaksi!
Tässä kaikessa pitäisi olla jo viisaalle kylliksi.
Jo nyt on käynyt selväksi, että keskustan hallitusneuvottelijat tekivät pahan strategisen virheen muodostaessaan punamultahallituksen. Vuoden 1991 pohjalle muodostetulla hallituksella - täydennettynä mahdollisesti Vihreällä liitolla - olisi sen sijaan ollut takanaan 125 kansanedustajaa eli 8 enemmän kuin punamultahallituksella. Sinivihreässä hallituksessa keskusta olisi ollut myös kiistattomasti johtava hallituspuolue. Sinivihreä hallituspohja olisi heijastunut keskustan kannalta myönteisesti myös ministerien salkkujen jakoon. Tämä olisi puolestaan näkynyt viimeaikaisissa virkanimityksissä. Ei ole myöskään vaikea ennustaa, ettei pääministerin vaihdokseen oltaisi ajauduttu tässä hallituskokoonpanossa.
Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi. Tomppeleita ovat kuitenkin ne, jotka vannovat yhä punamullan auvoisuutta tunnustamatta tosiasioita. Keskustan äänestäjäkunta ja jäsenistö eivät enää kauaa hyväksy tilannetta, jossa puolueen keskeisimmät vaalilupaukset eivät toteudu.
Hallituspolitiikassa ryhdistäytymisen lisäksi keskustan onkin ryhdyttävä rakentamaan määrätietoista yhteistyötä muiden ei-sosialististen ryhmien kanssa, jotta sosialidemokraatit voidaan haastaa uskottavasti seuraavissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Sdp:n viime kuukausien toiminta on osoittanut, että punamultayhteistyö joutaa jo historian romukoppaan.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuohan on kuin suoraan Väyrysen suusta. Vaan eikös Neittaanmäki Väyrysen "oppipoikia" olekin? Taisi Kokoomus tehdä viisaasti kun jäi vapaaehtoisesti oppositioon. Parempi sekin kuin Kepun tussun alla olo (ja joutuminen vastuuseen Kepun mahdottomista vaalilupauksista).
Sillä se kuittaantu nuo väitteet. Kokoomuksen asialinjalla.
Kokoomuksessa älykkyys on nykyään tätä luokkaa: Ensin väitetään, että keskusta on hallituksessa apupuolue ja demarit sanelee kaiken ja sitten kun demarit ovat sanelleet kaiken niin se on sitten jotenkin kummallista
Herää vain kysymys, että miksi näin ? Vastahan keväällä hallitusneuvotteluiden jälkeen ainakin (oliko se Sasi vai Moskovitsi) kokoomuksen suusta kuului syvä huokaus, kun ei enää aina tarvi tehdä niinkuin Lipponen sanoo.
Olisko jo pikkuhiljaa aika ruveta miettiin niitä yhteistyön mahdollisuuksia ! Ei tämä nykyinen hallituksenkaan 4 vuotinen taival missään kirkossa kuulutettu ole. Jos yhteistyötä löytyisi niin enemmistö eduskunnasta löytyyy porvaripuolelta.
...matkintaa.
arvostelet Sdp:n röyhkeyttä pöyristyttäväksi.
Ei kepun olisi pakko suostua Sdp:n harjoittamaan
politiikkaan mukaan.
Taisi olla kepulla vähän huono omatunto hallitus-
neuvottelussa, kun niin nöyräksi mentiin.
Voisit näyttää mallia sille porvareiden yhteistyölle, ja loikata kokoomuksen riveihin,
jos siellä kepussa on enemmistö TOMPPELEITA,
kuten kirjoituksestasi käy ilmi.
Tuon tekstin takana on Kepun ikuinen tenavatähti ja mennyttä aikaa yhä elävän Paavo Väyrysen uskollisista uskollisin aseenkantaja. Niinpä sille tuskin jaksetaan enää edes hymähtää – puoluekannasta riippumatta. Asiat saattavat olla osittain jopa totta, mutta esittäjä on aivan väärä.
Jos P. Neittaanmäki on Kepun kosiomiehenä Kokoomuksen suuntaan, niin eiväthän Kokoomuksen johtomiehet voi nauretuksi tulemisen pelossa tehdä muuta kuin antaa rukkaset.
totta että tuo kirjoitus Neittaanmäen tekemä,jos on niin pian Kepussa kuohuu.
Se on Neittaanmäen tiedote. Oli siitä pätkä Hesarissakin, mutta kepun sivuilla ei pätkääkään. Tiedote löytyy Neittaanmäen kotisivuilta, joihin pääset vaikkapa www.eduskunta.fi ja valitset kansanedustajat. Sitten N ja sieltä Neittaanmäki. Siellä on linkki hänen kotisivuilleen.
Suosittelen myös lukemaan Keskisuomalaisesta www.keskisuomalainen.fi kepulaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen uusimman kolumnin ja siihen tulleet kommentit. Myös hänen pääkirjoituksiinsa kannattaa tutustua.
Ainakaan ne eivät ole oppositioon jääneiden "fasistien" pahantahtoista propagandaa.
Huoli keskustan kentällä on suuri.
Olen kaikesta muusta samaa mieltä, paitsi kirjoittajan visioiman porvarihallituksen täydentämisestä vihreillä.
Niitä ituja pureskelevia piilokommareita ei tietenkään pitäisi ottaa hallitukseen!!!
Vaikka eipä porvarihallituksella tässä maassa ole toimintaedellytyksiä. Nähtiinhän se vaalikaudella 91-95. Ahon hallituksen ei tarvinnut kuin päivää sanoa, niin oli jo yleislakkouhka päällä.