Mistä palstan kirjoittelussa on kysymys?

Tapio.Rautalapio

Ns. "kielipoliittisia" keskustelupalstoja seuranneelle nn ilmiselvää, ettei nettifennoilu rajoitu ruotsinkielen kouluopetuksen pakollisuuden vastustamiseen, vaikka sen avulla jotkut voivatkin laskea 'samankaltaisesti ajatteleviksi' enemmän ihmisiä kuin nettifennoilun paljaammalla sanomalla. Sitä on puolestaan tuonut esille esimerkiksi Heikki Tala kertoessaan, kuinka ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsin kieltä, ruotsalaisia ja Ruotsiakin on syytä vihata. Monet kirjoittajat ovat jopa tyytymättömiä menneisyyteen ja historiantutkimukseen kun se ei heidän mielestään anna tarpeeksi syitä naapurimaan vihaamiseen.
Palstan keskustelusta on hyvin käynyt ilmi, ettei nettifennoilun 'sanoma' rajoitu edes tähän, vaan vastustuksen kohteena ovat loppujen lopuksi kaikenlaiset poikkeamat suomenkielisestä monokulttuurista. Tätä vahvistaa palstalle kirjoittelevien nettifennojen vahva sitoutuminen perussuomalaiseen puolueeseen, jonka ehdokkaita ja edustajiakin näyttää yhdistävän vain yksi asia: ulkomaalaisvastaisuus.

Ns. pakkoruotsinvastaisuus on useimmille palstalle kirjoittaville savuverho, jonka takaa löytyy se mitä todella halutaan sanoa, ihroineen kaikkineen.

43

1125

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

      HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

      • Tapio.Rautalapio

        "HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
        HÖÖÖÖÖÖÖÖÖ 16.1.2009 klo 20.59
           HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ"

        Tietysti palstalle kirjoittelussa on kysymys myös aivottomasta huutelusta.

    • vieroitusoireet

      tällä Tapiolla kun ei voi päästä Aamulehteen spämmäilemään kymmeniä viestejä minuuteissa.

      Kyllä me vaan olemme kyllästyneet pakkoruotsiin ja kaksikielisyyteen ja haluamme ne pois Suomen mkansaa kiusaamasta.

      • Tapio.Rautalapio

        "Nyt on varmaan
        vieroitusoireet"

        Niin voi olla, mutta ehkäpä sinua hieman helpottaa kun saat lukea kirjoituksiani täällä?

    • Varsinkin kun

      tällä RKP-palstalla ei ole ketään sieltä RKP:n suunnalta.

      Olet aivan oikeassa,Tapio.

      Kiitos muuten että jaksat näitä nettifennoja oikaista...

    • riittää

      mainiosti sellaisenaan valtakunnalliseksi kampanjaksi. Epäile sinä vaan itseksesi jotain muuta. Suomen ainoa oikea puolustaja on suomenkielinen.

      • Tapio.Rautalapio

        "Pakkoruotsin vastustaminen
        riittää mainiosti sellaisenaan valtakunnalliseksi kampanjaksi."

        Ehkäpä niin. Sellaista kampanjaa ei kuitenkaan ole näkyvissä.

        "Epäile sinä vaan itseksesi jotain muuta. Suomen ainoa oikea puolustaja on suomenkielinen."

        Puolustaja niinku miltä?

      • Hyvä Lapio
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        Haista pitkä VITTU! (oho...)
        No siinäs kuulit.

      • Tapio.Rautalapio
        Hyvä Lapio kirjoitti:

        Haista pitkä VITTU! (oho...)
        No siinäs kuulit.

        Purkautuiko tuossa nyt sellainen pitkä turhautuneisuus? Vuodet kuluvat, askel lyhenee, tukka ohenee, mutta ruotsi ei lähde mihinkään?

    • välittäkö

      Tapio on putkiaivoinen sönkkö.

      • Tapio.Rautalapio

        Veikö sinulta taas 10 minuuttia kirjoittaa tuo?

      • noin nopea
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        Veikö sinulta taas 10 minuuttia kirjoittaa tuo?

        ole. Kyllä siinä pari päivää kului ja yöt valveilla miettien. Kirjain tunnissa. Pystykö samaan? Minä muuten pystyn katsomaan laajakatseisesti, vaikka kirjoittaminen ja ajatuksen juoksu onkin todella hidasta.
        Muuten sukulaisesi Lipponen saa sanan puolessa tunnissa. Et ole perinyt samoja geenejä, kun noin nopeasti otit kantaa.

    • Rkp pakkoruotsin ilmentymä

      Rkp:n vastainen rintama on laaja, siksi monien tahojen kautta kiertyy pakkoruotsinvastaisuutta,
      siksi Rkp:n palstalla esiintyy suomalaisia kulttuurihenkilöitä, perussuomalaisia, Suomalaisuuden Liiton kannattajia, muiden kuin Rkp:n tukijoita ja äänestäjiä ja niin edelleen:
      pois pakkoruosi ja Rkp-läinen ylimielinen suomalaisten holhous ja kyykytys.

      Suomalaisuuden liiton kulttuurihenkilöitä juhlimassa

      http://suomalaisuudenliitto.onet.tehonetti.fi/index.php?group=00000057&mag_nr=7

      • niinku missä

        "i Rkp:n palstalla esiintyy suomalaisia kulttuurihenkilöitä, perussuomalaisia, Suomalaisuuden Liiton kannattajia, muiden kuin Rkp:n tukijoita ja äänestäjiä ja niin edelleen"

        Kukas kulttuurihenkilö täällä on esiintynyt?

      • väärin elämässäsi
        niinku missä kirjoitti:

        että jos et tunnista kulttuurihenkilöä hänen töistään, kuten kirjoituksistaan täällä,

        pitöisit van Goghia hulluna vain Hulluna,

        vaikka hän on taiteilija.

      • Tapio.Rautalapio
        väärin elämässäsi kirjoitti:

        että jos et tunnista kulttuurihenkilöä hänen töistään, kuten kirjoituksistaan täällä,

        pitöisit van Goghia hulluna vain Hulluna,

        vaikka hän on taiteilija.

        En ole tunnistanut täällä yhtään kulttuurihenkilöä.

        Ei hörhöys tee kulttuurihenkilöksi. van Goghiakaan.

      • sekä maamonttuna
        niinku missä kirjoitti:

        "i Rkp:n palstalla esiintyy suomalaisia kulttuurihenkilöitä, perussuomalaisia, Suomalaisuuden Liiton kannattajia, muiden kuin Rkp:n tukijoita ja äänestäjiä ja niin edelleen"

        Kukas kulttuurihenkilö täällä on esiintynyt?

        oikea alias on kuitenkin JL jota poliisi etsii?

      • Tapio.Rautalapio
        sekä maamonttuna kirjoitti:

        oikea alias on kuitenkin JL jota poliisi etsii?

        olet nyt väärässä, henri. Taas.

      • ja PerSujen

        riveistä on löytynyt kulttuurihenkilöitä? Hylkiöiden tyyssijoista on kysymys.

    • ei saa sanomaa läpi
    • hans majonäs knugen Carl

      Hautalapiomainen ilmiselvää perustelu:

      Ns. "kielipoliittisia" keskustelupalstoja seuranneelle on ILMISELVÄÄ, ettei nettifennoilu rajoitu ruotsinkielen kouluopetuksen pakollisuuden vastustamiseen....

      Mikään ei ole ilmiselvää ennen kuin se perustellaan.

      • Tapio.Rautalapio

        "Mikään ei ole ilmiselvää ennen kuin se perustellaan."

        Onko kirjava kissa kirjava?

    • 7.6.2009

      Kiusallista varmaan Rautalapiolle kun Ruotsin Ympäristöpuolueen pj. esittää,että Ruotsin olisi pyydettävä Suomelta ja suomalaisilta anteeksi röyhkeätä ja vastenmielistä sulauttamispolitiikkaansa.

      Ei arvannut Rautalapio,että kyse on objektiivisesta totuudesta eikä pelkästään Talan mielipiteestä mitä tulee ruotsinkielisten toimiin suomenkielisiä vastaan Ruotsissa,Ahvenanmaalla ja Manner-Suomessa.

      Rkp:hän on perustettu toimimaan suomen kieltä ja suomenkielisiä vastaan.

      • Puheen lukenut

        .. se ehdotus anteeksipyynnöstä koski Ruotsin omaa Tornionjokilaakson kaltoin kohdeltua ja pakkoruotsitettua suomenkielistä väestöä ei varsinaisesti Suomea tai suomalaisia.
        Muilta osin MW:n puhe koski lähinnä suomen kielen huonoa statusta Ruotsissa ja ruotsalaisten huonoa Suomen ja meidän kieliolojemme tuntemusta.
        MW ei puheessaan kuitenkaan vaatinut pakkoruotsin poistamista.
        Kaikin puolin hyvä puhe.

        Muistuttaisin että nettifennot ovat syvästi paheksuneet MW:n puuttumista Suomen asioihin ja ylipäätään hänen kielipolitiikaa sivuavia kannanottojaan. MW on lämmin kaksikielisyyden kannattaja.

      • Tapio.Rautalapio

        "Ei arvannut Rautalapio,että kyse on objektiivisesta totuudesta eikä pelkästään Talan mielipiteestä"

        Netti fennot ovat alkaneet ottamaan objektiivisen totuutensa ruotsalaisten poliitikkojen puheista. No, ei kai siinä mitään kunhan ymmärtäisivät kuulemansa/lukemansa. Wetterstrand puhui Ruotsin suomalaisvähemmistöstä. Siitä, joka ilmeisesti on ollut 'samassa asemassa muiden vähemmistöjen kanssa'. Sellaista asemaahan meidän ruotsinkielisillemme ovat netti fennot vaatineet.

    • Maatiaissuomalainen

      Tätä vahvistaa palstalle kirjoittelevien nettifennojen vahva sitoutuminen perussuomalaiseen puolueeseen, jonka ehdokkaita ja edustajiakin näyttää yhdistävän vain yksi asia: ulkomaalaisvastaisuus.

      • Tapio.Rautalapio

        No, mikä muu persuja sitten yhdistää kuin muukalaisvastaisuus?

      • kolme merkkiä
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        No, mikä muu persuja sitten yhdistää kuin muukalaisvastaisuus?

        voi, rautalapio, sääliksi käy sinua. Jolle vähän annettu, ei siltä voi paljon vaatia.

      • Tapio.Rautalapio
        kolme merkkiä kirjoitti:

        voi, rautalapio, sääliksi käy sinua. Jolle vähän annettu, ei siltä voi paljon vaatia.

        "no, mikä muu
        kolme merkkiä
           voi, rautalapio, sääliksi käy sinua. Jolle vähän annettu, ei siltä voi paljon vaatia. "

        Niinpä. Sinäkään et keksinyt yhtään.

    • amattikirjoittaja

      alkaako alahuuli väpättämään

      • Hei amattikirjoittaja!

        No ei! Miks pitäis? Ei ummarra...
        Bara glada miner här.

        MVH Ankdam :)

    • Tosion, eikös

      "ettei nettifennoilu rajoitu ruotsinkielen kouluopetuksen pakollisuuden vastustamiseen"
      -- kyllä rajoittuu. Samoin etuoikeuksien vastustamiseen.

      " vahva sitoutuminen perussuomalaiseen puolueeseen, jonka ehdokkaita ja edustajiakin näyttää yhdistävän vain yksi asia: ulkomaalaisvastaisuus."
      -- kaikissa puolueissa peräänkuulutetaan järkevää maahanmuuttopolitiikkaa(ottaen huomioon mm.Ruotsissa tehdyt virheet). RKP:ia on myös asian takana.

      "Ns. pakkoruotsinvastaisuus on useimmille palstalle kirjoittaville savuverho, jonka takaa löytyy se mitä todella halutaan sanoa, ihroineen kaikkineen."
      -- läskeistäsi en tiedä mutta PAKKORUOTSI on ainoa yhteinen tekijä.

      • Tapio.Rautalapio

        ""ettei nettifennoilu rajoitu ruotsinkielen kouluopetuksen pakollisuuden vastustamiseen"
        -- kyllä rajoittuu. Samoin etuoikeuksien vastustamiseen."

        Mitä sellaisia etuoikeuksia ruotsinkielisillä oikein, mitä meillä suomenkielisillä ei ole?
        Mutta jos vastustuksen kohteena koulujen ruotsinopetus niin mitä ihmettä ovat ovat esimerkiksi nämä tämän illan etusivulta poimitut kirjoitukset:

        "Miks maat jotka ei oo Pisa valioita
        Kirjoittanut: Sotii ja tappaa
        Enemmän ku Fennot"

        "Astrid Thors on ulkosuomalainen siis maahanmuuttaja,
        toden näköisesti tyhmä sellainen !
        Hän on koulutukseltaan varatuomari, eikä ymmärrä lain merkitystä !
        Suomessa on nuuskan tuontikielto, jos lakimies ymmärrä sitä on tosiaan vintti pimeenä.
        Tyypillistä suomenruotsalaisille"

        "Ruotsinvalta häviää RKP:n yrityksistä huolimatta. "

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=22000000040998605
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=22000000040995431
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=22000000040971266

        " vahva sitoutuminen perussuomalaiseen puolueeseen, jonka ehdokkaita ja edustajiakin näyttää yhdistävän vain yksi asia: ulkomaalaisvastaisuus."
        -- kaikissa puolueissa peräänkuulutetaan järkevää maahanmuuttopolitiikkaa(ottaen huomioon mm.Ruotsissa tehdyt virheet). RKP:ia on myös asian takana."

        Mutta se ei ole maahanmuuttajavastaisuutta. Persujen levittelemät raiskaajakirjoitukset sen sijaan ovat.

        "Ns. pakkoruotsinvastaisuus on useimmille palstalle kirjoittaville savuverho, jonka takaa löytyy se mitä todella halutaan sanoa, ihroineen kaikkineen."
        -- läskeistäsi en tiedä mutta PAKKORUOTSI on ainoa yhteinen tekijä. "

        Saattaahan tosiaan olla, että porukassa on monenlaista hörhöä.

        Väität:
        "Persujen levittelemät raiskaajakirjoitukset sen sijaan ovat."
        Oletko lukenut nuo kirjoitukset? Minä olen ja olisin ajatellut tismalleen samalla tavalla samoin kuin Osmo Soininvaara kirjoituksessaan Tehyn lakon aikana:"Toivottavasti kuolemantapaus sattuisi kun ja jos....jne".

        Taidat olla mainettasi tyhmempi.

      • Tapio.Rautalapio
        Tosion, eikös kirjoitti:

        "Oletko lukenut nuo kirjoitukset? Minä olen ja olisin ajatellut tismalleen samalla tavalla samoin kuin Osmo Soininvaara kirjoituksessaan Tehyn lakon aikana:"Toivottavasti kuolemantapaus sattuisi kun ja jos....jne". "

        Persujen listoilta vast'ikään valtuustoon valittu Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja on kirjoitellut palstoille kuinka ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsiakin on syytä vihata? Ajatteletko tismalleen samalla tavalla?

        että puhuttiin raiskauskirjoituksesta.

        Kummalla meistä on "vintti pimeänä"?

      • mitenkä vielä olet vapaana
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        "Oletko lukenut nuo kirjoitukset? Minä olen ja olisin ajatellut tismalleen samalla tavalla samoin kuin Osmo Soininvaara kirjoituksessaan Tehyn lakon aikana:"Toivottavasti kuolemantapaus sattuisi kun ja jos....jne". "

        Persujen listoilta vast'ikään valtuustoon valittu Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja on kirjoitellut palstoille kuinka ruotsinkielisiä suomalaisia, ruotsalaisia ja Ruotsiakin on syytä vihata? Ajatteletko tismalleen samalla tavalla?

        Jos suomen laki toimisi, niin olisit jo jalkapuussa tai huntunaisten kivitettävänä?

        RKP ja muut hulikaanit eivät anna suomen poliisille mahdollisuuksia pidättää lapsipornoon sekaantumisista, enen kuin tapahtuu hirveitä asioita?

        Tämänkaltaisista kirjoitteluista se hulluus ja hintteys sekä, alla andra böigelser också börgar?

        Toivon että suomen poliisi saisi valtuudet iskeä sinne missä se tuntuu "nettiin" ?

        Kaikki JL, een viittaavat henkilöt pitäisi varmuuden vuoksi sulkea pois ihmisten joukosta,
        niin silloin ehkä loppuisi lapiointikin?

    • sexuaalisesti poikkeavana

      lapio alias, JL on kuulemani mukaan perään kuulutettu?

      • Tapio.Rautalapio

        "lapio JL etsintä listalla suomessa
        lapio alias, JL on kuulemani mukaan perään kuulutettu?"

        Netti fenno halusi ilmeisesti taas muistuttaa miksi kirjoitetaan 'netti fenno' eikä 'nettifenno' kuten normaali kielentaju (netti fennoksi 'kielen taju') sanoisi.

      • tämä kaikki

        on heijastumaa vihastasi Tapio. Menepä huomenna ulos ja kuuntele lintujen laulua, katsele kaunista kesäistä luontoa. Hengitä syvään raikasta kesäilmaa, ihan mitä vaan kunhan et istu tuolillasi vihaa pursuten. Koita rauhoittua ja nähdä maailmassa kaunetta sen ainaisen vihan ja kaunan sijaan mikä mieltäsi hallitsee. Ole varovainen Tapio, tuollainen patoutunut viha voi viedä ihmisen mukanaan. Ennen kuin tilanteesi käy liian pahaksi, pyydä apua.

      • Tapio.Rautalapio
        tämä kaikki kirjoitti:

        "Mutta pohjimmillaanhan tämä kaikki
        on heijastumaa vihastasi Tapio. "

        Onpa mielenkiintoista. Mutta mille perustat olettamuksesi vihastani eli pystytkö kenties perustelemaan puheesi, vastaamaan huutoosi vai tuliko taas vain höpöteltyä?

      • haluat puhua
        Tapio.Rautalapio kirjoitti:

        "Mutta pohjimmillaanhan tämä kaikki
        on heijastumaa vihastasi Tapio. "

        Onpa mielenkiintoista. Mutta mille perustat olettamuksesi vihastani eli pystytkö kenties perustelemaan puheesi, vastaamaan huutoosi vai tuliko taas vain höpöteltyä?

        asiasta. En minä tiedä mistä vihasi kumpuaa, oletko ollut jo lapsena vihainen ja hallinnut huonosti tunnepuolta? Sinusta voi tietysti tuntua vaikealta ajatella elämää ilman vihaa, kun se on ollut jo vuosia käyttövoimasi. Kannattaa silti yrittää, se on tie kohti parempaa huomista. Vähitellen saattaisit löytää elämästä valoisiakin puolia, kuules Tapio maailma on ihan kiva paikka! Koita löytää vähän iloa ja rakkautta elämääsi. Tsemppiä!

    • ......

      .......

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe