Olen parikymppinen nuori nainen ja mulla on ollut erilaisia syömishäiriöitä kohta puolet elämästäni. Ensin laihdutin, sitten se kärjistyi jonkinlaiseen ortoreksiaan/anoreksiaan. Myöhemmin pitkä syömättömyys aiheutti ahmimista, ja lihomisen pelossa taas oksentelua.
Olen välillä pitänyt kuukausien, yhdessä vaiheessa jopa lähes parin vuoden tauon oksentamisesta, mutta kilotkin tulivat sen mukana. Nyt kun olen taas alkanut oksentaa (miksei se edes tunnu pahalta!?), olen laihtunut 10 kiloa ja olen taas normaalipainoinen. Muut kehuu, kuinka olen saanut itseni hienosti kuntoon ja kaikkea ja mun on TODELLA vaikea motivoida itseni lopettamaan tämä!
En keksi muita hyviä syitä, kuin hampaat ja ruokatorvi, jotka kärsii tästä, sekä tottakai raha, joka kuluu tähän "vatsavisiitti -ruokaan".
En usko, että ongelmani sinänsä on oksentamisessa, vaan ainaisessa ruoanhimossa. Kun olen ulkona kavereiden kanssa, alan aina jossain vaiheessa ajatella että jos nyt vaan pääsis kotiin mättäämään ruokaa nassuun. En tunne minkäänlaisia omantunnon tuskia oksentaessani. Yleensä suunnittelen, mitä teen seuraavaksi, kun vatsa on taas kondiksesa. Joskus hyräilen mielessäni jotain oksenteluriimejä. Tämä on kamalaa, miten on mahdollista, että tästä on tullut niin arkipäiväistä mulle!?
Olen välillä pitänyt kuukausien, yhdessä vaiheessa jopa lähes parin vuoden tauon oksentamisesta, mutta kilotkin tulivat sen mukana. Nyt kun olen taas alkanut oksentaa (miksei se edes tunnu pahalta!?), olen laihtunut 10 kiloa ja olen taas normaalipainoinen. Muut kehuu, kuinka olen saanut itseni hienosti kuntoon ja kaikkea ja mun on TODELLA vaikea motivoida itseni lopettamaan tämä!
En keksi muita hyviä syitä, kuin hampaat ja ruokatorvi, jotka kärsii tästä, sekä tottakai raha, joka kuluu tähän "vatsavisiitti -ruokaan".
En usko, että ongelmani sinänsä on oksentamisessa, vaan ainaisessa ruoanhimossa. Kun olen ulkona kavereiden kanssa, alan aina jossain vaiheessa ajatella että jos nyt vaan pääsis kotiin mättäämään ruokaa nassuun. En tunne minkäänlaisia omantunnon tuskia oksentaessani. Yleensä suunnittelen, mitä teen seuraavaksi, kun vatsa on taas kondiksesa. Joskus hyräilen mielessäni jotain oksenteluriimejä. Tämä on kamalaa, miten on mahdollista, että tästä on tullut niin arkipäiväistä mulle!?
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on vähän sama juttu... tuntuu ihan normaalilta ja luonnolliselta. se vaan on niiiiin osa mua.. oikeesti tiedän että tää on sairasta! tavallaan jopa pidän tästä...en vaan vois ikinä kuvitella että menis ees päivä ettenkö laskis kaloreita yms.. se olis niin outoa ja vierasta kuvitella että joskus vois parantua. en oo ikinä ees aatellu millasta se olis. pakko yrittää ``kontrolloida`` ees jotakin. hmmm...
niin kaikki leviää käsiin..
psykoks,toi täsmää muhun välillä täysin..jotenkin siit tulee niin hyvä fiilis,vaikka se onkin aivan sairasta ja siit haluis vaan eroon! Mistä kaupungista muuten oot?,en tunne ketään kohtalotoveria,olis kiva löytää joku samalta aaltopituudelta,ja(ei tarvis mässää yksin:B)ei vaan..